Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Ja pitää muistaa, että reaalimaailmassa se poliitikon liikkumavara on yleensä aika rajallinen. Muistaakseni Jorma Ollila sanoi toimiessaan Shellin hallituksen puheenjohtajana että (vapaastilainattuna) "Shellin hallituksen puheenjohtajan pitää toimia, kuin Shellin hallituksen puheenjohtajan tulee toimia", eli määrätyissä tehtävissä se liikkumavara on aika pieni, ovat omat mielipiteet mitä tahansa.

Trump veti presidenttinä vihkoon juuri siinä, että toimi "väärin", eli rikkoi protokollaa liikaa, jolloin päätöksenteosta tuli sekava ja heikko kuva. Halla-aho ei ole tyhmä, vaan tietää tämän. Siksi epäilen, että myös Halla-ahon johtama hallitus olisi hyväksynyt nykyisen tukipaketin. Ja juuri tässä on se populistipuolueiden sudenkuoppa, eli valtaan noustuaan, ne joutuvat yleensä tinkimään periaatteistaan. Tällöin yleensä kannatus tippuu.

Seuraava tukipaketti on sitten eri juttu, eikä pelkästään persujen osalta. Jos riittävän arvovaltaiset tahot ryhtyvät kyseenalaistamaan EU:ta tulevien tukipakettien vuoksi, se Fixit on ihan mahdollinen, vaikka vielä pari vuotta sitten se vaikutti erittäin epätodennäköiseltä. Jos homma perkelöityy riittävästi, jonkinlainen EU:n hajoaminen on ihan mahdollista, eikä nykytilanteessa esim. paluu EEC:n kaltaiseen talousliittoon olisi välttämättä hirveän huono ratkaisu. Kova homma siinä olisi ja melkoista rytinää nähtäisiin puolella jos toisellakin. Hirvittävän hyvältä ei kuitenkaan tämäkään suuntaus nyt näytä.

Edit.
Ai niin. Ja mainittakoon erikseen, että persuja en varmaan koskaan äänestä. Ja puoluekanta on maltillinen porvari.
Aikamoista spekulointia. Ja ennenkuin tämäkään paketti on vielä hyväksytty "elvyttämään", puhutaan jo paketin kasvattamisesta ja pysyvästä käytännöstä. Melko ihmeellistä,että Suomessa tästä ei ole kunnolla keskusteltu.
 
Aikamoista spekulointia. Ja ennenkuin tämäkään paketti on vielä hyväksytty "elvyttämään", puhutaan jo paketin kasvattamisesta ja pysyvästä käytännöstä. Melko ihmeellistä,että Suomessa tästä ei ole kunnolla keskusteltu

Ei minusta. Suomessa keskustelut määritetään edarista ja metiat suostuvat siihen riemuiten, että niille tarjoillaan mukakeskusteluaiheet tarjottimella. Kovin paljon on haudattu korona-aikana korona-teeman alle. Ja nyt vuorostaan sydän sykkyröillä luetaan Venäjän sotakampanjasta. Joku viikko menee ja taas on joku jymyjuttu väkellettävänä.

Nykytodellisuudessa valtiotason päättäjät Suomessa pukertavat pääosan työstään EU-asioiden parissa. Ja citizen-finski on se taipuisa palikka, jota väännellään....kun oikeasti muuta ei voida, osata, haluta, kyetä tekemään. Ihmisille ei sentään voida suoraan sanoa, että Te olette se Taikinapallo, jota me osataan ja voidaan vatkata. Muuhun ei pystytä, eikä oikeastaan edes haluta tehdä muuta.
 
Trump veti presidenttinä vihkoon juuri siinä, että toimi "väärin", eli rikkoi protokollaa liikaa, jolloin päätöksenteosta tuli sekava ja heikko kuva. Halla-aho ei ole tyhmä, vaan tietää tämän. Siksi epäilen, että myös Halla-ahon johtama hallitus olisi hyväksynyt nykyisen tukipaketin. Ja juuri tässä on se populistipuolueiden sudenkuoppa, eli valtaan noustuaan, ne joutuvat yleensä tinkimään periaatteistaan. Tällöin yleensä kannatus tippuu.
Mahdoton sanoa, mitä Halla-aho olisi tehnyt. Kaveri on älykäs ja mielestäni suoraselkäinen, mutta olisiko rahkeet riittäneet sanoa ei? Emme tiedä.

Seuraava tukipaketti on sitten eri juttu, eikä pelkästään persujen osalta. Jos riittävän arvovaltaiset tahot ryhtyvät kyseenalaistamaan EU:ta tulevien tukipakettien vuoksi, se Fixit on ihan mahdollinen, vaikka vielä pari vuotta sitten se vaikutti erittäin epätodennäköiseltä. Jos homma perkelöityy riittävästi, jonkinlainen EU:n hajoaminen on ihan mahdollista, eikä nykytilanteessa esim. paluu EEC:n kaltaiseen talousliittoon olisi välttämättä hirveän huono ratkaisu. Kova homma siinä olisi ja melkoista rytinää nähtäisiin puolella jos toisellakin. Hirvittävän hyvältä ei kuitenkaan tämäkään suuntaus nyt näytä.
Nyt pitää muistaa, että EU ja euro ovat kaksi eri asiaa, ja ne isot laskut tulee euron puolelta. Suomi voisi aivan hyvin lähteä eurosta ja jäädä EU:hun, jos niin halutaan.

Euroeron kohdalla pelätään lamaa, kun vienti todennäköisesti romahtaisi pariksi vuodeksi poukkoilevan valuuttakurssin takia. Lama on kuitenkin ohimenevä ilmiö...

Ai niin. Ja mainittakoon erikseen, että persuja en varmaan koskaan äänestä. Ja puoluekanta on maltillinen porvari.
Itse taas äänestän todennäköisesti persuja seuraavissa vaaleissa. Vaalikoneiden pohjalta äänestän.
 
Melko ihmeellistä,että Suomessa tästä ei ole kunnolla keskusteltu.
Jos nyt edes saataisiin medioissa aikaan joku paketti joissa kerrottaisiin kuka päättää ja mistä, niin sekin olisi alku. Ja koska päätettiin ja mistä.

Toi "elvytyspakettikin" on sellainen josta ei saa oikein mitään kunnollista tietoa kotimaisista medioista. Kaikki pitää kaivaa itse netistä alkaen eu:n sivuilta ja sittenkin pitää tietää päätöspäivät tai sopimuksen nimi. Ja lukea parisataa sivua pdfää ja googlata lisää, päätyen joihinkin ulkomaisiin sivustoihin jotka ovat joko vähemmän puolueellisia tai enemmän. Tai muiden valtioiden ministeriöihin, kuten esimerkiksi minä päädyin Saksan valtionvarainministeriön pdfiä lukemaan... anteeks vaan, mutta mitä varten meillä on YLE ja muu media?
 
Joo, ja Lahti on Suomen Chicago... en tiedä johtuuko hämäläisistä vai jostain muusta, ehkä Salpausselkä saa verenpaineet nousemaan jä lämmöt kuumenemaan.
Hämäläisten hitaus taitaa olla pelkkä myytti... Parolassahan noita tuli vastaan aika paljon, ja ihan hyvin niiden kanssa pärjättiin, näin uusmaalaisenakin :solthum: .
Puhumattakaan hämäläisten roolista nuijasodan kapinointiin kuten sisällisotaan. Se on joku geenijuttu
 
Jos nyt edes saataisiin medioissa aikaan joku paketti joissa kerrottaisiin kuka päättää ja mistä, niin sekin olisi alku. Ja koska päätettiin ja mistä.

Toi "elvytyspakettikin" on sellainen josta ei saa oikein mitään kunnollista tietoa kotimaisista medioista. Kaikki pitää kaivaa itse netistä alkaen eu:n sivuilta ja sittenkin pitää tietää päätöspäivät tai sopimuksen nimi. Ja lukea parisataa sivua pdfää ja googlata lisää, päätyen joihinkin ulkomaisiin sivustoihin jotka ovat joko vähemmän puolueellisia tai enemmän. Tai muiden valtioiden ministeriöihin, kuten esimerkiksi minä päädyin Saksan valtionvarainministeriön pdfiä lukemaan... anteeks vaan, mutta mitä varten meillä on YLE ja muu media?
90% ihmisistä ei tiedä edes sitä, miten EU:ssa säädetään lakeja, eli miten EU toimii. Asia on monimutkaista, mutta kyllä sen voisi koulussa opettaa.

Media seuraa 10 tai 20 kertaa enemmän kotimaan politiikkaa. Tämä siksi, että EU-asiat ovat ihmisille vieraita, eivätkä ne myy. Käsi ylös, kuka muistaa edes komission puheenjohtajan tai ulkopoliittisen edustajan nimen? Niinpä.

Meitä viedään todellakin kuin pässiä narussa. En sano, että tässä on mitään laitonta, mutta kyllä tässä on jotain irvokasta. Kansanvallan irvikuva.
 
Minä luulin et se iskiäisvaivasta kärsivä kaveri on edelleen puheenjohtajana mut näköjään jo pari vuot sit loppuneet ne hommat ? Mitä lie touhuaa nykyään ? Keskittyykö täysipäiväisesti iskiäisen hoitamiseen ? ;)
 
Taitaa iskias olla aika pahana aina vaan, onkohan tuo sankari jo maksasiirrejonossa?
 
Kokoomus ja EK pelkäävät, että jos halpatyövoimalle tulee stoppi, yhtiöt joutuvat kaivamaan kuvetta rankemmin ja investoijille (jotka muodostavat EK:n) jääkin vähän vähemmän käteen, kun pitää maksaa palkkaa, jolla oikein elääkin ilman valtion tukemista. Olisihan se ihan kauhiaa EK:lle ja firmoille, että eivät nauttisi enää valtion antamasta palkkasosialismista niin, että veronmaksajat kattavat matalapalkkaisten elämisen tarvittavat kulut, vaan firmat joutuisivat itse ilman valtion antamaa firmoille antamaa palkkasosialismia maksamaan isommat palkat ja pienentämään katetta.
 
:ROFLMAO:
Prkleen porvari persut.
Demarit pelkäävät Perusja oikein kunnolla.
Joku olisi voinut toki muistuttaa, että demarien hellimä AY-liike on lopettanut Suomesta enemmän työpaikkoja kuin kukaan.
 
Minun mielestä H-a siinä puheessaan analysoi ihan hyvin työnantajaleirin typeryyttä ehdottomuudessaan samalla kun muistutti muuttuneesta maailmasta AY-leiriäkin.
 
Mitenkähän mahtaa käydä persujen toiveen 3000 € tuloista työperäisen maahanmuuton osalta käyvän, kun puutarha-alalla palkat lähtee alle 9 euroa tunnilta... ja sinnehän juuri tulee Ukrainan tyttöä ja poikaa ovista ja ikkunoista ja niitä työnantajat myös haluavat.
 
Ja sen verran on vielä sanottava, että yhdenkään persun en ole työmailla vielä nähnyt palkkojen puolesta taistelevan en kotimaisten enkä ulkomaisten osalta. Ainut kuka niiden puolesta taistelee on AY-liike. Ja niissäkin on suuria eroja.
 
Taitaa olla niin, että Halla-aho tähtää demarien korvaajaksi. Perinteinen SDP ei ollut tällainen äärivasemmistolaispuolue kuin nykyään, vaan jopa ymmärsi taloutta ja työmarkkinoita. Sehän oli merkittävä työnantaja. Sittemmin SDP irtaantui siitä roolista ja alkoi ajautua yhä enemmän populistivasemmalle. Samalla kun vasemmalla kädellä kuppaa verottomia tuloja kansalta enemmän kuin mitä työantajana toimiessaan teki. Kannattaa perehtyä demarien historiaan, niin voi huomata, kuinka kauaksi nykydemarit ovat ajautuneet perinteistä. Nythän Halla-aho edustaa enemmän sitä perinteistä demarilinjaa, joka tähtää talouden toimivuuteen hyvinvointivaltion perustana. Marinin linja puolestaan on, että hyvinvointivaltio luo hyvinvointia joka luo hyvinvointivaltion. Kommarimaista voimme nähdä, kuinka hyvin tämä logiikka on toiminut.
 
Back
Top