Palaute

itse pysyn ylpeästi julkiäärialkiolaisKEPUlaisena:cool:
Toki @Museo on siinä oikeassa, että vaalihuuma on nostanut tunnelmaa foorumilla, ehkäpä tilanne taas asettuu kun saadaan uusi hallitus ja voidaan rauhassa moittia sen tekosia.

Tuskin. Kyllä kaikkiaan somessa ja julkisuudessa on sellainen meno päällä, että....tuskin. Eihän siitä ole merkkiäkään. Some kiehuu edelleen samaa mitä ennen vaaleja.

Tämä somekanava on ainoa, absolute, jossa viitsin enää aikaani kuluttaa. Tosin niin on ollut jo monta vuotta. Twitter se vasta oli ainakin muutama vuosi sitten ihan järjettömän lapsellista menoa. Ei siellä kehtaa olla yleisönä sille, että jotkut mättävät toisiaan. Ja vissiin valita vielä puolensa....pah.
 
Melkoinen persufoorumi tästä on tullut. Ja se on surullista vaikkei sitä kaikki tajuakkaan. Viestiketju toisensa jälkeen spämmätään tukkoon yhtä ja samaa ideologiaa.

On minulla myös muutama perussuomalainen kaveri jotka heittävät toisinaan persuläppää ihan ärsyttääkseen huumorintajuttomia kanssaihmisiä. Asia nyt vaan on niin että se mikä on huumoria pienessä piirissä ei välttämättä näyttäydy kovin hyvässä valossa koko kansalle esitettynä vaikka se lausuttaisiin nimimerkin takaa. Minulla on ystäviä ja työkavereita jotka ovat ulkomaalaisia, maahanmuuttajia, naisia, suomenruotsalaisia, vihervasemmistolaisia ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Heidän kannaltaan perussuomalaisten nykyretoriikka tuntuu olevan toisinaan hyvin loukkaavaa ja heidät ulossulkevaa. Koska foorumin ylläpidolla tuntuu olevan aiheesta toisenlainen käsitys minun on aika poistua täältä takavasemmalle. Koko some on tullut hulluksi ja ikävä kyllä tartunta on levinnyt tällekin foorumille.
 
Viimeksi muokattu:
On minulla myös muutama perussuomalainen kaveri jotka heittävät toisinaan pesuläppää ihan ärsyttääkseen huumorintajuttomia kanssaihmisiä. Asia nyt vaan on niin että se mikä on huumoria pienessä piirissä ei välttämättä näyttäydy kovin hyvässä valossa koko kansalle esitettynä vaikka se lausuttaisiin nimimerkin takaa. Minulla on ystäviä ja työkavereita jotka ovat ulkomaalaisia, maahanmuuttajia, naisia, ruotsinsuomalaisia, vihervasemmistolaisia ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Heidän kannaltaan perussuomalaisen nykyretoriikka tuntuu olevan toisinaan hyvin loukkaavaa ja heidät ulossulkevaa. Koska foorumin ylläpidolla tuntuu olevan aiheesta toisenlainen käsitys minun on aika poistua täältä takavasemmalle. Koko some on tullut hulluksi ja ikävä kyllä tartunta on levinnyt tällekin foorumille.
Kuuntele yhteisillä varoillamme tuotettua puhetta balanssin palauttamiseksi.
Loppukaneettisi on kyllä niin totta kuin olla voi.
Kaikkea hyvää sinulle.

Kuuntele Mahadura & Özberkan Yle Areenassa:

Tuskin. Kyllä kaikkiaan somessa ja julkisuudessa on sellainen meno päällä, että....tuskin. Eihän siitä ole merkkiäkään. Some kiehuu edelleen samaa mitä ennen vaaleja.

Tämä somekanava on ainoa, absolute, jossa viitsin enää aikaani kuluttaa. Tosin niin on ollut jo monta vuotta. Twitter se vasta oli ainakin muutama vuosi sitten ihan järjettömän lapsellista menoa. Ei siellä kehtaa olla yleisönä sille, että jotkut mättävät toisiaan. Ja vissiin valita vielä puolensa....pah.
Twitteriä ei viitsi katsoakaan kun aikaset ihmiset on niin lapsellisia, että ei edes alakoulusta löydy niin typerää meininkiä.
Onhan tämä aika sellaista somemouhotusta, että soisi sen jo asettuvan. Sinä olet saanut natiaisena nähdä yhden sortin hullun ajan, olen ajatellut että tämä aika on nyt itselle se hullu aika, tiedostavia ihmisiä ja äärimielipiteitä.
 
Sinä olet saanut natiaisena nähdä yhden sortin hullun ajan, olen ajatellut että tämä aika on nyt itselle se hullu aika, tiedostavia ihmisiä ja äärimielipiteitä

Kuule. Kaikkein pahinta on se, että tässä ajassa on pirun paljon samaa kuin siinä pahamaineisessa Kekkosen ajassa. Osin on jo pantu paremmaksikin. Ihminen ei muutu, eikä se juuri opikaan mitään muuta kuin matematiikkaa ja vieraita kieliä.

Palaan joskus näkemyksineni UKK-nykyaika, teen sen tilaamatta ja lupaa pyytämättäkin.
 
Olen aina ollut kiitollinen yläasteen historian opettajalleni. Takoi päähän sen, että kun tuntee historian, niin ymmärtää nykypäivää -> historia toistaa itseään.
Oma fiilis on se, että tässä ajassa on paljon 60/70-luvun tuulahduksia, nimenomaan siinä kuinka ihmiset ajattelevat ja toimivat. Ismit ovat tosin eriä.
 
On minulla myös muutama perussuomalainen kaveri jotka heittävät toisinaan persuläppää ihan ärsyttääkseen huumorintajuttomia kanssaihmisiä. Asia nyt vaan on niin että se mikä on huumoria pienessä piirissä ei välttämättä näyttäydy kovin hyvässä valossa koko kansalle esitettynä vaikka se lausuttaisiin nimimerkin takaa. Minulla on ystäviä ja työkavereita jotka ovat ulkomaalaisia, maahanmuuttajia, naisia, suomenruotsalaisia, vihervasemmistolaisia ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Heidän kannaltaan perussuomalaisten nykyretoriikka tuntuu olevan toisinaan hyvin loukkaavaa ja heidät ulossulkevaa. Koska foorumin ylläpidolla tuntuu olevan aiheesta toisenlainen käsitys minun on aika poistua täältä takavasemmalle. Koko some on tullut hulluksi ja ikävä kyllä tartunta on levinnyt tällekin foorumille.

Siltä varalta että jäsen @Museo tämän lukisi.

Olen itse monissa asioissa palstalla "toisinajattelija". Siitä saa kuulla joskus kaikenlaista. Mutta niinhän asia aina on.

En ole aina kaikkien kanssa samaa mieltä täällä eivätkä varmasti monet ole minun kanssani samaa mieltä. Mutta siinä on mielestäni koko keskustelun arvo! Haetaan eri mielipiteitä ja keskustellaan niistä. Joskus menee yli, mutta täällä kuitenkin kohtuu harvoin.

Mutta oma ratkaisusi toki. Joskus, jos keskustelee tunteella ja oikeasti asiasta niin homma käy hermoon.

Toivoisin omasta puolestani että jatkaisit mutta jos et, niin hyvää jatkoa ja kiitokset hyvistä viesteistäsi!

t: inscout
 
Kukas nyt on saanut banaania? Ei banniketjussa ainakaan näy mitään.

edit: Jaahas, huomasinkin.

Onhan tämä foorumi aika sakeaksi öyhötykseksi mennyt tuolla yleisen puolella. Täällä on kuitenkin ollut se hyvä puoli, että täällä pystytään ainakin edes joten kuten järjellisesti keskustelemaan asioista, joista ollaan lähes täysin eri mieltä. Tämä on aika monellla muulla nettifoorumillla aika mahdotonta.

Täällä asiat riitelevät, ei ihmiset, ehkä se on se ajatus yhteisestä maanpuolustuksellisesta intressistä, joka saa jotenkin kohtelemaan muita keskustelijoina ihmisinä.

Sitä en ymmärrä mitä se porukka, jotka ainoastaan länkyttää yleisessä keskustellussa agendaansa tekee täällä, sillle toiminnalle luulisi olevan soveltuvampia foorumeita.

Mutta jos tämä alkaa mennä siihen, että väärästä poliittisesta mielipiteestä tulee banaania, niin tästä tulee vain samanmielisten rinkirunkkauskerho jossa maanpuolustuksella ei olle enää hirveästi tekemistä.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top