Tämä otsikon aihe on ollut itselleni (täytyi ihan tarkistaa) eri muodoissaan esillä ja tutkimuksen kohteena vuodesta 2005. Alkuun pitkälti satunnaisen mielenkiinnon kohteena, viimeisen vuosikymmenen ajan hyvinkin intensiivisen tutkailun alla. Ainakin ajoittain. Aiheen tietynlaisesta raskaudesta sekä todennäköisestä kehityskulusta johtuen, olen tässä rajoittanut paneutumista. Mentaalisen tasapainoni säilyttääkseni.
Tuota alkua Jyllands-Postenin pilapiirroksesta tähän päivään, ei vuosissa erota muu kuin kasvu vauvasta teini-ikään. Vähäinen hieman reilu viidentoista vuoden kaari. Tuolloin, koin erittäin vahvasti outona sen millä tavoin valtiojohtoa myöten asiaa käsiteltiin. Käytännössä anteeksipyytäen sananvapauden kayttöä. Tämä häiritsi minua suuresti.
Tuolloisen ulkoministerin, Erkki Tuomiojan sivuilla oli seuraava teksti:
»Nyt ei todellakaan ole aika jolloin kannattaa ehdoin tahdoin kärjistää suurten kulttuurien ja uskontokuntien keskinäisiä epäluuloja tai provosoida hihhuleita, puolin tai toisin. Asia olisi luultavasti poistunut jo päiväjärjestyksestä, jos Tanskassa olisi jo syksyllä sanottu se, minkä nyt ovat tehneet.»
Tuosta Tuomiojan lausumasta, kovin vähäinen on muutos tähän päivään ollut. Siihen nähden että mikä tahansa kriittisesti tietyiltä maahantulomailta tuleva kontribuutio tulomaahan onkin, tämä ikäänkuin ideologisen pakotuksen nimissä täytyy kääntää sovittuun suuntaan. "Miksi me olemme epäonnistuneet kotouttamisen suhteen". Anteeksipyyntöjä, vaan ei vaatimuksia. Johdonmukaisesti toteutettu propaganda on hyvin hedelmää kantanut.
Onko tässä demografisen nopean muutoksen aihiossa mahdollisuuksia siihen, mitä kautta historian on tapahtunut. Korkeakulttuurisuuden nousuja ja tuhoja. Korreloiko jo nykyinen etnisyyksistä eroteltava suhteellinen lisääntymismäärä populaatiossa millä tavoin tulevaa.
Mikä on lopputulos demografisessa muutoksessa, missä nykyisenkaltainen konsensus ajattelussa vaikkapa suvaitsevaisuuden määreissä kohtaa lisääntyvässä määrin olemassa-olevan vastapuolensa.