Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Huhta
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Olisi selvinnyt helpommalla jos olisi heti myöntänyt töpänneensä kännissä. Mutta ei. Ensin uhriudutaan ja syytellään Finnairia ym. Nämä ei yleensä pääty hyvin asianomaisen kohdalta.
Muinoin joku kolumnisti kehui hakkaraisen kriisiviestintää kun heti sanoi että tuli vähän otettua. No hakkarainen on nyt eri leiriä, mutta esimerkkiä saa tässä kohtaa ottaa
 
Immonenkin ehti jo uhriutua, että olisi joutunut poistetuksi lennolta puoluetaustansa takia. Näillä puoli- tai pikemminkin neljännesjulkkiksilla on toisinaan liian kovat luulot siitä miten hyvin heidät kylillä tunnistetaan.

No, tuli mokattua ja anteeksipyyntökin on esitetty. Eteenpäin.
 
No nyt ei oo enää 1/4 julkkis kun kaikki tuntee. Seuraavaa lööppiä ootellessa.
 
Ylipäätään on vähän surkuhupaisaa, että keskustelu pyörii promillelukemien ympärillä. Varmasti henkilöä ei poistettu koneesta promillejen, vaan käyttäytymisen takia. Kyllä koneessa saa (matkustajana) olla päihtyneenä, mutta häiriöitä ei saa aiheuttaa edes selvin päin.
 
Kuntavaalit on tulossa, lasketaan taas prosentteja ja jopa promilleja
 
Immonenkin ehti jo uhriutua, että olisi joutunut poistetuksi lennolta puoluetaustansa takia. Näillä puoli- tai pikemminkin neljännesjulkkiksilla on toisinaan liian kovat luulot siitä miten hyvin heidät kylillä tunnistetaan.

No, tuli mokattua ja anteeksipyyntökin on esitetty. Eteenpäin.
Joo. sai jo oman varttituntinsa. Jos lisää tahtoo niin siitä ei yleensä hyvä seuraa.
 
No nyt ei oo enää 1/4 julkkis kun kaikki tuntee. Seuraavaa lööppiä ootellessa.
No ei mennyt kauvaa...

Kohu Tomi Immosen ympärillä jatkuu – häiritsi eduskunnan pikkujouluissa Sofia Virtaa, kertoo Yle

Ylen haastattelema silminnäkijä kertoo Immosen tarttuneen vihreiden puheenjohtajaa, kansanedustaja Sofia Virtaa kiinni vyötäröltä ja vetäneensä naisen lähelleen laulamaan karaokea. Silminnäkijän mukaan Virta vaikutti vastentahtoiselta.

Muoks toin otsikon ja asian esiin.
 
Kännissä ja läpällä -puolustusta odotellessa.
 
PS:lle tylyt gallup-lukemat. Lukemien valossa valumassa kymppikerhoon. PS:lle käymässä perinteiset eli Kokoomuksen kanssa hallitukseen takaa kannatuslaskun?

SDP keulilla. Kaipa tuo ylisuuri julkinen sektori ajaa porukan äänestämään sitä puoluetta, jonka uskoo nämä työpaikat säilyttävän.

Kuntavaaleissa SDP:tä äänestäisi 22,0 prosenttia vastaajista, aluevaaleissa 22,9 prosenttia.

Pääministeripuolue kokoomusta äänestäisi 20,8 prosenttia kuntavaaleissa ja 20,3 prosenttia aluevaaleissa.

Keskustaa äänestäisi kuntavaaleissa 14,5 prosenttia ja aluevaaleissa 18,4 prosenttia. Tulos olisi hyvä kannatusalhossa kärsineelle puolueelle.

Perussuomalaisia äänestäisi kuntavaaleissa 12,9 prosenttia ja aluevaaleissa 10,8 prosenttia.

Vasemmistoliittoa äänestäisi kuntavaaleissa 9,8 prosenttia ja aluevaaleissa 10,2 prosenttia.

Vihreitä äänestäisi kuntavaaleissa 10,2 prosenttia ja aluevaaleissa 7,7 prosenttia.

PS:lle tylyt gallup-lukemat. Lukemien valossa valumassa kymppikerhoon. PS:lle käymässä perinteiset eli Kokoomuksen kanssa hallitukseen takaa kannatuslaskun?

SDP keulilla. Kaipa tuo ylisuuri julkinen sektori ajaa porukan äänestämään sitä puoluetta, jonka uskoo nämä työpaikat säilyttävän.

Tietenkään nämä eivät ole Eduskuntavaalit, mutta kyllä Kansa antaa vahvan signaalin: mitään muutosta ei haluta, vaan halutaan kolmen suuren valtionhoitajapuolueen paluuta ja velkatuttia suuhun, äiti anna nukkua vielä viisi minuuttia, jos vaikka velat katoaisivat.

Kai sitä vielä voi itsekin käydä uurnilla, kännissä ja läpällä. Mihinkään se ei enää vaikuta.
 
Tällainen ei tuo suosiota. Tupakoijat ja viinaa kittaavat nimittäin maksavat paljon veroja joka ostoksestaan eivätkä jää eläkkeitä nostamaan vuosikymmeniksi. Lisäksi pitäisi kai miettiä, miten sokerin ja ylipainon kanssa sitten toimitaan. Kehoa kun voi kurittaa monella tavalla.

PS kuitenkin jopa neljän edustajan voimin menee vanhaan gorbatsovilaiseen miinaan. Ymmärrän kyllä hyvän tarkoituksen, mutta ei tämä toimi äänten kerääjänä.

Kannatuslukuja voisi nostaa vaikkapa lupaamalla vappupullon kaikille!

Karmeaa se on, kun joku hutisalo on taas sisäministerinä... ja joku toinen ympäristöministerinä... viheriät eivät välitä yhtään tästä maasta. Suomen metsät eivät kas kummaa olekaan hiilinielu vaikka Ruotsin metsät ovat, vaikka ruotsalaiset kaatavat enemmän. Kas kun he laskevat eri tavalla. Juu juu.

Sitä paskaa en halua. Ja varmasti äänestän.
 
Tällainen ei tuo suosiota. Tupakoijat ja viinaa kittaavat nimittäin maksavat paljon veroja joka ostoksestaan eivätkä jää eläkkeitä nostamaan vuosikymmeniksi. Lisäksi pitäisi kai miettiä, miten sokerin ja ylipainon kanssa sitten toimitaan. Kehoa kun voi kurittaa monella tavalla.

PS kuitenkin jopa neljän edustajan voimin menee vanhaan gorbatsovilaiseen miinaan. Ymmärrän kyllä hyvän tarkoituksen, mutta ei tämä toimi äänten kerääjänä.

Kannatuslukuja voisi nostaa vaikkapa lupaamalla vappupullon kaikille!

Ja urheilu se vasta vaarallista onkin...

Vappueurokossupullo ehdotukselle jaa-ääni täältä. Mutta ei vappusatasen hengessä, sormustimeksi kutistuen.
 
... ja joku toinen ympäristöministerinä... viheriät eivät välitä yhtään tästä maasta. Suomen metsät eivät kas kummaa olekaan hiilinielu vaikka Ruotsin metsät ovat, vaikka ruotsalaiset kaatavat enemmän. Kas kun he laskevat eri tavalla. Juu juu.

Sitä paskaa en halua. Ja varmasti äänestän.
Siinä on sellainen ero, että ruotsalaiset mittaavat ja suomalaiset mallintavat.

Muistelen hämärästi, että takavuosina jossakin päin oli yhteiskuntajärjestelmä, jossa todellisuus joutui väistymään, jos se oli ristiriidassa ideologian kanssa... ei kai nyt sellaista voi...
 
Back
Top