Pikku-uutisia Suomesta

@Mortti Oletko alle 4-kymppinen? Kun et ymmärrä että oltiin epävirallinen Neuvostoliiton alusmaa ja mielipiteet sen mukaan. Suomettumisen kuitenkin tunnet?
On 40 vuoden rajapyykki ylittynyt. Ja tiedän toki suomettumisesta. Mutta mielikuvani suomettumisesta oli sitä, että kansan arvomaailma ja ajatukset olivat tiukasti länsimaisen demokratian ja vapauksien kannalla, mutta käytännön pakosta ja Talvisodan muisto mielessä välteltiin ärsyttämästä Neuvostoliittoa virallisen politiikan tasolla.

Tuo esitetty tulos koski tavallisten ihmisten keskuudessa tehtyä kyselyä. Suomessa oli 1980-luvullakin ihmisillä laaja ja vapaa pääsy informaatioon sekä mielipiteenvapaus, eikä suomettumisen "velvoite" tosiaan koskenut tavallisten kansalaisten mielipiteitä. Oikeastaan mielipiteenvapaus oli 1980-luvulla jossain mielessä parempikin kuin ylilyövästikin poliittisesti korrektissa nykyajassa, jossa esim. Karin pilapiirroksia ei enää suvaittaisi.
 
Kyselyn tulos selittyy sillä, että 1980-luvun suomettumisen aikana YLE suolsi TV:stä lähes neukkupropagandaa, jossa nostettiin Reagan "Pahan valtakunnan" edustajana sekä maailmanrauhan vaarantajana. Esim. Euro-ohjusdebatista voi varmaan helposti löytää tietoa näiltä ajasta. Neuvostoliittoa esitettiin taas valheellisesti esim. "Näin naapurissa" ohjelmassa joka oikeasti oli pelkkää propagandaa. Breznevin pysähtyneisyyden aika kyllä huomattiin ja siihen Gorbatsov oli piristävä tuulahdus mahdollisesta muutoksesta. Häneen suhtauduttiin oikeasti meillä myönteisesti. Jotain saatiin silloin vastapalvelukseksikin, kun neukut myönsi aloittaneensa Talvisodan.
 
Viimeksi muokattu:

Tähän voisi vielä lisätä Reagan oli viestinnässään ja toimissaan agressiivisempi kuin edeltäjänsä, Gorbatsov puolestaan oli edeltäjiinsä verrattuna jopa hämmentävän suvaitsevainen ja "mukava".

Eli vaikka itse näin että Reagan on pääosin oikealla asialla painostaessaan Neuvostoliittoa, niin taustalla ajatuksissa oli pelko siitä että liian kova paine voi johtaa vaikka ydinsotaan.
 
Uutinen Kalevassa 29.1.:
Oulun Energian uusi biovoimalaitos on täydessä käytössä Laanilan teollisuusalueella. Laitos tuottaa ison osan oululaisten lämmityksestä. Vanha 1970-luvulla rakennettu Toppila 1-turvevoimalaitos on pysyvästi poistettu käytöstä.

Vihkiäisissä juhlapuheen piti videon välityksellä elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.). Hänen mukaansa Ouluun rakennettu uusi voimalaitos ja jätteiden lajittelulaitos (joka vihittiin samassa juhlatilaisuudessa) käyvät esimerkiksi myös muille yhtiöille ja alueille. Lintilän mielestä biomassan käytöä voidaan lisätä lämmön tuotannossa.

Teknistä tietoa: Lähimmän 2-3 vuoden aikana voidaan päästä siihen, että tässä laitoksessa puuta on polttoaineesta 70 prosenttia, turvetta 15 ja kierrätyspolttoainetta 15 prosenttia.

Soittajan kommentti: Tässä on mielestäni valtakunnallisesti tärkeä energiahuoltoa koskeva uutinen. Enpä löytänyt sitä vielä äsken YLEn uutisista. Varmaan Pohjois-Suomen tv-uutisiin se ehkä pääsee. Täältä Oulusta katsottuna asioiden tärkeys on eri kuin Helsingissä. Näin se vain on. Olen itse ylpeä kotikaupunkini saavutuksesta.
 
Viimeksi muokattu:
Vertailun vuoksi otan jo aikaisemmin toimintansa alkaneen Keravan biovoimalaitoksen. Se sijaitsee Keravan ja Vantaan rajalla moottoritien kupeessa. Voimalaitoksen sähköteho on noin 21 MW, prosessilämpöteho noin 10 MW ja kaukolämpöteho noin 50 MW. Kattilan pääpolttoaineita ovat puhdas puu (oksat, risut, latvukset, kannot ja pienpuut) sekä jyrsinturve. Kattila on miroitettu niin, että puupolttoaineen maksimiosuus polttoainevirasta on 80 %.

Tuotanto kattaa 75 prosenttia Keravan kaupungin kaukolämmön tarpeesta ja 25 prosenttia Keravan Energian sähkön hankinnasta. Biosähkön hiilijalanjälki on pieni. Laitos aloitti vuonna 2009.

Sitä voi verrata Oulussa toimintansa aloittaneeseen biovoimalaitokseen. Oulun laitos valmistui marraskuussa 2020. Sen polttoaineteho on noin 215 megawattia (MW), sähköteho noin 70 MW ja kaukolämpöteho noin 175 MW. Oulun voimala maksoi noin 215 miljoonaa euroa.
 
(oksat, risut, latvukset, kannot ja pienpuut) sekä jyrsinturve. Kattila on miroitettu niin, että puupolttoaineen maksimiosuus polttoainevirasta on 80 %.
Tämä on vakava asia. Kun metsät nyljetään kokonaan kaikesta orgaanisesta, käy huonosti. Jää vain mineraalimaa.
 
Uutisen lähde on blogi 24.11.2020 / Helen Oy:
Keväällä 2020 käynnistetty Vuosaaren biolämpölaitoksen rakentaminen etenee mallikkaasti koronasta huolimatta. Kun biolämpölaitos saadaan tuotantoon, voidaan Hanasaaren kivihiilivoimalaitos siirtää varakäyttöön jo lämmityskaudella 2022 - 2023. Biolämpölaitos korvaa Hanasaaren kivihiiltä.

Pääpolttoaineet ovat erilaiset metsähakkeet ja metsäteollisuuden sivutuotteet kuten kuori ja puru. Myös savukaasujen hukkalämmöt hyödynnetään. Laitoksen polttoaineteho tulee olemaan noin 220 MW ja kaukolämpöteho noin 260 MW.
 
Tuulikki Orelma, 98, on elänyt jokaisen Suomen presidentin aikana ja tehnyt töitä amerikkalaisille miljonääreille – Hän muistaa kieltolain, sotien ilmataistelut ja monet epidemiat jo ennen koronaa :
Olimme joskus vaimon isovanhempien luona viettämässä Joulua. :oops: Keskustelimme setien ja tätien kanssa:sleep: keitä presidenttejä muistamme olleen. Silloin oli muistaakseni kaksi aikanani palvellutta, Urkki ja Manu. Sitten tuli leveilyvuoroon sodankäyneet setämiehet, naiset eivät siihen aikaan leveilleet politiikanhistorian tuntemuksellaan. Sitten muori täräytti kiikkustolistaan muistavansa Nikolain, "eihän se ollut presidentti, mutta joku sellainen kuitenkin".
Siitä lähtien olen koittanut suhteuttaa elämääni janalla nöyrästi.
Hän oli syntynyt 1901 ja jätti jäähyväiset 2001, pieni viisas ihminen.
 
Tuli mieleen Elizabet II. USA;n presidenttejä tulee ja menne mutta hän on ja jää.

Dt7hJR0WsAE-emV.jpg
 
Tuli mieleen Elizabet II. USA;n presidenttejä tulee ja menne mutta hän on ja jää.

Dt7hJR0WsAE-emV.jpg
Yksi kunnioitettavimmista hahmoista mielestäni. Ja osaa kätevästi piilovittuilla. Esim. kun Saubi-Arabiassa oli vielä autolla ajaminen naisilta kielletty, ollessa vierailulla Britanniassa Elizabeth kyyditsi itse Saudi-Arabian kuningasta. Ja muutenkin kunnioitan Elizabethiä varsinkin siitä, että hän palveli toisessa maailmansodassa.
 
Kyselyn tulos selittyy sillä, että 1980-luvun suomettumisen aikana YLE suolsi TV:stä lähes neukkupropagandaa, jossa nostettiin Reagan "Pahan valtakunnan" edustajana sekä maailmanrauhan vaarantajana. Esim. Euro-ohjusdebatista voi varmaan helposti löytää tietoa näiltä ajasta. Neuvostoliittoa esitettiin taas valheellisesti esim. "Näin naapurissa" ohjelmassa joka oikeasti oli pelkkää propagandaa. Breznevin pysähtyneisyyden aika kyllä huomattiin ja siihen Gorbatsov oli piristävä tuulahdus mahdollisesta muutoksesta. Häneen suhtauduttiin oikeasti meillä myönteisesti. Jotain saatiin silloin vastapalvelukseksikin, kun neukut myönsi aloittaneensa Talvisodan.

Ja kun Jeltsin tunnusti ettei YYA-sopinus enää sitonut Suomea.
 
Yksi kunnioitettavimmista hahmoista mielestäni. Ja osaa kätevästi piilovittuilla. Esim. kun Saubi-Arabiassa oli vielä autolla ajaminen naisilta kielletty, ollessa vierailulla Britanniassa Elizabeth kyyditsi itse Saudi-Arabian kuningasta. Ja muutenkin kunnioitan Elizabethiä varsinkin siitä, että hän palveli toisessa maailmansodassa.
Ellun äitee vasta hauska oli. Ginin juonnin lomassa hän lohkoi totuuksia.
TVstä tuli joskus kai 90-luvulla pätkä, jossa Ellu, äitinsä ja Puolan viiksekäs sähkömies olivat astumassa saliin jossa juhlayleisö odotti. Ellu ja Walesa kiistelivät kumpi menee ensin ovista.
Vanhempi Elisabeth työnsi heidät syrjään ja tokaisi: "Olenhan hänen äitinsä", ja aukaisi ovet. Nuorukaiset tulivat perästä.
 
Tämä on vakava asia. Kun metsät nyljetään kokonaan kaikesta orgaanisesta, käy huonosti. Jää vain mineraalimaa.
Hakkuujätteen jättäminen metsään on toisaalta ongelmallista, koska se happamoittaa maaperän ja maatuu huonosti. Luonnon kannalta paras ja luonnollisin keino olisi polttaa hakkuujäte metsään, jotta olosuhteet muistuttaisivat normaalia metsäpalojen kautta uusiutumista ja metsänpohja lannoittuisi tuhkasta, mutta sen kerääminen ja polttaminen energiaksi on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin metsään jättäminen.
 
Tuosta kaiken pois keräämisestä voi edelleen olla toistakin mieltä. Kuollut ja maatuva puu on kuitenkin aina ollut osana metsän kiertoa. Luontaisen kaltainen uudistuminen toimii paljon paremmin kun uudet taimet voivat tukeutua ns. jätteen suojaan. Ääripäänä on aina sitten puupeltomeininki jossa kynnetään, lannoitetaan ja istutetaan. Ja lannoitetaan ja kitketään...
 
Go Joona Tampereelta! Rakensi itse sääpallon ja pisti kamerat kyytiin. Upeaa kuvaa 35km korkeudesta, maapallon kaarevuus, ilmakehän halo ja avaruuden musta "taivas" näkymät komeasti. Traficomin ja lennonjohdon kanssa hommat sovittu ja liikkeellä luvan kanssa, myös ennuste pallon reitiksi ja lasketumispaikaksi osui perusteellisesti kohdalleen. Pieetillä tehty diy-projekti ja hienoa, että sääntö-suomalaiselta viranomaiselta on löytynyt yhteistyökykyä ja halua tämän mahdollistamiseen!

Muok. Miinusta joutuukin nyt antamaan sen vuoksi, että on käytetty kalansilmälinssiä, mikä kovin korostaa tuota kaarevuusvaikutelmaa. Optinen harha siis, mutta ei tietysti muilta osin vie krediittiä projektin toteuttamisesta.
 
Viimeksi muokattu:
Tuosta kaiken pois keräämisestä voi edelleen olla toistakin mieltä. Kuollut ja maatuva puu on kuitenkin aina ollut osana metsän kiertoa. Luontaisen kaltainen uudistuminen toimii paljon paremmin kun uudet taimet voivat tukeutua ns. jätteen suojaan. Ääripäänä on aina sitten puupeltomeininki jossa kynnetään, lannoitetaan ja istutetaan. Ja lannoitetaan ja kitketään...
Tuo risujen ja kantojen pois keruu ei tule koskemaan kuin isoja päätehakkuita. On jo valmiiksi kohtuu kannattamatonta, logistiset kustannukset korkeat ja energiapuuta/haketta lienee saatavissa metsäteollisuudesta ullin kullin. 10- 15 vuotta sitten kaikki itseään kunnioittavat metsäkoneyrittäjät ostivat näitä risupaalauskärryjä ja muutamassa vuodessa myivät net pois.

Eikös se happamoituminen koske vain havupuun hakkuujätettä? Tietysti kuusi/mäntyvaltaistahan tämä härmä on ja häirihteehän ne jätteet istutuksia...
 
Hakkuujätteen jättäminen metsään on toisaalta ongelmallista, koska se happamoittaa maaperän ja maatuu huonosti. Luonnon kannalta paras ja luonnollisin keino olisi polttaa hakkuujäte metsään, jotta olosuhteet muistuttaisivat normaalia metsäpalojen kautta uusiutumista ja metsänpohja lannoittuisi tuhkasta, mutta sen kerääminen ja polttaminen energiaksi on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin metsään jättäminen.
Happamoittaminen koskee lähinnä havupuiden neulaskariketta. Hakkuujätettä merkittävämpää senkin osalta lienee liian yksipuolinen, erityisesti kuusen kasvattaminen. Lehtipuiden hakkuujätettä on suositeltu jätettäväksi metsään, samoin järeämpää havupuutakin.
 
Joku jossain lirpakkeessa oli kysynyt et miks noi osoittaa mieltään launtaina 30.01.2021 Kansalaistorilla, niin Venäjältä lähtöisin tää geissi ja tarkoituksena saada koronavirus leviämään Suomessa hallitsemattomasti. Eli voidaan puhua hybridisodankäynnistä, joka kohdistunut Venäjältä Suomeen. Operaatiota johti sotilaspassin polttanut Janus Putkonen Itä-Ukrainasta käsin, hänellä valtuutukset dosentti johan kautta. Häntä on ohjeistettu Moskovasta käsin, josta saa palkkansa. Olkaa varovaisia tämän infosotilaan kanssa.
 
Back
Top