Pikku-uutisia Suomesta

Voi luoja tätä suomalaista oikeussysteemiä. :facepalm:

15-vuotias seinäjokelaistyttö surmasi samanikäisen luokkatoverinsa raa'alla ja julmalla tavalla Seinäjoella huhtikuussa 2015.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi tytön yhdeksän vuoden vankeusrangaistukseen nuorena henkilönä ja alentuneesti syyntakeisena tehdystä murhasta.

Seinäjoen teinimurhasta tuomittu tyttö voi vapautua vuonna 2018, kun hän on kärsinyt kolmasosan tuomiostaan. Koevapaus voi koittaa jo aiemmin.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/art...nuoresta-iasta-kko-n-ennakkopaatoksen/6169834
 
Stop the press. PV on täysin ajastaan jälkeen jäänyt.
http://yle.fi/uutiset/3-9296223
Puolustusvoimat käyttää harjoituksissaan viime vuosituhannen patruunoita
Porin prikaatin tiedottajan mukaan tiistai-illan patruunaetsinnät aiheutuivat todennäköisesti 90-luvulla Lapualla sattuneesta pakkausvirheestä.

Puolustusvoimat
16.11.2016 klo 13:08päivitetty 16.11.2016 klo 13:10
13-3-6590458.jpg

Kuvan patruunat eivät liity tapaukseen.Yle
13-3-8576359.jpg

Antti Laakso

Jaa artikkeli Facebookissa52
Jaa artikkeli Twitterissä
Mistä on kyse?
  • Porin prikaatissa etsittiin tiistai-iltana kadonneeksi epäiltyjä patruunoita.
  • Selvityksissä päädyttiin siihen, että käytetyssä patruunalaatikossa oli ollut 30 patruunan vajaus.
  • Prikaatin mukaan käytetyt patruunat oli pakattu 90-luvulla Lapuan patruunatehtaalla.
Puolustusvoimat käyttää harjoituksissaan viime vuosituhannella valmistettuja patruunoita. Tämä kävi ilmi, kun Porin prikaati kertoi tiistai-illan tapahtumista Säkylässä.

Prikaatissa etsittiin kadonneiksi epäiltyjä patruunoita. Etsintä- ja tutkintaoperaatio aloitettiin, kun ampumaharjoituksen jälkeen syntyi epäily, että 30 patruunaa on kateissa.

Ampumaharjoitukseen osallistui tiistai-iltapäivänä 25 viestikomppanian varusmiestä. Prikaatin vartiosto kuuli heitä ja henkilöstöä illalla useiden tuntien ajan. Lopulta tutkinnassa päädyttiin lopputulokseen, että yksi patruunalaatikoista oli pakattu puutteellisesti.

90-luvun patruunoita
Porin prikaatin tiedottaja Markus Malila sanoo, että prikaati raportoi puutteesta maavoimien esikuntaan ja logistiikkalaitokseen. Sieltä lähtee tieto eteenpäin patruunanvalmistajalle.

Malilan mukaan patruunat on valmistettu Lapuan patruunatehtaalla. Puutteellisen pakkauksen syypäätä on kuitenkin vaikea löytää, sillä patruunoita ei ole valmistettu ihan äskettäin: patruunalaatikko on peräisin 90-luvulta.

Tiedottaja Malila ei avaa tämän tarkemmin, kuinka vanhoja patruunoita puolustusvoimat käyttää tai miten isot patruunavarastot puolustusvoimilla on. Puolustusvoimat on joka tapauksessa varautunut kriisitilanteisiin laajoilla puolustusvälinevarastoilla.
 
Stop the press. PV on täysin ajastaan jälkeen jäänyt.
http://yle.fi/uutiset/3-9296223
En minä ainakaan ole nähnyt 90-luvulta peräisin olevia patruunoita, kyllä kaikki 2014-2015 ampumani JVA 0316:t olivat 80-luvulta, varhaisimmat muistaakseni '82. Muut olivat sitten tällä vuosikymmenellä pakattuja, tosin aivan äsken olleissa kertauksissa oli jotain 70-luvun hylsyihin ladattuja räkäpäitä.
 
15 vuotta sitten tuli ammuttua 9mm patruunaa joka oli pakattu -44 ja -54. Suurin osa rynkyn kuulistakin mitä ampunut on -70 luvulta.
 
Faija muistaakseni kertoi varusmiehenä -68 syöneensä sotavuosina tehtyä näkkileipää.
 
Vuonna -85 Niinisalossa ammuin Lahti-Salorannalla patruunoita, jotka oli pakkausleimojen mukaan peräisin lokakuulta -41.
 
Joutua vapaaehtoistyöhön :confused:

Työttömät joutuvat vapaaehtoistöihin – hallituksen työryhmältä mullistava ehdotus

http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000002239195.html
Normaalia surkeaa iltapäivälehtien uutisointia. En silti varsinaisesti kehu ideaakaan. Eli tarkoituksena olisi korvata työmarkkinatuki. Tässä ovat olennaisimmat kohdat:

Osallistumistulo kääntäisi vastikkeellisuuden ajatuksen päälaelleen, sanoo Hiilamo: viranomaiset eivät enää yrittäisi pakottaa työttömiä erilaisiin ”aktivointitoimenpiteisiin” sanktioiden uhalla, vaan työttömät ehdottaisivat viranomaisille itse toimintaa, johon he haluaisivat osallistua.

– Työttömän pitää osoittaa, että hän ansaitsee tuet. Tässä mallissa ei ole varsinaisia sanktioita, vaan osallistuminen on ehto koko tuen saamiselle.

Työtön sopisi itselleen sopivasta ”osallistumistoiminnasta” sosiaalityöntekijän kanssa.

– Jos mikään neuvottelu sosiaalityöntekijän kanssa ei tuota tulosta, henkilö siirtyy toimeentulotuelle, josta taas voi aina palata osallistumistuen piiriin.

Ennustan että tuosta seuraa vain se, että osa työmarkkinatukiporukasta yksinkertaisesti siirtyy toimeentulotuen piiriin. Lopputulos +/- nolla; riippuen mikä rahallinen ero on osallistumistuella ja toimeentulotuella (joka tunnetaan mahdollisesti pian nimellä perustulo). Ketä oikeasti kiinnostaa alkaa perustelemaan tekemistensä hyötyjä jos tukisummat ovat samaa luokkaa?

Lasketaanko se mielenterveystyöksi jos pidättäytyy päivä toisensa perään harjoittamasta luovaa tuhoa? :D Voiko ihminen olla oman itsensä terapeutti, vai pitääkö sanoa että naapuri on välillä terapeutti ja välillä potilas? Entä jos tuuppaa vasaralla poliisiauton tai kansanedustajan auton kylkeä, niin katsotaanko se oikeusalan tai mekaanikan alan työllistämisen edistämiseksi? :rolleyes: Jos kävelen kadulla tupakoimatta 15-30min päivässä, niin annanko tupakoimattomuudellani hyvää esimerkkiä nuorisolle, ja katsotaanko se nuorisotyöksi? Vai pitääkö kävellä tupakoimatta vähintään 6h päivässä ennen kuin ehto täyttyy? Samaan aikaan en muuten käytä huumeitakaan, joten sekin esimerkki pitäisi ottaa huomioon. Entä mikä tämän irvileukailun rahallinen arvo on? Saako viihdyttävästä foorumipostauksesta esim. 50€ korvauksen? Kuinka monta tykkäystä pitää saada 50€:n eteen, ja onko se rikos/petos jos laittaa naapurin (tai naapurin läppärin) tykkäämään postauksesta? :rolleyes:
 
Sanon suoraan että toivon ensi eduskuntavaalien voittajien olevan demarit ja vihreät, sipilän hallitus on kävelevä katastrofi ja aina vain enemmän alkaa muistuttamaan fascistihallitusta. Parempi elää demarina lainarahoilla kuin tämä nykyinen natsimeininki.
 
Viimeksi muokattu:
No, onhan siinä yhteyttä siihen, että 30-luvun Saksassakin pistettiin kansalaiset työpalveluun (en tarkoita keskitysleirejä). En tiedä saiko siitä korvausta, pitää tarkistaa...ei näköjään saanut.

1935 määrätyn lain mukaan nuorten aikuisten miesten iältään 18–25 vuotta täytyi suorittaa palkaton kuuden kuukauden työpalvelusjakso opintojen jälkeen. Työpalveluksen jälkeen seurasi kahden vuoden asepalvelus.[10]

Suomessahan sitten saisi edelleen jotain korvausta, joten hieman reilumpi systeemi :D
 
Sanon suoraan että toivon ensi eduskuntavaalien voittajien olevan demarit ja vihreät, sipilän hallitus on kävelevä katastrofi ja aina vain enemmän alkaa muistuttamaan fascistihallitusta. Parempi elää demarina lainarahoilla kuin tämä nykyinen natsimeininki.
Itsekkin olen miettinyt että tehdään kuin kreikat ja muut. Otetaan lainaa niin että perse repeää. Raha tulee taikaseinästä. Jatketaan tätä niin kauan kuin voidaan. Katsotaan kuinka käy..
 
Vielä kun tähän jatkaa, niin eikös tuota jo lainaamaani edeltävä osio ole melkein kuin hallitusohjelmasta... :D :D :p :

https://fi.wikipedia.org/wiki/Natsi-Saksa

Tiukan valtion kontrollin ja sotavarustelun ansiosta natsi-Saksassa saavutettiin miltei täystyöllisyys. Tosin ajan tilastoihin ei luettu lapsettomia naisia, joita ei mielellään päästetty töihin ja äitejä, joita yleensä kiellettiin työskentelemästä. Myöskään miljoonia pidätettyjä ja kansalaisoikeutensa menettäneitä ei laskettu työllisyyslukuihin. Työläisten edut ja oikeudet olivat huonot. Palkat laskivat vuosien 1933 ja 1938 välillä noin 25 prosenttia. Ammattiliitot kiellettiin, kuten myös kollektiivinen kaupanteko ja oikeus lakkoiluun. Työntekijällä ei ollut myöskään oikeutta kieltäytyä määrätyistä töistä, ja työpaikan vaihtoon vaadittiin työnantajan suostumus.[9]

Ja tuo lihavoitu suoraan TE-palvelun/KELA:n jutuista :D
 
Normaalia surkeaa iltapäivälehtien uutisointia. En silti varsinaisesti kehu ideaakaan. Eli tarkoituksena olisi korvata työmarkkinatuki. Tässä ovat olennaisimmat kohdat:



Ennustan että tuosta seuraa vain se, että osa työmarkkinatukiporukasta yksinkertaisesti siirtyy toimeentulotuen piiriin. Lopputulos +/- nolla; riippuen mikä rahallinen ero on osallistumistuella ja toimeentulotuella (joka tunnetaan mahdollisesti pian nimellä perustulo). Ketä oikeasti kiinnostaa alkaa perustelemaan tekemistensä hyötyjä jos tukisummat ovat samaa luokkaa?

Lasketaanko se mielenterveystyöksi jos pidättäytyy päivä toisensa perään harjoittamasta luovaa tuhoa? :D Voiko ihminen olla oman itsensä terapeutti, vai pitääkö sanoa että naapuri on välillä terapeutti ja välillä potilas? Entä jos tuuppaa vasaralla poliisiauton tai kansanedustajan auton kylkeä, niin katsotaanko se oikeusalan tai mekaanikan alan työllistämisen edistämiseksi? :rolleyes: Jos kävelen kadulla tupakoimatta 15-30min päivässä, niin annanko tupakoimattomuudellani hyvää esimerkkiä nuorisolle, ja katsotaanko se nuorisotyöksi? Vai pitääkö kävellä tupakoimatta vähintään 6h päivässä ennen kuin ehto täyttyy? Samaan aikaan en muuten käytä huumeitakaan, joten sekin esimerkki pitäisi ottaa huomioon. Entä mikä tämän irvileukailun rahallinen arvo on? Saako viihdyttävästä foorumipostauksesta esim. 50€ korvauksen? Kuinka monta tykkäystä pitää saada 50€:n eteen, ja onko se rikos/petos jos laittaa naapurin (tai naapurin läppärin) tykkäämään postauksesta? :rolleyes:
Hyviä huomioita taas, veli @Beerfect ... eihän noissa kuvioissa ole kansantalouden suljetun tilinpidon kannalta viime kädessä mitään merkitystä (joo se on joltain pois!), paitsi että taas ylimääräinen kerros kallista byrokratiaa suojatyö-parasiiteille.
Noh, onneksi on perjantai, siirrynpä itse asiassa just nyt perkaamaan kännitopiikkia kun alkaa olemaan moderaation vaatima alkosaldo kohdillaan! Привет!
 
Noita kilpiä oli Ruotsissa jo 90-luvulla melko monessa ympyrässä, ilmeisesti heille kovin tarpeellinen (?)
Nurmolaisiin viittausta ei toki ollut.
 
Turhan tylyä että tuo "vapaaehtoistyö" koskee myös kotona pieniä lapsia hoitavia. Toivottavasti tuo edes suunnitellaan niin ettei siitä tule taloudellista riskiä osallistujalle.
Koijarit ovat tietenkin nyt jo keksineet miten hyödyntävät tulevan ilmaistyövoiman.
 
Iso ongelma on ihmisten hautautuminen koteihinsa ja siitä alkava eristäytyminen maailmasta ja sosiaalisista kontakteista. Keskikaljakuppila taas on huono paikka verkostoitua.

Epäilen tällä vapaaehtoistyö ajatuksen olleen torjua tätä syrjäytymistä. Erakoitunut ihminen huonoilla sosiaalisilla kyvyillä ei ole mikään hitti tuote työmarkkinoilla.
 
Back
Top