31.12.2013 klo 12:33
Prikaatin lopettaminen harmittaa nettikeskustelijoita – toisaalta: "Pohjois-Karjalan pojillako pitäisi olla oma varuskunta"
Pohjois-Karjalan Prikaati on jäänyt historiaan ja muistotilaisuutta on vietetty Kontiolahdella vuoden viimeisenä päivänä. Ylen nettikeskustelussa lakkautusta sekä harmiteltiin että ymmärrettiin.
Lipunlaskutilaisuus Kollaan Vasamalla vuoden 2013 viimeisenä päivänä. Kuva: Yle
Pohjois-Karjalan Prikaatin lakkautuksesta saatiin tieto pari vuotta sitten, ja nyt varuskunta on lopettanut toimintansa. Kysyimme nettikeskustelussa, minkälaisia tuntoja ihmisillä nyt kun pääosa itäsuomalaisista nuorista suorittaa varusmiespalveluksensa Kainuun Prikaatissa.
- Sotilaspassi lähti palautukseen aikoja sitten. Tällaiset osoittavat sen, ettei koko Suomi kiinnosta päättäjiä, kirjoittaa
Ramik.
Erkki on eri linjoilla.
- Ei ole lähtenyt passi, eikä lähde. Jos ikäluokat ovat liki puolittuneet suurista ikäluokista lähtien, on tietysti toimittava olemassa olevien olosuhteiden mukana. Itsekin palvelin satojen kilometrien päässä, ja oli vaimo ja lapsi. Turha räksytys ei auta mihinkään.
Nimimerkki
XoNia prikaatin lakkautus harmittaa yhä.
- Koulutettiin sotilaita juurikin tälle alueelle tyypillisissä olosuhteissa kovalla osaamisella. Ei tätä maata kuitenkaan varuskunnista puolusteta. Muuten kyllä ainainen leikkaaminen ja säästäminen harmittaa. Kuitenkin meidän paras aseemme on ollut toistaiseksi uskottava puolustus.
Pesunkestävä rakuuna näkee, että kehitys kehittyy, vaikkakin Kontiorannan varuskunta on taannut monelle leivän.
- Kehitys aiheuttaa näitä pienten varuskuntien alasajoja. Ne jotka käyvät varusmiespalvelun saakoon kunnon koulutuksen nykyaikaisin sotatyökaluin, joita tarjoavat paremmin ajantasalla olevat prikaatit. Jäähän meille vielä Rajavartiolaitoksen koulutuspaikka, jossa rajan tarpeisiin koulututetaan varusmiehiä.
Onni näkee uhkakuvan itänaapurista.
- Veli Venäläinen lisää varustautumista Karjalassa. Suomi vastaavasti vähentää puolustusta?
Kaikki tiet vievät Kuopioon kirjoittaa:
- Pitäähän se Itä-Suomesta jokin varuskunta lopettaa, että saadaan Kuopiota / Rissalaa tuettua ja lisää rakennettua. Olisikohan pääministerin kotiseudulla jotain vaikutusta?
- Tyypillistä pohjoiskarjalaista puhetta. Kuopiolle ollaan kateellisia kaikesta mahdollisesta ja maakuntalehtikin oikein etsii asioita, joissa oltaisiin savolaisia parempia. Pohjois-Karjalan Prikaati on nimensä mukainen: savolaiset (niin etelästä kuin pohjoisesta) ovat jo tottuneet kulkemaan joko Kouvolaan tai Kajaaniin, mutta näillä Pohjois-Karjalan pojilla pitäisi muka olla ihan oma varuskunta, josta pääsisi nopeasti iltalomille muorin pullapitkon ääreen, nimimerkki
Ei sureta yhtään sivaltaa.
Mikko Könösellä on lämpimiä muistoja Kontiorannasta.
- Me Kontiorannan Lapset -yhteisön jäsenet osallistumme lipun laskuun. Meille varuskunnalla ja lapsuusajallame siellä on suuri merkitys. Kokoonnumme joka toinen vuosi muistelemaan turvallista ja ihanaa lapsuuttamme varuskunnassa, kuten olemme tehneet vuodesta 1998.