Pikku-uutisia Suomesta

Muistakaa että Suomessa ei ole korruptiota:

Aikamoinen assetti...

"Saarelainen palasi Ulkomaalaisvirastosta vuonna 2004 Suojelupoliisiin päällystötehtäviin. Välillä hän työskenteli valtioneuvoston kanslian tilannekuvakoordinaattorina.

Vuonna 2008 Saarelainen yleni Supon esikuntayksikön päälliköksi. Saarelaisen rekrytoi Supoon keskustalainen päällikkö Seppo Tiitinen. Demaritaustaisen Seppo Nevalan (1996–2007) jälkeen Supon päälliköt ovat olleet kokoomuslaisia.

– Yleinen käsitys Supossa oli, että Saarelainen on ollut keskustan silmät ja korvat Supon johdossa, lähde sanoo.

Vuonna 2017 Saarelainen nimitettiin EU- ja Nato-maiden Suomeen perustaman hybridiuhkien torjumiskeskuksen johtajaksi. Vuonna 2019 hän palasi Suojelupoliisiin. Hänen nykyistä tehtäväänsä Supossa ei kerrottu julkisuuteen."
 
Eiköhän se kielekkeinen sotalippu kuitenkin ole tuolla nyt paikallaan koska MM = jääkiekon sotatila. Tässä ei nyt mitkään puulaakijoukkueet leiki vaan tämä on totisinta totta.
 
Ei voi sanoa, etteikö olisi otettu tietoisesti riskejä. Fiksumpi ei olisi ottanut.
Tät mulle yksi nokialainen verkkoihminen jo nauroikin. :)
 
Onko oikeasti mitään muuta kuin tällaista odotettavissa, kun koko koulujärjestelmä on tehty hampaattomaksi kunnolla kiusaamiseen puuttumiseen. Ei saa antaa jälki-istuntoa, ei saa potkia kiusaajaa koulusta ulos, ei saa antaa kunnon rangaistuksia kiusaajille vaan heitä pitää paijata ja heistä halailla kiusaaja pois.

Jos vuosikausia vanhempi joutuu katsomaan, kun omaa lasta kiusataan (lue: henkisesti ja / tai fyysisesti pahoinpidellään, jne...) eikä koulujärjestelmä siihen onnistu tai viitsi puuttua, eikä poliisitkaan, niin ymmärrän kyllä vanhempia, jotka käyvät vähän nyrkillä opettamassa kisaajille käytöstapoja.
 
Todennäköisesti tyttöä ei kiusata enää.
 
P-P Petelius esiintyi juuri äsken Viet Nam tekstillä ja punatähdellä varustetussa lippalakissa tv1 luonto-ohjelmassa. Olikohan joku kannanotto johonkin vai mitä
 
P-P Petelius esiintyi juuri äsken Viet Nam tekstillä ja punatähdellä varustetussa lippalakissa tv1 luonto-ohjelmassa. Olikohan joku kannanotto johonkin vai mitä
Tämäkö lakki?

ulos-luontoon-kevatseuranta_10953233.jpg
 
Eikös nämä (ainakin jenkkilässä) väitä eliitillä olevan satanistinen pedofiilirinki yms, nyt sitten vaikuttaa että hieman annettu pirulle pikkusormea
 
Back
Top