Poliisi kuoli ja toinen haavoittui vakavasti Vihdissä, ampuja löytyi myöhemmin kuolleena

Sen mitä ite äkkiseltään luin nuita juttuja miheikin laittamasta linkistä, niin ite sain käsityksen että vakuutusyhtiöt olivat alunperin alkaneet periä maksuja joita ei kuulunut ollakaan ja näitä tyhjästä ja taikomalla keksittyjä laskuja oli ulosotto alkanut periä.
Vilkaisin Pohjolan vakuutusehdot läpi:https://www.google.fi/url?sa=t&sour...tPHDXJgwwgT2eScZw&sig2=Yt2kQ-YC4F43Mx4JLVu5ZQ
Ehdot siis voimassa ajalta kun yritys teki konkurssin. Noissa ehdoissa on sanottu selvästi että konkurssiin liittyviä kuluja ei korvata. Vakuutusyhtiö oli kai maksanut laskun ensin ja sitten perinyt sitä takaisin. Ja se ei käynyt osakkaalle vaan oli sitä mieltä että ei oikeuskuluja hänen kuulu maksaa, kun oli vakuutus. Voi toki liittyä johonkin toiseenkin ehtoon, mutta suuri takaisinperintä kertyy tutulle korkoa korolle kaavalla helposti jos laskua ei maksa ja antaa mennä ulosottoon.
 
Voi olla nyt niin, etten ihan kaikkea ymmärtänyt mitä tiedoitustilaisuudessa sanottiin (liikaa turhuutta ikävän asian keskellä)

1. miksi helvetissä poliisi meni sinne käskyttäen???? Oletusarvonahan pitää olla, että siellä on ase, kun ammuttu on!!!
2. Vaimon paikalla olo tuli selville myöhemmin, miksi helvetissä siis poliisin sinne meni??
3. Mikä helvetin tarve oli mennä sinne???
4. Mies tiedettiin entuudestaan äkkipikaiseksi ja hänellä on ase, mikä helvetin kiire oli???

Nyt en missään nimessä yritä provosoida, taikka haastaa riitaa, vaan nuo kysymykset tulivat itselle aika nopeasti mieleen ja sinne jäivät.

Meillä on totuttu siihen, että poliisi käskee, ihminen tottelee... Olisi jo aika muuttaa sitäkin käsitystä, hullut ovat hulluja, ja tästä kärsii ainoastaan kaatunut poliisi, sekä hänen perheesä kuin myös haavoittunut poliisi perheineen.

Jälkilöylyssä tästä tulee kärsimään jokainen laillisen aseen omistava laillinen harrastaja.
Kallon kutistajat tulevat kertomaan viikkojen kuluessa mitä meidän pitää tuntea, mitä idiootilla oli päässään ja sekä miksi ase on seuraavat 2v karmiva murha-tappo-psykopaatti vempele.

Itse olen tälläisiin "tavallaan" tottunut, sillä Israelissa kuten tiedätte, tälläinen oli yleistä.

Toivon tosiaan, että poliisi hallitus osaa kunnioittaa oikeasti ja arvokkaasti menehtynyttä veljeään, eikä ala politisoimaan tätä traagista tapahtumaa.

Samalla haluan osoittaa syvän pahoitteluni menehtyneen perheelle sekä niille poliiseille jotka joutuivat tämän raskaan taakan todistamaan.
 
Vai onko poliisin protokollat muuttuneet...? Tästä veli @Geronimo on kirjoittanut jo aikasemminkin ja olen samaa itsekin pohdiskellut.
Eli enää ei neuvotella vaan mennän sisään "karmit kaulassa" vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi käytössä...? En tiedä mutta olisi mielenkiintoista tietää ..?
 
Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä, että "erikoisjoukot" (ei Karhu, mutta Ylen mukaan alueellinen VATI) tulee ammutuksi ilmeisesti rakennusta lähestyttäessä. Lähtökohtaisesti voisi ajatella, että ikkunat ym. olisivat piikillä, mutta kenties ROE on ollut liian tiukka.

Mitä tulee arvaukseen käytetystä aseesta, niin veikkaan ulkomaantuontia olevaa kalashnikovia. Konepistoolin luoti olisi todennäköisemmin pysähtynyt suojavarusteisiin.
Epäilen kyseessä olleen silti ihan perus poliisipartion. VATI toimii käsittääkseni suuremmalla kokoonpanolla. Ymmärtääkseni nyt paikalla oli pelkkä poliisipartio. Korkeintaan tukiase toisella kannossa.
 
Samaa moni muukin ihmetellyt. Kun kyseessä ei ole active shooter keissi. Niin miksi ei tyydytty siihen iänkaikkiseen, mutta toimivaan taktiikkaan. Eli piiritys ja odotellaan et pahimmat höyryt häviää ja yleensä homma laukeaa ihan rauhallisesti.
Mikä aiheutti Poliisille toimintapakon?
Sää? Vitutti olla vesisateessa?
Luulivatko, että rakennus onkin tyhjä, ettei kohdehenkilö ole siellä? Tuolle ei voi mitään, ellei aja vaunulla taloa nurin ja tutki sen jälkeen ketä sisällä oli.
tiesivät että kohdehenkilö oli sisällä? Ja päättivät, me ollaan vati ja Karmit kaulassa sisään ja paareilla pois, ihan kirjaimellisesti.
Mutta näihin varmaan tulee lisäselvyyttä jossain vaiheessa.
 
Onko uutisissa sanottu, että VATI oli kyseessä?
 
Ja olisi varmaankin koira ollut myös vaihtoehtoisena voimankäyttövälineenä?
 
Voi toki liittyä johonkin toiseenkin ehtoon, mutta suuri takaisinperintä kertyy tutulle korkoa korolle kaavalla helposti jos laskua ei maksa ja antaa mennä ulosottoon.

Ja asiaan liittyen, perintäyhtiöiden perintäkulut ovat nykyään niin absurdeja ettei tarvitse olla edes iso lasku niin menee loppuiäkseen konkurssiin. Ja parasta on että ulosotetut rahat valuvat johonkin ulkomaiseen veroparatiisiin.
 
Voisiko sisäänmenoon olla ihan inhimilliset syyt: melkein 70v epäilty, perjantai ja poliisilla paljon työtä muutenkin, paska keli jossa ei houkuta seistä koko yötä ja kohtalokas päätös "eiköhän me poijjaat haeta pappa tuolta mesoamasta miekkahotelliin yöksi niin päästään jatkaa muita hommia?". Ainakin itseä voisi moiset jutut ajatuksissa hämätä ja saattaisin syyllistyä uhan vähättelyyn. Missään nimessä syyllinen ei ole kuin se joka ampui poliisia joten en ole ollenkaan viranomaisia syyllistämässä mitenkään tuosta lopputulemasta. Näin jälkiviisaana pitkä piiritys olisi varmaan ollut paras valinta.
 
Tässä ihmetellään samoja asoita kun laudallakin mikä on poliisin johdon vastuu ...?

Poliisin tiedotustilaisuus Vihdin tapauksessa herätti monia kysymyksiä.

18.6.2016 15:40 Asko Lampikari
http://askolampikari.puheenvuoro.uu...s-vihdin-tapauksessa-heratti-monia-kysymyksia

Tiedotustilaisuudessa poliisi kertoi melko laajasti valmistautumisesta Vihdistä tulleeseen hälytykseen. Tiedossa oli epäillyn nimi ja ainakin käytettävissä taustatiedot hänestä. Tiedotustilaisuudessa ei selvinnyt, että käytettiinkö näitä tietoja hyväksi tehtävään valmistautuessa ja riskiarvioinneissa. Näyttää siltä, että ei käytetty. Johtuiko myös tästä ja johtamisen aivan ilmeisestä tilanteen virhearvoinnista laiminlyödä poliisien oma työturvallisuus ? Poliisijohto tiedotustilaisuudessa ei sanallakaan kertonut mitään tästä hyvin olennaisesta kysymyksestä eikä kukaan läsnäolijoista sitä kysynyt. On täysin käsittämätöntä operaation johdon toiminta, jos poliisien sallittiin mennä ilman riittävää suojausta tarkistamaan, että oliko epäilty kyseessä olevassa kiinteistössä vai ei.

Surullista lopputulosta ei voida hitustakaan perustella tapahtuman yllätyksellisyydellä, vaan poliisijohdon on suoraselkäisesti otettava vastuu omalta osaltaan tapahtumasta.
 
Epäilen että vaimon läsnäolo talossa oli se syy sisäänmenoon, vaikka se varmistui vasta myöhemmin. Varmasti poliisi tuossa tilanteessa yrittää selvittää muiden talossa asuvien olinpaikan ja jos yhteyttä ei saada, niin...
 
Asiaa nyt hiukan enempi "tutkineena", tässä muutama oma ajatukseni tästä surullisesta tapahtumasta ja sen, ilmeisistä, syistä:
Jos voittaa 200k euroa kenossa ja velkaa vain 70k euroa, niin miksei vitussa maksa velkojaan pois ja elelis sen jälkeen tyytyväisenä sen 130k euron kanssa??? Sattumalla saatua "ylimääräistä" rahaa kuitenkin kaikki.

Poliisin toiminnasta Lone Soldier postasikin saman mitä itekkin funtsin; miksi normipartio meni pimeässä taskulamppujen valossa sisään rakennukseen, ilmeisen tietämättä mitä vastassa on??? FAIL.
Tiet sulki, tilanne jäädytetään siksi aikaan kunnes saadaan kunnollinen yhteys kohdehenkilöön ja samalla pelataan aikaa jotta Karhu-ryhmä.
Mutta kuten niin monesti aiemmin mainittu: luuleminen on kaikkien ryssimisten Äiti.

Osanottoni menehtyneen ja haavoittuneen omaisille.
 
Jos toi on tarkka kulku, kuten Ylen tunti tunnillta uutisessa. Niin siinä vain osu paska tuulettimeen, kun ampuja odotti pimeässä talossa syvemmällä, että aukasevat oven.
Sisäänmeno on ja tulee aina olemaan se vaarallisin vaihe.
Ymmärrän miksi Poliisi meni sisälle. Henkilö on löydettävä ja saatava kiinni. Rakennus on tarkastettava onko siellä ketään vai onko mies jo häippässyt ihan muualle. Ala Ylöjärven keikka. Nyt vaan sattu se kaikista paskin skenaario, joita ehkä on 0,0001% kaikista keikoista.
Ainut mahdollisuus olisi ollut koiran käyttö ovelta. Mutta siinä on riski. Vain vaimo sisällä, koira puree sitä. Tai ampuja avaa tulen, tappaa koiran ja ampuu rakenteista läpi ja jos ei ole IV kilpeä suojana, niin taas saattaa kaatua miestä kun menee rakenteista läpi.
http://yle.fi/uutiset/laukauksia_pi...rmayo_eteni_tunti_tunnilta/8968359?origin=rss
 
Back
Top