Pikku-uutisia Suomesta

:whistle:
39-9113526200e789bbbb4.jpeg

-Olisin ollut täysin valmis palaamaan työelämään, sanoo Tytti Yli-Viikari Ylelle.

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on aloittanut Tytti Yli-Viikarin irtisanomisen myös ylijohtajan virasta.

Eduskunta irtisanoi Yli-Viikarin VTV:n pääjohtajan tehtävästä viime kesänä.

– Häntä tullaan lähestymään tällä viikolla kuulemiskirjeellä, jotta hän voi esittää oman näkemyksensä asiasta, kertoo VTV:n Hallinto ja resurssit -yksikön johtaja Tuula Sandholm.

Yle tavoitti Yli-Viikarin maanantaina pian sen jälkeen, kun VTV oli tiedottanut irtisanomisprosessista.

– Kuulin tänään, että tällainen virkamiesoikeudellinen menettely aloitetaan. Itse en ole vielä saanut asiaan liittyvää kuulemiskirjettä. En voi vielä kommentoida niitä mahdollisia perusteita, joita virasto tässä näkee.

– Olisin ollut täysin valmis palaamaan työelämään, sanoo Tytti Yli-Viikari Ylelle.

"Erityisen painava syy"

Yli-Viikari toimi VTV:ssä kuusi vuotta ylijohtajana ennen valintaansa viraston pääjohtajaksi.

VTV katsoo, että sillä on "erityisen painava syy" irtisanoa Yli-Viikari ylijohtajan tehtävästä. Johtaja Sandholm ei halua kertoa tässä vaiheessa, mikä on tuo "erityisen painava syy".

– Tämän osalta en kommentoi, koska Yli-Viikari ei ole saanut vielä kuulemiskirjettä tiedoksi. Kokonaisharkinnassa painaa yhtenä seikkana luonnollisesti tämä käräjäoikeudessa esillä ollut rikolliseksi katsottu menettely, johon käräjäoikeus on katsonut hänen syyllistyneen.

Syyttäjä vaati oikeudessa Yli-Viikarin viraltapanoa, jos hänet tuomitaan vankeusrangaistukseen. Hänet tuomittiin sakkorangaistukseen. Miksi VTV siitä huolimatta lähtee ajamaan irtisanomista?

–Virkamiesoikeudellinen ja rikosoikeudellinen harkinta ovat kaksi eri asiaa. Me arvioimme irtisanomisperusteita nyt virkamieslain nojalla, eli onko hän toiminut virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Rikosoikeudellinen arviointi on eri prosessissa ja se on tuomioistuimen harkinnassa, Sandholm sanoo.

"Katson rauhassa, millaisia perusteita siellä on"

Tytti Yli-Viikari on ollut hyllytettynä ylijohtajan virastaan, ja hän on valittanut hyllytyksestä Helsingin hallintotuomioistuimeen.

Yli-Viikari ei halua vielä ennakoida, mitä hän tekee, jos hänet irtisanotaan ylijohtajan tehtävästä.

– Katson rauhassa, millaisia perusteita siellä (irtisanomisen perusteena) on. Prosessin aloittaminen ei vielä kerro, että mihin virasto päätyy. Luotan, että asiat käydään läpi, Yli-Viikari sanoo.

/SPOILER]
 
Tytti taitaa olla tyylipuhdas narsisti ja sosiopaatti.

Tietynlaista etääntymistä todellisuudesta on toki havaittavissa, jos henkilö rupeaa tekemään noin isoja muutoksia tuon kaltaiseen organisaatioon ja siis kääntää organisaation toimintatavan käytännössä ylösalaisin. Siitä en osaa sanoa, että miten tämä tekee henkilöstä narsistin. Toisaalta, jos narsismin määrittävä ominaisuus on se, että henkilö tarvitsee toisten hyväksyntää ja kannustusta (tai miten tämän ilmaisisi?) jotta aivot tuottaisivat endorfiineja, niin voisin kuvitella että henkilö haluaisi pyörittää organisaatiota joka olisi kaikkien kaveri. Mutta jotakin vikaa virkamieskunnassa on ollut havaittavissa. Tietynlaista jämäkkyyttä pitäisi voida odottaa noin korkean tason virkamieheltä ja VTV:ssä vielä enemmän.
 

ENEMMISTÖ eduskuntaryhmien puheenjohtajista kannattaa puolustusmäärärahojen lisäämistä jo tänä vuonna, kertoo Uutissuomalainen. Määrärahojen nopean lisäämisen kannalla ovat kaikki oppositiopuolueet. Hallituspuolueista tätä mieltä on kuitenkin suoraan ainoastaan Sdp.

Vihreiden ja Rkp:n vastaukset ovat varovaisen myönteisiä. Keskustan ja vasemmistoliiton ryhmäjohtajat eivät ota kantaa kysymykseen lainkaan.


Uutissuomalainen kysyi ryhmäjohtajilta, pitäisikö Suomen puolustusmäärärahoja lisätä nykyiseen verrattuna jo tästä vuodesta alkaen, vasta myöhemmin vai ei ollenkaan.


Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kertoo, että puolue antaa täyden tuen, mikäli valtiojohto katsoo, että tilanteen kiristymisen ja tehostetun valmiuden vuoksi määrärahoja on tarve korottaa jo tänä vuonna.


Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kai Mykkäsen mielestä tuleville vuosille lykättyjä hankintoja kannattaisi todennäköisesti aikaistaa, koska Ukrainan tilanteen takia Saksa ja monet muut maat lisäävät puolustushankintoja, jolloin hinnat nousevat ja toimitusajat hidastuvat tulevina vuosina.


Mykkänen kertoo, että kokoomus ehdottaa asiasta parlamentaarista selvitystä, jossa päivitetään puolustushankintojen tarpeet ja sovitaan kohdennuksista.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavion mielestä määrärahoja tulisi lisätä heti.
 
Tässä uutinen ilman linkin klikkausta Screenshot_20220322-190236_Firefox.jpg
 
Joo, lehtien klikkiotsikot ovat jo ihan tarpeeksi ärsyttäviä. Ei tarvita enää klikkipostauksia siihen päälle. Jää ihan periaatteestakin jo avaamatta.
 
:whistle:
Katso liite: 56312

-Olisin ollut täysin valmis palaamaan työelämään, sanoo Tytti Yli-Viikari Ylelle.

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on aloittanut Tytti Yli-Viikarin irtisanomisen myös ylijohtajan virasta.

Eduskunta irtisanoi Yli-Viikarin VTV:n pääjohtajan tehtävästä viime kesänä.

– Häntä tullaan lähestymään tällä viikolla kuulemiskirjeellä, jotta hän voi esittää oman näkemyksensä asiasta, kertoo VTV:n Hallinto ja resurssit -yksikön johtaja Tuula Sandholm.

Yle tavoitti Yli-Viikarin maanantaina pian sen jälkeen, kun VTV oli tiedottanut irtisanomisprosessista.

– Kuulin tänään, että tällainen virkamiesoikeudellinen menettely aloitetaan. Itse en ole vielä saanut asiaan liittyvää kuulemiskirjettä. En voi vielä kommentoida niitä mahdollisia perusteita, joita virasto tässä näkee.

– Olisin ollut täysin valmis palaamaan työelämään, sanoo Tytti Yli-Viikari Ylelle.

"Erityisen painava syy"

Yli-Viikari toimi VTV:ssä kuusi vuotta ylijohtajana ennen valintaansa viraston pääjohtajaksi.

VTV katsoo, että sillä on "erityisen painava syy" irtisanoa Yli-Viikari ylijohtajan tehtävästä. Johtaja Sandholm ei halua kertoa tässä vaiheessa, mikä on tuo "erityisen painava syy".

– Tämän osalta en kommentoi, koska Yli-Viikari ei ole saanut vielä kuulemiskirjettä tiedoksi. Kokonaisharkinnassa painaa yhtenä seikkana luonnollisesti tämä käräjäoikeudessa esillä ollut rikolliseksi katsottu menettely, johon käräjäoikeus on katsonut hänen syyllistyneen.

Syyttäjä vaati oikeudessa Yli-Viikarin viraltapanoa, jos hänet tuomitaan vankeusrangaistukseen. Hänet tuomittiin sakkorangaistukseen. Miksi VTV siitä huolimatta lähtee ajamaan irtisanomista?

–Virkamiesoikeudellinen ja rikosoikeudellinen harkinta ovat kaksi eri asiaa. Me arvioimme irtisanomisperusteita nyt virkamieslain nojalla, eli onko hän toiminut virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Rikosoikeudellinen arviointi on eri prosessissa ja se on tuomioistuimen harkinnassa, Sandholm sanoo.

"Katson rauhassa, millaisia perusteita siellä on"

Tytti Yli-Viikari on ollut hyllytettynä ylijohtajan virastaan, ja hän on valittanut hyllytyksestä Helsingin hallintotuomioistuimeen.

Yli-Viikari ei halua vielä ennakoida, mitä hän tekee, jos hänet irtisanotaan ylijohtajan tehtävästä.

– Katson rauhassa, millaisia perusteita siellä (irtisanomisen perusteena) on. Prosessin aloittaminen ei vielä kerro, että mihin virasto päätyy. Luotan, että asiat käydään läpi, Yli-Viikari sanoo.

/SPOILER]
Miten voi palata johonkin jossa koskaan ei ole ollutkaan?
 
Back
Top