Tupajumi
Kersantti
Jotenkin oli jo tänään Sipilän kommenteista rivien välistä luettavissa, että vaikka Halla-aho miten vannoisi noudattavansa nykyistä hallitusohjelmaa, on pääministeri jo etukäteen päättänyt heivata PS:n ulos hallituksesta. Ihme lässytystä tältä Kempeleen keisarilta jostain "erilaisesta arvomaailmasta". Juhaa v*tuttaa selvästi se, että sylikoiraksi kesyyntynyt Soini vaihtui nyt Halla-ahon hahmossa ns. ärhäkkäämpään rottweileriin.
Kaatui hallitus tai ei, mielenkiintoinen loppukausi tästä tulee ja 2019 eduskuntavaaleissa punnitaan viimeistään miten "uusi" Perussuomalaiset on uuden johtajan alaisuudessa onnistunut viemään sanomaansa perille.

Viimeksi muokattu: