Pariisissa ammuttu poliiseja

Pariisin iskun terrorismi-kytkennät vesittymässä
Pariisin syyttäjäviranomaisen mukaan miehellä oli pitkä vankilatausta ja hän oli puhunut poliisien tappamisesta, mutta mikään ei viittaa siihen, että mies olisi radikalisoitunut.


13-3-9577007.jpg

Britannian yleisradioyhtiön BBC(siirryt toiseen palveluun) on haastatellut miehen asianajajaa, joka kuvailee asiakastaan henkisesti epävakaaksi. Miehen naapurit sanovat, että tämä ei koskaan näyttänyt kiinnostuneen uskonnosta.

39-vuotias mies oli kuitenkin puhunut usein halustaan tappaa poliiseja. Viimeksi hänet oli pidätetty helmikuussa, koska hänen epäiltiin hankkivan aseita ja hän oli puhunut aikeistaan tappaa poliiiseja. Kotietsinnässä ei löydetty riittävästi todisteita miehen aikeista.

Pariisin ampuvälikohtausta epäiltiin terrorismiksi, koska ilmeisesti hyökkääjän taskusta putosi lappu, jossa ylistettiin terroristijärjestö Isisiä. Lisäksi Isisin propagandatoimisto Amaq julkisti poikkeuksellisen nopeasti lausunnon, jossa se väitti iskun olleen järjestön käsialaa.

Amaqin lausunnossa kerrottiin virheellisesti, että iskun tekijä olisi ollut belgialainen. Ranskan viranomaisten mukaan ammuskeluun mahdollisesti liittyvä belgialainen on pidätetty. Mies ilmoittautui itse poliisille Belgian Antwerpenissä.

Ammuskelu tapahtui torstai-iltana Pariisin pääkadulla Champs-Élysées'llä. Ampuja nousi autosta ja ampui poliisin autoa. Ammuskelussa kuoli yksi poliisi ja kaksi haavoittui. Ampuja kuoli itse poliisin luotiin.
 
Nykyjään on vaikea päästä terroristiksi. Jos et pysty todistamaan että jäsenmaksut Isisille on maksettu eräpäivään mennessä niin jäsenyys raukeaa. Ei ole helppoa. Natsiksi sentään pääsee todella helposti..
 
Muslimi pääsee taivaaseen kuollessaan taistelussa vääräuskoisia vastaan. Sama mitä on tehnyt ja jättänyt tekemättä ennen tätä.
 
Pariisin iskun terrorismi-kytkennät vesittymässä
Pariisin syyttäjäviranomaisen mukaan miehellä oli pitkä vankilatausta ja hän oli puhunut poliisien tappamisesta, mutta mikään ei viittaa siihen, että mies olisi radikalisoitunut.


13-3-9577007.jpg

Britannian yleisradioyhtiön BBC(siirryt toiseen palveluun) on haastatellut miehen asianajajaa, joka kuvailee asiakastaan henkisesti epävakaaksi. Miehen naapurit sanovat, että tämä ei koskaan näyttänyt kiinnostuneen uskonnosta.

39-vuotias mies oli kuitenkin puhunut usein halustaan tappaa poliiseja. Viimeksi hänet oli pidätetty helmikuussa, koska hänen epäiltiin hankkivan aseita ja hän oli puhunut aikeistaan tappaa poliiiseja. Kotietsinnässä ei löydetty riittävästi todisteita miehen aikeista.

Pariisin ampuvälikohtausta epäiltiin terrorismiksi, koska ilmeisesti hyökkääjän taskusta putosi lappu, jossa ylistettiin terroristijärjestö Isisiä. Lisäksi Isisin propagandatoimisto Amaq julkisti poikkeuksellisen nopeasti lausunnon, jossa se väitti iskun olleen järjestön käsialaa.

Amaqin lausunnossa kerrottiin virheellisesti, että iskun tekijä olisi ollut belgialainen. Ranskan viranomaisten mukaan ammuskeluun mahdollisesti liittyvä belgialainen on pidätetty. Mies ilmoittautui itse poliisille Belgian Antwerpenissä.

Ammuskelu tapahtui torstai-iltana Pariisin pääkadulla Champs-Élysées'llä. Ampuja nousi autosta ja ampui poliisin autoa. Ammuskelussa kuoli yksi poliisi ja kaksi haavoittui. Ampuja kuoli itse poliisin luotiin.
Hahahahahahah, voi vittu, tulihan se sieltä.
 
Tämä tapahtuneen valkopesu suomalaisessa mediassa on kyllä jotain aivan uskomatonta. Ranskalaisia lehtiä vasemmalta oikealle lukiessa (esim. Le monde - Le Figaro) ei missään yritetä muunnella todellisuutta vastaavalla tavalla, vaan puhutaan ihan rehellisesti islamistisesta terrorismista. Välillä tuntuu, että nämä YLE:n ja HS:n jutut lähtevät suoraan jonkun madrassan tiedotusvastaavan taqiya-Bobin kynästä.
 
"Allahu akbar! Mina rajautta teida! Mina ISIS-sotilas! Nut sina kuolla vaarauskoine kuffar!"

"No höpö höpö. Sinulla on vain henkisesti vaikeaa kun lähiverkkosi ei ole kytkeytynyt toivotulla tavalla. Sinä mikään ISIS- mies ole. Otahan tästä pullaa ja bentsoja."

"Wallahi olla ISIS! Tasa minu jasekortti! Allahu Akbar!"

"Höpsis pöpsis. Sinua on vaan syrjitty. Otahan nyt ne lääkkeesi."

"Kautta profeetan sandaalien! Mina ISIS! Tasa paastotodistukseni ja teknikaalini rekisteriote! Mina ISIS!"

"Noh noh. Olehan nyt hiljempää etteivät rasistit saa vettä myllyynsä..."
 
Tekijän asianajaja vakuutti ettei ole islamisti, no täytyyhän sen tietenkin olla totta! Se joulutorille tehty hyökkäys muutama vuosi takaperin kuitattiin ihan samalla argumentilla - siis hyökkääjään asianajaja kertoi, ettei ollut islamisti.

Aikoinaan jo meinasi tulla makaroonilaatikot sieraimesta ulos, kun luin Steen Kristensenin asianajajan haastattelun. Toimittaja kysyi kuka oli vastuussa poliisimurhista. Fariseus vastasi, että ase oli syyllinen. Kuulemma tuollaista ei tapahtuisi, jos aseita ei olisi. Murhilla ei tietenkään ollut mitään tekemistä Steenin rikollisen elämäntavan kanssa. Joidenkin ihmisten on ihan pakko tehdä aseellisia ryöstöjä kun yhteiskunta on julma ja epäoikeudenmukainen paikka. Ei tosin selitä Steenin powertrippejä kuten aikaisempaa pankkivirkailijan raiskausta ryöstön yhteydessä.
 
Police officer killed in Paris was on duty at Bataclan
Xavier Jugele was one of the officers who raced to the Bataclan concert hall the night three armed men in suicide bombs stormed a show and slaughtered 90 people on Nov. 13, 2015
Yesterday at 11:55 PM https://www.policeone.com/internati...icer-killed-in-Paris-was-on-duty-at-Bataclan/

By Samuel Petrequin
Associated Press

PARIS — The Paris police officer who was shot to death while at work on the French capital's most famous boulevard had seen firsthand the horror that could be carried out in the name of the Islamic State group.

Xavier Jugele was one of the officers who raced to the Bataclan concert hall the night three armed men in suicide bombs stormed a show and slaughtered 90 people on Nov. 13, 2015.

fcd4176a2e1d4161807eb479814978c1.jpg

This undated image provided on Friday, April 21, 2017, by FLAG, an association of LGBT police officers, shows French police officer Xavier Jugele. (FLAG via AP)
3 Paris police officers shot, one fatally, in targeted ISIS attack
RELATED CONTENT SPONSORED BY

In the latest attack, Jugele was the only person killed when an assailant opened fire with an assault rifle on a police van parked on the Champs-Elysees. The Islamic State group quickly claimed responsibility, and authorities say the gunman had a note defending IS with him.

Paris police declined to give details about Jugele's career and life, saying his family had asked for privacy. Mickael Bucheron, president of a French association of LGBT police officers, told The Associated Press Jugele would have celebrated his 38th birthday at the beginning of May.

"He was a very simple man, with a big heart. A real nice guy," Flag! Vice President Alain Parmentier told The Associated Press in a phone interview. "And he really loved his job."

Jugele was in the van's driver's seat when he was shot dead. Two other officers were wounded. The attacker was shot and killed by officers at the scene.

Laurent, a police colleague and friend of Jugele's who also was deployed to the Bataclan attack, said Jugele was in a civil union and that his partner has a child. Laurent asked not to be identified by his last name because he does not represent the Paris police officially.

Both officers returned to the concert venue a year later when it reopened with a concert by Sting. Jugele told People magazine at the time how happy he was to be "here to defend our civic values."

"It's symbolic. We're here tonight as witnesses. This concert's to celebrate life. To say no to terrorists," he said.

Jugele had worked in the Paris area as a police officer since 2011. At the time of his death, he was a member of the Paris police department's public order and traffic division.

"It was one of his final missions, he was about to join another service," Parmentier said.

Jugele had received praised from his bosses earlier this year for his courage during the evacuation of a building ravaged by an accidental blast in the western Paris suburb of Boulogne-Billancourt.

Laurent said Jugele had also served in Greece for Frontex, the agency in charge of border control of Europe's 26-nation Schengen Area.

French president Francois Hollande said a national tribute will be paid to Jugele, "who was cowardly assassinated."
 
Ranskan ykköslehti Le Monde on vähän eri mieltä Ylen kanssa asiasta:
http://www.lemonde.fr/police-justic...arcours-de-karim-cheurfi_5115535_1653578.html
Attaque aux Champs-Elysées : le cruel parcours de Karim Cheurfi
L’assaillant des policiers sur les Champs-Elysées, ultraviolent et récidiviste, a déjoué un maillage policier et judiciaire pourtant très durci en cinq ans.

LE MONDE | 22.04.2017 à 10h29 • Mis à jour le 22.04.2017 à 10h39 | Par Elise Vincent

Abonnez vous à partir de 1 € Réagir Ajouter
Partager (8) Tweeter


5115534_7_a843_perquisition-au-domicile-de-karim-cheurfi_bb5f68d568ac7817ddf7c84543aa1c8b.jpg

Le scénario est inédit et sensible. A la veille du premier tour de l’élection présidentielle, l’enquête se poursuit sur l’attaque terroriste qui a entraîné la mort d’un policier et blessé grièvement un autre ainsi qu’une touriste allemande, jeudi 20 avril, sur les Champs-Elysées. Trois membres de l’entourage de Karim Cheurfi étaient toujours en garde à vue, samedi 22 avril au matin. Mais le parcours chaotique de ce Français de 39 ans, progressivement mis au jour au lendemain de l’attentat, laisse entrevoir toutes les difficultés de la lutte actuelle contre le terrorisme. Et vient appuyer sur les derniers angles morts d’un maillage policier et judiciaire pourtant fortement renforcé ces cinq dernières années.

« Ce dernier événement dramatique signe l’humilité dont nous devons encore et toujours faire preuve », a déclaré le procureur de la République de Paris, François Molins, lors d’une conférence de presse, vendredi 21 avril. Trois jours plus tôt, dans la même pièce, il se félicitait de l’interpellation, le 18 avril, à Marseille, de deux hommes ayant un projet d’attentat imminent visant la campagne présidentielle. Mais cette fois, sa description précise du parcours judiciaire de Karim Cheurfi, récidiviste ultraviolent, avait un goût amer. L’attentat n’a pas manqué de cristalliser les réactions des candidats à la présidentielle, alors que le sujet du terrorisme était jusque-là relativement absent de la campagne.

Selon nos informations, Karim Cheurfi a en effet commencé à être repéré pour radicalisation à partir de fin décembre 2016. A cette époque, il est signalé par une personne qui indique qu’il aurait la volonté de s’en prendre à des policiers, afin de venger les musulmans tués en Syrie. Il est aussi dénoncé à la même période pour être à la recherche d’armes, et vouloir entrer en contact avec un individu qui serait un combattant de l’organisation Etat islamique (EI) dans la zone irako-syrienne.

Haine...

L’accès à la totalité de l’article est protége
Jos jollain on Le Mondeen tunnukset, niin voisi kopioida koko artikkelin.
Siinä (ilmaisversion alustuksessakin) kuitenkin siis sanotaan, että Cheurfi oli jo jäänyt radikalisoitumisenestämisviranomaisten seurantaan joulukuussa 2016. Hänen oli sanottu jo silloin haluavan tappaa poliiseja kostaakseen muslimien kuolemat Syyriassa. Lisäksi samaan aikaan hän oli etsinyt aseita itselleen, ja yrittänyt ottaa yhteyttä Irakin-Syyrian alueella olleeseen ISIS-taistelijaan.
 
Korvataan kommunismis islamismilla. Vaihdetaan IRA:n ETA:n ja Baader-Meinhof ryhmän tilalle ISIS ja Al-Qaida ja korvataan Abu Nidal Osama bin Ladenilla niin voidaan kierrättää 70- ja 80- luvun lehtiotsikot sellaisenaan. Kaikki tämä on tehty ennenkin.

Jos jätetään ihonväri sikseen niin vasemmistoradikaalit olivat samanlaisia keskiluokkaisia asennevammaisia rähinöitsijöitä kuin äärimuslimit euroopassa nykyään. esim Andreas Baader syntyi keskiluokkaiseen saksalaiseen perheeseen.

Tämä kestää taas semmoiset 30 vuotta ennenkuin kalifaatti kokee saman kohtaon kuin maailmanvallankumous.
Sanoisin kyllä että ollaan lähempänä vuotta 1917 ja voittoon on vielä pitkä matka.
 
Onneksi näitä islamisteja on niin vähän, ainoastaan noin kolmannes muslimeista tutkimusten mukaan.

Siis ainoastaan 600 miljoonaa, näistä ei taida olla ainoakaan eksynyt Suomeen...
 
Jos jätetään ihonväri sikseen niin vasemmistoradikaalit olivat samanlaisia keskiluokkaisia asennevammaisia rähinöitsijöitä kuin äärimuslimit euroopassa nykyään. esim Andreas Baader syntyi keskiluokkaiseen saksalaiseen perheeseen.

Maailmankommunismi jaksoi kuitenkin sen vajaat 80 vuotta. Koraanitulqinnat ovat eläneet jo reilun tuhat vuotta ja tuskin heti muuttuvat säällisempään suuntaan länsimaisesta näkökulmasta katsellen.

Taisivat nuo mainitsemasikin terroristijärjestöt olla varsin hyvin viranomaisseurannassa kukin. Seikka, joka toistuu aikakaudesta toiseen.
 
Tuonkin "erikoistutkijan" taustoja kun jaksaisi kaivaa, niin hyvin tod.näk löytyisi se normaali mokutus-yhteys.

Tsekkasin pikaisesti Facebookin ja Linkedinin, ei tällä kertaa löytynyt ainakaan törkeän silmiinpistäviä puoluesidoksia ja/tai matubisneskytköksiä.

Jotain pientä, facebook"kavereina" Erkki Tuomiojaa ja Kari Kanalaa mutta niitä kavereita nyt olikin luokkaa ~ 650. Työtehtäviä Suomen opettajana toisena kielenä.

Aina näistä populismitutqioista kuitenkin herää kysymys, että miksi populismi Suomen politiikassa on yhtä kuin PS? Suomen suurin populistipuolue on nykytilainen SDP. Perässä tulevat PS:n kanssa yhtä suurina populistisina toimijoina VAS ja VIHR. Miksi hampaissa on vain yksi "populismista" kun monet muutkin viis veisaavat faktoista ja lupaavat yksinkertaisia, kädet korvilla lällätyksen omaisia vaihtoehtoja ongelmiin. Lisää velkaa vain ja kaikki maailman"parantamiseen" hölmöläisten metodeilla.
 
Pariisin iskun terrorismi-kytkennät vesittymässä
Pariisin syyttäjäviranomaisen mukaan miehellä oli pitkä vankilatausta ja hän oli puhunut poliisien tappamisesta, mutta mikään ei viittaa siihen, että mies olisi radikalisoitunut.


13-3-9577007.jpg

Britannian yleisradioyhtiön BBC(siirryt toiseen palveluun) on haastatellut miehen asianajajaa, joka kuvailee asiakastaan henkisesti epävakaaksi. Miehen naapurit sanovat, että tämä ei koskaan näyttänyt kiinnostuneen uskonnosta.

39-vuotias mies oli kuitenkin puhunut usein halustaan tappaa poliiseja. Viimeksi hänet oli pidätetty helmikuussa, koska hänen epäiltiin hankkivan aseita ja hän oli puhunut aikeistaan tappaa poliiiseja. Kotietsinnässä ei löydetty riittävästi todisteita miehen aikeista.

Pariisin ampuvälikohtausta epäiltiin terrorismiksi, koska ilmeisesti hyökkääjän taskusta putosi lappu, jossa ylistettiin terroristijärjestö Isisiä. Lisäksi Isisin propagandatoimisto Amaq julkisti poikkeuksellisen nopeasti lausunnon, jossa se väitti iskun olleen järjestön käsialaa.

Amaqin lausunnossa kerrottiin virheellisesti, että iskun tekijä olisi ollut belgialainen. Ranskan viranomaisten mukaan ammuskeluun mahdollisesti liittyvä belgialainen on pidätetty. Mies ilmoittautui itse poliisille Belgian Antwerpenissä.

Ammuskelu tapahtui torstai-iltana Pariisin pääkadulla Champs-Élysées'llä. Ampuja nousi autosta ja ampui poliisin autoa. Ammuskelussa kuoli yksi poliisi ja kaksi haavoittui. Ampuja kuoli itse poliisin luotiin.
Lähde? Mikä media o_O?
 
Maailmankommunismi jaksoi kuitenkin sen vajaat 80 vuotta. Koraanitulqinnat ovat eläneet jo reilun tuhat vuotta ja tuskin heti muuttuvat säällisempään suuntaan länsimaisesta näkökulmasta katsellen.

Kun katsoo tosiolevaa vuonna tämä, niin valitettavasti asia on niin että ero muslimimaailman ja länsimaiden välillä on kuin Lännen/Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Siksipä laskenkin omien veteraaniemme lisäksi hyvinvointimme varmistaneiksi sankareiksi tai antisankareiksi (ero on hyvin hienovarainen tai olematon) myös seuraavat, monen muun lisäksi:

  • Espanjan reconquistan kaikki maureja vastustaneet voimat, lähtien visigoottiheimoista, El Cidin ja kumppaneiden kautta Ferdinandiin ja Isabellaan (joskin viimeksimainitut olivat juutalaisten teurastajia ja siksi myös todella kovien syntien tekijöitä).
  • Kaikki ottomaanien ekspansiota vastaan taistelleet, kuten Janos Hunyadi, Jan Sobieski (joka muuten oli "meitä" vastaankin kun taisteli Ruotsin Kaarle X:n invaasiota vastaan 1600-luvun lopulla) ja muut jotka kerta toisensa jälkeen heittivät erilaiset Pashat pois Euroopan porteilta. Jopa Valakian ruhtinas Vlad 3 oli kaikesta väitetystä raakuudestaan huolimatta yksi merkittävä tekijä tässä taistelussa.
Ilman näitä henkilöitä Pohjois-Afrikan islam olisi levinnyt Espanjan kautta Ranskaan ja Ottomaanien islam vastaavasti Itä-Euroopan kautta Saksaan saakka. Jokainen voi miettiä, että vaikka olisimme täällä pohjoisessa pystyneet jotenkin välttymään tältä niin mikä olisi Euroopan yleismeininki, jos sen keskeisessä manner-osassa olisi jo 500-1000 vuoden ajan ollut varsin kiihkoisista paimentolaistulkinnoista lähtöisin oleva Islam. Edit: Mongoli-invaasiokin olisi voinut Euroopan "syödä" mutta mongolit olivat huomattavan sopeutuvaisia ja yksinkertaisina paimentolaisina ennemmin sulautuivat valloittamiinsa kulttuureihin kuin alistivat ne oman mallinsa mukaisiksi.

Suurin vitsihän tässä on se, että silloin tapahtumahetkellä ero kristikunnan ja islamilaisen maailman välillä oli usein huomattavan pieni tai olematon, jopa monissa asioissa niin että islamilainen maailma saattoi olla se sivistyneemmän ja kehittyneemmän vaikutelman antava. Kuitenkin tarkastellen nykytilannetta, oikein missään missä on vahva islamilainen enemmistö, ei tahdota oikein olla laajamittaisesti onnellisia. Ei vaikka osaa maista on siunattu valtavilla rikkauksilla. Eroa sen käsittelyssä voi hakea vertaamalla Norjaa ja Saudeja...

#vihapuhe #uskonrauhanrikkominen #månsenqvistapuun #Honchoonrasisti #ilmiantotyönantajalle
 
Viimeksi muokattu:
Ranskan ykköslehti Le Monde on vähän eri mieltä Ylen kanssa asiasta:
http://www.lemonde.fr/police-justic...arcours-de-karim-cheurfi_5115535_1653578.html

Jos jollain on Le Mondeen tunnukset, niin voisi kopioida koko artikkelin.
Siinä (ilmaisversion alustuksessakin) kuitenkin siis sanotaan, että Cheurfi oli jo jäänyt radikalisoitumisenestämisviranomaisten seurantaan joulukuussa 2016. Hänen oli sanottu jo silloin haluavan tappaa poliiseja kostaakseen muslimien kuolemat Syyriassa. Lisäksi samaan aikaan hän oli etsinyt aseita itselleen, ja yrittänyt ottaa yhteyttä Irakin-Syyrian alueella olleeseen ISIS-taistelijaan.

Kumpi vääristelee, Yleisradio vaiko Le Monde?

Kun nämä YLE:n otsikotkin,
"Pariisin iskun terrorismi-kytkennät vesittymässä"

Kirkosta voi erota mutta ei vitun YLE:stä...

"Pariisin ampuvälikohtausta epäiltiin terrorismiksi, koska ilmeisesti hyökkääjän taskusta putosi lappu, jossa ylistettiin terroristijärjestö Isisiä."

Uskomatonta. Jollain logiikalla asia käännetään niin että kyse oli "tavallisesta rikollisuudesta"?

Nyt pitää seurata mitä mieltä suomalaiset twitter-poliisit ovat asiasta. Mistä se johtui kun ranskalaisia kollegoita tapettiin.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top