Pakolaisuus

Sen verran olen valmis joustamaan anti-rasismista, että kyseinen yksilö saa viimeisenä monon kuvan perseeseensä.
Vittuun noi kaikki.
Hyödytöntä sakkia koko porukka, Suomen kaidalle kansantaloudelle. Tämäkään henkilö ei ole tuottanut yhtä ainoata euroa jaettavaa lisäarvoa, jolla kustannettaisiin kaikki tämä pelleily.
Vaan kun rahat eivät yksinkertaisesti riitä.
 

Teinihuijari​

Mullistava bisnesidea nosti teinipojan koko Norjan idoliksi. Pian nuorukainen sai tutustua Norjan kuninkaallisiin ja myös Miss Suomeen, kunnes korttitalo romahti valheeseen poplaulaja Justin Bieberistä. Dokumenttielokuva norjalaisesta Waleed Ahmedista esitetään nyt Suomessa.

Veli-Pekka Lehtonen HS
16:00
MONI haluaa olla rikas. Joku haluaa olla myös kuuluisa. Vuonna 2010 kuuta alkoi taivaalta kurottaa tavallinen norjalainen teinipoika.

Poika oli nimeltään Waleed Ahmed.

Waleed oli toisen polven maahanmuuttaja: hänen isänsä oli muuttanut Pakistanista Norjaan 1980-luvun puolivälissä. Norjassa poika asui perheineen pienellä paikkakunnalla ja kävi koulua. Vanhemmat toivoivat pojasta lääkäriä tai insinööriä. Sellaisia perheen kahdesta muusta pojasta tulikin.


Waleed halusi muuta.

Waleed Ahmed nousi 18-vuotiaana Norjassa koko kansan yrittäjäidoliksi.

Waleed Ahmed nousi 18-vuotiaana Norjassa koko kansan yrittäjäidoliksi. KUVA: FOREDRAGSHOLDER AS
HÄN halusi olla jotakin suurempaa. Ja onnistuikin siinä, omalla tavallaan.

Muutamassa vuodessa Waleedin nimeen yhdistyivät niin Norjan kruununprinssi Haakon, popin supertähti Justin Bieber kuin myös Miss Suomi Pia Pakarinen. Jopa yhteyksistä Barack Obamaan puhuttiin.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

MAINOS PÄÄTTYY
Sitten, kuin yhdessä silmänräpäyksessä, kaikki olikin oikeastaan jo ohi.


NOUSU kuuluisuuteen alkoi toden teolla toukokuussa vuonna 2010. Tuolloin Ahmedista kirjoitti norjalainen uutissivusto VG.

Waleed Ahmed on tuolloin 18-vuotias. Ahmedin ikä on uutinen, sillä koulupoika on poikkeuksellisesti tapaamassa Norjan kauppa- ja teollisuusministeriä. Waleedin seurassa on toinenkin 18-vuotias, Flemming Bordoy. He ovat liikekumppaneita.


Pojilla on keksintö, jota he esittelevät: laturi, jolla kännykän akkua voi ladata auringonvalolla. Tai oikeastaan keksintö on vielä mullistavampi: kännykkää voi keksinnön avulla ladata ihan tavallisen lampun alla.


Ministeri Trond Giske on innoissaan, eikä vähiten siksi, että pojat ja heidän keksintönsä edustavat kaikkea sitä, mitä pohjoismainen valtio 2010-luvulla tarvitsee: yrittäjyyttä, innovaatiohenkisyyttä sekä ympäristöarvoja. Lisäksi Waleed on maahanmuuttajataustainen nuori, joten ministerin on todella helppo hymyillä.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

MAINOS PÄÄTTYY
Pojat esitelmöivät keksinnöstä ummet ja lammet. He myös lupaavat bisneksen tuovan Norjaan työpaikkoja. Nuorukaisten firma on nimeltään Grønt Norge, Vihreä Norja.


Pian ministeritapaamisen aikoihin Norjan innovaatiorahasto myöntää nuorukaisten yhtiölle 150 000 Norjan kruunun rahoituksen. Summa vastaa noin 15 000:tä nykyeuroa.


Kun ministeri on näyttänyt peukkua, matka menestykseen voi alkaa.


Sitä pojat eivät ministerille kerro, että laite ei toimi kuten he väittävät.

Mullistavaa laturia kaupitellut Waleed Ahmed (vas.) ja Norjan kauppa- ja teollisuusministeri Trond Giske esiintyivät yhdessä televisiohaastatteluissa vuonna 2010. Kuvakaappaus elokuvasta.

Mullistavaa laturia kaupitellut Waleed Ahmed (vas.) ja Norjan kauppa- ja teollisuusministeri Trond Giske esiintyivät yhdessä televisiohaastatteluissa vuonna 2010. Kuvakaappaus elokuvasta. KUVA: MOTLYS
NORJALAINEN dokumenttielokuva Stol på meg (Luota minuun) kertoo rikkauksista haaveilleen Waleed Ahmedin tarinan. Elokuva valmistui viime vuonna, ja tällä viikolla elokuvaa esitetään Suomessa dokumenttielokuvien Docpoint-verkkotapahtumassa englanniksi tekstitettynä nimellä Trust Me.

”Elokuva tähtää siihen, että katsoja saa itse päättää, millainen Waleed Ahmed on”, kertoo ohjaaja Emil Trier HS:lle sähköpostitse.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

MAINOS PÄÄTTYY
Elokuvassa hämmästellään, miten Waleed Ahmedin huijaus meni läpi, ja miksi se meni läpi niin monilta. Kameran edessä on haastateltu Waleed Ahmedia itseään sekä hänen veljiään, opettajiaan ja hänen kanssaan toimineita aina Oslon pormestarista liikekumppaneihin. Pormestari haksahti palkitsemaan nuorukaisen esimerkillisestä toiminnasta.


YKSI höynäytetyistä on yhtiökumppani Flemming Bordoy. Hän kertoo elokuvassa, miten ystävänsä Waleed jäi ensimmäisen kerran valheesta kiinni vuonna 2010. Pojat olivat olleet toimittajan haastateltavina, jolloin Waleed alkoi kertoa tarinaa Dubain matkasta, jonka aikana idea kännylaturista oli syntynyt.

Se oli pikku valhe, jolla Waleed teki tarinastaan myyvempää. Tosiasiassa ideaa oli juonittu McDonaldsin pöydässä norjalaisella pikkupaikkakunnalla. Valhetta ei kuitenkaan korjattu, ja pian valheen päälle rakennettiin lisää valheita.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

MAINOS PÄÄTTYY
Dokumentissa Waleed Ahmed itse paljastaa, miten hän tilasi ”mullistavat” Iphonen laturikotelot kiinalaisesta Alibabasta. Verkkokaupan laitteita hän sitten esitteli oman firmansa keksintöinä. Laite ei tehnyt, mitä Waleed lupaili, mutta huijaukseen ei kuitenkaan puututtu pitkään aikaan.


Päinvastoin Norja hullaantui nuorista yrittäjistä.


WALEED AHMED on firman puhemies. Hän pääsee mukaan Norjan valtion yrittäjyysohjelmiin ja alkaa tavata silmäätekeviä. Waleed Ahmedille itselleen on tärkeää esiintyä valokuvissa kuuluisuuksien kanssa. Hän haluaa olla joku ja hän panostaa paljon tapaamisiin. Opettelee, miten kuuluisuuksien kanssa ollaan.

Pian hän osallistuu samoille kutsuille, joissa paikalla ovat Norjan kruununprinssi Haakon, Jordanian kuningatar Rania, YK:n pääsihteeri Kofi Annan sekä mediapohatta Ted Turner.

Waleed Ahmed (ylhäällä vasemmalla) ryhmäkuvassa arvovieraiden kanssa. Edessä seisomassa muun muassa YK:n pääsihteeri Kofi Annan, mediapohatta Ted Turner, Jordanian kuningatar Rania sekä Norjan kruununprinssi Haakon.

Waleed Ahmed (ylhäällä vasemmalla) ryhmäkuvassa arvovieraiden kanssa. Edessä seisomassa muun muassa YK:n pääsihteeri Kofi Annan, mediapohatta Ted Turner, Jordanian kuningatar Rania sekä Norjan kruununprinssi Haakon. KUVA: MOTLYS
Kun piiri laajenee, myös puheet suurenevat. Firman liikevaihto kasvaa muka miljooniin.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

MAINOS PÄÄTTYY
Waleed väittää olevansa kytköksissä myös Yhdysvaltain presidentti Barack Obamaan ja vuoden 2011 keväällä VG-uutissivusto kertoo poikien suulla, miten Grønt Norge neuvottelee Yhdysvaltain suurimman teleoperaattorin AT&T:n kanssa laturikaupoista.


Lopullisesti vuonojen maa putoaa polvilleen nuoren yrittäjän edessä marraskuussa 2011. Norjan yleisradioyhtiö NRK julkaisee silloin artikkelin, jonka otsikkona seisoo: ”Waleed on Norjan Mark Zuckerberg”.


Nuorukaisten bisneksiä, Alibabasta hankittuja latureita, siis verrataan Facebookiin.

Samoihin aikoihin Ahmed on kirjoilla kansainvälisessä liiketalouskoulu Hultissa Yhdysvalloissa. Oppilaitos kehuu julkisuuteen kohinalla noussutta oppilastaan tiedotteessa, jossa nuorukainen itse paljastaa menestysreseptinsä:

”Paiski töitä äläkä koskaan luovuta. Kaikki on mahdollista. Jos minä onnistun, sinäkin voit menestyä.”


Ahmed aikoo tuolla reseptillä suunnata talouslehti Forbesin maailman 50 rikkainta nuorta -listalle.


KEVÄÄLLÄ 2012 Norjan media paljastaa Waleedin huijanneen. Asialla on ensin talouslehti Dagens Næringsliv, ja muu media seuraa skuuppia. Ahmed jää kiinni valheista, joista media nostaa tikunnokkaan 45 000 myytyä laturia Kuwaitiin. Sellaista diiliä ei ole, vaikka Ahmed muuta väittää. Eikä teleyhtiö Telenorkaan ole tilannut laitteita 20 000 kappaletta vaan sata, ja nekin kokeillakseen, toimiiko laturi.

Eikä se toimi.

Parikymppiset nuoret ovat vetäneet Norjan mediaa, poliitikkoja ja kuningasperhettä höplästä, julistaa uutissivusto VG artikkelissaan.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

MAINOS PÄÄTTYY
Ahmed puolustautuu. Lehtien valokuvissa hän poseeraa istuen Porschessaan. Samoihin aikoihin hän on uinut mukaan uusiin bisneskuvioihin. Uusi idea on gps-jäljitykseen perustuva lastenhoitosovellus. Sijoittajat laittavat pottiin puoli miljoonaa.


Pian maa alkaa kuitenkin polttaa jalkojen alla. Waleed Ahmed jättää liikekumppaninsa ja päättää lähteä maasta. Suuntana on Amerikka.


TÄSTÄ Waleed Ahmedin elämänvaiheesta tuore dokumentti kertoo dramatisoiden ja unenomaisesti. On Rodeo Driven luksuskauppoja Los Angelesissa. On palmuja, hienoja hotelleja ja monikaistaisia moottoriteitä. Naisia, juhlia ja selfieitä.

Paratiisi, kuten Ahmed itse sanoo dokumentissa. Eikä vähiten siksi, että kukaan ei tunne Ahmedia.

Stol på meg -elokuvan dramatisoitua kuvaa Waleed Ahmedin Yhdysvaltain-vuosilta.

Stol på meg -elokuvan dramatisoitua kuvaa Waleed Ahmedin Yhdysvaltain-vuosilta. KUVA: MOTLYS
Mistä rahat tulevat hulppeaan elämään? Waleed Ahmedin tarinassa on monia epäselvyyksiä, mutta dokumentissa hän kertoo saaneensa tuolloin rahaa yhdeltä yhteistyökumppaniltaan. Sitäkin summaa peritään takaisin myöhemmin oikeudessa.

Näyttävä lifestyle vie Waleed Ahmedin leveää elämää viettävien lähipiiriin. Waleed on uskottava ja verkostoitunut, ja hänen avullaan halutaan verkostoitua. Pian Ahmed ui mukaan sydänsähkökäyriä mittavaan hansikasbisnekseen ja junailee ison välinekaupan Lähi-itään. Ahmed väärentää tilisiirtotositteita, ja liikekumppani hukkaa puoli miljoonaa dollaria, paljastuu dokumentista.


Sitten Waleed Ahmed kehittää idean, johon liittyy Miss Suomi.


ALKUSYKSYSTÄ vuonna 2012 Todd Weinbergin puhelin soi. Weinberg on kalifornialainen sijoittaja, jolle on tarjolla upea mahdollisuus. Soittaja kertoo hankkineensa oikeudet popin supertähden Justin Bieberin Skandinavian-kiertueelle, mutta rahoituspaketista puuttuu palanen: miljoona dollaria. Sijoitus poikisi moninkertaisesti takaisin, soittaja lupaa. Uskottavuutta lisää se, että soittaja väittää kuuluvansa Barack Obaman tuttuihin.

Soittaja edustaa yhtiötä nimeltä Ahmed Enterprises. Soittaja on tietenkin Waleed. Puhuessaan ympäri kalifornialaista sijoittajaa Ahmed käyttää hyväkseen loistavaa supliikkiaan, keksimiään laskelmia sekä erikseen kokoon kyhättyjä nettisivuja, jotka erehdyttävästi muistuttavat Justin Bieberin taustaorganisaation sivustoja. Ahmed esittelee sijoittajalle myös valokuvaa, jossa hän poseeraa Norjan kruununprinssin ja Jordanian kuningattaren seurassa. Kalifornialainen sijoittaja jää tutkimaan ehdotusta.

HUIJAUKSEEN kuuluu myös Kaliforniassa asuva Pia Pakarinen (nykyinen Lamberg), eli entinen Miss Suomi, johon norjalainen nuorimies on matkoillaan tutustunut. Waleed Ahmed kertoo Weinbergille, miten suomalainen kauneuskuningatar tulee toimimaan Bieberin kiertueen mainoskasvona ja keulakuvana. Kiertue olisi pysähtymässä myös Helsingissä.

Tarkempaa tietoa Miss Suomen ja Waleed Ahmedin yhteyksistä ei ole saatavilla. Elokuvassa niistä ei kerrota mitään, ja Pia Lamberg kieltäytyi kommentoimasta asiaa Helsingin Sanomille. Vuonna 2013 entinen Miss Suomi kertoi kuitenkin uutiskanava CNN:lle olleensa tietämätön Waleed Ahmedin todellisista vaikuttimista.

Pia Pakarinen valittiin Miss Suomeksi vuonna 2011. Kuva on vuodelta 2017.

Pia Pakarinen valittiin Miss Suomeksi vuonna 2011. Kuva on vuodelta 2017. KUVA: ALEKSI JALAVA / IS
JOHTUUKO suomalaisesta missistä tai ei, kalifornialainen sijoittaja vakuuttuu ideasta ja sijoittaa miljoonansa Justin Bieberin kiertueeseen.

Pian Weinberg haistaa palaneen käryä: hän saa tietää, että Justin Bieberin kiertueliput ovat jo tulleet Norjassa myyntiin, ja että ne on myyty loppuun. Epäilyksiä herättää sekin, että Ahmed on kadonnut maan alle saatuaan miljoonansa – kymmeneksi päiväksi, kuten seurapiirijulkaisu Vanity Fair tietää myöhemmin kertoa.

FBI kiinnostuu tapauksesta. Poliisi ehdottaa uutta tapaamisesta Ahmedin ja sijoittajan välillä. Sijoittaja menee tapaamiseen mukanaan piilotetut mikrofoni ja kamera. Pidätys tapahtuu seuraavana päivänä San Franciscon lentokentällä. Tuomio luetaan maaliskuussa 2014. Yksitoista vuotta vankeutta ja päälle kolme vuotta ehdonalaista.


Ahmedista tulee vanki numero 58035-112. Tuomio on ankara, jopa amerikkalaisen mittapuun mukaan.


DOKUMENTTIELOKUVA Stol på meg pyrkii selvittämään, miten Waleed Ahmedin oli mahdollista huijata ja miksi. Itsetutkistelun tarvetta on monella.

Kameran edessä Waleed Ahmedista kirjoittanut norjalaistoimittaja katuu kirjoittamaansa valheellista artikkelia, ystävä hyväuskoisuuttaan ja Oslon pormestari sitä, miten niin moni hänen tapaansa puhalsi nuoreen niin paljon kuumaa ilmaa.

Ääneen pääsee myös Waleed Ahmed itse. Dokumentissa sarjahuijari myöntää, että kun valhe oli kerran kerrottu, sitä oli myöhemmin vaikea lähteä oikomaan. Ohjaaja Emil Trierin kysellessä tapahtumien taustoista Ahmed kertoo, miten aurinkopaneelilaturin mukana laitteessa oli tavallinen laturi, josta siirtyvä virta sai uskomaan, että akku latautui keinovalossa. ”Homma meni läpi, koska tarina oli poliittisesti korrekti”, Ahmed itse arvioi dokumentissa.


AHMED on dokumentissa avoimen oloinen, mutta onko hänen kertomaansa uskominen. Ei välttämättä. Oikeudenkäynnin, dokumentin ja satojen media-artikkeleiden jälkeen sarjavalehtelijan tarinaan jää aukkoja.

Ohjaaja Emil Trier haastatteli Waleed Ahmedia yhdysvaltalaisen vankilan ulkopuolelta, kun kuvausryhmää ei päästetty sisään rangaistuslaitokseen. Kuvakaappaus elokuvasta.

Ohjaaja Emil Trier haastatteli Waleed Ahmedia yhdysvaltalaisen vankilan ulkopuolelta, kun kuvausryhmää ei päästetty sisään rangaistuslaitokseen. Kuvakaappaus elokuvasta. KUVA: MOTLYS
Ohjaaja Emil Trierin mielestä kysymys uskottavuudesta on tällaisessa elokuvassa aina kiinnostava.

”Mutta minulle tarinan kasvutarina oli vielä kiinnostavampi eli se, miten niin nuori nousi niin korkealle. Kun ryhdyimme tekemään elokuvaa, hän oli jo tunnustanut petoksen ja oli kärsimässä pitkää vankeustuomiota. Ei hän piilotellut mitään. Hän vastasi kaikkeen mitä kysyin, myös siihen, voimmeko me luottaa häneen.”


Waleed Ahmed ei ole vielä nähnyt elokuvaa itsestään, sillä sitä ei ole saatu toimitettua amerikkalaiseen vankilaan. ”Elokuvassa mukana olleet Waleedin veljet sekä hänen lakimiehensä ovat elokuvan nähneet ja kertoneet siitä Waleedille. Elokuva oli heistä tasapuolinen”, ohjaaja Trier kertoo.

OHJAAJA Emil Trier työryhmineen hakee dokumentissa vastausta tapahtumiin myös Waleed Ahmedin maahanmuuttajataustasta. Oliko hänellä korostunut tarve pyrkiä ylemmäs ja esittää menestyjää? Dokumentissa Waleed itse kertoo jääneensä ulkopuoliseksi lapsena. Toisaalta Waleedin veljistä tuli lääkäri ja insinööri, kuten vanhemmat olivat toivoneet.

Nyt Waleed on viettänyt nuoruutensa vuosia vankilassa.


Stol på meg -dokumentin mukaan Waleed Ahmed kävelee ulos yhdysvaltalaisesta vankilasta vapaana miehenä lähipäivinä eli 4. päivä helmikuuta. Mitä sarjahuijari aikoo tehdä jatkossa?

Jos Norjan lehtiä on uskominen, Waleed Ahmed aikoo elättää itsensä puhujana. Hän aikoo myydä luentoja, joissa hän kertoo elämästään ja tekemisistään.


Waleedin teinivuosien ensimmäinen liikekumppani, Flemming Bordoy, on jo aloittanut kokonaan uuden elämän. Dokumentissa hänet nähdään työssä sähköasentajana.

-hs-
 
Merkittävä osa, yksittäisen henkilön ymmärryksestä itsestään suhteessa muihin muuttuneessa kulttuurisessa ympäristössä oleviin ihmisiin sekä valtioon ja sen ilmenemismuotoihin vaikuttaisi eri etnisyyksistä eurooppaan tulleiden osalta kaikissa tilastoinneissa noudattavan johdonmukaista kaarta. Positiivisten ja negatiivisten kokonaisvaikutusten suhteen.

Tässä nimenomaisesti tiettyjen lähtömaiden kansalaisilla sekä heidän jälkeläisillään, ylisukupolvisesti syntymäpaikasta riippumatta, on ollut merkittäviä haasteita sitouttaa itseään valtakulttuurin tapoihin ja tilastollisesti toteuttaa olemustaan hyväksyttävillä tai positiiviseksi mielletyillä tavoilla.

Joitakin integroitumiseen liittyviä tilastointeja ovat esim. sosioekonomisen muutoksen tiedot, rikollisuuteen liittyvät tilastot, koulutuksen tilastot (esim. PISA mallivuonna jolloin maahanmuuttajataustaisen tuloksia erityisesti tarkasteltiin).

On tiettyjä muuttujia joiden ennustettavuus keskimääräisen yksilön (riittävällä otannalla) olemusta yhteiskunnassa tarkastellen toteutuu hyvin suurella todennäköisyydellä. Tämä on kaikilla päättävissä asemissa olevilla henkilöillä tiedossa. Tuon sivuuttaminen ideologisista tai muista syistä, on pidemmän ajanjakson poliittista demografista muutosta tarkastellen anteeksiantamatonta.

Se, että vuosikymmenien skaalalla jatkuneesta nimenomaisesti tiettyjä lähtömaita maahanmuutossa koskevia ongelmia ei vieläkään voida rationaalisesti purkaa ja julkisesti pohtia, ei kovin hyvää tuo tulevaisuudelle. Ei myöskään kyseisille maahanmuuttotaustaisille henkilöille.

Ruotsissa on jo saavutettu taso, jossa voidaan hyvinkin puhua varjoyhteiskunnista. Eri etnisyyksien muodostamista alueellisista kokonaisuuksista, joissa valtion ja yksilön keskinäissuhteet ovat rikkoutuneet. Tulokset yksittäisen kansalaisen näkökulmasta, etnisestä taustasta riippumatta, eivät ole olleet näillä alueilla toivottavia. Vahvimman oikeus toteutuu tavalla, jota aniharva allekirjoittaisi.

Suomella on kaikki tarvittava tieto laajempaa demografista muutosta ja sen seurauksia koskien käytössään (Ruotsi, Ranska, Saksa...). Olisi tässä hyvä erottaa toiminnan malleissa toisistaan utooppinen ja reaalimaailma.
 
En, edelleenkään ole - kuitenkin politiikkaa suhteellisen tiiviisti seuraavana - havainnut mitään laajempaa yhteiskunnallista keskustelua vaikkapa vihapuheen tai seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kautta johdettuun pohdintaan siinä, kuinka jo käynnissä oleva demografinen muutos tähän lisähaasteita tuo.

Laajimpien maahanmuuttajien piiriin ja samalla haasteellisimpiin, kulttuurisissa eroavaisuuksissa kuuluvat eittämättä esim. Irak, Somalia, Afganistan. https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/maahanmuuttajat-vaestossa/ulkomaalaistaustaiset.html

Tämä vallalla nyt oleva ajatus, jossa monin tavoin halutaan lähtömaiden kulttuuristen piirteiden olemusta tukea ("kulttuurirelativismi"), on jotakin itselleni täydellistä aivohaaskausta ja rationaalisen toiminnan pilkkaa edustavaa. Epäloogisuuden kuorolaulua, pakotettuna. Ilman alkeellisintakaan kykyä eteenpäin vievään ja kehittyvään toimintaan.

Juuri näiden kulttuuristen ominaispiirteiden vuoksi, joista syistä halu eurooppaan suuntautuvalle väestönsiirrolle on yhä kasvava. Halutaan tuota eurooppalaisessa kontekstissa olevaa yksilönvapauksille haistattelevaa, taika-uskoon muotonsa perustavaa yksilöä itseensä sitouttavaa roskaa tukea.

Mikäli näin keski-ikäisenä eurooppalaisena miehenä, esittäisin noista lähtökohdista johdettua ajattelun tunkio-tuotosta, minut ristiinnaulattaisiin. Mutta lähtömaan ollessa ajatusharhan kontekstiin sopiva, ei vähämielisyyden ja taika-uskon kautta tulevien ajatusten esittäminen enää olekaan ongelma ("kultturirelativismi").
 
Eikös tän pitänyt olla mahdotonta Keskustan mielestä? Hitto, mites se vanha sanonta kepusta menikään... pitää mitä lupaa? Eiku..

Koko järjestelmä on aivan päreinä. Tästä kun vielä saadaan ennakkotapaus, niin avot sitä tulevaisuutta kun jakamaton ihmisarvo ja kaikille samat oikeudet. Potentiaalisia tulijoita on sellainen muutama miljardi.
 
Koko järjestelmä on aivan päreinä. Tästä kun vielä saadaan ennakkotapaus, niin avot sitä tulevaisuutta kun jakamaton ihmisarvo ja kaikille samat oikeudet. Potentiaalisia tulijoita on sellainen muutama miljardi.
On näistä jo muutenkin ennakkotapauksia.. toki toi ei ole ihan yksinkertainen juttu, mutta jos se jokin mystinen kotimaa vähän muuttaisi tuomiota niin..

 
Sen verran olen valmis joustamaan anti-rasismista, että kyseinen yksilö saa viimeisenä monon kuvan perseeseensä.
Vittuun noi kaikki.
Hyödytöntä sakkia koko porukka, Suomen kaidalle kansantaloudelle. Tämäkään henkilö ei ole tuottanut yhtä ainoata euroa jaettavaa lisäarvoa, jolla kustannettaisiin kaikki tämä pelleily.
Vaan kun rahat eivät yksinkertaisesti riitä.
"Hyödytöntä sakkia koko porukka". Tuo kirjoittamasi, yhdistettynä jotensakin erikoiseen ylimielisyyden asenteeseen joillakin maahanmuuttajaryhmillä, ilman että tähän olisi olemassa minkäänlaisia havaittavia olemassaolevia taso-elementtejä taidoissa tai kognitiivisissa kyvyissä, joista tulomaalle riittäisi pluspuolista annettavaa. On itselläni useammin kuin usein, pään ympärillä olevaa kuvitteellista vannetta kiristänyt.

Kun tiedossa on humanitaarisin tai pakolaisperustein maahan tulleiden osuus, taas leimallisesti tietyissä kansallisuuksissa. Itseäni syvällä tasolla häiritsee tämä asetelma; ulina, valitus, vääryyksien haku ja nouto, pakonomaisesti ja selittävänä tekijänä menestyksen puutteelle. Meidän kulttuuristamme. Henkilöillä jotka käytännössä omaa kulttuuriaan pakenevat tai vielä useammin, parempaa tulevaisuutta ja materiaalista hyvää ovat täältä tulleet hakemaan. Missä yritteliäisyys ja jopa edes seitinohut kiitollisuus?

Itse en kehtaisi tuon tapaisesti käyttäytyä, mikäli asemani olisi se, että joutuisin pakolais-asemalla toisesta maasta uutta mahdollisuutta elämiseen hakea.
 
Täytyykö tätä oikeasti pohtia, että miksi Ukrainalaiset ovat tervetulleempia kuin vaikkapa Afrikasta ja Lähi-idästä tulevat? Ukrainasta tulee naisia ja lapsia. Ovat myös työteliästä väkeä. Ihan päin vastaista porukkaa mitä Afrikasta tai Lähi-idästä on tullut tai yrittää tulla
 
Back
Top