Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Halla-aho muistaakseni itse suhtautuu positiivisesti mahdolliseen NATO-jäsenyyteen. Olikos se tiistai-illan A-Talk jossa PS:n varapuheenjohtaja kertoi, että NATO jakaa aika lailla puoluetta keskeltä myötämielisiin ja NATO-vastustajiin.
Ps on puolueista eniten jakautunut NATO- kannoissaan. Kokoomus ja vihreät pääasiassa puolesta, SDP ja eritoten Keskusta ja Vasemmistoliitto vastaan.
 
Tom Packalen kommentoi.



Erityisen huonosti punnittuna pidän Halla-ahon näkemystä, jonka mukaan Ukrainan ei pitäisi neuvotella Venäjän kanssa. Halla-aho jopa tuomitsi neuvottelun moraalittomaksi. Itse pitäytyisin tässä presidentti Sauli Niinistön viitoittamalla diplomatian tiellä. Ukraina ja Venäjä ovat kuin David ja Goljat, mutta siitä huolimatta niiden molempien kannattaa ja oikeastaan myös täytyy neuvotella.

Toinen huomioni liittyy Halla-ahon ajatukseen, ettei Suomi yksin pärjäisi Venäjää vastaan. Itse en hevin lähtisi moista esittämään. Meillä on 700 000 hengen koulutettu reservi ja aseita ja maanpuolustustahtoa ainakin Afganistanin verran, eikä Venäjä oikein menestynyt siellä Afganistanissakaan.



Näistä Packalen myös muistetaan. Ja muistelen ettei hän myöskään usko Venäjän mm. suorittaneen Salisburyn myrkytyksiä Britanniassa.

 
Viimeksi muokattu:
Eikä ole itään päin kallellaan. Tuomiojaa saattaa kyllä ahdistaa: Muistan kuinka raivostunut Erkki kerran uhkasi keskeyttää radion yhteishaastattelun, kun Halla-aho kertoi havainneensa länsimaissa kiinnitetyn huomiota Erkin länsivastaiseen toimintaan.
Onhan itään kallellaan, nojaa oikein ovea vasten ettei sieltä tulla. Hyvä valinta. Ei huoraa/myy itseään ulkovalloille ainakaan.

Erkin ongelmat on ihan sen omia. Kannattaisi käsittää sen puheenvuorot tauoiksi.
 
Tom Packalen kommentoi.


. Ukraina ja Venäjä ovat kuin David ja Goljat,

ettei Suomi yksin pärjäisi Venäjää vastaan. Itse en hevin lähtisi moista esittämään. Meillä on 700 000 hengen koulutettu reservi
Ja Ukrainalla 900 000 reservi, mutta se on vaan Daavid kun taas meidän kertauttamattomat 700 000 ressua pysäyttää Venäjän....

Sodanajan vahvuuksissa ollaan edellä, mutta Ukraina haluaa 100k jamppaa lisää nostaen poppoon 360k:n muutamassa vuodessa, varmaan niistä vapaaehtoisista tulee suurin osa.

Jos Packalén ei ole vakuuttunut Venäjän osallisuudesta, niin minä en ole vakuuttunut Packalénin osaamisesta...
 
En kyllä hoksaa,mitä lisäarvoa tämä Packalenin näkemys toi tälle asialle. Oli vain pakko päästä jotain sanomaan. Plaa plaa reservit plaa erityisolosuhteet plaa plaa talvisota plaa plaa Kekkonen ja Paasikivi.
 
En kyllä hoksaa,mitä lisäarvoa tämä Packalenin näkemys toi tälle asialle. Oli vain pakko päästä jotain sanomaan. Plaa plaa reservit plaa erityisolosuhteet plaa plaa talvisota plaa plaa Kekkonen ja Paasikivi.
Pitää jotain näyttää sivuduunin palkanmaksajalle? :alien:
 
En kyllä hoksaa,mitä lisäarvoa tämä Packalenin näkemys toi tälle asialle. Oli vain pakko päästä jotain sanomaan. Plaa plaa reservit plaa erityisolosuhteet plaa plaa talvisota plaa plaa Kekkonen ja Paasikivi.
Lisäarvo oli kai se, että Packalen ei tykännyt Halla-ahon suorasta ja realistisesta kannanotosta Venäjän kanssa "neuvottelemisesta". Mitä Niikko meni twiittaamaan olisi voinut tulla Packaleninkin kynästä, arvelen mitä julkisuuden ulostuloja muistelen.

Halla-aho on kyllä mies paikallaan uudeksi puheenjohtajaksi! Älä yhtään muutu, Jussi, on se kumma että ei voisi sanoa asioita tässä maassa niin kuin ne ovat!
 
Tuo Halla-aho ei ainoastaan korjannut Niikon mokaa kerralla, vaan puhui myös asioita mitä ei Suomessa usein kuule. Tuomioja kuuntelee varapuheenjohtajana ”vierestä” ja jos hyvin käy saa sydärin.
Kuulostaahan tuo toisenlaiselta. Mutta, voidaan varmaan valiokunnassakin palata päiväjärjestykseen eikä huudella jatkuvasti ulospäin. Ulkopolitiikasta vastaa lopulta kuitenkin TP yhdessä jne.
 
Tuo Halla-aho ei ainoastaan korjannut Niikon mokaa kerralla, vaan puhui myös asioita mitä ei Suomessa usein kuule. Tuomioja kuuntelee varapuheenjohtajana ”vierestä” ja jos hyvin käy saa sydärin.
Puhuisipa pääministerikin yhtä selväsanaisesti... tai no, kertoihan hän ettei Suomi tule hakemaan Natoon hänen hallituskaudellaan...
 
Back
Top