TAMPERELAISEN
Rajkumar Sabanadesanin puhe on pulpunnut pitkään tasaisena virtana. Hän kertoo, miten arvostaa suomalaisten säntillisyyttä ja sitä, miten oikeudenmukainen yhteiskuntamme on.
Sitten hän madaltaa ääntään.
”Huomaan asian raadollisuuden tunnetasolla vasta nyt. Nyt, kun on lapset ja perhe.”
Puhe katkeaa kuin veitsellä leikaten. Sabanadesan, 45, vetää syvään henkeä.
Hän hakee lisää kahvia, kävelee kotinsa avokeittiöön, odottaa hetken, palaa istumaan olohuoneen pöydän ääreen ja jatkaa:
”Sota on paska juttu. Menneet ajat tulevat mieleen, jos olen väsynyt ja stressaantunut. Silloin nukun yhä huonosti ja näen lähes joka yö painajaisia. Joskus ne ovat hyvin yksityiskohtaisia.”
PUHEENAIHE on kipeä. Sabanadesan ajautui varhaisteininä lapsisotilaaksi sisällissodassa Sri Lankassa, saarella, joka sijaitsee Intian kaakkoispuolella.
Sabanadesan kertoo sotineensa kapinallisryhmä tamilisissien puolella kolme ja puoli vuotta intialaisia sotilaita vastaan. Vasta nyt, yli 40-vuotiaana, hän hoitaa traumaperäistä stressioireyhtymäänsä terapiassa.
Olin eturintamalla 13-vuotiaana. Olimme isompia kuin olimmekaan ja pidimme kuolemaa sankaruutena.
Suomeen Sabanadesan tuli turvapaikanhakijana vuonna 1994 ollessaan 19-vuotias. Hän työskentelee nykyään Tampereella yrittäjänä ja muutosjohtamisen konsulttina ja on sitä mieltä, että perussuomalaisten
Jussi Halla-ahosta pitäisi tulla Suomen pääministeri.
Entisen turvapaikanhakijan mielipiteenä tämä saattaa kuulostaa yllättävältä – kunnes Sabanadesan kertoo tarinansa.
”Ei kannata uhriutua asioista, joihin itsellä ei ole päätäntävaltaa”, sanoo Suomessa yli 25 vuotta asunut Rajkumar Sabanadesan. (KUVA: RAMI MARJAMÄKI)
SABANADESAN syntyi ja varttui Sri Lankassa. Maan tamilit elävät kastijärjestelmässä, jossa syntyperä määrittää, mihin yhteiskuntaluokkaan ihminen kuuluu.
Sabanadesanin perhe kuului toiseksi korkeimpaan eli maanomistajien kastiin. Isä oli kouluttautunut lääkäriksi ja vaurastunut, äiti eli kotiäitinä laivanomistajasukunsa omaisuuden turvin. Taloudellisesti Sabanadesan ja hänen pari vuotta nuorempi siskonsa olivat hyvässä asemassa.
Perheellä oli maatila, jossa työskenteli ihmisiä alemmista kasteista.
Yksi Sabanadesanin muisto kuvaa kastijärjestelmää hyvin. Kun oli teetauon aika – Sri Lankassa tee on kuin suomalaisille kahvi – työntekijät istuivat Sabanadesanin lapsuudenkodin ulkopuolella rivissä. Jokaiselle annettiin kookospähkinä, johon teevesi kaadettiin. Juomisen jälkeen ne heitettiin pois.
”Koko ajatus perustui siihen, että matalammista kasteista olevat eivät saaneet koskea perheemme tavaroihin. Lounasaikaan ruoka pudotettiin heidän käsiinsä. Kontaktia ei saanut syntyä”, Sabanadesan kuvailee.
Hän oli jo lapsena sitä mieltä, että järjestelmä ei ole oikeudenmukainen. Pieni poika meni työntekijöiden seuraksi riviin istumaan ja vaati, että myös hänelle annetaan ruokaa ja teetä samalla tavalla.
”Isoäiti myöntyi noin puolen vuoden taistelun jälkeen, ja työntekijöille alettiin tarjota teetä lasisista hillopurkeista. Niitäkin tosin säilytettiin kotimme ulkopuolella.”
Sodan jättämät jäljet heijastuvat yhä parisuhteeseen ja arkeen.
KUUSIVUOTIAANA Sabanadesan muutti pois vanhempiensa luota Sri Lankan keskiosasta asumaan isoäitinsä kanssa maan pohjoisosaan pieneen kylään. Siellä oli hänen vanhempiensa mielestä tarjolla parempaa koulutusta.
”Isoäiti oli väsynyt. Kasvoin vähän kuin ilman perhettä.”
Sri Lankassa oli sisällissota. Sabanadesan oli varhaisteini, kun intialaissotilaat tulivat maahan tarkoituksenaan valvoa rauhaa. Sukset menivät ristiin kapinallisryhmä tamilitiikerien kanssa, ja kapinalliset menettivät paljon hallitsemiaan alueita.
Sabanadesan sanoo, että hän ajautui kapinallisten toimintaan vähitellen. Aluksi hän pyöri kaverien ja sukulaisten kanssa, jakoi julisteita ja liimasi kuvia kuolleista sisseistä. Pian hän auttoi ruuanlaitossa ja ensiaputehtävissä.
Myöhemmin Sabanadesan osallistui tamilitiikerien rinnalla taisteluihin omien sanojensa mukaan
hit and run -tyyppisesti. Hän kertoo pääosin tiedustelleensa ja tehneensä joskus täsmäiskuja käsikranaatein ja -asein. Hän ei jäänyt katsomaan, kuoliko joku. Erittäin todennäköisesti kuoli.
”Olin eturintamalla 13-vuotiaana. Syntyi maaninen mielentila. Olimme isompia kuin olimmekaan ja pidimme kuolemaa sankaruutena. Kaikki tuntui maagiselta.”
SABANADESAN ajattelee päätyneensä sotimaan, koska hänellä oli vahva tunne, että hänen isänsä ja muut keski-ikäiset srilankalaiset miehet eivät olleet tehneet työtään: yhteiskunta ei ollut oikeudenmukainen.
Nykyisen vaimonsa
Heidi Sabanadesanin kanssa hän on pohtinut, hyväksikäytettiinkö hänen kaltaisiaan vai ei.
”Välillä koen, että olin lapsi ja hyväksikäytetty. Ei kenenkään sen ikäisen pitäisi olla siinä tilanteessa. Silti ymmärrän tapahtumat, koska lähtökohdat olivat mitä olivat.”
Sodan jättämät jäljet heijastuvat yhä parisuhteeseen ja arkeen. Sabanadesan kertoo tajuavansa omaa toimintaansa ja ajatuksiaan yhä paremmin riitojen ansiosta.
”Jos puoliso valittaa jostain mielestäni turhasta asiasta ja olen huonolla tuulella, saatan kehottaa häntä kysymään, miten tamilinaisilla meni sodassa. Pystyn siis ahdistuneena olemaan täydellinen kusipää. Onneksi näitä tilanteita on harvoin.”
Lattialla oleva muovipussi voi muistuttaa vaikkapa maamiinasta.
SABANADESAN hakee turvallisuutta konkreettisilla asioilla. Esimerkiksi keittiön kaappien ovien pitää olla kiinni.
”Jos tulen kotiin ja ovet ovat auki, ensimmäinen primitiivinen tunteeni on hätä siitä, että jotain poikkeavaa on tapahtunut. Aiemmin, kun pommitukset alkoivat tai sotilaat tulivat yllättäen kylään, piti lähteä äkkiä. Auki oleva ovi palauttaa minut siihen tunnetilaan. Suutun siitä, enkä pysty hallitsemaan tunteitani.”
Sabanadesan pitää myös aikatauluissa pysymistä tärkeänä. Jos on sovittu, että kotoa lähdetään tasan kello 10 ja lähtö venyykin 20 minuuttia, se ahdistaa häntä. Samoin se, jos kotona tavarat ovat väärissä paikoissa. Lattialla oleva muovipussi voi muistuttaa vaikkapa maamiinasta.
”Siksi meillä on supersiistiä. Arvotan päässäni ihmisiä sen mukaan, pysyvätkö he aikataulussa vai eivät. Aikataulussa pysyminen herättää automaattisesti luotettavuuden tunteen. Tämän tajuaminen kesti itseltäni vuosia.”
LUOTETTAVUUS on Sabanadesanille tärkeää, koska sodassa piti voida luottaa siihen, että ympärillä olevat ihmiset tekevät niin kuin on sovittu.
”Jos joku innostui liikaa, ihmisiä kuoli enemmän kuin kuului.”
Syrjäinen maa kiehtoi sotaa pakoon lähtenyttä nuorukaista, koska ”Suomi on oiva paikka piiloutua, jos haluaa piiloutua”. (KUVA: RAMI MARJAMÄKI)
Sabanadesan kuitenkin kokee, että sotakokemukset ja niistä opitut asiat ovat auttaneet häntä työelämässä. Hän kertoo saaneensa johtamistyöstään palautetta, että häneen voi luottaa, hän pitää pääsääntöisesti sopimuksesta kiinni, on johdonmukainen ja auttaa.
Vaikka hän joskus tuntee tulleensa hyväksikäytetyksi, toisinaan hän ajattelee sellaisen ajattelun tuovan katkeruutta.
”Minulla on hyvä elämä Suomessa. Monet ikätoverini ovat kuolleet, vammautuneet tai vankilassa. Mitä oikeutta minulla on valittaa?”
Erityisen kiitollinen hän on siitä, että päätyi juuri pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon.
OSALLISTUTTUAAN eri tavoin sotaan muutaman vuoden Sabanadesan tajusi, ettei siitä seuraa mitään hyvää. Hän käytti neuvottelutaitojaan ja aikoi Venäjän ja Suomen kautta Kanadaan, jossa elää muitakin Sri Lankasta lähteneitä.
Sabanadesan hankki väärennetyt henkilöpaperit ja matkasi Venäjälle, sieltä Moskovan kautta Pietariin junalla ja autolla Tallinnaan.
”On tullut tarve tehdä valmiiksi b-, c- ja d-suunnitelmakin.”
Huhtikuussa 1994 laiva toi hänet Helsinkiin, josta hän matkasi Turkuun. Niin häntä olivat neuvoneet tahot, jotka auttoivat dokumenttien väärentämisessä. Hän muistaa yllättävän kuumuuden, miten käveli ulkona kauluspaidassa, ja Aurajoen laivat.
”Minulle tuli vahva sisäinen tunne, ettei olekaan tarvetta lähteä Kanadaan. Että pääsen rakentamaan täällä elämäni sillä tavalla kuin haluan.”
Sabanadesan osasi 1990-luvulla paitsi äidinkieltään tamilia myös sinhalia, venäjää ja englantia. Nyt hän puhuu niiden ja kreikan lisäksi sujuvaa suomea. Joskin toisinaan iltasatujen lukeminen alle kolmivuotiaalle
Robin-pojalle tuottaa hankaluuksia.
”Kun poika osoittaa kalaa ja kysyy, mikä tuo on, en osaa vastata, onko se pyrstö vai häntä. Työskentelen, valmennan ja hoidan silti arjen asioita suomen kielellä.”
SUOMEEN sopeutuminen oli Sabanadesanin mukaan tavallaan vaikeaa, tavallaan ei.
”Luon ympäristöni itse. Olen ollut sellainen lapsuudesta saakka. Johdan itseäni ja omia tilanteitani. Jos haluan tutustua ihmisiin ja hankkia kavereita, niin myös teen.”
Hänellä on tarve olla pari askelta edellä muita. Se liittyy traumataustaan. Sabanadesan on elänyt jatkuvassa turvattomuudessa ja epävarmuudessa ensin sodassa ja sittemmin Suomessa peläten karkotuspäätöstä.
”On tullut tarve tehdä valmiiksi b-, c- ja d-suunnitelmakin. Se näkyy arjessa äärimmäisenä järjestelmällisyytenä.
Sabanadesan sanoo, että on ollut varmasti onnekas monella tapaa, mutta myös hyvät vuorovaikutustaidot ovat auttaneet.
”Voisin myös nimetä kymmeniä ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua matkan varrella.”
”Halusin hankkia itse itselleni väyliä toimia tässä maassa.”
SYRJÄINEN maa kiehtoi sotaa pakoon lähtenyttä nuorukaista, koska ”Suomi on oiva paikka piiloutua, jos haluaa piiloutua”.
”Kaikki tuntevat sinut mutta eivät tiedä. Ihmiset haluavat pitää tietynlaista etäisyyttä. Tullaan toimeen, mutta kukaan ei kysy mitään eikä kutsu minnekään. Se sopi minulle.”
Myös siisti ja puhdas ympäristö sekä jämptiys tenhosivat. Kun bussipysäkillä luki, että bussi tulee kello 15.27, se myös yleensä saapui silloin.
On tosin yksi asia, josta Sabanadesan ei Suomessa välitä. Se on talven pimeys.
SABANADESANISTA ei tullut Suomen kansalainen helposti. Turvapaikkahakemus hylättiin muutaman kerran, ja korkein hallinto-oikeus puolsi karkotusta vuonna 1997.
Viime hetkellä Sabanadesan haki oleskelulupaa opiskelua varten. Hän opiskeli sairaanhoitajaksi englanninkielisessä koulutusohjelmassa Tampereella. Sabanadesan sai jäädä.
”En voi syyttää Suomen viranomaisia. Alun perin minun piti lähteä Kanadaan, enkä jaksanut keskittyä turvapaikkakuulusteluihin. Tiesin seisovani heikoilla jäillä, kun päätinkin, että en lähde.”
Häntä neuvottiin etsimään suomalainen puoliso. Hän päätti, että ei missään tapauksessa toimi niin.
”Halusin hankkia itse itselleni väyliä toimia tässä maassa.”
Pysyvän oleskeluluvan hän sai 2000-luvun alussa ja Suomen kansalaisuuden vuonna 2007. Nyt hän asuu Tampereella asunnossa, josta hän näkee entisen makuuhuoneensa, joka sijaitsi viereisen talon silloisessa vastaanottokeskuksessa.
Hän on työskennellyt myös Tampereen vastaanottokeskuksen johtajan sijaisena sekä Lammin ja Ruoveden vastaanottokeskusten johtajana 2009–2011.
SABANADESAN on ehtinyt opiskella myös sosionomiksi ja pedagogiksi ja hän on suorittanut johtamistutkintoja. Lääketieteellisessä opinnot jäivät kesken.
Seitsemän viime vuotta hän on työskennellyt muutosvalmentajana. Hän kehottaa ihmisiä keskittymään niihin asioihin, joita nämä pystyvät itse kontrolloimaan.
”Ei kannata uhriutua asioista, joihin itsellä ei ole päätäntävaltaa. Kun keskittää energiansa ja ajattelunsa asioihin, joita voi kontrolloida, näkee mahdollisuuksia kriisienkin keskellä. Kun niihin tarttuu ja onnistuu, myös itseluottamus kasvaa.”
”Kokemukseni mukaan Suomi ei todellakaan ole rasistinen maa.”
EI elämä Suomessa tietenkään pelkkää auvoa ole ollut. 1990-luvulla häntä nimitettiin ”vitun somaliksi”. 2000-luvun alussa osa oletti, että hän on Nokian insinööri Intiasta.
”Ihmisillä on stereotypioita. Se on ihan normaalia.”
Onko Suomi rasistinen maa? Sabanadesanista se on kysymys, johon vain maahanmuuttaja tuntuu voivan sanoa ”uskottavan” mielipiteen.
”Kokemukseni mukaan Suomi ei todellakaan ole rasistinen maa, vaikka täällä rasismia esiintyykin – kuten aivan kaikkialla. Se on minun kokemukseni. En anna kommenttien päästä ihon alle.”
Hän kirjoittaa Ylelle kolumneja, joita jaetaan ahkerasti sosiaalisessa mediassa. Joidenkin kantasuomalaisten mielestä Sabanadesan voi sanoa taustansa takia tiettyjä asioita, joita he eivät voi – esimerkiksi turvapaikanhakijoista.
”Totta kai käytän hyväksi minulle annettua roolia, mutta aidosti uskon niihin asioihin, joista puhun. Joskus toki kärjistän.”
Sabanadesanin mielestä sosiaaliturvan pitäisi olla vastikkeellista ja suomen kielen oppimisen pakollista, ei siis vain kielikoulutukseen osallistumisen. Hänestä tuntuu siltä, että kantasuomalaisten esittäminä tuollaiset mielipiteet ovat liian ”kovia”.
”Väitän, että suurin osa tuntemistani turvapaikanhakijoista on kanssani samaa mieltä.”
Hän on ollut perustamassa vastaanottokeskuksia ja pitänyt luentoja vihaisille paikkakuntalaisille.
NELJÄNNESVUOSISADASSA suomalaiset ovat Sabanadesanin mielestä muuttuneet valtavasti kansainvälisemmiksi ja kielitaitoisemmiksi.
”Vielä 1990-luvulla ulkomaalaisiin ei oikein osattu suhtautua. Se on täysin ymmärrettävää, koska Suomessa oli tuolloin todella vähän ulkomaalaisia.”
Sabanadesan uskoo, että sanavalmiilla ja koulutetuilla ihmisillä on paremmat mahdollisuudet saada Suomesta turvapaikka kuin sellaisilla, joille asioiden sanoittaminen on vaikeaa.
Hän on ollut perustamassa vastaanottokeskuksia ja pitänyt luentoja vihaisille paikkakuntalaisille. Hänestä jokaisen pitäisi miettiä enemmän sitä, miksi moni suomalainen ajattelee tietyllä tavalla.
”Meidän pitäisi siirtyä joko-tai-asetelmasta sekä-että-asetelmaan.”
Sabanadesan ottaa esimerkiksi kysymyksen siitä, kuka on suomalainen. Hän ei puhu juridiikasta vaan tunnekokemuksesta. Hänestä voidaan sopia, että ihmiset ovat asiasta eri mieltä.
”Miksi yhden asian ympärillä ei voi olla montaa totuutta?”
SITTEN hän sanoo jotain, joka voi olla hänen taustaansa ajatellen yllättävää: Jussi Halla-ahosta pitäisi saada Suomen pääministeri.
”Perussuomalaiset on nyt gallupeissa suurin puolue, joten olisi kiinnostavaa nähdä heidät hallitusvastuussa. Korostan, että itse en heitä äänestä, enkä jaa sitä arvomaailmaa, mutta arvostan heissä rohkeutta. He uskaltavat puhua vaikeistakin asioista, kuten vaikka maahanmuuton ongelmista.”
Sabanadesan tietää, että osa perussuomalaisista nuorista ajattelee, että hänen poikansa ei ole suomalainen.
”Se on heidän mielipiteensä, itse olen eri mieltä. Kaksi mielipidettä voi olla ’totta’, kun kyse on kokemuksesta.”
Rajkumar Sabanadesan laittaa mielellään srilankalaista ruokaa vaimolleen Heidille ja parin Robin-pojalle. (KUVA: RAMI MARJAMÄKI)
Sabanadesan ei aio lähteä mukaan politiikkaan, vaikka lähes kaikki suuret puolueet paitsi kristillisdemokraatit ja Rkp ovat pyytäneet häntä asettumaan ehdolle.
”Politiikka ei ole ainoa tapa vaikuttaa.”
IHMISET ovat Sabanadesanin mielestä olettamisen ammattilaisia. Hän muistuttaa, että jokaisen valinnan taustalla on arvoja ja syitä. Vaikka valinta olisi sama, sen taustatekijät voivat olla erilaiset.
Sabanadesan ajattelee, että hänellä on enemmän suomalainen kuin tamilisielu. Hänen perusarvojaan ovat johdonmukaisuus, luotettavuus, järjestelmällisyys ja oikeudenmukaisuus.
Hän suosittelee, että jokaisen kannattaisi pysähtyä ja miettiä omia arvoja hektisen elämän ja informaatiotulvan keskellä. Hänen kokemuksensa mukaan moni suomalainen kuvittelee, että työ- ja yksityisminä ovat kaksi eri asiaa.
”En usko siihen pätkäänkään. Meillä on eri rooleja. Luottamus ja me-henki syntyvät siitä, luotammeko toisiimme vai emme. Jos omia heikkouksia, vahvuuksia ja tärkeitä asioita ei paljasteta, miten voimme luottaa?”
Kuka?
Rajkumar ”Raj” Sabanadesan
Tamperelainen 45-vuotias yrittäjä, muutosjohtamisen konsultti ja Sri Lankasta kotoisin oleva entinen turvapaikanhakija. Ennen uraansa konsulttina johti useita vastaanottokeskuksia, huumeidenkäyttäjien päihdevieroitusosastoa ja toimi yksityisen hoivapalveluyhtiön aluejohtajana. Perheeseen kuuluvat vaimo ja vaimon 14- ja 12-vuotiaat lapset ja parin yhteinen 2,5-vuotias lapsi. Harrastaa politiikan seuraamista, matkustamista, ruuanlaittoa ja elokuvia.
Mistä tunnetaan?
On kirjoittanut Ylelle kolumneja vuodesta 2018. Keskustellut julkisuudessa erityisesti maahanmuuttoon liittyvistä teemoista ja lapsisotilastaustastaan.
Mistä ei tunneta?
”Olin Lammin Pellavamarkkinoilla kesällä 2009 valitsemassa vuoden parasta sahtia. Maistelimme eri valmistajien sahteja. Ensin juotiin vähän, sitten otettiin pala leipää, huuhdeltiin suu ja maistettiin seuraavaa. Minua kysyttiin tuomaristoon, koska olen ollut perustamassa vastaanottokeskusta Lammille.”
Näistä en luovu
Turvallisuuden tunne
”Suomalaisille turvallisuus on itsestäänselvyys, minulle entisenä lapsisotilaana se ei ole. Vaikka tiedän kognitiivisesti kaiken olevan ok, emotionaalisesti turvallisuuden tunteeni on usein aika heikko.”
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta
”Tietyllä tavalla uskon, että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa järjestelmä mahdollistaa sen ja jokaisella on oikeus esimerkiksi opiskeluun ja terveydenhoitoon. Pojallamme oli hiljan keuhkokuume, ja jälkitautina kehittyi ilmarinta. Hän sai ensiluokkaista kymmenientuhansien eurojen arvoista hoitoa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, ja perheemme maksoi siitä noin 40 euroa päivässä.”
Oikeusvaltio
”En halua luopua suomalaisen yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta, joka näkyy järjestelmän jokaisella tasolla. Se tuo minulle jatkuvasti turvallisuuden tunnetta.”
