Poliisin toimintavelvollisuus vapaa-ajalla ja voimankäyttövälineiden kantaminen
Tässä blogitekstissä käsittelen asiaa, joka koskettaa suoranaisesti lähinnä poliisimiehiä, mutta jolla saattaa pitkällä tähtäimellä olla merkitystä myös yksityisten kansalaisten kannalta.
Ongelma
Poliisimiehellä on velvollisuus myös vapaa-ajallaan ryhtyä kiireellisiin toimiin jos se on välttämätöntä vakavan rikoksen estämiseksi, tällaista rikosta koskevan tutkinnan aloittamiseksi tai yleistä järjestystä ja turvallisuutta uhkaavan vakavan vaaran torjumiseksi (Laki poliisin hallinnosta §15c). Tällaisessa tilanteessa poliisimies joutuu toimimaan paljain käsin, koska poliisimiehellä ei ole oikeutta kantaa voimankäyttövälineitä mukanaan vapaa-ajallaan. Tätä asiaa tutkittiin viimeksi vuoden 2017 syksystä vuoden 2018 kesään saakka, kun Poliisihallituksella (Poha) oli käynnissä salassa pidetty kokeilu virka-aseen kantamisesta vapaa-ajalla. Kokeilu päätyi lopputulokseen, että poliisimies ei voi jatkossakaan kantaa virka-asetta vapaalla ollessaan.
Laki siis asettaa poliisimiehille velvoitteita ryhtyä välittömiin toimiin vakavan rikoksen estämiseksi, ja uskon että myös kansalaiset olettavat että mikäli vapaalla oleva poliisimies havaitsee esimerkiksi pahoinpitelyn, tämä puuttuu asiaan jollakin tavalla. Mielestäni tämä on täysin kohtuullinen odotus veronmaksajien taholta. Laki ja Pohan ohjeistus kuitenkin käytännössä tarkoittavat sitä, että poliisimiehen on toimittava tällaisessa väkivaltatilanteessa paljain käsin. Poliisimiehellä toki on lakiin perustuva oikeus käyttää virkatehtävällä ollessaan kaikkia niitä voimankäyttövälineitä joiden käyttöön tämä on saanut vaadittavan koulutuksen ja johon hänellä on mahdollisesti vaadittava tasokoe voimassa. Esimerkiksi pahoinpitelyyn väliin meneminen eittämättä muodostaa poliisimiehelle virkatehtävän, vaikka tämä olisi vapaalla - erityisesti mikäli tilanteeseen puututaan lain velvoittamana. Ongelma on se, että ennen virkatehtävän alkamista vapaalla oleva poliisimies ei saa kantaa mukanaan voimankäyttövälineitä - tästä piti viimeistään viime kesäinen Pohan kokeilu huolen. Teleskooppipatukkaan tai etälamauttimeen ei käsittääkseni edes ole mahdollisuutta saada hallussapitolupaa tai muuten oikeutta kantaa niitä yleisellä paikalla, joten jäljelle jää kaasusumutin. Onneksi kaasusumuttimen hallussapitämiseen on mahdollista saada kaasusumutinlupa.
Yksi kaasusumutinluvan laissa mainituista myöntämisperusteista on henkilökohtaisen koskemattomuuden turvaaminen. Ampuma-aselaki ei edellytä että kaasusumutinluvan hakijaan olisi kohdistettu uhkauksia tai väkivaltaa, eikä tällaista edellytystä ole käsittääkseni myöskään lain esitöissä. Laki toteaa, että kaasusumutinlupa voidaan myöntää henkilökohtaisen koskemattomuuden turvaamiseen, mutta mitään vaatimusta jo tapahtuneesta uhkatilanteesta ei laissa tai sen esitöissä ole. Käytännössä Poha on kuitenkin linjannut, että tällainen jo tapahtunut uhkatilanne on luvan myöntämisen ehtona, kun lupaa haetaan yksityishenkilönä, ilman ammattiperustetta. Yksittäisen poliisimiehen olisi varmasti helppo saada kaasusumutinlupa siten, että tekisi johostakin itseensä kohdistuneesta sinänsä vähäpätöisestä asiakkaan tekemästä känniuhkailusta rikosilmoituksen, minkä avulla voitaisiin osoittaa että poliisimieheen on kohdistunut uhkaa. Tällainen toiminta olisi mielestäni kuitenkin moraalisesti, ja ennen kaikkea yksittäisen kansalaisen oikeusturvan kannalta väärin.
Ratkaisu
Kun Pohan aseenkantokokeilun päätyttyä saatiin kuulla, että poliisi ei jatkossakaan saa kantaa asetta vapaa-ajallaan, päätin ryhtyä asiassa toimeen ja hakea lupaa henkilökohtaiseen kaasusumuttimeen. Perustelin hakemustani henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaamisella sekä työkäytöllä, mitä perustelin poliisimiehen toimintavelvollisuutena. Jo lupahakemusta jättäessäni oli selvää, että tämä ei ole mikään tavanomainen peruste, jolla kaasusumutinlupaa haetaan. Olin kuitenkin perustellut hakemustani mielestäni hyvin, ja liittänyt kasan todistuksia hakemuksen liitteeksi. Minulle kerrottiin, että lupahakemusten käsittelyssä on noin neljän viikon jono.
Kun odottamaani postia poliisilaitokselta ei alkanut kuulumaan, soitin poliisin neuvontanumeroon, mistä minulle kerrottiin lupahakemustani käsittelevän henkilön nimi. Lähetin hänelle sähköpostia, ja vastauksena minulle kerrottiin että koska olen hakenut lupaa työperusteisesti, minun pitää liittää hakemukseeni työnantajani tai esimieheni puolto, josta käy ilmi tarpeeni kaasusumutinluvalle. Tällainen vaatimus esitetään esimerkiksi vartijoille, jotka hakevat työperusteisesti henkilökohtaista kaasusumutinlupaa, eivätkä halua olla vartiointiliikkeen yhteisölupien varassa. Toimitin esimieheltäni saamani puollon hakemustani käsittelevälle henkilölle, ja ajattelin että kuulen asiasta sitten kun sen aika on; toki ihmettelin miksi minuun ei oltu oltu yhteydessä ja pyydetty lähettämään vaadittavaa todistusta, jos sellainen minulta vaaditaan.
Aikaa kului, mutta ajattelin että hakemukseni on ilmeisesti melko harvinaislaatuinen tai jopa ennakkotapauksen luonteinen, joten sitä tarvitsee harkita normaalia huolellisemmin ja mahdollisesti hakea toimintalinjauksia Pohasta. Arveluni ilmeisesti osuikin oikeaan.
Vuosi ehti vaihtua, eikä hakemuksestani vieläkään kuulunut mitään. Olin asian tiimoilta yhteydessä Pohaan, poliisiasiain neuvottelukunnan puheenjohtajana toimivaan kansanedustajaan sekä Suomen poliisijärjestöjen liittoon (SPJL), saadakseni tukea näkemykselleni. Näistä tahoista sain jonkinlaista moraalista tukea poliisiasiain neuvottelukunnan puheenjohtajalta, jonka vastaus toki oli poliitikon vastaus - periaatteessa on niin, että jos jotain vaaditaan niin lain pitäisi varmistaa resurssit tehtävän hoitamiseksi. SPJL - joka oli ottanut varovaisen kielteisen kannan poliisin vapaa-ajalla tapahtuvaa aseenkantamista kohtaan - vastasi ja lupasi palata asiaan; siihen kuitenkaan vielä toistaiseksi palaamatta.
Sain pienellä viiveellä Pohasta vastauksen, joka oli varsin mielenkiintoinen: poliisimies voi hankkia kaasusumutinluvan yksityishenkilönä, jolloin se voitaisiin myöntää samalla periaatteella kuin esimerkiksi taksikuskeille niitä myönnetään, eli "olosuhteet olisivat yleisen elämänkokemuksen mukaan erityisen alttiit koskemattomuuden loukkauksille". Varsinaisesti kiinnostavan Pohan vastauksesta teki visio, että kaasusumuttimia voitaisiin myöntää "vapaa-ajalle viran puolesta". Tämä ajatus on ilmeisen uusi, eikä siihen vielä ole vastausta, mutta Pohan edustajan mukaan asia kuuluu selkeästi koko poliisihallintoa koskevana sisäisesti ratkaistavaksi. Sain kuitenkin sellaisen kuvan, että tarpeen vaatiessa Poha voisi ohjeistaa erilaisten voimankäyttövälineiden kantamisesta vapaa-ajalla.
Olin jälleen yhteydessä lupahakemustani käsittelevään henkilöön. Tällä kerralla sain kuulla, että pelkkä komisarion kirjoittama todistus ei riitä tämän kaltaisen asian puoltamiseen, vaan koska kyseessä on ennakkotapaus, vaaditaan isomman johtajan nimi paperiin. Lupahakemukseni kuulemma aukaisee Pandoran lippaan, ja jos minulle myönnetään lupa, kohta kaikki poliisit hakevat lupia samalla perusteella. Ymmärrän toki, että myöntävä päätös lupahakemukseeni aukaisee tien muille vastaaville hakemuksille, mutta sitä en ymmärrä, miksi se on ongelma.
Tein työtä käskettyä, ja hankin puollon hälytys- ja valvontayksikön johtajalta ja lähetin tämän puollon vielä sähköpostilla hakemustani käsittelevälle henkilölle. Nyt minulle lähetettiin samalta istumalta lisäkysymys: Mihin osoitteeseen kaasusumutinluvan voi postittaa? Reilun viiden kuukauden odotuksen jälkeen minulle siis myönnettiin henkilökohtainen lupa kaasusumuttimen kantamiseen, perusteena muiden muassa poliisin toimintavelvollisuus vapaa-ajalla.
Tulevaisuus?
Kuten lupahakemustani käsittelevä henkilö totesi, myöntävä päätös hakemukseeni avaa Pandoran lippaan: yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti käsittääkseni muillakin poliiseilla on oikeus samoin perustein saada kaasusumutinlupa - tämä toki edellyttää että poliisimies hakee ja maksaa itse oman lupansa, mikä sulkenee noin 90% poliiseista pois; ainakin niin kauan kunnes Poha tekee ratkaisuja "vapaa-ajalle viran puolesta" -lupien suhteen. Poliisien kaasusumutinluvat eivät kuitenkaan paljoa lämmitä yksittäistä kansalaista - ellei sitten vapaalla oleva ja kaasusumuttimella varustautunut poliisi satu kohdalle juuri silloin kun kansalainen on joutumassa rikoksen uhriksi. Tällä päätöksellä saattaa kuitenkin olla jonkinlaisia siirrännäisvaikutuksia myös muiden kaasusumutinlupiin; jos Poha höllentää linjaansa, se saattaa vaikuttaa kaikkien lupien myöntämiseen.
Alun perinkin oletukseni oli, että mikäli Poha olisi aseenkantokokeilun päätteeksi ohjeistanut sallivasti aseen kantamisesta, myös kaasusumuttimen ja mahdollisesti muiden vähemmän vaarallisten voimankäyttövälineiden kantaminen oltaisiin sallittu. Useimmissa tilanteissa kaasusumutin olisikiin ampuma-asetta sopivampi voimankäyttöväline, mm. koska suurimmassa osassa voimankäyttötilanteista eivät aseenkäytön edellytykset täyty ja toisaalta kaasusumutinta voidaan käyttää myös joissakin sellaisissa tilanteissa, missä myös ampuma-aseen käyttö voisi olla perusteltua. Tämän lisäksi kaasusumuttimen kantaminen on paljon vaivattomampaa kuin ampuma-aseen kantaminen, ja kaasusumuttimen käyttäminen on turvallisempaa myös kohdehenkilöä ajatellen koska vammojen aiheutuminen kaasusumuttimen käytöstä on hyvin epätodennäköistä. Lisäksi ampuma-aseen kantamisen yhteydessä nousi esiin jonkinlaisena peikkona se, että poliisimies voisi menettää ampuma-aseensa joko painin yhteydessä tai huolimattoman säilyttämisen seurauksena, mutta kaasusumuttimen yhteydessä tällaisen sinänsä teoreettisen riskin seuraukset olisivat paljon vähäisemmät.
Jos poliisimiehet ottavat onkeensa mahdollisuuden hakea kaasusumutinlupia ja Pohassa todetaan että välineen kantamisesta ei ole havaittavissa haittoja mutta siitä saattaa olla huomattavaa hyötyä poliisimiehen itsensä sekä suojeltavien kolmansien henkilöiden turvallisuuden kannalta, on mahdollista että myös muiden voimankäyttövälineiden, ja jopa ampuma-aseen kantaminen vapaa-ajalla otetaan jossain vaiheessa uudelleen harkintaan.
Teksti: Seppo Vesala
Tässä blogitekstissä käsittelen asiaa, joka koskettaa suoranaisesti lähinnä poliisimiehiä, mutta jolla saattaa pitkällä tähtäimellä olla merkitystä myös yksityisten kansalaisten kannalta.
Ongelma
Poliisimiehellä on velvollisuus myös vapaa-ajallaan ryhtyä kiireellisiin toimiin jos se on välttämätöntä vakavan rikoksen estämiseksi, tällaista rikosta koskevan tutkinnan aloittamiseksi tai yleistä järjestystä ja turvallisuutta uhkaavan vakavan vaaran torjumiseksi (Laki poliisin hallinnosta §15c). Tällaisessa tilanteessa poliisimies joutuu toimimaan paljain käsin, koska poliisimiehellä ei ole oikeutta kantaa voimankäyttövälineitä mukanaan vapaa-ajallaan. Tätä asiaa tutkittiin viimeksi vuoden 2017 syksystä vuoden 2018 kesään saakka, kun Poliisihallituksella (Poha) oli käynnissä salassa pidetty kokeilu virka-aseen kantamisesta vapaa-ajalla. Kokeilu päätyi lopputulokseen, että poliisimies ei voi jatkossakaan kantaa virka-asetta vapaalla ollessaan.
Laki siis asettaa poliisimiehille velvoitteita ryhtyä välittömiin toimiin vakavan rikoksen estämiseksi, ja uskon että myös kansalaiset olettavat että mikäli vapaalla oleva poliisimies havaitsee esimerkiksi pahoinpitelyn, tämä puuttuu asiaan jollakin tavalla. Mielestäni tämä on täysin kohtuullinen odotus veronmaksajien taholta. Laki ja Pohan ohjeistus kuitenkin käytännössä tarkoittavat sitä, että poliisimiehen on toimittava tällaisessa väkivaltatilanteessa paljain käsin. Poliisimiehellä toki on lakiin perustuva oikeus käyttää virkatehtävällä ollessaan kaikkia niitä voimankäyttövälineitä joiden käyttöön tämä on saanut vaadittavan koulutuksen ja johon hänellä on mahdollisesti vaadittava tasokoe voimassa. Esimerkiksi pahoinpitelyyn väliin meneminen eittämättä muodostaa poliisimiehelle virkatehtävän, vaikka tämä olisi vapaalla - erityisesti mikäli tilanteeseen puututaan lain velvoittamana. Ongelma on se, että ennen virkatehtävän alkamista vapaalla oleva poliisimies ei saa kantaa mukanaan voimankäyttövälineitä - tästä piti viimeistään viime kesäinen Pohan kokeilu huolen. Teleskooppipatukkaan tai etälamauttimeen ei käsittääkseni edes ole mahdollisuutta saada hallussapitolupaa tai muuten oikeutta kantaa niitä yleisellä paikalla, joten jäljelle jää kaasusumutin. Onneksi kaasusumuttimen hallussapitämiseen on mahdollista saada kaasusumutinlupa.
Yksi kaasusumutinluvan laissa mainituista myöntämisperusteista on henkilökohtaisen koskemattomuuden turvaaminen. Ampuma-aselaki ei edellytä että kaasusumutinluvan hakijaan olisi kohdistettu uhkauksia tai väkivaltaa, eikä tällaista edellytystä ole käsittääkseni myöskään lain esitöissä. Laki toteaa, että kaasusumutinlupa voidaan myöntää henkilökohtaisen koskemattomuuden turvaamiseen, mutta mitään vaatimusta jo tapahtuneesta uhkatilanteesta ei laissa tai sen esitöissä ole. Käytännössä Poha on kuitenkin linjannut, että tällainen jo tapahtunut uhkatilanne on luvan myöntämisen ehtona, kun lupaa haetaan yksityishenkilönä, ilman ammattiperustetta. Yksittäisen poliisimiehen olisi varmasti helppo saada kaasusumutinlupa siten, että tekisi johostakin itseensä kohdistuneesta sinänsä vähäpätöisestä asiakkaan tekemästä känniuhkailusta rikosilmoituksen, minkä avulla voitaisiin osoittaa että poliisimieheen on kohdistunut uhkaa. Tällainen toiminta olisi mielestäni kuitenkin moraalisesti, ja ennen kaikkea yksittäisen kansalaisen oikeusturvan kannalta väärin.
Ratkaisu
Kun Pohan aseenkantokokeilun päätyttyä saatiin kuulla, että poliisi ei jatkossakaan saa kantaa asetta vapaa-ajallaan, päätin ryhtyä asiassa toimeen ja hakea lupaa henkilökohtaiseen kaasusumuttimeen. Perustelin hakemustani henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaamisella sekä työkäytöllä, mitä perustelin poliisimiehen toimintavelvollisuutena. Jo lupahakemusta jättäessäni oli selvää, että tämä ei ole mikään tavanomainen peruste, jolla kaasusumutinlupaa haetaan. Olin kuitenkin perustellut hakemustani mielestäni hyvin, ja liittänyt kasan todistuksia hakemuksen liitteeksi. Minulle kerrottiin, että lupahakemusten käsittelyssä on noin neljän viikon jono.
Kun odottamaani postia poliisilaitokselta ei alkanut kuulumaan, soitin poliisin neuvontanumeroon, mistä minulle kerrottiin lupahakemustani käsittelevän henkilön nimi. Lähetin hänelle sähköpostia, ja vastauksena minulle kerrottiin että koska olen hakenut lupaa työperusteisesti, minun pitää liittää hakemukseeni työnantajani tai esimieheni puolto, josta käy ilmi tarpeeni kaasusumutinluvalle. Tällainen vaatimus esitetään esimerkiksi vartijoille, jotka hakevat työperusteisesti henkilökohtaista kaasusumutinlupaa, eivätkä halua olla vartiointiliikkeen yhteisölupien varassa. Toimitin esimieheltäni saamani puollon hakemustani käsittelevälle henkilölle, ja ajattelin että kuulen asiasta sitten kun sen aika on; toki ihmettelin miksi minuun ei oltu oltu yhteydessä ja pyydetty lähettämään vaadittavaa todistusta, jos sellainen minulta vaaditaan.
Aikaa kului, mutta ajattelin että hakemukseni on ilmeisesti melko harvinaislaatuinen tai jopa ennakkotapauksen luonteinen, joten sitä tarvitsee harkita normaalia huolellisemmin ja mahdollisesti hakea toimintalinjauksia Pohasta. Arveluni ilmeisesti osuikin oikeaan.
Vuosi ehti vaihtua, eikä hakemuksestani vieläkään kuulunut mitään. Olin asian tiimoilta yhteydessä Pohaan, poliisiasiain neuvottelukunnan puheenjohtajana toimivaan kansanedustajaan sekä Suomen poliisijärjestöjen liittoon (SPJL), saadakseni tukea näkemykselleni. Näistä tahoista sain jonkinlaista moraalista tukea poliisiasiain neuvottelukunnan puheenjohtajalta, jonka vastaus toki oli poliitikon vastaus - periaatteessa on niin, että jos jotain vaaditaan niin lain pitäisi varmistaa resurssit tehtävän hoitamiseksi. SPJL - joka oli ottanut varovaisen kielteisen kannan poliisin vapaa-ajalla tapahtuvaa aseenkantamista kohtaan - vastasi ja lupasi palata asiaan; siihen kuitenkaan vielä toistaiseksi palaamatta.
Sain pienellä viiveellä Pohasta vastauksen, joka oli varsin mielenkiintoinen: poliisimies voi hankkia kaasusumutinluvan yksityishenkilönä, jolloin se voitaisiin myöntää samalla periaatteella kuin esimerkiksi taksikuskeille niitä myönnetään, eli "olosuhteet olisivat yleisen elämänkokemuksen mukaan erityisen alttiit koskemattomuuden loukkauksille". Varsinaisesti kiinnostavan Pohan vastauksesta teki visio, että kaasusumuttimia voitaisiin myöntää "vapaa-ajalle viran puolesta". Tämä ajatus on ilmeisen uusi, eikä siihen vielä ole vastausta, mutta Pohan edustajan mukaan asia kuuluu selkeästi koko poliisihallintoa koskevana sisäisesti ratkaistavaksi. Sain kuitenkin sellaisen kuvan, että tarpeen vaatiessa Poha voisi ohjeistaa erilaisten voimankäyttövälineiden kantamisesta vapaa-ajalla.
Olin jälleen yhteydessä lupahakemustani käsittelevään henkilöön. Tällä kerralla sain kuulla, että pelkkä komisarion kirjoittama todistus ei riitä tämän kaltaisen asian puoltamiseen, vaan koska kyseessä on ennakkotapaus, vaaditaan isomman johtajan nimi paperiin. Lupahakemukseni kuulemma aukaisee Pandoran lippaan, ja jos minulle myönnetään lupa, kohta kaikki poliisit hakevat lupia samalla perusteella. Ymmärrän toki, että myöntävä päätös lupahakemukseeni aukaisee tien muille vastaaville hakemuksille, mutta sitä en ymmärrä, miksi se on ongelma.
Tein työtä käskettyä, ja hankin puollon hälytys- ja valvontayksikön johtajalta ja lähetin tämän puollon vielä sähköpostilla hakemustani käsittelevälle henkilölle. Nyt minulle lähetettiin samalta istumalta lisäkysymys: Mihin osoitteeseen kaasusumutinluvan voi postittaa? Reilun viiden kuukauden odotuksen jälkeen minulle siis myönnettiin henkilökohtainen lupa kaasusumuttimen kantamiseen, perusteena muiden muassa poliisin toimintavelvollisuus vapaa-ajalla.
Tulevaisuus?
Kuten lupahakemustani käsittelevä henkilö totesi, myöntävä päätös hakemukseeni avaa Pandoran lippaan: yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti käsittääkseni muillakin poliiseilla on oikeus samoin perustein saada kaasusumutinlupa - tämä toki edellyttää että poliisimies hakee ja maksaa itse oman lupansa, mikä sulkenee noin 90% poliiseista pois; ainakin niin kauan kunnes Poha tekee ratkaisuja "vapaa-ajalle viran puolesta" -lupien suhteen. Poliisien kaasusumutinluvat eivät kuitenkaan paljoa lämmitä yksittäistä kansalaista - ellei sitten vapaalla oleva ja kaasusumuttimella varustautunut poliisi satu kohdalle juuri silloin kun kansalainen on joutumassa rikoksen uhriksi. Tällä päätöksellä saattaa kuitenkin olla jonkinlaisia siirrännäisvaikutuksia myös muiden kaasusumutinlupiin; jos Poha höllentää linjaansa, se saattaa vaikuttaa kaikkien lupien myöntämiseen.
Alun perinkin oletukseni oli, että mikäli Poha olisi aseenkantokokeilun päätteeksi ohjeistanut sallivasti aseen kantamisesta, myös kaasusumuttimen ja mahdollisesti muiden vähemmän vaarallisten voimankäyttövälineiden kantaminen oltaisiin sallittu. Useimmissa tilanteissa kaasusumutin olisikiin ampuma-asetta sopivampi voimankäyttöväline, mm. koska suurimmassa osassa voimankäyttötilanteista eivät aseenkäytön edellytykset täyty ja toisaalta kaasusumutinta voidaan käyttää myös joissakin sellaisissa tilanteissa, missä myös ampuma-aseen käyttö voisi olla perusteltua. Tämän lisäksi kaasusumuttimen kantaminen on paljon vaivattomampaa kuin ampuma-aseen kantaminen, ja kaasusumuttimen käyttäminen on turvallisempaa myös kohdehenkilöä ajatellen koska vammojen aiheutuminen kaasusumuttimen käytöstä on hyvin epätodennäköistä. Lisäksi ampuma-aseen kantamisen yhteydessä nousi esiin jonkinlaisena peikkona se, että poliisimies voisi menettää ampuma-aseensa joko painin yhteydessä tai huolimattoman säilyttämisen seurauksena, mutta kaasusumuttimen yhteydessä tällaisen sinänsä teoreettisen riskin seuraukset olisivat paljon vähäisemmät.
Jos poliisimiehet ottavat onkeensa mahdollisuuden hakea kaasusumutinlupia ja Pohassa todetaan että välineen kantamisesta ei ole havaittavissa haittoja mutta siitä saattaa olla huomattavaa hyötyä poliisimiehen itsensä sekä suojeltavien kolmansien henkilöiden turvallisuuden kannalta, on mahdollista että myös muiden voimankäyttövälineiden, ja jopa ampuma-aseen kantaminen vapaa-ajalla otetaan jossain vaiheessa uudelleen harkintaan.
Teksti: Seppo Vesala
Viimeksi muokattu: