Pitäisikö Suomen myydä kansalaisuuksia?

Tetra

Respected Leader
BAN
Kyproslaiset EU-toverimme myyvät kansalaisuuksia 2 miljoonan euron hintaan. Kauppa on käynyt ja Kypros on tienannut menettelyllä yli 6 miljardia euroa. Venäjän vastaiset pakotteet eivät suinkaan ole estäneet kaupankäyntiä venäläisten kanssa, sillä 1500 venäläistä on ansainnut Kyproksen kansalaisuuden rahalla. Kiinalaiset ovat toiseksi suurin asiakasryhmä. Muita kansalaisuuksia myyviä EU-maita ovat ainakin Malta ja Bulgaria.

Suomen läheinen sijainti tekisi Suomesta houkuttelevan kohteen monelle varakkaalle venäläiselle, mutta epäilemättä potentiaalisia asiakkaita löytyisi muualtakin maailmasta, sillä pelkästään Kiinasta löytyy yli miljoona suuren nettovarallisuuden omaavaa ihmistä. Uskon, että Suomi voisi pyytää passista hieman enemmänkin kuin 2 miljoonaa. Hintoja voitaisiin tunnustella epävirallisesti ennen kaupankäynnin aloittamista ja kysynnän yllättäessä voitaisiin hintoja korjata ylöspäin. Perinteisesti suomalaisten on ajateltu olevan varsin heikkoja markkinointiosaamiseltaan, mutta voimme luottaa siihen, että tässä tapauksessa kauppa kävisi vaikkei myyntiä edistettäisi valtavin markkinointiponnisteluin. Ymmärtääkseni Suomen kansalaisuuden saaminen ei nykyisellään vaadi hirveästi, joten on syytä kysyä olisiko kansalaisuuksien allokointi myymällä sen huonompi vaihtoehto? Myyjä tietysti valitsee kenelle myy, joten aivan kenelle tahansa ei tarvitse myydä.

Millaisiksi koette asiaan liittyvät mahdollisuudet ja uhat?
 
Ehkä Suomen naapureille, mutten tiedä, olisivatko muunkin maiden kansalaiset kiinnostuneita Suomesta.
 
Jos tuossa perusteluna on " Ymmärtääkseni Suomen kansalaisuuden saaminen ei nykyisellään vaadi hirveästi"
niin ensiksi miettisin uusiksi kansalaisuuden saamisen kriteerejä niin että kansalaisuuden saaminen ei ole mikään automaattisesti myönteinen päätös.
Sellaiset ihmiset joille länsimainen elämäntapa on vieras pitäisi jättää pois. Niitä muunlaisia elämäntapoja löytyy muista maista joten suunnatkoon sinne mistä se enemmän itseä miellyttävä malli löytyy.
Näin Suomi säästyy monelta myöhemmältä harmilta.
 
Viimeksi muokattu:
Ehkä Suomen naapureille, mutten tiedä, olisivatko muunkin maiden kansalaiset kiinnostuneita Suomesta.
Venäjää lukuunottamatta en usko Suomen naapurimaiden kansalaisten olevan kovin kiinnostuneita Suomen kansalaisuudesta. Uskoakseni kiinnostusta löytyisi muualtakin kuin vain Suomen naapurimaista, esimerkiksi jo mainitusta Kiinasta. Väkirikkaan Aasian vaurastuessa maksukykyisiä kiinnostuneita löytyy varmasti enemmän. Kyproksen kansalaisuuden on ostanut mm. malesialainen ja kambodzalainen, joten asiakkaita kyllä löytyy monesta eri maasta.

Jos tuossa perusteluna on " Ymmärtääkseni Suomen kansalaisuuden saaminen ei nykyisellään vaadi hirveästi"
niin ensiksi miettisin uusiksi kansalaisuuden saamisen kriteerejä niin että kansalaisuuden saaminen ei ole mikään automaattisesti myönteinen päätös.
Sellaiset ihmiset joille länsimainen elämäntapa on vieras pitäisi jättää pois. Niitä muunlaisia elämäntapoja löytyy muista maista joten suunnatkoon sinne mistä se enemmän itseä miellyttävä malli löytyy.
Nain Suomi säästyy monelta myöhemmältä harmilta.
Suomi tienaisi tälläisellä menettelyllä. Raha ei missään nimessä määritä ihmisen arvoa, mutta usein varakkaissa perheissä kasvaneilla ihmisillä on hyvät edellytykset menestyä. Parhaassa tapauksessa kansalaisuuksien kauppaamisen myötä Suomi saisi menestyvissä perheissä kasvavia suomalaisia; ihmisiä jotka ovat syntymästään tai hyvin nuoresta iästä lähtien asuneet Suomessa. Selvää tietysti on, että emme puhu kovin suurista lukumääristä, ellei hintaa aseteta kovin alhaiseksi. Tietysti kaikki kansalaisuuden ostavat eivät Suomeen asettuisi.

Kotoutumisen tärkeydestä olen kanssasi samaa mieltä, vaikka en ehkä käyttäisi ilmaisua länsimaalainen elämäntapa. Vaikea uskoa esimerkiksi kiinalaisen menestyneen yrittäjän aiheuttavan suuria ongelmia suomalaisille, vaikka hän ei länsimaista elämäntapaa omaksuisikaan.

Ei perkele, sen myöntämistä pitäisi muutenkin kiristää huomattavasti, maassa voi asua ilman sitäkin jos löytyy pätevät perusteet.
Sopiva hinta, vaikkapa 5 miljoonaa euroa, lienee paljon nykyistä kansalaisuusmenettelyä haastavampi tapa ansaita Suomen kansalaisuus.
 
En halua tänne sen enempää oligarkkeja, gangstereita ja illegaaleja kuin tulonsiirto siirtolaisiakaan kansalaisiksi.
Tuskin kaikki kansalaisuuksia ostavat ihmiset kuuluvat näihin ryhmiin. Onko joku oligarkki nyt muutenkaan "ongelma"? Tässä voidaan käyttää tapauskohtaista harkintaa.
 
Kotoutumisen tärkeydestä olen kanssasi samaa mieltä, vaikka en ehkä käyttäisi ilmaisua länsimaalainen elämäntapa. Vaikea uskoa esimerkiksi kiinalaisen menestyneen yrittäjän aiheuttavan suuria ongelmia suomalaisille, vaikka hän ei länsimaista elämäntapaa omaksuisikaan.

Minusta tuo länsimainen elämäntapa on yksi tapa kuvata sitä mikä erottaa jotkut maat toisista. Tai ainakin muutaman vuosikymmenen ajan näin on ollut, nythän monet länsimaat ovat innostuneet enemmän monikulttuurisuudesta ja itse en usko sen toimivuuteen pitkällä aikavälillä. Minusta pitäisi ajatella pitkäaikaista tulevaisuutta ja jos joku ihminen on sitä mieltä että Suomen pitäisi toimia kuten joku ei-länsimainen maa (esim. diktatuurit eri puolilta maailmaa) sellaisesta ei pitäis tulla Suomen kansalaista on rahaa kuinka paljon tahansa. Kannattaa pitää mielessä että laajentumishaluiset, Suomea suuremmat maat pyrkivät vaikuttamaan ulkomailla muiden maiden asioihin tai vaikuttamaan ihmisten elämään jotka ovat omasta synnyinmaastaan pakoon lähteneet.
 
Ymmärrän huolesi maahanmuuton lieveilmiöstä, mutta miljoonilla euroilla kansalaisuuksia ostavat ihmiset lienevät eri porukkaa kuin etnisesti moninaisissa lähiöissä ongelmia aiheuttavat maahanmuuttajat. Suurilla summilla passeja ostavat ihmiset taitavat enemmän keskittyä valkokaulusrikollisuuteen.
 
Eikö maanomistuksessa ja monessa muussa asiassa ole väliä onko Suomen kansalaisuus vai ei? Siksikin pitäisi olla tarkkana että kansalaisuuteen ei ole nopeaa oikopolkua jota käytetään sitten Suomen vastaisesti muiden maiden etujen ajamiseen. Ei-kansalainen voidaan myös karkottaa maasta jota ymmärtääkseni ei voi tehdä Suomen kansalaiselle.
 
Nämä asiat vaativat harkintaa. Maakauppoihin liittyvää lainsäädäntöä voidaan päivittää tarpeen mukaan.

Mikäs siinä kunhan ei kiinalaisille ja muille kyseenalaisille kansoille...
Erikoinen kommentti. Kiinalaiset ovat hienoa väkeä ja Kiinasta löytyisi maksukykyisiä asiakkaita. Kiinalaiset tulevat olemaan maailman toiseksi vaikutusvaltaisin kansa, joten on syytä suhtautua kunnioituksella heihin.
 
Kyproslaiset EU-toverimme myyvät kansalaisuuksia 2 miljoonan euron hintaan. Kauppa on käynyt ja Kypros on tienannut menettelyllä yli 6 miljardia euroa. Venäjän vastaiset pakotteet eivät suinkaan ole estäneet kaupankäyntiä venäläisten kanssa, sillä 1500 venäläistä on ansainnut Kyproksen kansalaisuuden rahalla. Kiinalaiset ovat toiseksi suurin asiakasryhmä. Muita kansalaisuuksia myyviä EU-maita ovat ainakin Malta ja Bulgaria.

Suomen läheinen sijainti tekisi Suomesta houkuttelevan kohteen monelle varakkaalle venäläiselle, mutta epäilemättä potentiaalisia asiakkaita löytyisi muualtakin maailmasta, sillä pelkästään Kiinasta löytyy yli miljoona suuren nettovarallisuuden omaavaa ihmistä. Uskon, että Suomi voisi pyytää passista hieman enemmänkin kuin 2 miljoonaa. Hintoja voitaisiin tunnustella epävirallisesti ennen kaupankäynnin aloittamista ja kysynnän yllättäessä voitaisiin hintoja korjata ylöspäin. Perinteisesti suomalaisten on ajateltu olevan varsin heikkoja markkinointiosaamiseltaan, mutta voimme luottaa siihen, että tässä tapauksessa kauppa kävisi vaikkei myyntiä edistettäisi valtavin markkinointiponnisteluin. Ymmärtääkseni Suomen kansalaisuuden saaminen ei nykyisellään vaadi hirveästi, joten on syytä kysyä olisiko kansalaisuuksien allokointi myymällä sen huonompi vaihtoehto? Myyjä tietysti valitsee kenelle myy, joten aivan kenelle tahansa ei tarvitse myydä.

Millaisiksi koette asiaan liittyvät mahdollisuudet ja uhat?
Periaatteellisesti väärin. Ei jatkoon. Huolimatta siitä mitä muut maat tekevät.
 
Kyllä tarvitsee.
No, tämäkin lienee tietysti subjektiivista ja sinulla varmaankin on erilainen käsitys, mutta selitetään sitten.

Arvostan ja vaalin ideaa kansalaisyhteyskunnasta. Ihmisten yhteiskunnasta, joiden jäsenillä, eli kansalaisilla, on jonkinlainen yhteinen identiteetti. Jokaisella tuon yhteiskunnan jäsenellä on velvollisuuksia yhteiskuntaansa kohtaan samalla yhteiskunnalla on velvollisuus kansakunnan moraalikäsityksen mukaisesti pitää huolta kansalaisistaan. Jotta "kansalaisuuden" konseptilla olisi jokin arvo, niin sen ei pidä olla itsestäänselvyys. Yksilön täytyy jotenkin osallistua yhteiseen kansakuntansa tarinaan, ennen kuin se voidaan hyväksyä jäseneksi.

Jos tarinaan kuuluvuus on kaupan, niin mikä sen arvo aidosti enää on? On olemassa immateriaalisia asioita joita en halua rinnasta rahaan, vaikka niin tässä maailmassa tehdään yhä enemmän.

edit: tämä oli siis minun lyhyt vapaasti muotoiltu vastaus. Uskon, että käsityksiä "kansasta" ja "kansallisuudesta" löytyy aika moneen lähtöön, mutta jotenkin näin miellän itse asian.
 
Tämä on ymmärrettävä näkökulma, mutta kiinnittäisin huomiota siihen, että kansalaisuudesta miljoonia maksavat ihmiset kantavat suuria summia yhteiseen kassaan. Tälläiset ihmiset saattavat tehdä uuden kotimaansa eteen paljon enemmän kuin moni muu.
 
Minun mielestäni kaikille niille, jotka eivät aio tehdä töitä, voisi määrätä parin miljoonan maksun. Joka ei maksa, lähtee samantien helvettiin täältä.

Mahdollisuudet ja uhat?
 
Back
Top