Maailmojen sota
21.11.2011
ARTIKKELI,
ELÄMÄ KOMMENTOI 0 JAA TWIITTAA
TEKSTI:
JOANNA PALMÉN KUVAT:
NIKLAS MELTIO
Malmö on Euroopan pahin getto ja länsimaiden kohtalo, jos muslimien maahanmuutto ei lopu. Näin väittävät islamin vastustajat ympäri maailman.
Image meni katsomaan, mitä Malmö kertoo monikulttuurisesta tulevaisuudestamme.
Malmön kaupunginvaltuutettu Lars-Johan Hallgren pelkää Rosengårdia. Viime syksynä hän kävi tässä pahamaineisessa kaupunginosassa kahden muun ruotsidemokraatin sekä suomalaisen
Ajankohtaisen kakkosen tv-ryhmän kanssa. Pian tunnelma oli kiristynyt, ja ryhmä oli päättänyt poistua. Heidän lähtiessään joukko maahanmuuttajanuoria alkoi heitellä kiviä heidän peräänsä.
”Sekä pieniä että suuria kiviä. Yksi suuri oli lähellä osua”, kertoo Hallgren kahvilassa Malmön keskustassa.
39-vuotias Hallgren on Ruotsidemokraattien Skoonen-osaston poliittinen sihteeri. Hän on asunut Malmössä parikymmentä vuotta ja toiminut puolueessa aktiivisesti vuodesta 2000. Hän kuvailee kotikaupunkiaan turvattomaksi ja vaaralliseksi.
”Meillä on jengirikollisuutta, ryöstöjä, väkivaltaa. Kyselyt osoittavat, että malmöläiset eivät tunne oloaan turvalliseksi. He eivät mene ulos pimeällä ja jättävät väliin ravintola- ja leffailtoja siksi, että pelkäävät.”
Hallgrenin mielestä levottomuuteen on kaksi syytä. Ensinnäkin vanhasta teollisuuskaupungista ovat kadonneet tehtaiden myötä alhaisen koulutustason työpaikat, ja on syntynyt suuri työttömien joukko.
”Sitten meillä on iso määrä erityisesti Pohjoismaiden ulkopuolelta tulleita maahanmuuttajia. Emme voi kieltää heitä tulemasta, mutta heillä ei ole koulutusta, työtä eikä kielitaitoa. He syrjäytyvät väistämättä. He selviytyvät eri tavoin; jotkut tekevät töitä pimeästi, jotkut eivät tee mitään vaan elävät sosiaaliavustuksella. Jotkut suuntautuvat rikollisuuteen.”
Malmön maahanmuuttoasioita on käsitelty laajasti kansainvälisessä mediassa. Amerikkalainen tv-kanava Fox News kertoi jo vuonna 2004, että ”90 prosenttia muslimimaahanmuuttajista Malmössä on työttöminä, ja he purkavat turhautumisensa viranomaisiin”. Brittilehti
GQ:ssa toimittaja kertoi, että häntä oli kaupungin matkailuneuvonnassa neuvottu pysymään poissa Rosengårdista, maahanmuuttajien kaupunginosasta. Jutussa kutsuttiin Malmötä ”monikulttuurikatastrofin ytimeksi”.
Amerikkalainen tutkimuslaitos Pew Forum teki elokuussa raportin, jonka mukaan Ruotsi on yksi maista, joissa uskonnolliset levottomuudet lisääntyvät eniten. Erityisesti raportti kiinnitti huomiota Malmöhön.
Kansanedustaja Jussi Halla-ahokin on blogissaan kirjoittanut vuosien varrella paljon Malmöstä:
Malmö on paitsi Skandinavian monikulttuuri- ja tuhopolttopääkaupunki myös raiskaus- ja ryöstöpääkaupunki. Ja
: Malmössä, josta on lähivuosina tulossa Euroopan ensimmäinen muslimienemmistöinen kaupunki, tehdään 5–6 kertaa enemmän raiskauksia kuin naapurissa Kööpenhaminassa, joka on huomattavasti suurempi kaupunki.
Rosengård Malmössä ei ole kuin Rinkeby Tukholmassa tai edes kuin Vuosaari Helsingissä. Se ei ole kaukainen lähiö vaan kaupunginosa kävelymatkan päässä keskustasta.
Keskellä arkipäivää täällä vallitsee kuitenkin lähiöuneliaisuus. Vanhat ukot istuskelevat ostarilla, naiset työntävät lastenvaunuja kaduilla. Ruokakaupan mainoksissa luvataan, että kaikki on ”100 % halal”.
Runsaan kolmen neliökilometrin alueella asuu virallisesti noin 23 000 ihmistä. Siellä on ostari, viisi koulua, uimahalli, urheiluhalli, jalkapallokenttiä (muun muassa kuuluisimman rosengårdilaisen, Zlatan Ibrahimovicin, nimikkokenttä) ja tusina erilaista kunnan virastoa. Asuintalojen parvekkeita koristavat lautasantennit.
Rosengårdin pahamaineisin alue Herrgården on useimpien asukkaidensa ensimmäinen koti Ruotsissa. 96 prosenttia alueen asukkaista on ulkomaalaistaustaisia. Työttömyysprosentti on noin 85. Alue koostuu kolmen kerrostalon blokeista, joiden keskelle jää leikkipaikat. Ne ovatkin tarpeen: lähes puolet Herrgårdenin asukkaista on alaikäisiä.
Juuri muslimilasten määrä on joidenkin mielestä pelottava asia. Jopa todiste laajasta salaliitosta.
Vuoden 1973 öljykriisi syntyi, kun Lähi-idän öljyntuottajavaltiot vaativat Yhdysvaltoja ja läntistä Eurooppaa lopettamaan tukensa Israelille. Mutta siitä, miten kriisi ratkaistiin, meille ei ole kerrottu kaikkea, väittää Kairossa syntynyt juutalainen Bat Ye’or. Hänen vuonna 2005 julkaistu kirjansa
Eurabia: The Euro-Arab Axis on islaminvastustajien Raamattu. Tai Koraani.
Bat Ye’orin mukaan arabit esittivät öljykriisin yhteydessä salaisia vaatimuksia, joihin EY-maiden oli suostuttava, sillä muuten ne eivät enää koskaan saisi öljyä arabivaltioista eivätkä rahoitusta arabipankeilta. Vaatimuksia täyttämään luotiin EAD, Euro-Arab Dialogue. Aito salaliitto.
Sen julkisia, yleisesti tunnettuja muotoja ovat muun muassa Barcelonan prosessi ja Välimeren unioni. Sen korkein elin on kuitenkin Bat Ye’orin mukaan salainen komissio, joka on johtanut Eurooppaa jo pian neljä vuosikymmentä. Se ohjailee muun muassa europarlamenttia, kansallisia eduskuntia, pankkeja, lehdistöä, yliopistoja, kirkkoja, puolueita, ja niin edelleen. Tavoitteena on valloittaa Eurooppa muslimien massamaahanmuutolla, heikentää Yhdysvaltoja ja tuhota Israel.
Näin muslimit haluavat viedä loppuun profeetta Muhammedin aikoinaan aloittaman maailmanvalloituksen. Valloitetut ei-islamilaiset kansat se alistaa dhimmeiksi, alempiarvoisiksi ”suojeltaviksi”.
Yhdysvalloissa Eurabia-teoria upposi otolliseen maaperään 9/11-iskujen jälkeen. Siihen pohjautuvaa kirjallisuutta on ilmestynyt jo hyllymetreittäin. Yksi tunnetuimmista on Oslossa asuvan amerikkalaisen runoilijan ja islam-kriitikon Bruce Bawerin vuonna 2006 julkaisema
While Europe Slept: How Radical Islam Destroys the West from Within.
Bawerin kirjassa kerrotaan paljon Malmöstä, jonka Eurabia-teoreetikot ovat valjastaneet painajaiskuvaksi siitä, mitä koko Euroopalle tulee tapahtumaan. Bawer raportoi, että lasten raiskaukset ovat tuplaantuneet kymmenessä vuodessa; että pelkästään vuoden 2004 syksyllä ryöstöt lisääntyivät 50 prosenttia; että muslimiteinit polttavat kouluja ja naureskelevat sitten palomiehille; että kunniamurhat ja antisemitistinen rikollisuus ovat arkipäivää ja että ruotsalaiset pakenevat kaupungista.
Bawer mainitsee Halla-ahonkin käyttämän Malmön ja Kööpenhaminan raiskausvertailun, joka löytyy kymmenistä islaminvastaisista blogeista. Hän on nähnyt Tukholmassa musliminuorilla ”suositun” t-paidan, jossa lukee
2030: då tar vi över. Se viittaa väestölaskelmaan, jonka mukaan Ruotsissa olisi vuonna 2030 enemmän muslimeja kuin etnisiä ruotsalaisia. T-paitahavaintokin on monistettu lukemattomille nettisivuille.
Bawerin kirjoituksia Euroopan islamisaatiosta on julkaistu muun muassa
Wall Street Journalissa ja Newsweekissä. Baweria lainasi myös useissa kohdin manifestiaan norjalainen terroristi Anders Behring Breivik.
On vaikea kuvitella, että ainakaan Ruotsissa kukaan vakavalla naamalla väittäisi, että Euroopan ja arabivaltioiden johtajat olisivat toimineet laajassa salaliitossa jo neljä vuosikymmentä.
Kysytäänpä Lars-Johan Hallgrenilta: uskooko hän teoriaan?
”Uskon että siinä on totuutta. Aivan varmasti on ihmisiä, jotka työskentelevät sen puolesta, että Euroopasta tulisi islamilainen. Muslimimaailman korkeimmat johtajat eivät mitenkään peittele sitä, että haluaisivat islamin johtavaksi uskonnoksi koko maailmassa ja että he haluavat tulla tänne taas”, Hallgren sanoo.
”Taas” viittaa maurien valtakuntaan Pyreneiden niemimaalla keskiajalla ja siihen, kun ottomaanien hyökkäys torjuttiin Wienissä 1683.
”Esimerkiksi Muhammed Gaddafi on korkea-arvoinen muslimi, ja hän on sanonut näin.”
Haastattelu tehdään samana päivänä, kun Libyan kapinalliset valtaavat Muammar Gaddafin päämajan ja diktaattorin lopullinen lähtölaskenta alkaa. Ei ihan paras päivä vedota ”Muhammed” Gaddafin sanomisiin.
”Libyan johtaja hän ei ehkä enää ole kauan, mutta uskon, että muslimimaailman johtajana hänellä on suuri vaikutusvalta edelleen.”
Ruotsidemokraatteja vuosikymmenen ajan seurannut ja puolueesta kirjan julkaissut toimittaja Niklas Orrenius sanoo, että Eurabia-ajattelu vaikuttaa selkeästi puolueen politiikan taustalla.
”He eivät mene yksityiskohtiin, se on enemmän sitä, että ’katsokaa nyt, kuinka paljon niitä on, ja kaikilla lastenvaunut’”, Orrenius kertoo.
Hän viittaa puolueen kohuttuun tv-vaalimainokseen viime syksyltä. Siinä ruotsalainen mummo lyllertää rollaattorilla kohti kassaa, josta nostaisi eläkkeensä, mutta joukko burkiin pukeutuneita naisia lastenvaunuineen jyrää hänet ja rynnii ohi. ”Politiikassa on aina kyse priorisoinneista”, sanoo ääni taustalla ja kehottaa äänestämään Ruotsidemokraatteja.
TV4 ei suostunut näyttämään mainosta sen rasistisuuden vuoksi. Ruotsidemokraatit muokkasivat sitä niin, että burkanaisten rynnäkön ajan ruudussa näkyi teksti
Censurerat av TV4 ja nettiosoite, jossa voi katsoa alkuperäisen videon. Näin jupakka todennäköisesti satoi suoraan Ruotsidemokraattien laariin, kuten Suomessa sanottaisiin.
Ainakin kaksi aktiivista ruotsidemokraattia, skoonelaisveljekset Ted ja Kent Ekeroth, puhuvat aivan avoimesti Eurabiasta. Ted on puolueen it-johtaja, Kent sen kansanedustaja. Kummatkin kirjoittavat ahkerasti islaminvastaisia blogeja, joiden etusivuilla lukee Stoppa islamisering. Ted on kuvittanut blogiaan symboleilla, jotka hänen mukaansa ovat the worst threats to mankind. Ne ovat sirppi ja vasara, hakaristi, puolikuu eli islam ja ”PK” – poliittinen korrektius.
Ekerothit ovat suuria Israelin ystäviä ja juutalaisia, ja Lars-Johan Hallgren on jopa tehnyt valtuustossa aloitteen ystävyyskaupungin hankkimisesta Israelista. Äkkiseltään kuulostaa hieman omituiselta, että näin tehdään puolueessa, jolla on äärioikeistolaiset juuret. Orreniuksen mukaan se ei ole niin kummallista.
”Vanhoissa ruotsidemokraateissa oli monia antisemiittejä ja uusnatseja mutta ei enää näissä uusissa, jotka ottivat puolueen hallintaansa ja uudistivat sen kymmenen vuotta sitten. Enkä usko, että ruotsidemokraattien vihollinen on koskaan ihan tosissaan ollut juutalaiset. Enemmän viha kohdistui ulkoeurooppalaisiin.”
”Ursäkta, en källarmoské?” kysymme Herrgårdenissa vastaantulijalta. Hän lähtee neuvomisen sijaan ystävällisesti saattamaan meitä.
Malmössä on yksi Euroopan suurimmista ja merkittävimmistä moskeijoista, mutta se ei mitenkään riitä kaikille noin 50 000 muslimille, joiden joukossa on sunneja, shiioja, hartaita, maallistuneita ja vaikka mitä. Niinpä taloyhtiöiden kellareihin ja kerhohuoneisiin on syntynyt viitisentoista vaihtoehtoista rukoilupaikkaa.
Kellarimoskeijaan mennään portaita alas kerrostalon päädyssä. Koputamme rautaiseen varasto-oveen, ei vastausta. Yllättäen se onkin auki, joten astumme sisään ja otamme kengät pois.
Kellarimoskeijoita pelätään, sillä niissä uskotaan tapahtuvan ”radikalisoitumista”. Sosiaaliantropologi Aje Carlbom, joka asui Rosengårdissa kolme vuotta maahanmuuttopolitiikkaa käsittelevää väitöskirjaansa varten, sanoo, että puheet radikalisaatiosta ovat huonolla pohjalla.
”Sitä on tutkittu vähän, ja terminologiakin on hankalasti määritelty. Mitä on radikalisaatio? On paljon nuoria, joilla on hyvin radikaaleja ajatuksia mutta jotka eivät koskaan käyttäisi väkivaltaa levittääkseen niitä.”
Carlbom sanoo yrittäneensä itse hankkia rahoitusta radikalisaatiota koskevaan tutkimusprojektiin, mutta ei ole saanut.
Yksi tutkimus Rosengårdin radikalisaatiosta on tehty, niin sanottu Rosengårdsrapport. Sen nimi on
Hot mot demokrati och värdegrund – en lägesbild från Malmö, ja sen tekivät vuonna 2009 Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijat Magnus Ranstorp ja Josefine Dos Santos. Raportti on hämmentävän epätieteellinen, asenteellinen ja summittainen. Siinä ei ole haastateltu muslimeja tai alueen asukkaita, ei tutustuttu kellarimoskeijoiden toimintaan eikä edes nettisivuihin. Haastattelumateriaali tuhottiin ”haastateltavien suojelemiseksi”. Lähdeviitteitä ei ole.
Tulokset ovat epämääräisiä heittoja, joskin luultavasti oikeansuuntaisia. Niiden mukaan muslimiryhmien radikalisaatio on viiden vuoden aikana ”lisääntynyt”. Kellarimoskeijoissa toimivat islamistit vahtivat mielipiteitä ja varoittelevat juuri maahantulleita puhumasta ruotsalaisten kanssa. Naiset, jotka eivät aiemmin ole käyttäneet huivia, pakotetaan siihen. Tyttöjä naitetaan kesäloman aikana kotimaassaan pakkoavioliittoihin. ”Kulttuuriyhdistykset” järjestävät koraanikouluja, ”rekrytointia” ja matkoja radikaalin uskonnollisiin tilaisuuksiin, ja kutsuvat fundamentalisti-imaameja saarnaamaan.
Mitähän tässä kellarissa tapahtuu?
Varastohuoneen perällä on erittäin nuhjuinen mutta kodikkaan näköinen sohvanurkkaus. Nurkkauksessa istuu neljä miestä. Miehet kättelevät valokuvaajan, koska tämä on mies, ja nyökkäilevät minulle. Olemme erittäin tervetulleita. He tarjoavat Coca-Colaa, keksejä ja taateleita. He eivät itse ota. Ramadan.
Olemme tulleet bosnialaiseen liikunta- ja kulttuuriyhdistykseen nimeltä Sabr. Se tarkoittaa arabiaksi kärsivällisyyttä.
”Me pelaamme jalkapalloa, luemme ja autamme niitä, jotka ovat vähän eksyksissä. Meillä on myös projekti alkoholia vastaan”, kertoo Arnel. Nifaris-niminen jatkaa:
”Täällä kaikki ovat osa perhettä, kaikki ovat samanarvoisia, niin kuin Ruotsissa. Jumala on luonut sekä teidät että meidät.”
Rakkauden sanoma jatkuu pitkinä monologeina. Lopulta hiljaa istunut Enis pääsee ääneen:
”Länsimaat puhuvat niin mielellään humaaniudesta ja ihmisoikeuksista, mutta itse he eivät kunnioita niitä ollenkaan. Kuinka Eurooppa kohtelee omia vähemmistöjään?”
Miehet vaikuttavat integroituneilta, puhuvat hyvää ruotsia ja käyvät töissä, mutta sulautumisesta valtaväestöön lienee turha haaveilla. Aggressiivisiksi heitä ei voi mitenkään väittää. ”Rekrytointia” saattaa olla, että saamme kumpikin lahjaksi kolme islam-aiheista kirjaa.
Pienistä riidoista voi kasvaa kansainvälisiä konflikteja, kun aihe on tulenarka. Niin oli käydä Rosengårdin tunnetuimman kellarimoskeijan tapauksessa.
Herrgårdenissa toimi vuosikausia ”radikaali” islam-yhdistys, Islamiska kulturförening. Yhdistys riitautui kellarimoskeijansa vuokranantajan kanssa ja tämä irtisanoi vuokrasopimuksen keväällä 2008. Kellari tyhjennettiin, avaimet palautettiin vuokranantajalle. Kulttuuriyhdistyksen nuoret kuitenkin valtasivat kellarin. Vuokranantaja pyysi poliisia tyhjentämään tilan, ja poliisi teki rynnäkön kellariin koirien kanssa. Nuoret suuttuivat, ryhtyivät mellakoimaan, ja tilanne kiristyi marraskuussa 2008 usean yön ajaksi äärimmilleen. Mukaan mellakoihin kutsuttiin vasemmistoaktivisteja ja rikollisjengejä.
Samaan aikaan arabimaailman johtava tv-kanava Al-Jazeera näytti uutislähetyksissään kuvia poliisin hyökkäyksestä kellariin ja kertoi, että ”Ruotsin valtio on hyökännyt islamia vastaan”. Oli vaara, että yhden vuokrasopimuksen päättymisestä syntyisi samanlainen selkkaus kuin Muhammed-pilapiirroksista.
Al-Jazeera soitti kulttuuriyhdistyksessä toimineelle imaami Saeed Azamille ja pyysi puhelinhaastattelua. Uutisjuttu alkoi näin:
Ruotsin valtion päätös sulkea kellarimoskeija Malmössä on aiheuttanut yhteenottoja muslimien ja poliisin välille. Poliisin mukaan nuorisojoukot ovat sytyttäneet autoja tuleen ja heitelleet poliisia kivillä ja molotovincocktaileilla poliisin suljettua moskeijan. Meillä on nyt puhelimessa Saeed Azam, muslimiaktiivi Malmöstä. Saeed Azam, osaatko kertoa meille, mikä johti tähän päätökseen ja mitä seurauksia sillä tulee olemaan?
Saeed Azam on fiksu mies radikaali-islamistiksi.
”Saamanne tiedot eivät pidä paikkaansa. Ruotsin valtio ei ole sulkenut moskeijaa”, Azam vastasi ja selitti tilanteen vuokranantajan kanssa.
Vaara ohi.
Vain muutama kuukausi myöhemmin sama ilmiö tapahtui käänteisesti: Israel hyökkäsi Gazaan ja maailmanpolitiikka tunkeutui Malmöhön.
Tammi–helmikuussa 2009 Malmössä järjestettiin monia sodanvastaisia mielenosoituksia, joihin kerääntyi useita tuhansia ihmisiä. Televisiokuvat niistä eivät näytä kovin pohjoismaisilta. Eihän täällä sytytetä lippuja tuleen, huudeta iskulauseissa kuolemaa vastapuolelle eikä edes juuri nyrkkiä puida. Meillä marssitaan parin plakaatin kanssa opintotuen tai eläinten oikeuksien puolesta.
Myös Israelin puolustajat osoittivat mieltään. Osanottomme kaikkien siviiliuhrien johdosta ja Israelille oikeus itsepuolustukseen luki heidän banderolleissaan. Ne kirvoittivat vastamielenosoituksen, jossa vihastuneet Palestiinan puolustajat heittelivät kananmunia, pulloja ja ilotulitteita vihollisen päälle. Poliisi joutui hajottamaan väkijoukot, mikä puolestaan suututti Israelin puolustajat. He kokoontuivat uudelleen muutamaa päivää myöhemmin ja kirjoittivat banderolleihinsa Sananvapaus kaikille, Kokoontumisenvapaus kaikille ja Israelille oikeus olla olemassa.
Vihollisen vastaus: Kiitos viimeisestä – sikapaskiaiset.
Ulkona on jo pimeä, kun lähdemme kellarista. Asunnoista paistaa valot, niissä lopetellaan ilta-ateriaa. Siellä täällä varjoissa istuu jo miehiä tupakalla. Menemme tekemään tuttavuutta.
Pienen juttutuokion jälkeen ryhmä afgaanimiehiä kysyy, haluaisimmeko tulla teelle erään heistä kotiin.
Mikäpä siinä.
Yarmohammad Afghanin olohuoneen toisessa päässä on valtava taulutelevisio ja toisessa kaksi vanhaa nahkasohvaa. Niiden välissä on vain iso, paksu matto. Yarmohammad ja Hakim Khan ovat olleet Ruotsissa jo kymmenisen vuotta. He ovat käyneet ruotsinkurssit ja työllistämiskurssit, työskennelleet vartijoina, kotihoitajina, varastomiehinä. Nyt he ovat olleet työttöminä jo useamman vuoden.
”Me viihdymme tosi hyvin Rosengårdissa”, sanoo tyylikkääseen huppariin pukeutunut Hakim. ”Kaikki puhuvat kauhistellen Rosengårdista, mutta ei täällä mitään ihmeellistä ole, se on paskapuhetta.”
Autoja Rosengårdissa polttavat kuulemma ihmiset, jotka eivät edes itse asu täällä.
”Vakuutuspetoksia. Kukaan ei kysele mitään, kun he sanovat vakuutusyhtiölle, että auto poltettiin Rosengårdissa.”
Ja kerran Hakim soitti poliisit paikalle, kun hänen autonsa konepellillä makasi sammunut mies.
”Poliisit tulivat koirien kanssa, osoittivat minua pistoolilla ja huusivat että kädet ylös. Mitä jos lapseni olisi ollut mukana?”
Yarmohammad viipyy keittiössä pitkään ja tuo lopulta kannullisen vahvaa teetä. Hän esittelee meille parivuotiaan tyttärensä Senjan. Sen sijaan vaimo pysyttelee poissa olohuoneesta.
”Ruotsi on todella hyvä maa, mutta säälin ruotsalaisia vanhuksia. Olen tehnyt töitä kodinhoitajana ja nähnyt, miten vanhukset jätetään täällä yksin”, Yarmohammad sanoo.
Hänellä on paljon parannusehdotuksia kunnalle. Työharjoittelut ja työllistämistuet pitäisi lopettaa, koska yritykset vain hyväksikäyttävät harjoittelijoita veronmaksajien rahoilla. Rosengårdiin tarvittaisiin lisää iltapäiväkerhoja. Ja vanhemmat: lapset pitää huutaa pihalta ajoissa sisälle.
”Katsokaa ruotsalaisten lapsia: ne ovat nukkumassa kymmeneltä. Rosengårdissa lapset ovat siihen aikaan yhä ulkona katsomassa, kun rikolliset heittävät kiviä ikkunoihin. Ja sitten ne ottavat mallia.”
Yarmohammad alkaa puhua vaimon tai vaimojen tehtävistä, ja se keskustelu tuntuu suomalaisen naisen näkökulmasta täysin toivottomalta. Ehkä parempi lähteä, kellokin on jo paljon.
Näillä miehillä päivä on vasta parhaimmillaan. Hakim sanoo, ettei ole moneen vuoteen mennyt nukkumaan ennen aamukolmea.
Miehet tarjoutuvat kyyditsemään meidät keskustaan. Se olisi jo aivan liikaa, sanomme.
”Ja olen pahoillani, jos sanoin jotain sopimatonta naisista”, Yarmohammad sanoo eteisessä.
Sveriges sämsta skola, Ruotsin huonoin koulu, kuuluivat iltapäivälehtien otsikot viime keväänä, kun koulutarkastaja oli jättänyt raporttinsa Rosengårdin kouluista. Pahimman tuomion sai Rosengårdsskola. Vain noin kolmannes Rosengårdsskolan oppilaista saa lukio- tai ammattikouluopiskeluun oikeuttavan päästötodistuksen. Vain joka kymmenes oppilaista saavuttaa kaikissa aineissa opetussuunnitelman tavoitetason.
Mutta harvoin peruskoulussa tapaa tällaista pr-henkisyyttä. Rehtori Magnus Dahlbergin työhuoneen pöydän ympärillä istuu rehtorin lisäksi erityispedagogi, ruotsinopettaja ja kaksi oppilasta. Ja minä kun pyysin haastattelua vain rehtorilta.
Syy mediamyönteisyyteen on ilmeinen. Sekä opettajat että oppilaat ovat lopen uupuneita Ruotsin huonoimman koulun maineeseen.
Ruotsia vieraana kielenä opettava Lars Ellborg haluaa tehdä selväksi, että tilastot, otsikot ja koulutarkastaja ovat väärässä, ja Rosengårdsskola on itseasiassa yksi Ruotsin parhaita kouluja – ”siinä mitä me teemme”.
Koulussa on noin 520 oppilasta, joista yksikään ei ole etniseltä taustaltaan ruotsalainen.
”Viime lukuvuonna viidennes oppilaistamme oli ollut Ruotsissa alle neljä vuotta. Siltä viidesosalta, joka tulee Ruotsiin teini-ikäisenä, yhteiskunta odottaa, että he pääsisivät peruskoulun tavoitteisiin kolmessa vuodessa! Se on täysin mahdotonta.”
Ellborg tietää mistä puhuu: hän on opettanut koulussa vuodesta 1975. Hän on voinut valmistautua lukukausiin lukemalla ulkomaanuutisia: missä kriisi, sieltä tulee seuraavaksi oppilaita. 1970-luvulla Rosengårdissa asui paljon suomalaisia ja tanskalaisia tehdastyöläisiä.
”Ulkomaalaisia oli noin 20 prosenttia, ja se tuntui silloin paljolta.”
Kun vasemmistolaisia vainottiin Latinalaisessa Amerikassa, Rosengårdiin muutti chileläisiä ja argentiinalaisia. Iranin vallankumous tiesi Ellborgille iranilaisoppilaita. Sitten tulivat Lähi-idän levottomuudet ja niiden myötä palestiinalaisia, libanonilaisia, syyrialaisia. 1990-luvulla Balkanin kriisi toi paljon koululaisia entisestä Jugoslaviasta. 2000-luvulla Ellborg on saanut tunneilleen irakilaisia, afgaaneja ja somaleja.
Ellborg haluaa kertoa vertauksen, jota on selvästi hionut jo pitkään: peruskoulu on kuin pyöräilykilpailu Malmöstä Tukholmaan.
”Kun kärki on Södertäljessä eikä sen tarvitse enää kuin lasketella maaliin Tukholmaan, suuri osa meidän oppilaistamme vasta asettuu lähtöviivalle – eivätkä he osaa edes pyöräillä! Tästä huolimatta ehdimme ehkä opettaa heidät pyöräilemään, ja ennen kuin kärki tulee maaliin, meidän oppilaamme ehtivät Jönköpingiin. He ovat kuitenkin yhä luusereita, koska päästötodistusta ei saa ennen kuin Tukholmassa. Mutta he ovat tehneet paljon pidemmän matkan kuin he, joilla oli jäljellä vain loppusuora Södertäljestä Tukholmaan.”
Melkein kaikki koulun oppilaat ovat islaminuskoisia. Miten se näkyy?
Edellisellä lukukaudella yhdelle pojalle järjestettiin mahdollisuus rukoilla kesken tunnin. Se tapahtui luokkaan raivatussa nurkassa, eikä kuulemma häirinnyt opetusta.
Ruokalassa tarjotaan joskus sianlihaa, mutta joka päivä on liha- ja kasvisvaihtoehto. Tytöillä ja pojilla on liikuntatunnit erikseen (mikä Suomessa onkin normaali käytäntö, mutta Ruotsissa erottelu on herättänyt vihaista keskustelua). Uimassa osa tytöistä käy huivi päässä.
Ramadan on juuri päättymässä, joten rehtorille on tulvinut poissaolohakemuksia: ensi viikolla on loppumisjuhla eid al-fitr. Silloin kouluun tulevat oppilaat mahtuvat yhteen luokkahuoneeseen katsomaan leffaa. Joululoman aikaan halukkaita oppilaita taas riittäisi.
Koulun työaikojen järjestäminen juhlapyhien mukaan on Ruotsissa kuuma peruna, mutta se ei ole sitä ainoastaan islamin pyhien vuoksi. Södertäljessä – jonka Ellborg sattui juuri mainitsemaan – asuu huomattavasti Irakista, Iranista ja Syyriasta paenneita kristittyjä. Siellä kouluun ei tule juuri ketään syyrialais-ortodoksisen kalenterin pyhien aikaan.
Rosengårdin koulujen ongelma ei ole islam, vakuuttavat opettajat, oppilaat ja rehtori. Ongelma on ruotsin kieli. Kieli, kieli ja kieli.
Valtaosalle Rosengårdsskolan oppilaista ainoa kontakti äidinkielenään ruotsia puhuviin ihmisiin on opettaja. Kyse ei ole siitä, että maahanmuuttajat eivät haluaisi oppia ruotsia, he eivät vain kertakaikkiaan kuule sitä missään. Rosengårdin yhteinen kieli on huono ruotsi, niin sanottu blattesvenska tai tässä tapauksessa rosengårdska. Se luo rennon ja suvaitsevaisen vaikutelman: täällä ei kytätä kielioppivirheitä. Se on kuitenkin kieli, jolla ei työllisty.
Niinpä kun meillä Suomessa on koululaisille työelämään tutustumisjaksoja, Rosengårdissa järjestetään ruotsin kieleen tutustumisjaksoja. Ysiluokkalainen Florentina Shuti oli viime keväänä pari viikkoa opettajan assistenttina eräässä toisessa koulussa, jossa ei ollut juurikaan maahanmuuttajia.
”Siellä viidesluokkalaiset olivat viisi kertaa meitä parempia ruotsissa. Nekin muutamat, jotka eivät puhuneet ruotsia äidinkielenään, olivat paljon meitä parempia, koska heidän ympärillään puhutaan äidinkielistä ruotsia”, Florentina kertoo, vahvasti murtaen.
Ruotsissa vanhemmat saavat valita lapsensa koulun vapaasti kaikista kunnan kouluista. Kantaväestö ei taatusti valitse lapselleen koulua, jossa yksi kymmenestä oppilaasta yltää opintotavoitteisiin.
Harvalla Herrgårdenin vasta maahanmuuttaneista perheistä taas on minkäänlaisia valmiuksia valita muuta kuin lähin koulu.
Kun kävelimme Rosengårdsskolaan, tapasimme matkalla erään jo edellisiltana Herrgårdenissa näkemämme tokaluokkalaisen tytön ja tämän isän. Tyttö kertoi että oli menossa vaihtamaan koulua Rosengårdsskolaan, sillä hänen opettajansa vanhassa koulussa oli ”tyhmä”. Isä ei osannut ruotsia, joten pyysi tytärtään tulkkaamaan:
”Isä kysyy teiltä, onko Rosengårdskola hyvä koulu.”
Mitä kauempaa Malmöä katsoo, sitä pahemmalta se näyttää. Myrskyn silmässä on ainakin nyt rauhallista.
Bawerin ja muiden anti-islamistien nostamat esimerkit ovat totta, jos ne haluaa niin nähdä. Malmössä riski tulla raiskatuksi on tilastojen perusteella 5–6-kertainen Kööpenhaminaan verrattuna – tosin maiden raiskausmääritelmät ja tilastointitavat ovat erilaiset: esimerkiksi joukkoraiskauksesta tulee Tanskassa yksi rikosilmoitus, Ruotsissa yhtä monta ilmoitusta kuin on raiskaajia.
Muslimienemmistöä ennustavat väestölaskelmat eivät ota huomioon sitä, että tutkimusten mukaan ulkoeurooppalaisten muslimiperheiden lapsiluku putoaa huomattavasti, kun he muuttavat Eurooppaan.
Kaksi malmöläistä esikoulua on lakannut tarjoamasta sianlihaa, kun sitä ei kerran kukaan syönyt. Rosengårdin uimahallissa on kahtena iltana viikossa ja lauantaisin vuorot pelkästään naisille.
Esimerkkejä voi ajatella vetäytymisinä ja antautumisina suuressa sivilisaatioiden sodassa – tai sitten maalaisjärjellä tehtyinä järjestelyinä, joiden avulla arki saadaan edes hieman sujuvammaksi. Toiset kun sattuvat asumaan Malmössä.
Joka tapauksessa ne ovat vain pieniä särmiä kokonaisuudesta, eikä keskustelu niiden pohjalta ole hedelmällistä. Keskustelu on muutenkin toivottoman vaikeaa. Edes Ruotsissa, jossa aina keskustellaan kaikesta, ei keskustella maahanmuutosta.
Tutkija Aje Carlbom julkaisi Rosengårdissa tehdyn väitöskirjansa sosiaalidemokraattisen hallituksen aikaan 2003, jolloin Ruotsissa vallitsi hänen mukaansa ”miltei monikulttuurinen ideologia”. Hän jakoi silloisen maahanmuuttokeskustelun osanottajat kolmeen: nationalisteihin, pluralisteihin ja islamisteihin. Nationalistit haluavat varjella monokulttuurista Ruotsia. Pluralistit pitävät Ruotsia suvaitsemattomana maana ja kaikkia maahanmuuton ongelmia tästä johtuvina. Islamistit pyrkivät poliittisin keinoin laajentamaan islamin tilaa Ruotsissa. Yhteistä kaikille ryhmille on, että ne puhuvat virheellisesti muslimeista yhtenäisenä joukkona, oli puhe sitten positiivista tai negatiivista.
Eipä olisi helppoa valita noista joukkueista omaansa.
Carlbomin mukaan keskustelu on sittemmin vapautunut hieman, mutta Norjan iskujen jälkeen tilanne on taas uusi. Ainakin yksi kriittinen ääni, islam-tutkija Pernilla Ouis, on hiljentynyt.
”Kun kerran muukalaisvihamielisyys on kasvussa, ehkä ihmiset eivät vain ole kypsiä tekemään eroa muslimien ja islamin välillä. Kadun että olen suostunut mukaan tiettyihin keskusteluihin ja sanonut tiettyjä asioita. Minulle on kuitenkin tärkeämpää suojella ihmiselämää kuin kritisoida islamia”, Ouis sanoo. Hän kääntyi itse islaminuskoon 21-vuotiaana ja käytti huivia 18 vuotta. Hän on kritisoinut erityisesti islamin naiskäsitystä. Hänestä islamofobiaksi lasketaan usein aivan järkevää keskustelua ja kritiikkiä yhteiskunnan normeista.
”Ja kun puhutaan Ruotsidemokraateista: demokraattisessa yhteiskunnassa me hyväksymme ajatusten kritiikin, mutta emme saa hyökätä niiden päälle ja lyödä niitä, jotka ovat kanssamme eri mieltä.”
Yksi keskustelun ongelma on, että se vie muslimeilta oikeuden omaan ääneen ja vastuun tekemisistään. Se ei hyödytä muslimeja – päinvastoin.
Ouis ottaa esimerkiksi tunnetun ”kättelytuomion”: Muslimimies kieltäytyi työhaastattelussa uskonnollisista syistä kättelemästä naishaastattelijaa, ja tämän vuoksi työvoimatoimisto lopetti miehen työttömyyskorvauksen. Syrjintäasiamies kanteli tapauksesta, ja käräjäoikeus tuomitsi työvoimatoimiston vahingonkorvauksiin uskonnollisesta syrjinnästä.
”Ei sen miehen ole käteltävä naista, jos ei halua, mutta hän saisi vastata itse siitä. Se ei ole yhteiskunnan asia. Tuomio luo muslimeista kuvaa herkkänahkaisina valittajina, jotka eivät tahdo sopeutua. Sen seuraus oli, että kukaan ei enää halua palkata muslimeja mihinkään.”
Eli oikeastaan keskustelu islamofobiasta luo islamofobiaa. Eikä varmasti saa muslimeita tuntemaan oloaan yhtään kotoisammaksi.
Kontrasti on valtaisa. Muistelen edellisillan bosnialaisia verkkareissaan ja sandaaleissaan nuhjuisessa kellarissa, kun Bejzat Becirov lajittelee papereita mahonkikirjoituspöydän takana suuressa työhuoneessaan Malmön suuressa moskeijassa. Tältä näyttää integroitunut islam.
Becirov muutti Ruotsiin Jugoslaviasta vuonna 1962 ja on johtanut Islamic Centerin moskeijan toimintaa sen suunnittelemisesta lähtien, 70-luvun lopulta. Kravattikaulainen Becirov näyttää liikemieheltä mutta puhuu aitoa, leppoisaa blattesvenskaa.
Tämän moskeijan ovet ovat aivan korostetun auki. Täällä käy vuosittain 70 000–80 000 vierailijaa, siis seurakuntalaisten lisäksi. Kävijät ovat koululaisia, poliitikkoja, sosiaalityöntekijöitä, eläkeläisryhmiä, keitä vain. Jopa norjalainen Edistyspuolue on vieraillut täällä.
”He saivat mukaansa Koraanin, minä sain Sivin kirjan”, Becirov sanoo ja kaivaa hyllystään ulkomaalaisvihamielisen puolueen johtajan Siv Jensenin muistelmateoksen.
Becirovin periaate on pitää politiikka ulkona moskeijasta. Täällä ei käsitellä Lähi-idän kriisiä, Muhammed-pilakuvia tai mitään poliittisia kysymyksiä. Moskeijassa kävijät edustavat yli 90 kansalaisuutta ja puhuvat yli 130 kieltä, mutta yhteinen kieli on ruotsi.
Becirov vastustaa ankarasti yhtä maahanmuuton tärkeintä symbolia, satelliittiantenneja.
”Ne ovat suurin viholliseni. Niiden takia perheet eivät seuraa, mitä tapahtuu Ruotsissa. Niistä katsotaan sotia ja opetetaan lapsia heittämään kiviä pihalla.”
Moskeijan sisäpihalle politiikka sen sijaan saa tulla. Ennen viime syksyn vaaleja kaikki puolueet kutsuttiin pystyttämään kojunsa sinne, myös Ruotsidemokraatit. Sitten kävi niin, että muut puolueet eivät suostuneet tulemaan, jos Ruotsidemokraatit tulisi.
Ruotsidemokraatit jäi pois. Becirovista se oli huono ratkaisu.
”Pahin mitä voi tehdä on sulkea ulkopuolelle. Ei tarvitse ajatella samalla lailla, mutta ei se tarkoita, ettemme voisi puhua. ”
Kaikki Malmön muslimit eivät pidä Bejzat Becirovista. Hän on liian liberaali, liian innokas integroitumaan. Mutta eivät anti-islamistitkaan tietenkään häntä hyväksy; hänhän on muslimi!
Moskeijan avoimia ovia eivät ole sulkeneet lukuisat tuhopoltot eikä sekään, että vuosi sitten sen ikkunasta ammuttiin sisään. Ampujaksi epäillään Malmön sarjamurhaajaa, joka valitsi uhreikseen maahanmuuttajia. Hän istuu nyt tutkintavankeudessa syytettynä kolmesta murhasta ja tällä hetkellä 14 murhayrityksestä.
Becirovia on uhkailtu monet kerrat, jopa työntämällä pistooli hänen kaulalleen. Hän sai Ruotsin ensimmäisen jauhekirjeen. Hänen lapsensa on yritetty kidnapata. Nettiuhkailu tietenkin kaiken päälle.
Becirov jos kuka voisi puhua muslimivihasta mutta hän ei halua. Hän kertoo mieluummin vuosi sitten kuolleesta ystävästään Sten Anderssonista.
”Joskus vuosikymmeniä sitten hänellä oli vaikeaa. Hän riiteli vaimonsa kanssa ja joi paljon. Niinpä tankkasin joka perjantai auton valmiiksi ja keitin termoskannullisen kahvia. Tiesin että Sten tulee, enkä voinut ottaa häntä kotiini, kun lapset olivat nukkumassa. Kiertelimme koko yön kaupunkia, ja aamulla, kun Sten oli selvinnyt tarpeeksi, vein hänet kotiin.”
Sittemmin Anderssonista tuli poliitikko, ensin Moderaterna-puolueen kansanedustaja ja sitten Ruotsidemokraattien kunnallispoliitikko.
Muslimi Becirov ja ruotsidemokraatti Andersson pysyivät läheisinä.
”Kaikissa ihmisissä on pahoja puolia, mutta niitä ei saa liioitella. Demokratia huolehtii kyllä tasapainosta. Älä ikinä vihaa ihmistä. Viha luo vain lisää vihaa.”
