Pikku-uutisia Suomesta

Kangasalan kouluissa on käyty kapinaan kaupungin opetushallinnon virkajohtoa, joka yritti määrätä, ettei joulujuhlissa saa seisten laulaa enkeli taivaata. Nousivat silti!

Hyvä, niin sitä pitää! Vielä on toivoa kansalla!

Kaupungintalolla virkamiehistöä varmasti veetuttaa. :)

 
”Kuorojen vierailut häiritsevät eri uskontojen tasa-arvoa” – Jouluaattoisin Satasairaalaa kiertänyt Teljän Kamarikuoro sai osastoille vierailukiellon

Kapinaa tarvis vähän siellä sun täällä.
 
Koko maa valjastetaan pikkuhiljaa, pala kerrallaan sopimaan muslimeille. Ei tässä muusta ole kyse.

Kangasalla mistään muslimeista ole kyse.

Töissä juttelin tänään Orimattilan koulujen joulujuhlasta, josta oli jokunen vanhempi juossut pihalle kun viimeisenä laulettiin kaksi säkeistöä maa on niin kauniista. Nyt sitten vanhempainneuvostossa huutavat täyttä huutoa ja mesovat vievänsä asian tappiin asti. Heidän uskonnonvapautta on kuulemma loukattu niin karmeasti. Ja ihan ehtoja pottunokkia ovat eikä koko koulussa ole muslimeja.

Suomi näyttää kovin erilaiselta pikkukaupungeissa kuin Hesassa.
 
Kangasalla mistään muslimeista ole kyse.
No ketä se sitten häiritsee? Ortodokseille näköjään sopinut, katolaisille näköjään sopinut, kaiken maailman vapaa-kirkolahkolaisille sopinut kun ei kukaan ole ennen valittanut.
Mutta nyt yhtäkkiä ei enää sovi.
Ketkä ovat siis ne eri uskonnot jota se kuorolaulua häiritsee?
”Kuorojen vierailut häiritsevät eri uskontojen tasa-arvoa”
Sen ymmärrän että ketään ei pidä kirkkoon pakottaa mutta että kuoron vierailu sairaalaan on nyt myös pahasta....:facepalm:
 
No ketä se sitten häiritsee? Ortodokseille näköjään sopinut, katolaisille näköjään sopinut, kaiken maailman vapaa-kirkolahkolaisille sopinut kun ei kukaan ole ennen valittanut.
Mutta nyt yhtäkkiä ei enää sovi.
Ketkä ovat siis ne eri uskonnot jota se kuorolaulua häiritsee?

Sen ymmärrän että ketään ei pidä kirkkoon pakottaa mutta että kuoron vierailukin on nyt pahasta....:facepalm:

No ei ketään muita kuin kirkosta eronneita vanhempia, joilla nyt vaan oikeus vaatia sitä ja tätä - ja päälle pahoittaa mielensä niin maan perusteellisesti.

Opetushallitus syytää ohjeitaan kun siellä tiedostavat hesalaiset punavihreät virkamiehet haluavat omasta aloitteestaan olla niin tolkuttoman suvaitsevaisia ja kammoavat neuvostovastaisuuden leimaa.
 
Tuntus että Karpolle olis asiaa. Minä olen ihmetellyt miksi naapurikaupungin kotisivut pitää olla Somaliaksi etusivulta jo lähtien.Ei sieltä ole kestävyysjuoksijoita tullut länsimaihin eikä edes nettoveronmaksajia keskiarvona. Joko osa kaupungin palkkalistoilla olevista "johtajista" ajattelee helvetin lyhyellä perspektiivillä tai sitten että Suomea ei tarvitsekkaan osata saadakseen ns oikeutensa. Lieksassa on somalijytkystä lienee esimerkkitapaus.
 
Nykyset päättäjät on kovin nuoria. Kun ne nyt ensin saa mädätettyä maan, ja alkaa tulla seuraamuksia ajan kanssa, niin kysymys kuuluu, onko käynyt mielessä josko vaikka joutuisi vastuuseen? Esimerkkejä kyllä on, ei niin kauan sitten romanialaiset teki ceaucescut.
 
Upseerioppilas uhkasi tappaa esimiehensä ja sotilaspoliisit – RUK ei antanut miehelle asetta enää ampumaleirillä.
Upseerioppilas joi itsensä humalaan Reserviupseerikoulun kurssijuhlassa Haminassa viime elokuussa, vaikka nuori mies oli määrätty kurssijuhlan ajaksi työosastoon, johon nimettyjen henkilöiden piti olla juomatta alkoholijuomia ja osallistua määrättyihin työtehtäviin.
Lisäksi 20-vuotias mies löi kahta miestä, alkoi riehua sotilaspoliisipartiota vastaan ja uhkasi neljää ihmistä tappamisella, kun hänet jouduttiin ottamaan kiinni.
Upseerioppilas oli saanut kurssijuhlapäivän ohjelmasta ja tehtävistä kirjallisen käskyn ja allekirjoituksella kuitannut lukeneensa sen. Mies joi silti illalla alkoholijuomia, vaikka esimiehet huomauttivat asiasta hänelle illan aikana.
Narikkavuorossa olleen miehen olisi pitänyt olla selvin päin, sillä työosastoon kuulumisen oli määrätty jatkuvan seuraavaan aamuun asti. Työvuorossa olleille oli järjestetty vastaavasti vapaata seuraavana päivänä.
Löi kahta ja uhkaili neljää
Kun mies humaltui, hän käyttäytyi niin häiritsevästi, että sotilaspoliisit kutsuttiin ottamaan hänet kiinni. Hän muun muassa löi yhtä miestä kahdesti vatsaan ja toista miestä kerran kasvoihin.
Kun sotilaspoliisipartio tuli paikalle, mies oli ensin rauhallinen, mutta alkoi sitten puhua räjäyttämistä ja räjähtämisestä.
Upseerioppilas oli myös vastustellut autoon siirtämistä niin voimakkaasti, että kahden sotilaspoliisin lisäksi avuksi tarvittiin kaksi muuta miestä, joista toinen oli upseerioppilaan esimies. Kiinniottamisen aikana mies uhkasi nelikkoa tappamisella.
Esimies sanoi puheiden jääneen mietityttämään, sillä upseerioppilas vaikutti olevan vakavissaan ja pian kurssijuhlan jälkeen vuorossa oli taisteluampumaleiri.
Mies otettiin lopulta mukaan taisteluampumaleirille, mutta hänelle ei annettu sen aikana asetta käyttöön.
Lisäksi Kainuun käräjäoikeus tuomitsi miehen tällä viikolla palvelusrikoksesta, laittomasta uhkauksesta, haitanteosta esimiehelle ja kahdesta lievästä pahoinpitelystä 80 päiväsakkoon.
Sakosta tuli maksettavaa 480 euroa ja 246 euroa muita kuluja. Lisäksi miehen on maksettava neljälle tappamisella uhkailemalleen henkilölle kullekin 500 euroa kärsimyskorvauksia eli yhteensä 2 000 euroa.

asta_tenhunen.jpg

Asta Tenhunen
 
Olosuhteisiin nähten ruoka on hyvää, ja tositilanteessa purnaajat ovat pelkureita sano eilen vääpeli telkkarissa :) . Ps nälkää valitettaessa sulle lyödään sellainen rätinki eteen, ettei sulla voi olla nälkä. Mikään ei ole ajan kuluessa muuttunut:rolleyes:

Puna-ahvenkeitto on palannut! Jatkosodan nälkävaiheessa oli isoisäni mukaan hauskimmin pr-henkeen nimetty ruoka. "Kalakeitto", josta kukaan ei koskaan löytänyt kalaa. Enintään lie evän palasia.

Vettä, perunaa ja mauksi jotain kalalientä.
 
Tiedote: Sabaton-videon copyright-oikeudet

Tiedote Sabaton-yhtyeen videon copyright-oikeuksista
Tiedote, 23.12.2019
Olemme saaneet paljon palautetta koskien Sabaton-yhtyeen videota Talvisota-videon copyright-oikeuksista.
Suomen valtio omistaa kaiken, mikä on ollut Puolustusvoimien tuotantoa kuten kaikki elokuvat ja uutiskatsaukset sota-ajalta. KAVIn tehtävänä on valvoa näiden materiaalien käyttöä ja kohdella kaikkia samalla tavalla. Tästä syystä video on poistettu.
KAVI on joutunut viime viikkoina ja kuukausina tekemään satoja vastaavia poistopyyntöjä YouTubelle videoista, jotka ovat sisältäneet tekijänoikeuden alaista filmimateriaalia. Videoiden suuren määrän takia KAVI ei ole voinut erikseen ottaa yhteyttä kaikkiin videoiden lataajiin ja ilmoittaa heille tekijänoikeusrikkomuksesta. Luvan kysyminen on myös lähtökohtaisesti materiaalia käyttämään pyrkivän velvollisuus.
KAVIn suojelemia materiaaleja voi saada käyttöönsä lunastamalla lisenssin. KAVI on ollut eilen yhteydessä Sabaton-yhtyeeseen lisenssioikeuksien hankkimisesta.
Ystävällisin terveisin,
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

https://kavi.fi/fi/ajankohtaista/uutiset/tiedote-sabaton-videon-copyright-oikeudet
 
Tuota Vartian juttua pitäisi verrata kirkon muinaiseen anekauppaan. Maksaa jotta saa taivaanosuuden kuotuaan.
Vartian versiossa maksetaan jotta saadaan hyvä omatunto ilmastoasiassa.
 
Kirkko määrittää itse, että virren veisaaminen on sama asia kuin rukoileminen. Uskonnon harjoittaminen on koulussa ymmärtääkseni kielletty, joten asiahan on silloin ihan selvä. Et laula Suvivirttä etkä kumarra Mekkaan kouluaikana.
 
Entäpä jos muhamettilaiset määrittelevät että syöminen on rukoilemista. Pitääkö kouluissa sitten kieltää syöminen?

Pitää käyttää tervettä järkeä eikä tehdä ylimääräisiä kieltoja lakikirjan kanssa.
 
Back
Top