Pitäisikö isänmaallisuutta kannustaa yhteiskunnassa?

TheRomanRuler

Kapteeni
Historiassa kaikkein menestykkeimmät valtakunnat ovat myös olleet isänmaallisimpia. Isänmaallisuus yhdistää kansaa ja auttaa pärjäämään vaikeina aikoina.
Pitäisikö mielestänne kouluissa, mediassa sun muussa kannustaa isänmaallisuuteen ja opettaa sen hyötyjä?

Mielestäni jokainen joka uskoo isänmaallisuuden olevan eilisen päivän oppi on väärässä. Isänmaallisuus ei kenties sovi nykypäivään, mutta monella tapaa se tarkoittaa mielestäni sitä että "nykypäivää" pitää muuttaa parempaan suuntaan, eikä hyväksyä että ikivanha, evoluution suosima 'oppi' katoaisi.
 
  • Tykkää
Reactions: jak
Joudut kyllä nyt määrittelemään tarkemmin tarkoittamasi isänmaallisuuden. Ole hyvä.
 
Samaa mieltä. Jyrkkä ehkä ja kyllä ja ei.
Joudut kyllä nyt määrittelemään tarkemmin tarkoittamasi isänmaallisuuden. Ole hyvä.
Lyhyesti:isänmaallinen henkilö pyrkii tekemään parhaansa maansa vuoksi, ajatellen epäitsekkäästi valtiota (joka koostuu kansalaisista ja demokratiassa valta on kansalla) parhaansa mukaan. Patriootti voi myös ajatella valtiotaan subjektiivisesti parempana kuin muut maat, samalla tapaa kuin ihmiset ajattelevat oman perheensä olevan paras, vaikka tietävätkin ettei se niin yksinkertaista ole.

Pitempään selostukseen mahtuu vaikka mitä, talkoo töistä armeijaan ja siivoojasta politiikoksi, pyrkii isänmaallinen ihminen tekemään parhaansa, motivaationa valtion hyvinvointi ja kansalaisten yhtenäisyys, sekä ajatus "samassa veneessä" olemisesta. Isänmaallinen henkilö voi mm pyrkiä tekemään ikäviäkin töitä mikäli valtio siitä hyötyy, mm sotiminen mutta ehdottomasti myös arkisemmat työt kuten siivous.
Nyky-yhteiskunnassa on motivaationa usein itsekkyys, esimerkiksi rahan saaminen töistä. Toki motivaatioita on monia, esimerkiksi rahaakin voi pyrkiä hankkimaan jotta perheestä pystyy huolehtimaan mikä ei ole itsekästä, mutta yleisesti sanoen arvelisin että nyky-yhteiskunta on turhan itsekäs.
Isänmaallisuudesta syntyvästä kansallisesta ryhmähengestä taas on hyötyjä, ihmiset tuntevat kuuluvansa osaksi yhteiskuntaa, ja syrjäytynytkin putkimies voi ajatella tekevänsä parhaansa isänmaan vuoksi. Isänmaallisuus myös antaa elämälle tarkoitusta, nykyään mikään ei estä minua jäämästä kotiin masentuneena (diagnosoitu sairaus joten KELA pitää huolen elättämisestäni), mutta isänmaallisena haluan auttaa yhteiskuntaa joka on auttanut minua.
Ihmisiä voitaisiin muistuttaa veroja maksaessa miten isänmaallista on kantaa kortensa kekoon ja auttaa valtiota, tai se voi motivoida töihin jottei yhteiskunnalle tule lisätaakkaa.
Isänmaallisuutta toki voi käyttää väärin. Ihan niinkuin mitä tahansa voi käyttää väärin. Esimerkiksi voidaan sanoa että on isänmaallista mennä sotaan ja hankkia Karjala takaisin. Mutta yhtä lailla voidaan ajatella että mitä kaikkea rahallista hyötyä Karjalasta saattaisi tulla. Tätä varten ihmisillä on kunniaa, josta myös ei juurikaan puhuta nykypäivänä sillä sitäkin on joskus käytetty väärin, aivan niinkuin mitä tahansa aatetta tai tunnetta voidaan käyttää väärin ja manipuloida.
Toisessa maailmansodassa Japanilaiset tekivät itsemurhia ja itsemurharynnäköitä mm kunniasyistä joka osaltaan johtui isänmaallisuudesta. Mikäli tälläiseen pystytään, pystytään isänmaallisuudella ja kunnialla motivoimaan ihmisiä olemaan epäitsekkäämpiä ja muuten parempia ihmisiä.

Toki se on mahdotonta tarkasti määritellä mitä isänmaallisuus on, mutta yleisesti sanoisin että isänmaallinen ajattelee isänmaansa etua mahdollisimman epäitsekkäästi. ihmiset ovat itsekkäitä olentoja, joten usein kun yrittää olla epäitsekäs syntyy hyvä tasapaino itsekkyyden (huolehtiminen omasta terveydestä...) ja epäitsekkyyden (....jotta voi auttaa valtiota)välillä.

Mikäli tarkempaan pitää määritellä, olisivat tarkemmat kysymykset arvostettuja. Miten ihmiset määrittelevät isänmaallisuuden voi kirjoittaa monta esseetä, tai vastata kyllä/ei kysymyksiin mikäli jotakin on mielessä.
 
Näen kyllä pointtisi, ja isänmaallisuus on itsellenikin lähtökohtaisesti täysin positiivinen ilmiö. Ongelma tulee siitä historiallisesta painolastista missä isänmaallisuutta on käytty arvelluttavien tarkoitusperien edistämiseen.
 
Sen ajan mitä ihmiskunta on ollut olemassa niin lyön kiveksistäni vetoa että ihan jokaista tunnetilaa tai vähänkin latautunutta asiaa on käytetty arveluttavien tarkoitusperien edistämiseen. Isänmaallisuus on listalla korkealla kun sen väärinkäyttö on aika tuoreessa muistissa toistaiseksi. Isäm maallisuus on taas jotain ihan muuta.

Ei isänmaallisuudessa minusta mitään väärää ole. Ja Suomi on paras maa. Meidän pitäisi nimi vaihtaa Finlandista Bestlandiin!(vähän pilkettä silmäkulmaan)
 
Pitkällä aikavälillä isänmaallisuus perustuu aitoihin de factoihin, realityyn. Puhallettu vöyhkäisämmaallisuus ei kestä rankkojen aikojen painetta vaan tyhjenee kuin rikkinäinen preservatiivi, väärään aikaan ja väärään paikkaan. :rolleyes:

Omaa kansaa varten valjastettu propaganda on perustettava tosiasioihin, tottakai tunnetta voidaan ladata peliin. Mutta katsokaa nyt vaikka 6.12 sankarihautausmaiden väkeä. Ei niihin puhallu laajat kansanjoukot ja kaikki kulkukelpoiset vauvasta vaariin. Osa jaksaa temuta vuodesta toiseen mm. niissä tapahtumissa, syistä tai toisista. Valtaosa ei lähde. Toisaalta onko ammoisten muistelutoiminta sitten isänmaallisuutta teräksen kirkkaana vai perinnetoimintaa, joka aikansa pyörii, kunnes harmaahapset siirtyvät tuonilmaisiin. Kertooko tällainen toiminta isänmaallisuudesta?

Isänmaallisuuden määritteleminen ei ole ihan helppo pesti. Onko esim. omaisuuttaan syystä tai toisesta piilotteleva Luigi isänmaallinen, vaikka hän kävisi Maanpuolustuskurssin ja verkostoituisi niissä samanhenkisen ja -taustaisen väen kanssa? Onko Tallinnassa örveltävä kansitakkeihin puettu alemman keskiluokan suomalaislauma isänmaallinen, kun pilaa suomikuvaa kympillä ja tekee itsensä ja samalla suomalaiset naurettaviksi ellei peräti halveksittaviksi? Miten isänmaallinen onkaan moottoripyöräkerho, joka latoo veteraanijuhlassa ison sekin tiskiin, näyttävästi ja nöyrästi. Sekin, jonka valuuttaosa on hankittu hmmm, eri keinoin?

Isänmaallisuus taitaa olla puhtainta ja lujinta niissä piireissä, joissa siitä ei vouhoteta ja vöyhkätä......taviskansa on tämän maan suola ja jos tuon taviskansan isänmaallisuus menetetään de facto - syistä, ollaan tosi syvällä. Siinä ei enää sitten auta mikään propaganda, ei pappien puheet eikä örmäkän everstin korhakat lausunnot.
 
Pitkällä aikavälillä isänmaallisuus perustuu aitoihin de factoihin, realityyn. Puhallettu vöyhkäisämmaallisuus ei kestä rankkojen aikojen painetta vaan tyhjenee kuin rikkinäinen preservatiivi, väärään aikaan ja väärään paikkaan. :rolleyes:

Omaa kansaa varten valjastettu propaganda on perustettava tosiasioihin, tottakai tunnetta voidaan ladata peliin. Mutta katsokaa nyt vaikka 6.12 sankarihautausmaiden väkeä. Ei niihin puhallu laajat kansanjoukot ja kaikki kulkukelpoiset vauvasta vaariin. Osa jaksaa temuta vuodesta toiseen mm. niissä tapahtumissa, syistä tai toisista. Valtaosa ei lähde. Toisaalta onko ammoisten muistelutoiminta sitten isänmaallisuutta teräksen kirkkaana vai perinnetoimintaa, joka aikansa pyörii, kunnes harmaahapset siirtyvät tuonilmaisiin. Kertooko tällainen toiminta isänmaallisuudesta?

Isänmaallisuuden määritteleminen ei ole ihan helppo pesti. Onko esim. omaisuuttaan syystä tai toisesta piilotteleva Luigi isänmaallinen, vaikka hän kävisi Maanpuolustuskurssin ja verkostoituisi niissä samanhenkisen ja -taustaisen väen kanssa? Onko Tallinnassa örveltävä kansitakkeihin puettu alemman keskiluokan suomalaislauma isänmaallinen, kun pilaa suomikuvaa kympillä ja tekee itsensä ja samalla suomalaiset naurettaviksi ellei peräti halveksittaviksi? Miten isänmaallinen onkaan moottoripyöräkerho, joka latoo veteraanijuhlassa ison sekin tiskiin, näyttävästi ja nöyrästi. Sekin, jonka valuuttaosa on hankittu hmmm, eri keinoin?

Isänmaallisuus taitaa olla puhtainta ja lujinta niissä piireissä, joissa siitä ei vouhoteta ja vöyhkätä......taviskansa on tämän maan suola ja jos tuon taviskansan isänmaallisuus menetetään de facto - syistä, ollaan tosi syvällä. Siinä ei enää sitten auta mikään propaganda, ei pappien puheet eikä örmäkän everstin korhakat lausunnot.
Juu. Mutta mikäli perustaviksia kannustetaan isänmaallisuuteen ja kouluissa keskustellaan mikä on isänmaallista käytöstä, eikö isänmaallisuus silti säily puhtaana niissä piireissä joissa siitä ei vouhoteta? Ei kaikkia tarvitse fanaattisiksi nationalisteiksi muuttaa, ja asiasta vouhottamattomat voisivat yhä jatkaa kuvainnollista hiljaisuuttaan. Mutta muutetaan ne muut ihmiset parhaamme mukaan isänmaallisemmiksi. Toki käytännössä kaikki on hankalampaa. Likaisimmassakin talossa voi olla puhdas nurkka. Mutta silti haluan mieluummin puhtaan talon kaikin puolin, olkoonkin että nurkka näyttää nyt likaiselta vertailussa. On se parempi kuin tämä:
Sääliksi käy Saksalaisia.
 
Näen kyllä pointtisi, ja isänmaallisuus on itsellenikin lähtökohtaisesti täysin positiivinen ilmiö. Ongelma tulee siitä historiallisesta painolastista missä isänmaallisuutta on käytty arvelluttavien tarkoitusperien edistämiseen.
Eli kerran kun joku historiassa lipun pudottaa, se pitäisi ikuisiksi ajoiksi maahan jättää? Ei. Tuota mielipidettä vastaan pitää taistella, ja muistaa että isänmaallisuus itsessään ei ole yhtään huonompi tai parempi kuin ydinaseet. Kummatkin ovat vain aseita, ihmisistä aseiden takana riippuu se miten niitä käytetään.
 
No vaikkapa poliitikot. Vaativat kansalta uhrautumista isänmaallisuuden ja säästöjen nimissä. Samalla perustavat lisää hallinnollisia hillotolppavirkoja puoluetovereille. Tai järkkäävät hyvän diilin firmalle, jonka johtoryhmässä myös sattumalta istuvat.

Tämä vain esimerkiksi isänmaallisuuden väärinkäytöstä yksittäistapauksia nimeämättä.
 
Milloin tuollaista on muka tapahtunut Suomessa?? Talvisotako on sellainen?

Isänmaallisuus oudoissa käsissä
marraskuu 29, 2013 - Yhteiskunta

– On hyvin vaarallista, että tietyt yhteiset symbolit luovutetaan ääri-ideologian käyttöön. Usein vielä sanotaan, että tässä ollaan veteraanien ja isänmaan asialla. Ei näillä ideologioilla ole mitään tekemistä sotaveteraanien kanssa, Kivimäki sanoo.

Tieto-Finlandia-palkinnon saanut Ville Kivimäki harmittelee, että veteraanit on otettu muukalaisvihan välineiksi

Sotasukupolven kunnioituksen käyttö muukalaisvihan välineenä harmittaa tutkija Ville Kivimäkeä, joka on tutkinut suomalaissotilaiden henkisiä haavoja Murtuneet mielet -tutkimuksessaan. Kirja sai tämänvuotisen Tieto-Finlandia-palkinnon.

– Suurin osa suomalaisista on aina arvostanut veteraaneja, mutta 1990-luvulla alkaneessa kunnianpalautuksessa on osin mennyt puurot ja vellit sekaisin, Kivimäki sanoo.

Kunnianosoituksen nimissä ryhdyttiin korostamaan kovia ja kovuutensa vuoksi isänmaallisiksi ymmärrettyjä arvoja.

– Historiallisesti katsottuna sotasukupolven kestävintä sisäpoliittista perintöä on kuitenkin suomalaisen hyvinvointivaltion rakentaminen 1950-luvulta alkaen, ei rasismi, militarismi saati uusliberalismi.

Kivimäestä muiden kuin veteraanien itsensä on hyvin kyseenalaista puhua ikään kuin sotasukupolven mandaatilla.

– Veteraanit otetaan keppihevosiksi milloin minkin asian eteen. Linnan itsenäisyysjuhlissa yksi kansanedustaja sanoi, että tässä loataan veteraanien kunniaa, kun täällä homoseksuaalit tanssii. Ja tällaisia ”veteraanit raivostuivat” -lööppejä laaditaan hyvin kevyin perustein.

Veteraanien nimissä puhumisesta on tullut Kivimäen mukaan sotkuinen identiteettipoliittinen kenttä lähinnä netin keskustelupalstoilla.

– Ruotsin kieltä vastustetaan, koska veteraanit…venäläisiä ja romanikerjäläisiä vastustetaan, koska veteraanit…maahanmuuttoa vastustetaan, koska veteraanit, Kivimäki luettelee.


Suomi-symbolit skinien käytössä


Ville Kivimäki opiskeli 1990-luvulla Joensuussa, jossa syntyi muukalaisvihamielinen skini-aalto. Siihen kuului Suomen lipun, vaakunan ja ylipäätään isänmaallisuuden omiminen väkivaltaisen alakulttuurin haltuun.

– On hyvin vaarallista, että tietyt yhteiset symbolit luovutetaan ääri-ideologian käyttöön. Usein vielä sanotaan, että tässä ollaan veteraanien ja isänmaan asialla. Ei näillä ideologioilla ole mitään tekemistä sotaveteraanien kanssa, Kivimäki sanoo.

Kivimäki asui kahdeksan vuotta Joensuussa sotaveteraanin yläkerrassa, johon hänen jälkeensä muutti nuori skinejä sympatisoiva poika. Hän laittoi Suomen lipun ikkunaan, mutta sotaveteraani ei pitänyt siitä.

– Viljo loukkaantui siitä hyvin paljon, että mitenkä lippua voi käyttää ikkunavaatteena. Tällä tavoin kunnianosoitus voi mennä aivan metsään. Viljo olisi varmaan arvostanut paljon enemmän esimerkiksi lumenluontiapua tai siivoja käytöstapoja.


Veteraanien pilkkaa vai ymmärtämättömyyttä?


Yksi uuspatriotismin myyteistä on väite, että sotaveteraaneja ehtimiseen ryvetettiin läpi koko 1960- ja 1970-lukujen. Tässä näkemyksessä kokonainen ajanjakso typistyy kahteen karikatyyriin: suojeluskuntalaiseen veteraaniin ja pilkkakirvestä heiluttavaan taistolaiseen.

– Moni veteraani on varmasti loukkaantunut, mutta toisaalta esimerkiksi Eino S. Repo, Aarne Saarinen, Ahti Karjalainen, Ele Alenius ja Touko Laaksonen olivat sotaveteraaneja. Nyt on esitetty ajatus, että veteraani oli aina oikeistoa, jota nuori vasemmistolainen ryvetti. Se on paljon monimutkaisempi kuvio, Ville Kivimäki sanoo.

Kivimäki erottaa toisistaan veteraanien haukkumisen ja ymmärtämisen. Eivät veteraanit aina itsekään ymmärtäneet eivätkä osanneet asioistaan puhua.

– On yleismaailmallinen ilmiö, että veteraanit kaikkialla ovat kokeneet, että seuraava sukupolvi ei ymmärrä mitä he ovat kokeneet. On ihan hyvä kysymys, että voiko sitä edes ymmärtää, Kivimäki pohtii.

Hän pitää hyväksyttävänä sitä, että nuoreksi kasvava lapsi ei kohdista valtavaa määrää ymmärrystä isänsä kokemuksiin.

– Eikö lapsen olekin terveempää ottaa niitä irtiottoja ja kasvaa siitä? Ymmärtämättömyys on varmasti sattunut usein varmaan pahastikin moniin veteraaneihin, mutta ei se ole sama asia kuin pilkkaaminen, vaan se on yleisempää sukupolvidynamiikkaa.


Leijonariipus ei pelkkää rasismia


Kivimäki kertoo lukeneensa paljon suurten ikäluokkien muistelmia, joissa vahvana trendinä nousee tavaton kunnioitus isien ja äitien sukupolvea kohtaan. Hän uskoo, että suurella osalla suomalaisista on aika avara käsitys sodista. Leijonariipuskulttuuria hän epäilee oireeksi, joka ei sittenkään ole kovin dominoiva.

– Saahan ihmiset leijonariipusta ja kiitos-paitoja pitää. Monilla heillä on varmaan vilpitön halu osoittaa jotain. Sekin on ikävää, että kun suomalainen mies vihdoin osoittaa lämpöisiä tunteita, niin heti tullaan viisastelemaan, että tsot tsot, tässähän on joku rasistinen piiloagenda. Siellä on varmaan monia veteraaneja ihan vilpittömästi arvostavia ja kunnioittavia ihmisiä.

Miten sotahistorian tutkijan perhe juhlii itsenäisyyspäivää?

– Kyllä me ollaan kynttilä ikkunalle usein laitettu, että kyllä se ihan juhlapäivä on. Mutta ehkä siitä sotakeskeisyydestä voitaisiin siirtyä siihen suuntaan, että mitä sillä säilytetyllä itsenäisyydellä tehtiin. Että miten rutiköyhästä maasta onnistuttiin rakentamaan niinkin toimiva ja tasa-arvoinen yhteiskunta.

Teksti Heikki Laurinolli

http://aikalainen.uta.fi/2013/11/29/isanmaallisuus-oudoissa-kasissa/


Vähän kyllä naurettaa ajatus, että esimerkiksi siivoajan pitäisi isänmaallisesti ajatella Suomen parasta.

Mielestäni olisi isänmaallista, että siivoaja voisi vedota isänmaallisuuteen, kun pyytäisi vaikka kuukausipalkalle ja sellaista palkkaa jolla voisi elää!

"Nyt yrittäjä pistät, mulle täydet tunnit ja kuukausipalkan, että perhe pärjää isänmaallisesti omillaan ja ei tarvi sossusta rahaa hakea."

Mielestäni homma olisi täysin linjassa muinaisten roomalaisten oppien kanssa (jotka ensimmäisinä keksivät kansallisuuteen liittyvän nationalismin). Jo antiikin varhaisvaiheissa roomalaiset totesivat, että heikkoina aikoinan köyhien ei tarvinnut maksaa veroa ja köyhille riitti se, että he elättivät itsensä ja kasvattivat lapsensa. Rikkaille sen sijaan mätkäistiin tuntuvat lisäverot.

Eräs sukulaismies oli 60 vuotta demari. Tausta oli sellainen, että 15 vuotiaana sotilaspojaksi ja 17 vuotiaaan vapaaehtoisena rintamalle. Ei kysytty mitä hyötyy, kun isänmaa kutsui poikiaan. Sodan jälkeen oli sitten työnantajilla ja muilla viskaaleilla toinen ääni kellossa. Isänmaallisuus ja uhrautuminen olikin ollut omaa tyhmyyttä. Virkaa ei saanut kun ei ollut oppikoulu käytynä. Töihin pääsi hanttihommiin, kun ei ollut kunnon ammattimiehen taitoja. Yhteishenki loppui syyskuuhun 1944 ja vanha opintojen sekä tittelien korostaminen alkoi. Eniten kuulemma otti päähän "isänmaasta huudelleiden" itsekkyys ja pikkumaisuus. Kommarit sentään olivat johdonmukaisesti vihamielisiä kaikelle kansallisaatteelle. Keski- ja yläluokka taas oli silmääpalvovaa porukkaa joka hädänhetkellä kyllä kelpuutti riveihinsä ja jopa palkitsi torpan pojan, mutta joka heti rauhan tultua olikin herra maisteri, opettaja, komisario jne..

Ei miehestä Suomen vihaajaa tullut, mutta hurraan huutaminen ja "epäitsekäs uhrautuminen" lähti kerrasta.
 
Ei meillä ole perusteita isänmaallisuus hehkuttamiseen.
Jaa, että miksei, no mistäs me esimerkki saadaan, kun kaikki ne henkilöt, joiden tulisi esimerkkeinä olla, ovat täysin omaan pesään vetäjiä ja me kansalaiset saamme maksaa laskut....
Pitäisi olla edes jokin peruste siihen yltiöisänmaallisuuteen suurille kansanmassoille....
 
Ei meillä ole perusteita isänmaallisuus hehkuttamiseen.
Jaa, että miksei, no mistäs me esimerkki saadaan, kun kaikki ne henkilöt, joiden tulisi esimerkkeinä olla, ovat täysin omaan pesään vetäjiä ja me kansalaiset saamme maksaa laskut....
Pitäisi olla edes jokin peruste siihen yltiöisänmaallisuuteen suurille kansanmassoille....

Onko Poliitikkojen ja Suomen johtajien nyky isänmaallisuus sekä esimerkki muille: kansalaisten syyllistämistä, valehtelua, kieroilua ja valtion varojen "uudelleen järjestelyä" eli oman lompakon täyttämistä valtion varoista minkä ehtii ja pystyy..?
 
Viimeksi muokattu:
On niitä isänmaallisiakin poliitikkoja. Mutta mädät omenat pilaavat kaikkien maineen.
 
Eipä erityisemmin. Ei koulussa tarvitse opettaa mitään poliittista suuntausta, vaikka siellä toki nytkin niin tehdään.
 
Back
Top