Pikku-uutisia Suomesta

Tulipa mieleen tästä uutisesta pari tosi tarinaa.

Tanskassa on mahdollista valita miehen ja naisen sijaan X-vaihtoehto passissa.

Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola vaatii hallitukselta toimia transsukupuolisten, muunsukupuolisten ja interssukupuolisten oikeuksien edistämiseksi Suomessa. Toivolan mukaan suomalaisilla pitää olla oikeus valita kolmas vaihtoehto juridiseksi sukupuoleksi miehen ja naisen ohella.

https://www.verkkouutiset.fi/suomalaisille-oikeus-valita-kolmas-vaihtoehto-sukupuoleksi-miehen-ja-naisen-ohella/

Työkaveri matkusti metrolla eräässä muslimaassa. Siviilipukuinen metrotarkastaja huomasi hänen jauhavan purukumia, mikä on metrossa kielletty. Kollega kuitenkin veti suustaan esiin kurkkupastillin todistaakseen, ettei purrut purukumia.

Tarkastuskierros jatkui vain naisille varattuun vaunuun. Siellä tarkastaja huomasi penkillä istuvan miehen. Tarkastaja huomautti, että kyseessä on naistenvaunu. Mies vastasi siihen möreällä äänellä: Olen nainen! Naistarkastajan naama hieman venähti.
 
Turvapaikanhakijoiden asiainhoitoon keskittyneen lakitoimiston johtajaa epäillään useista rikoksista

Tapauksen esitutkinta aloitettiin huhtikuussa 2017 ja se päättyi tällä viikolla.
Turvapaikanhakijoiden oikeudellisten asioiden hoitamiseen keskittyneen helsinkiläisen lakiasiaintoimiston johtajan epäillään syyllistyneen törkeään petokseen, törkeään kavallukseen sekä viranomaiskiellon rikkomiseen vuosina 2013–2016, Helsingin poliisi kertoo tiedotteessaan. Epäilty johtaja on myös lakiasiantoimiston omistaja.

Tapauksen esitutkinta aloitettiin huhtikuussa 2017 ja se päättyi tällä viikolla. Asia siirtyy törkeän petosrikoksen osalta syyttäjälle tänään, törkeän kavalluksen ja viranomaiskiellon rikkomisen osalta lähipäivinä.

– Toimiston epäillään muun muassa laskuttaneen oikeusministeriötä sellaisista toimenpiteistä, joita ei koskaan ole tehty. Turvapaikanhakija on esimerkiksi poistunut maasta eli turvapaikka-asia on lakannut olemasta vireillä, ja tästä huolimatta on laskutettu ikään kuin turvapaikka-asia olisi edelleen keskeneräinen, kertoo tutkintaa johtava rikostarkastaja Harri Saaristola Helsingin poliisilaitokselta.

Törkeässä kavalluksessa ja viranomaiskiellossa kyse oli siitä, että lakiasiaintoimisto jätti tilittämättä ulosottoviranomaiselle lakiasiaintoimistossa työskennelleen lakimiehen palkasta pidättämänsä määrän.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005487301.html?ref=rss
 
Minä en ole oikein koskaan ymmärtänyt tuota "neloskohua". Ensinnäkin kolmonen maistuu paremmalta. Mutta koska laivalta tai "Etelä-Helsingistä" ei ole oikeastaan ole saanut muuta kuin nelosta ja sen hinta on ollut 10-15 euroa per keissi, joten sitä on ollut pakko ostaa jos keissin on halunnut kotiin asti raahata. Toiseksi kotimaassa kolmonen on maksanut viime vuosina 20-25 euroa per keissi ja halvin nelonen Alkossa 50 euroa keissi. Hinta-laatutietoisille mainittakoon, että ero alkoholipitoisuudessa on vain n. 10 %, vaikka hintaeroa on himpun verran enemmän. Vaikka tässä "uudistuksessa" nelosta saisikin 30 € per keissi lähikaupasta niin siltikään en sitä ostaisi. Mikä tässä oikein on siis homman clue? Sekö, että joku sellainen on mahdollista joka ennen ei ole ollut ja sen takia tämä on bueno homma?
 
Viimeksi muokattu:
Suomessa asuva poikamiesprinssi menestyy: ”Jäädessäni Suomeen jouduin aloittamaan tyhjästä”

elokuvaprinssi – Olen äärimmäisen kiitollinen Suomelle siitä, että maanne antoi minulle mahdollisuuden pärjätä, prinssi Rami Jaber Al Husseini sanoo.
https://www.is.fi/viihde/art-2000000914108.html

"Prinssiä" epäillään törkeistä talousrikoksista - Rami Jaberina tunnetun miehen yrityksen konkurssi raukesi varojen puutteeseen

Oulun poliisi tutkii Rami Jaberina tunnetun miehen tekemiksi epäiltyjä rikoksia.

Poliisi epäilee, että Jaber olisi syyllistynyt törkeään velallisen epärehellisyyteen ja törkeään kirjanpitorikokseen.

Poliisi aloitti esitutkinnan saatuaan loppusyksyllä tutkintapyynnön asiasta.

Kalevan saamien tietojen mukaan tutkintapyyntö liittyy RNG Group Oy:n toimintaan. Jaber on yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja.

Vuosi sitten joulukuussa Oulun käräjäoikeus asetti RNG Groupin konkurssiin. Torstaina oikeus määräsi, että konkurssi raukeaa konkurssipesän varojen puutteen vuoksi.

Business Oulu: Vaikuttaa yhteistyöhalukkuuteen

Oulussa asunut Rami Jaber nousi julkisuuteen muun muassa kullanväriseksi teipatun S-sarjan Mercedes-Benzin ja rallivideoiden myötä.

Vuonna 2015 Business Oulu teki yhteistyösopimuksen The Great Escape -työnimellä kuvattuun lyhytelokuvaan noin 37 500 eurolla.

Business Oulun johtaja Juha Ala-Mursula kertoo, että useat oululaiset yritykset – Kaleva mukaan lukien – osallistuivat elokuvan yhteismarkkinointiin noin 12 500 eurolla.

Ala-Mursulan käsityksen mukaan lyhytelokuvan kokonaisbudjetti oli useita satoja tuhansia euroja.

– Kaupungin osuus oli siis alle 10 prosenttia elokuvan kokonaissponsoroinnista. Saimme sillä näkyvyyttä, Oulussa kävi Hollywood-tähtiä, kuvausryhmä käytti paljon paikallista työvoimaa kuvausten tekemiseen ja rahaa yöpymisiin. Saimme rahallamme sen, mitä meille oli luvattu.

Ala-Mursula kertoo, että Business Oulu tarkisti RNG Groupin taloudellisen tilanteen etukäteen erilaisista rekistereistä, mutta mitään epäilyttävää ei tuolloin löytynyt.

Hänen mukaansa Rami Jaberiin kohdistuvat rikosepäilyt vaikuttavat Business Oulun halukkuuteen tehdä hänen kanssaan yhteistyötä jatkossa.

– Mahdolliset rikokset pitää sovittaa ennen kuin voimme harkitakaan jälleen yhteistyötä.

AC Oulu: Emme voi tuomiota ketään epäilyjen perusteella

Rami Jaber on AC Oulun hallituksen jäsen. Hänestä tuli yksi seuran suuromistajista vuonna 2015, kun hän osti tuhat seuran osaketta 50 000 eurolla.

AC Oulun seurajohtaja Juho Meriläinen kertoo, että Jaber ei ole käytännössä osallistunut hallituksen työskentelyyn lainkaan.

– Kun hänet valittiin hallitukseen, selvittelimme hänen taustojaan. Tuossa vaiheessa niissä ei ollut mitään epäilyttävää.

Seurajohtajan mukaan AC Oulu ottaa rikosepäilyt "äärimmäisen vakavasti". Se seuraa poliisitutkinnan edistymistä ja reagoi asiaan jos Jaber aikanaan tuomitaan rikoksista.

– Emme voi tuomita ketään pelkkien epäilyjen perusteella. Mutta jos tuomioita tulee, voisin kuvitella, että siinä vaiheessa hallituksessa jatkaminen on aika epätodennäköistä.

Useita nimiä ja passeja

Rami Daoud Jaber on käyttänyt myös nimeä Prince Rami Al Husseini.

Jaber kertoi Kalevalle vuonna 2016, että hänellä on todistus prinsseydestä Jerusalemista.

Poliisi otti Jaberin kiinni toukokuun 2012 alussa Oulussa ja hänet vangittiin. Tällä haluttiin turvata se, että Jaber voitaisiin luovuttaa Moldovaan.

Moldova oli pyytänyt Jaberin luovuttamista, sillä hänen epäiltiin vieneen vuonna 2007 lapsensa Moldovan kansainvälisen lentokentän kautta laittomasti maasta. Hän kiisti epäilyt.

Jaber vastusti luovuttamista ja vaati vapauttamistaan. Hänen mukaansa luovutus johtaisi siihen, että hän joutuisi palaamaan Palestiinaan, missä hänen henkilökohtainen turvallisuutensa olisi uhattuna.

Hän vetosi muun muassa siihen, että hänellä on vakituinen asunto Oulussa, hän on menossa naimisiin ja hänelle syntyy lapsi.

Poliisi löysi Jaberin hallusta useilla eri nimillä olevia passeja Suomen ja Palestiinan passien lisäksi. Jaberin mukaan kaksi muuta passia olivat hänen palestiinalaisten tuttaviensa, jotka olivat hänellä säilössä ettei niitä anastettaisi.

Jaber kertoi matkustelleensa yli 30 maassa ja voittaneensa ralliautoilun maailmanmestaruuden vuosina 2010 ja 2011.

Keskusrikospoliisi vastusti vapauttamista, sillä Jaber oli ollut useita vuosia kateissa ja hänestä oli ollut pitkään voimassa Interpolin etsintäkuulutus.

Lokakuussa 2012 Jaber vapautettiin. Hänelle myönnettiin Suomesta turvapaikka, pakolaisstatus ja hän sai jatkuvan oleskeluluvan maahan.

Viime aikoina Rami Jaber on tiettävästi oleskellut ulkomailla. Kaleva ei tavoittanut häntä kommentoimaan rikosepäilyjä.
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/p...konkurssi-raukesi-varojen-puutteeseen/779057/
 
Minä en ole oikein koskaan ymmärtänyt tuota "neloskohua". Ensinnäkin kolmonen maistuu paremmalta. Mutta koska laivalta tai "Etelä-Helsingistä" ei ole oikeastaan ole saanut muuta kuin nelosta ja sen hinta on ollut 10-15 euroa per keissi, joten sitä on ollut pakko ostaa jos keissin on halunnut kotiin asti raahata. Toiseksi kotimaassa kolmonen on maksanut viime vuosina 20-25 euroa per keissi ja halvin nelonen Alkossa 50 euroa keissi. Hinta-laatutietoisille mainittakoon, että ero alkoholipitoisuudessa on vain n. 10 %, vaikka hintaeroa on himpun verran enemmän. Vaikka tässä "uudistuksessa" nelosta saisikin 30 € per keissi lähikaupasta niin siltikään en sitä ostaisi. Mikä tässä oikein on siis homman clue? Sekö, että joku sellainen on mahdollista joka ennen ei ole ollut ja sen takia tämä on bueno homma?

Mikäli olut on henkilölle yhtä kuin nämä kotimaiset vaaleat lagerit (Karjala, Koff III jne.), niin eipä tämä soppa varmaan kovin paljoa kosketa. Kuitenkin aika moni oluttyyli vaatii korkeampaa alkoholiprosenttia kuin 4,7% (ja jopa 5,5%). Typerä ja keinotekoinen rajoite kaikenkaikkiaan.
 
Mikäli olut on henkilölle yhtä kuin nämä kotimaiset vaaleat lagerit (Karjala, Koff III jne.), niin eipä tämä soppa varmaan kovin paljoa kosketa. Kuitenkin aika moni oluttyyli vaatii korkeampaa alkoholiprosenttia kuin 4,7% (ja jopa 5,5%). Typerä ja keinotekoinen rajoite kaikenkaikkiaan.
Lainmuutos toisi kaupoille mahdollisuuden laajentaa valikoimaansa myös "oikeisiin" olueisiin, stoutteihin, porttereihin ja tummiin lagereihin, missä korkeampi alkoholipitoisuus on olennainen osa makua. Täällä susirajalla olisi edes teoreettinen mahdollisuus saada kunnollista olutta ilman kymmenien kilometrien reissua monopoliliikkeeseen. Toki tuo 5,5% on vielä kohtuullisen matala alkoholimäärä, mutta suunta sentään oikea. Valitettavasti kauppa tekee rahansa bulkkilagereilla, ja olutta maun vuoksi juovat joutuvat todennäköisesti edelleen hankkimaan juomansa alkosta.

Ja olutta ostetaan pulloittain tai tölkeittäin, ei laatikoittain... paitsi jos on juhlat. :cool:
 
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005496535.html

"Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen tuomittiin virkarikoksesta
c3e2f6ea7e614281b1c43830d18e7c09.jpg.webp

Matti Nissinen virkarikossyytteidensä käsittelyssä korkeimmassa oikeudessa marraskuussa.(KUVA: Markku Ulander)
Julkaistu: 20.12. 9:09
Korkein oikeus langetti maan ylimmälle syyttäjälle 40 päiväsakkoa virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Korkein oikeus (KKO) on tuominnut valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen virkavelvollisuuden rikkomisesta 40 päiväsakon rangaistukseen. Päiväsakoista kertyy Nissiselle 1 720 euron sakot.

Nissisen katsottiin rikkoneen virkavelvollisuuttaan, kun hän osallistui käsittelyyn ja päätöksentekoon hankintoihin, joissa valtakunnansyyttäjänvirasto osti koulutusta Nissisen veljen yritykseltä vuosina 2010–2015.

KKO:n mukaan teko oli tahallinen, koska esteellisyyttä koskevat säännökset eivät olleet tulkinnanvaraisia ja läheissuhteeseen perustuvan esteellisyyden syntyminen oli yksiselitteistä. Tekoa ei voi pitää vähäisenä, kun otetaan huomioon Nissisen asema ja tehtävät.

KKO hylkäsi syytteen vanhentuneena siltä osin kuin se koski koulutushankintoja, joiden tekemiseen Nissinen osallistui Itä-Suomen syyttäjänviraston johtavana kihlakunnansyyttäjänä ennen nimitystään valtakunnansyyttäjäksi.

Apulaisoikeuskansleri Kimmo Hakosen ajamien syytteiden mukaan Nissinen oli vuosien varrella päättämässä kymmenien tuhansien eurojen hankinnoista veljensä yritykseltä. Valtakunnansyyttäjänä hän vaikutti lähes 21 000 euron johtamiskoulutusten ostamiseen.

Nissinen veljen perustama ja osin omistama Deep Lead Oy tarjoaa niin sanottua syväjohtamiskoulutusta. Se on Nissisen veljen, Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen johtajan Vesa Nissisen kehittämä metodi.

KKO:n istunnossa viime marraskuussa Nissinen sanoi, ettei tullut lainkaan ajatelleeksi jääviyttään.

– Sikäli kuin muistan, niin en miettinyt esteellisyyttä ollenkaan. En ole pystynyt löytämään muuta vastausta kuin että ajatukseni olivat niin kiinni itse asiassa, jolloin esteellisyysnäkökohta jäi huomiotta, Nissinen sanoi oikeudessa.

Nissinen myönsi syyllistyneensä tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, mutta kiisti tahallisuuden.

Nissinen on ollut sivussa virastaan maaliskuusta lähtien, ensin palkattomalla virkavapaalla ja elokuun lopusta lähtien virasta pidätettynä. Hänelle ei kuitenkaan vaadittu oikeudessa viraltapanoa.

Koska jutussa oli kyse valtakunnansyyttäjään kohdistuvasta virkarikossyytteestä, niin KKO käsitteli jutun ensimmäisenä oikeusasteena. Tuomiosta ei voi valittaa, vaan se on heti lainvoimainen.
Rami Mäkinen"

Virkamiestä ei voi erottaa, ei edes virkavirheestä!
Joku maalikko voisi tietysti ajatella, ettei valtakunnansyyttäjänä voi toimia ihminen joka on syyllistynyt virkavirheeseen jossa lähipiirille on valunut julkista rahaa, mutta väärin ajateltu. VIrkavastuu nääs.
 
Lyijymyrkytys.

1513775492772.png

Lyijymyrkytys ei ole lintujen kuolinsyynä harvinainen. Äkillinen lyijymyrkytys sen sijaan on.

– Lyijymyrkytys tappaa yleensä sillä tavoin hitaasti, että hauleja on vähän, ja lyijyä kertyy hitaasti, jolloin lintu kuolee ikään kuin nääntymällä. Tässä tapauksessa näyttää siltä, että hauleja on ollut paljon, ja ne ovat erittäneet lyijyä hyvin nopeasti, jolloin kyseessä on äkillinen, akuutti lyijymyrkytys.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005497055.html?utm_campaign=tf-IS&utm_term=0&utm_source=tf-other
 
Virkamiestä ei voi erottaa, ei edes virkavirheestä!
Joku maalikko voisi tietysti ajatella, ettei valtakunnansyyttäjänä voi toimia ihminen joka on syyllistynyt virkavirheeseen jossa lähipiirille on valunut julkista rahaa, mutta väärin ajateltu. VIrkavastuu nääs.

Ollaan ihan siinä suomalaisen virkamiesperseilyn kuumassa ytimessä. Helvetin uskomatonta touhua.
 
Totta. autappas armias, jos tuon tempun olisi tehnyt joku yriystään pyörittävä normiväärinäänestävä. Linnaa ja koko omaisuus valtiolle...
Olisiko tässä kansalaisaloitteen paikka? Pitäisi vaan löytyä joku joka jaksaa vääntää sitä vetämään...
 
Olisiko tässä kansalaisaloitteen paikka? Pitäisi vaan löytyä joku joka jaksaa vääntää sitä vetämään...
suomalaiset on keskenäänkin niin riitaista porukkaa, ettei nimiä tuohon saa ja jos laitatkin nimesi näkyviin, niin todennäköisesti alkaa sakkoa puskea päälle siihen tahtiin jotta kaduttaa jopa oma syntymä.
 
Raiskaussyyte hylättiin - 10-vuotiasta tyttöä edustanut asianajaja jutun viemisestä Korkeimpaan oikeuteen: ”On pohdittu, jos yritettäisiin”

Tänään klo 21:22 (muokattu klo 21:29)

Asianajajan mukaan hän jättää lopullisen päätöksen perheen tehtäväksi.

Seksuaalirikoksen kohteeksi joutuneen 10-vuotiaan pikkutytön asianajaja Liisa Tarvainen hakee todennäköisesti hovioikeuden tuomioon valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.

Perhe on kääntymässä sille kannalle.

- Kyllä se ehkä enemmän on vähän sillä kantiilla, että ehkä haetaan. Lopullista en ole vaatinutkaan. Enemmän sitä on pohdittu siltä kantilta, että jos yritettäisiin.

Lopullista päätöstä ei ole tehty. Takaraja korkeimpaan oikeuteen on tammikuun puolivälin paikkeilla, mutta asia pitää olla päätettynä aiemmin.

- Ratkaisu ei ole vielä valmis. Sitä on pohdittu monesta suunnasta, mutta se jää pyhien jälkeen.
Turvapaikanhakija yhtyi

Turun hovioikeus vahvisti päätöksellään Pirkanmaan käräjäoikeuden maaliskuussa antaman tuomion, jossa se hylkäsi 10-vuotiaan tytön kanssa yhdynnässä olleen 23-vuotiaan turvapaikanhakijan Juusuf Muhamed Abbudin syytteen törkeästä raiskauksesta. Vuonna 1994 syntynyt mies oli harrastanut kerrostalon pihassa sukupuoliyhdyntää 10-vuotiaan kanssa.

Oikeus katsoi Abbudin syyllistyneen vain törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, sillä hänen ei voitu näyttää pakottaneen lasta sukupuoliyhteyteen väkivaltaa käyttämällä.

Kihlakunnansyyttäjä Leena Koivuniemi, joka oli ajanut raiskaussyytettä väkivaltaperusteisesti, nosti kädet pystyyn. Hän ilmoitti pian hovin päätöksen jälkeen, ettei hän aio valittaa asiasta KKO:hon.

Asiassa on kyse periaatteesta eli siitä, voiko 10-vuotias vastustaa raiskausta ilmaisemalla tahtoaan tai muutenkaan.

- Siinä on monia asioita, yksin rangaistuksin, mutta sen perusteella ei voi lähteä. Se on varmaan tämä peruskysymys, että mitä tämän ikäiseltä lapselta voidaan edellyttää, että kyseessä olisi raiskaus-niminen rikos. Periaate, että tämän ikäinen lapsi, joka käytännössä ei pysty fyysiseen väkivaltaan, onko niin, ettei sellaisen osalta voisi syyllistyä lainkaan raiskaus-nimiseen rikokseen? Tämä on se periaate, mitä yrittäisin, Tarvainen sanoo.

Mies sai törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolme vuotta vankeutta.

- Rangaistusmini on vähän erilainen raiskauksessa. Sinällään tämän määräinen rangaistus periaatteessa voisi olla sama. Olemme harkinneet kokonaisuutta ja olen pyytämään vanhempia tekemään lopullisen harkinnan.

Laaja ihmetys

Asian käsittely alemmissa oikeusasteissa on herättänyt tunnekuohuja ja päätös ihmetystä.

Asiaan otti voimakkaasti kantaa muun muassa Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professori Matti Tolvanen.

- Käsittämätön päätös, eihän näin voi olla. 10-vuotias tyttö ei varmasti ollut kykenevä muodostamaan ja ilmaisemaan tahtoaan, Tolvanen sano Iltalehdelle.
https://m.iltalehti.fi/kotimaa/201712212200622522_u0.shtml
 
Pienet on piirit - toinen hakija oli Kivisen puoliso.

Aleksanteri-instituutin johtajanimitys kuohuttaa – Markku Kangaspuro valittiin ilman julkista hakua

Suomen Venäjän-tutkimuksen merkittävin laitos, Aleksanteri-instituutti vaihtoi johtajaansa kaikessa hiljaisuudessa ja ilman julkista hakua. Markku Kangaspuron nimitys Markku Kivisen seuraajaksi kuohuttaa Venäjän-tutkijoiden lisäksi myös instituutin johtokuntaa.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005505635.html
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Dekaani(Snellman)on tehnyt loistavia painoituksia aikaisemminkin...

Japanin opiskelun suosio on ollut kasvussa, mutta varadekaani Hanna Snellman muistuttaa, että yliopiston täytyy pohtia toimintansa sen mukaan, mitkä ovat yhteiskunnan suurimmat tarpeet.

– Meillä alkaa syksyllä somalinkielen opetus, ja arabian opetusta lisätään merkittävästi. Niille on todella suuri tarve. Me emme voi pitää kiinni 1880-luvun oppituolijaosta. Maailma muuttuu ja yliopiston pitää muuttua sen mukana.
https://yle.fi/uutiset/3-8847786
 
Back
Top