Pakolaisuus

Tässäkin huomaa selvästi Kremlin harjoittaman infosodan vaikutuksen. :rolleyes:

Lastenlorua mukaillen:

Seuraa johtajaa, laita silmät kii, älä sano sanaakaan.

Kohenneltu suomiversio:

seuraa aisantuntijaa, laita silmät kii, älä sano sanaakaan.

Kun pyydät maailman jokaista ns. arvostettua ekonomistia piirtämään Suomen BKT-kehityskuvaajan, piirtävät kaikki maltillisesti johonkin suuntaan liikkuvan viivan. Todellisuudessa joku markkinahäiriö heittää tällaisen lastun laineilla bkt:tä kuin kuulantyöntäjä makaroonipussia. Todennäköisemmin oikean arvauksen 10v kehityksestä esittäisi joku kuolaava sekopää. Mutta niinhän se on että tulevaisuuden ennustaminen on se vaikein laji. En minä arvon ekonomisteja jaksa syyttää, minkäs he siihen mahtavat, että heiltä kysytään neuvoa paitsi makrotalouteen, myös pakolaiskriiseihin, avio-ongelmiin ja ensi viikon lottonumeroihin. Lisäksi taustalla on tietty aika vahva "his master's voice" kun pankkikonglomeraatin näkyvimpiä hahmoja ollaan. No, onneksi rassukat nettoavat olettaakseni ihan riittävästi tämän tuskan vastapainoksi.
 
Tämä problematiikka on käyty moneen kertaan läpi. Talon puolesta järjestetty ruoka pudottaa käteiskorvauksen noin kolmasosaan.

Kun ei ole ruokailua talon puolesta, saa enemmän rahaa, jonka voi käyttää miten itse haluaa. Kuten papuihin, riisiin, tupakkaan, viinaan, kotiin/ihmiskauppialle lähetettäväksi tai soittoruokalassa istumiseen.

Jostain kumman syystä mielenosoituksissa ei ole näkynyt perheellisiä joiden kaiken logiikan mukaan luulisi olevan eniten huolissaan, siitä mitä lapsille syötetään?

Foorumilla on taidettu nostaa jo aiemmin esille boldaamani kohta eli en laisinkaan ihmettelisi vaikka rahantarve olisi suuri osaltaan sen tähden, jotta voidaan lähettää rahaa kotiin ja/tai maksaa matkan kustannuksia ihmiskauppiaille, nimittäin mitä aiemmin he ryhtyvät maksamaan velkaansa pois sen parempi se on heille ja sitä paremmat mahdollisuudet heidän on välttää mahdollisesti pitkäaikaistakin velkasuhdetta ihmiskauppiaiden kanssa, joka voi jotaa - ja usein - johtaakin kiristykseen ja hyvin voimakkaaseen hyväksikäyttöön. Tai oikeastaan havaintojenikin perusteella jokin tällainen kuvio on hyvin oletettava, sellainen tuntuma on eräiden Suomeen tulleiden tp-hakijoiden puheiden perusteella, että kaikki heille maksettu raha ei jää heidän käyttöön vaan kulkeutuu kolmannelle osapuolelle.

vlad.
 
Turvapaikkakeskustelusta:
"Turvapaikkahaastattelu on pienten asioiden tarkistamista.
Helsingin Sanomat kertoo päivän lehdessä somalialaisen miehen turvapaikkahaastattelusta.
Mies saapuu maahanmuuttoviraston toimipisteeseen jo varhain aamulla.
Miestä vastassa ovat oikeusavustajat ja videoyhteyden päässä oleva tulkki. Muutamalla rutiinikysymyksellä tarkistetaan, voiko puhuteltava hyvin ja ymmärtääkö hän tulkkia. Sen jälkeen päästään itse asiaan.
Turvapaikanhakijoiden määrän lisäännyttyä huomattavasti myös Maahanmuuttovirasto on joutunut tehostamaan toimintaansa. Peruskysymysten määrää on vähennetty.
Henkilötietojen antamisessa on usein hankaluuksia, niin HS:n esittelemässäkin tapauksessa. Puhuteltavalla ei ole henkilöllisyystodistusta, mutta vaikka olisikin, Maahanmuuttovirasto ei pitäisi sitä luotettavana asiakirjana. Sisällissodan runtelemassa Somaliassa hallinto ei juurikaan toimi, eikä kunnollista väestörekisteriä ole.
Turvapaikanhakija saa kertoa tarinansa hyvin vapaamuotoisesti. Haastattelijat ovat kiinnostuneita tapahtumista ja syistä, joiden vuoksi hakija on lähtenyt kotimaastaan eikä voi palata takaisin.
Hakijaa pyydetään kertomaan tarinansa yksityiskohtaisesti. Kaikki kirjataan ylös tulkin avulla.
Kun hakijan tarina on kerrottu, häneltä kysytään tarkentavia ja täydentäviä kysymyksiä. Kysymykset koskevat päivämääriä, tapahtumia, hakijan sanomisia ja vaikkapa sitä, kenen hallussa Mogadishun alueet milloinkin olivat.
HS kertoo monen turvapaikkahakijan traumatisoituneen kokemansa vainon ja väkivallan takia. Tällöin ei odoteta, että kokemuksista kerrottaisiin johdonmukaisesti ja täsmällisesti.
Puhuttelun aikana samoja asioita kysytään eri tavoilla, välillä palataan jo käsiteltyihin asioihin. Haastattelijalla on käytössään poliisin muistio, joka on tehty ensi töiksi hakijan saavuttua maahan. Lisäksi Maahanmuuttovirastossa peilataan kertomusta kohdemaan tilanteeseen, ulkomaisten viranomaisten, ihmisoikeus- ja pakolaisjärjestöjen raportteihin sekä suosituksiin ja uutisiin.
Varsinaisen haastattelun päätyttyä hakija saa tarkistaa pöytäkirjan. Vielä tässä vaiheessa hakija voi tehdä korjauksia ja tarkennuksia.
Haastattelun aloittamisesta on kulunut neljä tuntia - tavanomainen aika haastattelulle. Pöytäkirja on 15 sivua pitkä.

Seuraavien noin kolmen kuukauden aikana puhuttelun pitänyt tai joku toinen Maahanmuuttovirastosta arvioi, uskooko Suomi hakijan tarinan."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1446256926278.html
 
Ilta-sanomat kirjoitti:
Seuraavien noin kolmen kuukauden aikana puhuttelun pitänyt tai joku toinen Maahanmuuttovirastosta arvioi, uskooko Suomi hakijan tarinan.

Tässä kohtaa aina mietityttää, että onko aiemmin tulleen porukan hyväksymisprosenttiin vaikuttanut yhtään se minimimäärä, mikä pitää maahanmuuttoviraston kapasiteetin jatkossakin täysin käytössä.

Hyi minua, en voi tälle ajatukselle mitään.
 
Mikähän Nordean Kangasharjua oikein vaivaa? Taitaa olla aika vahvasti "ekonomistikuplassa", mutta siltikin aika outoa. Todella ristiriitaisia ja sekavia viestejä...

19.10.2015 - Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju uskoo, että Suomeen tulevat turvapaikanhakijat ovat suureksi hyödyksi Suomelle. Hänen mielestään maahanmuuton vuoksi valtion kannattaakin lyhyellä tähtäimellä velkaantua. Se on hyvää elvyttämistä, Kangasharju sanoo. Hänen mielestään EU:n pitäisi tehdä päätös, että kotouttamisesta koituvia kustannuksia ei lasketa mukaan rahaliiton alijäämä- ja velkakriteereihin.

http://www.mtv.fi/uutiset/talous/ar...hanmuuton-vuoksi-kannattaa-velkaantua/5503892

30.10.2015 - Nordean pääekonomistin Aki Kangasharjun Suomen julkinen velka alkaa olla sellaisella tasolla, että elvytyspuheiden kanssa on syytä olla varovainen.

http://www.taloussanomat.fi/rahoitu...le-turvallisen-tason-ylalaidassa/201514266/12


Tämä liittyy/sopii useampaankin säikeseen...


"Toimittajilla on ollut kova kiire valistaa suomalaisia siirtolaisuuden hyvistä puolista"


http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/haukkala pitempikestoinen-42674

Erikoistutkijan mielestä Suomi käy hybridisotaa itseään vastaan.

Ulkoministeriön erikoistutkija Hiski Haukkala kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä, että Eurooppa ja Suomi sen mukana ovat siirtyneet pitempikestoiseen kriisien aikaan.

– Paavo Haavikkoa mukaillen Venäjän on turha käydä hybridisotaa Suomea vastaan, sillä me teemme sen itse: taloutemme, turvallisuutemme ja informaatioympäristömme on tällä hetkellä ankaran omaehtoisen hyökkäyksen kohteena, Hiski Haukkala katsoo.

Haukkalan mukaan loppukesästä valloilleen ryöpsähtänyt siirtolaiskriisi on kasvattanut Suomessa olevia jakolinjoja.

– Jos tilannetta ei kyetä hoitamaan myös kantaväestön kaikkien osien kannalta kestävällä ja oikeudenmukaisella tavalla, voi tuloksena olla poliittisia siirtymiä, joiden myötä Suomeen voi nousta todella ikäviä voimia, hän kirjoittaa.

– Samalla julkisen keskustelumme kasvava kärjistyminen ja molemminpuolinen syyttely ohjaavat huomiota pois itse asioista: vaikean tilanteen hallitsemisesta ja hillitsemisestä, ja maahan aikanaan jäävien ihmisten ripeästä ja onnistuneesta kotouttamisesta.

Mediailmastoon on hänen mielestään tullut nopeiden klikkausten logiikka, joka on näkynyt taipumuksena pelotella.

– Samalla osalla toimittajista on tuntunut olevan niin kova kiire valistaa suomalaisia siirtolaisuuden hyvistä puolista, että journalismin perustehtävä, totuudenmukainen tiedonvälitys asiasta on välillä unohtunut.

– Sen sijaan meille on tarjottu jopa uutisoinnissa vahvasti näkökulmaistettua tavaraa, jossa hulluimmillaan jopa raiskaustilastot on koetettu selittää parhain päin. Tämä ei liene omiaan lisäämään ihmisten luottamusta demokratiamme kannalta ensiarvoisen tärkeän median toimintaan, Hiski Haukkala toteaa.
 
Mihin nyt "suvaitsevaisuus" on kadonnut ja onko unohtunut "meillä on unelma" meneekö nyt Saksan maine entäpä mitä tapahtuu YLE`n maineelle kun menee julkaiseen ihan negatiivisia uutisia , eikö tanssi putiinin hybridisotureiden kanssa enään kiinnosta, tai onko jo lopultakin tajuttu että vihervassareiden kusetus ihmis-salalakuljettajien kanssa tulee kansalle liian kalliiksi.

No ei huolta...nämä ihqut mamut ovat turvassa kun EU tule kieltämään itselataavat aseet ja pitkät lippaat...
Myös putinin "hybridisoturit viherpinkkeine" aate-tovereineen ovat ihan pähkinöinä, kun eivät voi uskoa onneaan todeksi, että EU:n uunot ovat niin idiootteja että riisuvat kansalaisia aseista silloin kun eivät edes pysty rajojaan valvomaan ....puhumattakaan kansalaisten turvalisuusvastuun hoitamisesta?....

nää ihqut mamut ovat tärkeimpiä kuin omat kanslaiset ja heidän terveytensä, koulutuksensa ja turvallisuutensa...:facepalm:
 
Viimeksi muokattu:
Maan pinnalta tilannetta on seurannut Kirkkonummella sijaitsevan entisen opiston omistajaEnrico Ruuskanen:

"Tarve näyttää olevan suuri ja tunku tälle alalle on kova", Ruuskanen sanoo.

"Yhteydenottoja tuli todella paljon, ja kentällä liikkuu valtakunnallisesti paljon yrittäjiä."

Kun kyselyjä tuli, Ruuskanen päätyi vuokraamaan viimeksi hotellina toimineen Aavaranta-opistonsa välittäjän kautta hätämajoitustilaksi.

"Hotellilla oli huonosti tilauksia talveksi. Kun saimme paljon hyviä tarjouksia, päätimme lähteä sitten tälle linjalle."

Ruuskanen ei kerro välittäjän nimeä eikä tältä samaansa vuokrahintaa, mutta korostaa, että kaikki näyttää menevän Aavarannassa hyvin. Välittäjä vastaa Aavarannassa kiinteistön hoidosta ja SPR turvapaikanhakijoiden palveluista.

Tämä Enrico Ruuskanen on aika nopealiikkeinen kaveri, jonka liikkeitä on syytä seurata. Ihan kaikki operaatiot eivät onnistu (http://www.kymensanomat.fi/Online/2015/10/12/Hamina%20saa%20Myllyhovin%20entisest%C3%A4%20vanhainkodista%20900%E2%80%89000%20euroa/2015319698984/4)
esimerkkinä tuo Haminan Myllyhovi.

Nyt on Enricolla mielenkiintoinen tapaus kierroksessa. Kaveri on supliikkimiehenä vakuuttanut Nurmeksessa toimivan Jukolan osuuskaupan uuden toimitusjohtajattaren (Raija Rantanen) vilpittömistä aikeistaan. Tavoitteena on ostaa osuuskaupan ns. Bomban kiinteistöt (ml. 11 hehtaaria Pielisen rantaa, kylpylähotelli ja Bomba -talo) pilkkahinnalla 1,1M€. Aikoo kuulemma perustaa "modernin karjalaiskylän" ja torjuu ehdottomasti väitteet kauppaan kuuluvan kylpälähotellin muuttamisesta pakolaiskeskukseksi. Osuuskaupalle matkailuliiketoiminnan pyörittäminen on tuottanut reilun kymmenen vuoden aikana miljoonatappiot (vuosittain) ja venäläisten nyt häivyttyä maisemista toiminnasta pitäisi päästä eroon hinnalla milla tahansa.

Pikkusen on vaan vaikea uskoa, että Aavarannan ja Myllyhovin tapausten jälkeen juuri Amerikasta palannut kiinteistösijoittaja pistäisi muutaman millin jonnekin Nurmeksen moderniin karjalaiskylään. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, ketä majoittuu kohta kylpylähotelliin ja miten osuuskaupan johtajattarelle käy, kun paikallinen rahvas huomaa tulleensa petetyksi.
 
Taas on "oikeus" voittanut ...:facepalm: Uhrista niin väliä ole kunhan tuomio on "oikeudenmukainen ja suvaitseva"

https://www.frieord.no/innenriks/bi...1-domt-for-grove-overgrep-mot-norsk-14-aring/
http://voxday.blogspot.fi/2015/10/the-war-in-norway.html

Three African immigrants who brutally raped a 14-year-old girl to the point where she tried to kill herself were given extremely light sentences by a court in Norway, with one receiving community service and one avoiding prison altogether.

The incident happened on the night of July 30 when the three men accosted the girl on a commuter train before also molesting her in a farm house and at an apartment in Oslo.

During her ordeal, the girl was raped multiple times orally and anally before being forced to take drugs. According to reports, the abuse, which lasted for hours, was so horrific that at one point the girl expressed a desire to take her own life to end the suffering.

The girl suffered “severe mental damage” and PTSD as a result of the incident, missed a year of school and is still struggling to deal with what happened.

The three men, 18-year-old Bile Mohamed Elmi, 21-year-old Abdirizak Nur Ali and 21-year-old Mohamed Abdirisak Mohamed, were initially charged with gang rape, which carries a maximum sentence of 21 years.

However, prosecutor Cecilie Schloss Møller insisted there wasn’t enough evidence and the three men were convicted of sexual contact with a child under 16 years of age, which carries a lighter sentence.

Bile Mohamed Elmi, s. 1996, tuomittiin 344 päivän yhdyskuntapalveluun.
Abdirizak Nur Ali, s. 1993, tuomittiin 10kk. vankeuteen.
Lisäksi heidät tuomittiin maksamaan yhteensä 135,000 kruunua uhrille kärsimyksistä.
Mohamed Abdirisak Mohamed, s.1994, vapautettiin syytteistä.

Sturla Henriksbø oslon poliisin väkivaltarikosyksiköstä ei yhdy syyttäjän näkemykseen todisteiden puutteesta, tytön väkivaltaisesta kaappauksesta asemalta junaan on valvontakameran kuvamateriaalia, poliisikoira löysi verta ja siemennestettä junasta, puistosta sekä hylätyn maatilan ympäristöstä jne.
 
Viimeksi muokattu:
Radiokanava Ylex lienee propagandan osalta pahin. Propaganda tosin ei koske vain pakolaisuutta, vaan kaikkia asioita joista punavihreillä on mielipide. Ylex kuuntelijat lienee nuorta väkeä, joten voi olla melkosen tehokasta propagandaa.
 
Jos joku muu olisi asiasta kirjoittanut niin...? Erinomainen kirjoitus vakavasta aiheesta... mutta tästäkin joku varmasti mielensä pahoittaa koska uskaltaa näin "suvaitsemattomasti" Islam-aiheesta "avautua"...

edit. Boldaukset tekstissä lisätty..

Islaminuskoisten liiallisia vaatimuksia Suomessa kannattaa jarruttaa
31lok2015
Kirjoittanut Alan Salehzadeh | 3 Kommenttia

http://blogit.iltalehti.fi/alan-sal...sia-vaatimuksia-suomessa-kannattaa-jarruttaa/

Viime aikoina Helsingissä on näkynyt kaikkien uskontojen ”rekrytoijat” ja sanan levittäjät poikkeuksellisen vahvasti. Esimerkiksi äärikristityillä oli pitkään ”Aito avioliitto” –kampanja, ja heillä on muutenkin harva se päivä jäseniä esittämässä hengellisiä lauluja tai puheita kaduilla. Islamilaisilla puolestaan oli suuri ja näyttävä shiia-muslimeiden järjestämä Hussein-kulkue,joka kulki keskustan halki. Jostain syystä shiiojen suurkulkueesta ei uutisoitu mediassa. Minusta se olisi ollut erittäin tärkeää uutisoida tästä ja ottaa asia sitä kautta yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Islaminuskoisten määrä Suomessa on kasvanut voimakkaasti turvapaikanhakijoiden tulon myötä. On tärkeää voida puhua avoimesti ja kiihkotta myös uskontoon liittyvistä kysymyksistä.

Kyseisessä shiia-muslimeiden marssissa huomattava määrä shiia-muslimeja suri historiallisen uskonnollisen Hussein-johtajansa puolesta, joka kuoli 1500 vuotta sitten. Mietin vain, miksi islaminuskoiset haluavat niin paljon näkyvyyttä itselleen, vastaavan muistotilaisuuden olisi hyvin voinut järjestää vaikkapa sisätiloissa tai muualla kuin ydinkeskustassa.

Uskon, että tällaisiin marsseihin osallistuvat henkilöt haluavat aiheuttaa tietynlaista levottomuutta: me olemme täällä, ottakaa meidät huomioon, meillä on voimaa ja meitä on paljon.

En voi muuta kuin hämmästellä, miksi joku juuri Suomeen muuttanut haluaa marssia kulkueena Helsingin keskustassa ja hehkuttaa omaa uskontoaan. Maassa jossa on uskonnonvapaus, jokainen voi harjoittaa parhaaksi katsomiaan hengellisiä oppeja yksityisesti. Julkinen tila sen sijaan on kaikille yhteinen. Ranskassa ja monissa muissa maissa uskonnolliset kulkueet, puheet ja marssit ovat julkisilta paikoilta kielletty. Minusta se on hyvä, ja sitä voitaisiin soveltaa Suomessakin. Tällöin sekä islamilaiset että kristityt sananlevittäjät häviäisivät katukuvasta, ja se tekisi keskustasta viihtyisämmän.

Julkisuudessa on esitetty vaatimuksia siitä, että Helsinkiin tulisi avata peräti viisi uutta moskeijaa. Perusteena moskeijoiden rakentamiselle niitä vaatinut imaami sanoi, että niiden avulla voidaan hillitä ja kontrolloida ääri-islamilaisuutta ja radikalisoitumista. Sama imaami halusi muslimeille verotusoikeuden, valtionuskontojen tapaan.

Olen imaamin kanssa eri mieltä siitä, että moskeijoita rakentamalla voidaan vähentää radikalisoitumista. Opetettaisiinko niissä muka fysiikkaa tai ihmisoikeuksia? Tuskin, vaan niissä saarnattaisiin islamin oppeja. Koraania tulkittaessa mm. tasa-arvokysymykset, valtion rooli ja perintökysymykset ovat selkeästi erilailla kuin suomalaisessa kulttuurissa. Valtaosa imaameista rakastaa omaa uskontoaan ja saarnaa sen 100 prosenttisen noudattamisen puolesta. Tämä on omiaan syventämään kuilua valtaväestön ja islaminuskoisten välillä.

Suomessa asuu runsaasti ns. ”liberaalimuslimeja”, jotka vastustavat moskeijoiden rakentamisesta ja liiallisen tilan tai näkyvyyden antamista islaminuskoisille. Liberaalimuslimit ovat islamilaisista maista kotoisin olevia ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka eivät noudata islamin uskonnollisia oppeja eivätkä samaistu islamin uskontoon. Heidän mukaansa islam ja demokratia ovat ristiriidassa keskenään, eikä tiukka islam siksi sovi länsimaiseen hyvinvointivaltioon. Heidän mukaan pitäisi tiukemmin valvoa, mitä esimerkiksi kouluissa opetettava islaminuskonto pitää sisällään, ja myös saarnat moskeijoissa olisi hyvä kierrättää viranomaisilla. Liberaalimuslimit Suomessa ja kansainvälisesti ovatkin korostaneet, kuinka sananvapaus ei tarkoita sitä että antaa tilaa kaikille epätasa-arvoisille ideologioille, vaan yhteiskuntamme rakenteiden tulisi tukea kohti liberaalia ja tasa-arvoista maailmankuvaa. Tästä olen samaa mieltä.

Edellisissä blogikirjoituksissani olen kirjoittanut rasismista, muukalaisvihasta, suurmoskeija-hankkeesta, jihadismin kitkemisestä sekä shiia- ja sunnikonflikteista.

Alan Salehzadeh
 
Viimeksi muokattu:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...haluaisi-kummit-turvapaikanhakijoille/5530642


Sisäministeri Petteri Orpo vieraana Uutisextra-ohjelmassa.

Sisäministeri Petteri Orpo (Kok.) kehottaa suomalaisia ideoimaan luovasti turvapaikanhakijoiden Suomeen kotouttamista. Ministerin mielestä vanhat kotouttamistoimet eivät riitä tilanteessa, jossa turvapaikanhakijoita on moninkertainen määrä edellisvuosiin verrattuna.

Orpo vierailee MTV Uutisten Uutisextra-ohjelmassa, jossa hän nostaa esiin muun muassa ajatuksen kummitoiminnasta.

– Olen pyytänyt selvitystä muun muassa mahdollisista kummeista. Miksi me emme nimeäisi jokaiselle Suomeen tulevalle turvapaikanhakijalle omaa henkilökohtaista suomalaista kummia?

SIIS VANHAT KOTUTTAMISTOIMET OVAT JOSSAIN VAIHEESSA RIITTANEET?? Noh, onhan saavutettu lahes 10%:n tyollisyysaste iRakeille ja Sompuille, pitaisi kai olla kantasuomalaisena kiitollinen etta lahes yksi kymmenesta viitsii ajaa bussia, tai jotain.
Toi kummi-idea on tosi kiva, kiitos Petteri. En kylla tiennyt etta Aprillipaiva on 'uudessa multikulti-Suomessa' siirretty lokakuun loppuun, no aina oppii uutta.
Kiitos viela Petteri luovasta myrskysta, saan nyt tarjota Abdullahille kahvit. Han voi opettaa minulle kahvilakulttuuria Irakista, mina voin opettaa hanelle salikulttuuria Suomesta.

Rule number 1: Only 2 men to a fight... not 6:1. Ei oo tilaa niin monelle iRakille kehassa samaanaikaan, eika sattumoisin Soumessakaan ole teille tilaa... now piss the fuck off :) !!
 
"Afrikassa on vain yksi menestynyt valtio, Etelä-Afrikka. Sen menestyksen ovat luoneet eurooppalaiset siirtolaiset, lähinnä hollantilaiset ja englantilaiset."

Tajusikohan Laitinen mitä meni kirjoittamaan?

Juu, mutta jos Afrikasta puhutaan niin kyllä tämä voidaan vielä voitoksi kääntää. Nimittäin Etelä-Afrikan rajanaapuri Zimbabwe-Rhodesia oli vielä eteläistä isoveljeään edistyksellisempi ja tuottavampi yhteiskunta kunnes.....

Maan voimavarana olleet mamut ajettiin pois maasta, rajat suljettiin ja niinhän se kurjuus sitten alkoi. Tässä meillä siis varoittava esimerkki siitä mitä jo maahan asettuneiden siirtolaisten pois potkiminen ja raja kontrollin kiristäminen saa aikaan. Että kyllä se Loka-setä on ihan oikeilla jäljillä.

Vai tai siis hetkinen...mitens tää nyt pitikään mennä...eiku..mutku...:oops:
 
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...haluaisi-kummit-turvapaikanhakijoille/5530642


Sisäministeri Petteri Orpo vieraana Uutisextra-ohjelmassa.

Sisäministeri Petteri Orpo (Kok.) kehottaa suomalaisia ideoimaan luovasti turvapaikanhakijoiden Suomeen kotouttamista. Ministerin mielestä vanhat kotouttamistoimet eivät riitä tilanteessa, jossa turvapaikanhakijoita on moninkertainen määrä edellisvuosiin verrattuna.

Orpo vierailee MTV Uutisten Uutisextra-ohjelmassa, jossa hän nostaa esiin muun muassa ajatuksen kummitoiminnasta.

– Olen pyytänyt selvitystä muun muassa mahdollisista kummeista. Miksi me emme nimeäisi jokaiselle Suomeen tulevalle turvapaikanhakijalle omaa henkilökohtaista suomalaista kummia?

SIIS VANHAT KOTUTTAMISTOIMET OVAT JOSSAIN VAIHEESSA RIITTANEET?? Noh, onhan saavutettu lahes 10%:n tyollisyysaste iRakeille ja Sompuille, pitaisi kai olla kantasuomalaisena kiitollinen etta lahes yksi kymmenesta viitsii ajaa bussia, tai jotain.
Toi kummi-idea on tosi kiva, kiitos Petteri. En kylla tiennyt etta Aprillipaiva on 'uudessa multikulti-Suomessa' siirretty lokakuun loppuun, no aina oppii uutta.
Kiitos viela Petteri luovasta myrskysta, saan nyt tarjota Abdullahille kahvit. Han voi opettaa minulle kahvilakulttuuria Irakista, mina voin opettaa hanelle salikulttuuria Suomesta.

Rule number 1: Only 2 men to a fight... not 6:1. Ei oo tilaa niin monelle iRakille kehassa samaanaikaan, eika sattumoisin Soumessakaan ole teille tilaa... now piss the fuck off :) !!


Villi idea, karkotetaan kaikki turvapaikanhakijat siihen maahan josta saapuivat.
 
Sisäministeri Petteri Orpo (Kok.) : Miksi me emme nimeäisi jokaiselle Suomeen tulevalle turvapaikanhakijalle omaa henkilökohtaista suomalaista kummia?

Hoida kuule Orpo ihan ite sotkus. Kansaa et kuunnellut yhtään maahantulon estämiseksi ja nyt kun on sotku housuissa niin muiden pitäisi sitä alkaa siivoamaan. Voi elämän kevät, miten juntti poliitikko.
Valitse kuule ihan koko perhe ittelles.
 
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...haluaisi-kummit-turvapaikanhakijoille/5530642


Sisäministeri Petteri Orpo vieraana Uutisextra-ohjelmassa.

Sisäministeri Petteri Orpo (Kok.) kehottaa suomalaisia ideoimaan luovasti turvapaikanhakijoiden Suomeen kotouttamista. Ministerin mielestä vanhat kotouttamistoimet eivät riitä tilanteessa, jossa turvapaikanhakijoita on moninkertainen määrä edellisvuosiin verrattuna.

Orpo vierailee MTV Uutisten Uutisextra-ohjelmassa, jossa hän nostaa esiin muun muassa ajatuksen kummitoiminnasta.

– Olen pyytänyt selvitystä muun muassa mahdollisista kummeista. Miksi me emme nimeäisi jokaiselle Suomeen tulevalle turvapaikanhakijalle omaa henkilökohtaista suomalaista kummia?

SIIS VANHAT KOTUTTAMISTOIMET OVAT JOSSAIN VAIHEESSA RIITTANEET?? Noh, onhan saavutettu lahes 10%:n tyollisyysaste iRakeille ja Sompuille, pitaisi kai olla kantasuomalaisena kiitollinen etta lahes yksi kymmenesta viitsii ajaa bussia, tai jotain.
Toi kummi-idea on tosi kiva, kiitos Petteri. En kylla tiennyt etta Aprillipaiva on 'uudessa multikulti-Suomessa' siirretty lokakuun loppuun, no aina oppii uutta.
Kiitos viela Petteri luovasta myrskysta, saan nyt tarjota Abdullahille kahvit. Han voi opettaa minulle kahvilakulttuuria Irakista, mina voin opettaa hanelle salikulttuuria Suomesta.

Rule number 1: Only 2 men to a fight... not 6:1. Ei oo tilaa niin monelle iRakille kehassa samaanaikaan, eika sattumoisin Soumessakaan ole teille tilaa... now piss the fuck off :) !!

Maanantaina julkaistaan verotustiedot. Siitä vaan listan yläpäästä alkaen nimitys pakolliseksi kummiksi. Kummi antaa puolet tuloistaan kummilapselle (tarvittessa ulosmitataan). On sellainen hytinä, että vois rajat mennä aika äkkiä kiinni uusilta kummilapsilta.
 
Back
Top