Papit sodassa

[Vonka]

Antti Rantamaan päiväkirjassa silmäni pysähtyivät kohtaan:

2.9.1939

Ylioppilastalon luona myytiin taas uutta sähkösanomaa. Suomenkieliset olivat loppuneet minun ehtiessäni paikalle. Ostin ruotsinkielisen. Sen otsake oli puhuva: Europa i brand — Eurooppa tulessa! Tällä kertaa olivat Englanti ja Saksa alkaneet vihanpidon.

Muistan ajatelleeni: Mihin tämä päättyy? Ja mitkä kohtalot meitä odottavat? Mutta eihän meille voi mitään ikävää sattua, kun me elämme hyvissä suhteissa kaikkien naapuriemme kanssa emmekä ole kenenkään tiellä.

Tuntui oudolta ajatella, että juuri samalla tavalla ajattelemme nyt kaikkien jännitteiden keskellä! Silloinkin toimivat suhteet olivat likimain ainoa peruspilarimme... Mutta sitten ei meiltä enää liiemmin kysytty ja ainoa jäljellä oleva oli huonosti varustettu reserviarmeija.

Varsinaisen aiheen kuitenkin ajattelin kenttäpapeista / papeista rintamamiehinä. Itselle ei tule mieleeni kuin tämä Kollaalle papiksi mennyt kansanedustaja, keskisuomalaisten rykmentissä talvisodassa joukkueenjohatjana ollut Samuel Lehtinen (josta myöhemmin tuli Lapuan piispa) ja ähtäriläinen vänrikki Elo, joka ampui itsensä Suomussalmella, kun esikunta ei suostunut uskomaan hänen ilmoituksiaan venäläisten määrästä. Tietysti fiktiossa näitä pappeja esiintyy, kuten Tuntemattoman sotilaan kuoleman edessä avuton piirros.

 

[Sardaukar]

Antti Rantamaan päiväkirjassa silmäni pysähtyivät kohtaan:

2.9.1939

Ylioppilastalon luona myytiin taas uutta sähkösanomaa. Suomenkieliset olivat loppuneet minun ehtiessäni paikalle. Ostin ruotsinkielisen. Sen otsake oli puhuva: Europa i brand — Eurooppa tulessa! Tällä kertaa olivat Englanti ja Saksa alkaneet vihanpidon.

Muistan ajatelleeni: Mihin tämä päättyy? Ja mitkä kohtalot meitä odottavat? Mutta eihän meille voi mitään ikävää sattua, kun me elämme hyvissä suhteissa kaikkien naapuriemme kanssa emmekä ole kenenkään tiellä.

Tuntui oudolta ajatella, että juuri samalla tavalla ajattelemme nyt kaikkien jännitteiden keskellä! Silloinkin toimivat suhteet olivat likimain ainoa peruspilarimme... Mutta sitten ei meiltä enää liiemmin kysytty ja ainoa jäljellä oleva oli huonosti varustettu reserviarmeija.

Varsinaisen aiheen kuitenkin ajattelin kenttäpapeista / papeista rintamamiehinä. Itselle ei tule mieleeni kuin tämä Kollaalle papiksi mennyt kansanedustaja, keskisuomalaisten rykmentissä talvisodassa joukkueenjohatjana ollut Samuel Lehtinen (josta myöhemmin tuli Lapuan piispa) ja ähtäriläinen vänrikki Elo, joka ampui itsensä Suomussalmella, kun esikunta ei suostunut uskomaan hänen ilmoituksiaan venäläisten määrästä. Tietysti fiktiossa näitä pappeja esiintyy, kuten Tuntemattoman sotilaan kuoleman edessä avuton piirros.

Luen ties kuinka montaa kertaa uudelleen Beevoirin Stalingrad-kirjaa. Yksi anekdootti oli saksalaisesta papista joka oli myös lääkäri, joka mietti kumpaa ammattia tässä tarvitaan enemmän...

 

[Vonka]

On minulla yksi kirjakin, joka perustuu Jouni Tillin väitöskirjaan. Se on palkittu Jyväskylän yliopiston parhaana väitöskirjana vuonna 2013.

Nimi on Suomen pyhä sota. Papit jatkosodan julistajina.

Jo esipuhe nosti karvat pystyyn: On kestänyt kauan ennen kuin on keskusteltu siitä tosiseikasta, että Suomi lähti kansallissosialistisen Saksan liittolaisena valloittamaan Itä-Karjalaa ja perusteli hyökkäystä pyhänä sotana, ristiretkenä ja Jumalalta saatuna maailmanhistoriallisena tehtävänä, joka - - blaa blaa blaa.

Ei oikein uppoa nyt. Varmaan niitä AKS-pappejakin on ollut, en epäile, mutta tämä väitös moralisoi tavallista "lahjakkaammin". Sarjassamme apologistien historiantulkintaa.

 

[Erkki]

Asiallinen yleisteos aiheesta on Erkki Kansanahon Papit sodassa. Kiintoisia pappien sotamuisteloita ovat esimerkiksi Jaakko Haavion Ajalla vaaran, vaivan sekä varsin tunnetun Jorma Heiskasen Kenttäpappina Kollaalla. Heiskanen katosi sitten ollessaan partiossa aivan jatkosodan alussa. Papeista puhuttaessa ei voi tietenkään sivuttaa Otso Kiantoa, Ilmarin poika muuten, joka tuntuu nauttineen melkoista arvostusta veteraanien parissa. Tämä haastattelu antaa ehkä taustaa tuolle arvostukselle, mies oli paitsi tosi sotilas, niin ilmeisesti myös hyvä pappi:http://areena.yle.fi/1-2297374

 

[Herman30]

Pientä kosketusta on minulla rintamalla olleeseen pappiin; meidän seurakunnassa oli nuoruudessani kirkkoherrana sodassa palvellut pappi. Kun kävin rippikoulua hän oli jo ilmeisesti eläkkeeellä mutta kävi pitämässä oppituntieja meille leirillä. Ei hän juuri mitään kertonut sodasta paitsi että kertoi olleensa rintamalla.

 

[baikal]

On minulla yksi kirjakin, joka perustuu Jouni Tillin väitöskirjaan. Se on palkittu Jyväskylän yliopiston parhaana väitöskirjana vuonna 2013.

Nimi on Suomen pyhä sota. Papit jatkosodan julistajina.

Jo esipuhe nosti karvat pystyyn: On kestänyt kauan ennen kuin on keskusteltu siitä tosiseikasta, että Suomi lähti kansallissosialistisen Saksan liittolaisena valloittamaan Itä-Karjalaa ja perusteli hyökkäystä pyhänä sotana, ristiretkenä ja Jumalalta saatuna maailmanhistoriallisena tehtävänä, joka - - blaa blaa blaa.

Ei oikein uppoa nyt. Varmaan niitä AKS-pappejakin on ollut, en epäile, mutta tämä väitös moralisoi tavallista "lahjakkaammin". Sarjassamme apologistien historiantulkintaa.

Oliko aks-pöhinä ev.lut-kirkon valtavirtaa? Ehkä jotain viitteitä saa siitä, minkä taustan miehet hoitelivat kirkon isoimpia virkoja pitkälle sodan jälkeen? Olivatko he meritoituneet Uuden testamentin armon julistajina vai Suursuomen rakentajina? Niimpä.

Kirkon sisällä, visusti siis sen sisällä, on käsittääkseni ja -tietääkseni- käyty kivulloisia keskusteluja muutamista kirkon vaiheista Suomen itsenäisyyden aikana. Ensimmäinen kipupiste oli -18, jonka äärellä ev.lut-kirkko reuhasi jos ei päällimmäisenä Koston Jumalana, niin ainakin hyvänä kakkosena. Toinen kipupaikka on ollut nimenomaan -30-40-luvut ja kirkon omaksuma rooli. Näitä on käsitelty käsittääkseni aivan näihin päiviin saakka ja yksi syy ev.lut.kirkon omaksumaan asenteeseen mm. pakolaisia kohtaan on seurausta historian kipeästä läpikäymisestä. On valittu kirkon ydintoiminta-alueeksi Ihminen, se yksilö ja nimenomaan Uuden testamentin tietty lähimmäisenrakkauteen liittyvä ethos.

Mitä olen pappeja oppinut tuntemaan, niin hekin ovat ihmisiä. Osa on edelleen sellaisia köriläitä, joita en halua kuolinvuoteeni viereen pitämään minkäänlaista toimitusta. Osa on alansa ammattilaisia, jotka hoitavat yksilön sielunhoitoa parhaan taitonsa mukaan. Ja näin minä luulen olleen sota-aikaankin: osa oli hyviä pappeja ja osa suorastaan kelvottomia...erityisesti kohtaamaan nuorisoa olosuhteissa, joissa sieluntuska on varmasti ollut välillä käsinkosketeltavan läsnä.

Kirkkojen on jo pitkään ollut vihoviimeinen rasti saavuttaa tietty epäpoliittisuus. Kirkkojen leipäduunin täytyy olla jotain muuta kuin politiikka. Se ydintoiminta-aluetta tavoitteleva toiminta etenee koko ajan, mutta tahti on ah niin tyypillinen tällaiselle instituutiolle.

Kirkon ja papiston asenteita ja ArvoPohjaa voi tutkia lukemalla -18-44 sanomalehdistöä, suosittelen lämpöisesti. Kyllä tuolloinkin ja erityisesti tuolloin papisto antoi lausuntojaan ja julisti tiukasti tuomiokapitulin peukalon alla.

Millaista pappia nykynuoriso toivoisi tapaavansa kenttäoloissa? Telkkarissa oli taannoin ruotsinkielisen joukko-osaston ? pastorista ohjelma, minusta hän vaikutti erittäin kelvolliselta nykyajan sotapapilta. Kun katsoin ohjelmaa, niin mietin samalla ihmisen ikiaikaista tarvetta "pyhittää oma sotansa ja siunata aseensa"....kai se alkoi jo silloin, kun tuli keksittiin ja eka poppamies hokasi, että tästähän se leipä lähtee..... Eikä historian saatossa ole ollut lainkaan harvinaista sekään, että sotivat osapuolet ovat rukoilleet samaa Jumalaa ja kummankin sota on ollut yhtä oikeutettu. Ja se toinen osapuoli on ollut tietysti saatanan puolella. Ja vihollinen ei ole ollut ihminen vaan vihollinen. Ja estettäessä pahaa on muututtu itse vielä pahemmaksi. Jne. jne.

Kuriositeettina: Suomen sanomalehdistä löytyy muuten viimeistään -41 kesältä käsite: Pyhä Sota. Sitä me nimittäin kävimme silloin kirjoitusten mukaan. Nyt hymähdämme käsitteelle, ajattelemme tuon käsitteen kuuluvan vain ääri-islamisteille, pommimiehille ja muille riettaille hämärän roistosotilaille. NLn Suuri Isänmaallinen Sota oli Pyhä myös ja se on pyhitetty myöhemmin Venäjän ortodoksisen kirkon toimesta kaikin mahdollisin menoin. Pyhä Sota näyttää siis olevan vain näkökulmakysymys.

 

[rukkaskikka]

Teologian ylioppilas ja myös AKS:n jäsen Jukka Malmivaara (1916-2002) oli Talvisodassa joukkueenjohtajana, kävi välirauhan aikana Kadettikoulun, yleni keväällä 1944 27-vuotiaana Suomen nuorimmaksi majuriksi. Sai sodan jälkeen tuomion asekätkennästä ja suoritti vankilassa teologian opinnot loppuun. Papin urallaan hän oli mm. kenttärovasti ja lopulta Kuopion hiippakunnan piispa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jukka_Malmivaara

 

[mienkoiv]

Vähän offtopic,mutta varusmiespapista:
Piti oppituntia ja kertoili meille,että oli saanut joskus muinoin puhelun varusmieheltä, että hän on tuhannen kännissä eikä ehdi iltalomilta ajoissa komppaniaan. Oli roudannut takakontissaan varusmiehen portin ohi ja sanonut päivystäjälle että menee jotakin tarkistamaan ja sillä,aikaa kantanut ukon sänkyyn. Aamulla kaikki hyvin ja oli mennyt läpi iltavahvuuslaskentavirheenä...