Antti Rantamaan päiväkirjassa silmäni pysähtyivät kohtaan:
2.9.1939
Ylioppilastalon luona myytiin taas uutta sähkösanomaa. Suomenkieliset olivat loppuneet minun ehtiessäni paikalle. Ostin ruotsinkielisen. Sen otsake oli puhuva: Europa i brand — Eurooppa tulessa! Tällä kertaa olivat Englanti ja Saksa alkaneet vihanpidon.
Muistan ajatelleeni: Mihin tämä päättyy? Ja mitkä kohtalot meitä odottavat? Mutta eihän meille voi mitään ikävää sattua, kun me elämme hyvissä suhteissa kaikkien naapuriemme kanssa emmekä ole kenenkään tiellä.
Tuntui oudolta ajatella, että juuri samalla tavalla ajattelemme nyt kaikkien jännitteiden keskellä! Silloinkin toimivat suhteet olivat likimain ainoa peruspilarimme... Mutta sitten ei meiltä enää liiemmin kysytty ja ainoa jäljellä oleva oli huonosti varustettu reserviarmeija.
Varsinaisen aiheen kuitenkin ajattelin kenttäpapeista / papeista rintamamiehinä. Itselle ei tule mieleeni kuin tämä Kollaalle papiksi mennyt kansanedustaja, keskisuomalaisten rykmentissä talvisodassa joukkueenjohatjana ollut Samuel Lehtinen (josta myöhemmin tuli Lapuan piispa) ja ähtäriläinen vänrikki Elo, joka ampui itsensä Suomussalmella, kun esikunta ei suostunut uskomaan hänen ilmoituksiaan venäläisten määrästä. Tietysti fiktiossa näitä pappeja esiintyy, kuten Tuntemattoman sotilaan kuoleman edessä avuton piirros.
2.9.1939
Ylioppilastalon luona myytiin taas uutta sähkösanomaa. Suomenkieliset olivat loppuneet minun ehtiessäni paikalle. Ostin ruotsinkielisen. Sen otsake oli puhuva: Europa i brand — Eurooppa tulessa! Tällä kertaa olivat Englanti ja Saksa alkaneet vihanpidon.
Muistan ajatelleeni: Mihin tämä päättyy? Ja mitkä kohtalot meitä odottavat? Mutta eihän meille voi mitään ikävää sattua, kun me elämme hyvissä suhteissa kaikkien naapuriemme kanssa emmekä ole kenenkään tiellä.
Tuntui oudolta ajatella, että juuri samalla tavalla ajattelemme nyt kaikkien jännitteiden keskellä! Silloinkin toimivat suhteet olivat likimain ainoa peruspilarimme... Mutta sitten ei meiltä enää liiemmin kysytty ja ainoa jäljellä oleva oli huonosti varustettu reserviarmeija.
Varsinaisen aiheen kuitenkin ajattelin kenttäpapeista / papeista rintamamiehinä. Itselle ei tule mieleeni kuin tämä Kollaalle papiksi mennyt kansanedustaja, keskisuomalaisten rykmentissä talvisodassa joukkueenjohatjana ollut Samuel Lehtinen (josta myöhemmin tuli Lapuan piispa) ja ähtäriläinen vänrikki Elo, joka ampui itsensä Suomussalmella, kun esikunta ei suostunut uskomaan hänen ilmoituksiaan venäläisten määrästä. Tietysti fiktiossa näitä pappeja esiintyy, kuten Tuntemattoman sotilaan kuoleman edessä avuton piirros.

voi tutkia lukemalla -18-44 sanomalehdistöä, suosittelen lämpöisesti. Kyllä tuolloinkin ja erityisesti tuolloin papisto antoi lausuntojaan ja julisti tiukasti tuomiokapitulin peukalon alla.
Eikä historian saatossa ole ollut lainkaan harvinaista sekään, että sotivat osapuolet ovat rukoilleet samaa Jumalaa ja kummankin sota on ollut yhtä oikeutettu.
Ja se toinen osapuoli on ollut tietysti saatanan puolella. Ja vihollinen ei ole ollut ihminen vaan vihollinen. Ja estettäessä pahaa on muututtu itse vielä pahemmaksi. Jne. jne.