Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
ironside kirjoitti:skärdis kirjoitti:Kannattaa myös muistaa, että Suomi on mukana suuressa islaminvastaisessa sodassa. Ei siellä vihollisten puolelta erotella NATO:n jäseniä. Ei paljoa auta kansallinen selittely rauhanturvaoperaatiosta ja rauhanturvaajista.
Sotaretki se on ja olemme siinä mukana ilman mitään selittelyjä.
Kannattaa myös muista kumpi osapuoli sen sodan aloitti. Liki 4 000 ihmistä kuoli sen takia että yksi islamisti jengeineen päätti että länttä vastaan oli syytä aloittaa ristiretki. Miksi? Koska hänen kotimaansa oli kutsunut läntiset joukot maaperälleen vuonna 1990.
Meikäläisen mielipide vastaan on, että sellaista jengiä vastaan pitää sotia.
setämies kirjoitti:Silminnäkijöiden mukaan poliisiksi pukeutunut ammuskelija oli pitkä, vaalea ja pohjoismaisen näköinen, kertoo NRK.
(viimeisimmän tiedon mukaan ampuja olisi pidätetty.)
ironside kirjoitti:setämies kirjoitti:Silminnäkijöiden mukaan poliisiksi pukeutunut ammuskelija oli pitkä, vaalea ja pohjoismaisen näköinen, kertoo NRK.

Olikohan kyseessä "valkoinen taliban", jollaisia on bongattu Waziristanissa leireiltä? Kaksi valkoista brittiläistä kääntynyttä on jopa kuollut Predator-iskussa viime talvena. Länsimaisen passin omistava "arjalainen" on kuuleman mukaan al-Qaidan halutuinta kastia ulkomaanoperaatioita varten.
Totta kai kun pääsee passintarkastuksesta läpi jotta heilahtaa. Nuitten kanssa on ongelma: mikaan valvontajärjestelmä ei piippaa ja kaverit voivat käytännössä kävellä sisään :a-undecided:. Toki nuilla ei oo rähähteitä mukana; ne toimitetaan jälkikäteen... Veikkaisin kyllä, että nuilla ei oo kovinkaan isot halut ryhtyä "marttyyreiksi"...ironside kirjoitti:setämies kirjoitti:Silminnäkijöiden mukaan poliisiksi pukeutunut ammuskelija oli pitkä, vaalea ja pohjoismaisen näköinen, kertoo NRK.
(viimeisimmän tiedon mukaan ampuja olisi pidätetty.)
Olikohan kyseessä "valkoinen taliban", jollaisia on bongattu Waziristanissa leireiltä? Kaksi valkoista brittiläistä kääntynyttä on jopa kuollut Predator-iskussa viime talvena. Länsimaisen passin omistava "arjalainen" on kuuleman mukaan al-Qaidan halutuinta kastia ulkomaanoperaatioita varten.
JOKO kirjoitti:fulcrum kirjoitti:Mitähän nämä "vihollismaat" ovat? En tiennyt että Norja on julistanut sodan jollekin maalle?
Norja sotii pitkin islamilaista maailmaa ja kuten hyvin tiedämme, niin islamiin perustuva kulttuuri on sillä alueella paljon merkittävämpi identiteetin määrittäjä, kuin maan rajat. Kartalla olevan viivan ei pidä antaa sumentaa arvostelukykyä. Kulttuuri, kieli, heimo ja uskonto ovat paljon vahvempia identiteetin rakentajia.
Sodanjulistuksella ei ole merkitystä, kun savimaja täräytetään täsmäpommilla kappaleiksi tai tuhatvuotiset imaamien opetukset poljetaan santaan tasa-arvon nimissä.
veffeade kirjoitti:Veikkaisin kyllä, että nuilla ei oo kovinkaan isot halut ryhtyä "marttyyreiksi"...
ironside kirjoitti:setämies kirjoitti:Silminnäkijöiden mukaan poliisiksi pukeutunut ammuskelija oli pitkä, vaalea ja pohjoismaisen näköinen, kertoo NRK.
(viimeisimmän tiedon mukaan ampuja olisi pidätetty.)
Olikohan kyseessä "valkoinen taliban", jollaisia on bongattu Waziristanissa leireiltä? Kaksi valkoista brittiläistä kääntynyttä on jopa kuollut Predator-iskussa viime talvena. Länsimaisen passin omistava "arjalainen" on kuuleman mukaan al-Qaidan halutuinta kastia ulkomaanoperaatioita varten.
setämies kirjoitti:En ihmettelisi. Käännynnäisyys saattaa olla yllättävän voimakasta.
fulcrum kirjoitti:JOKO kirjoitti:fulcrum kirjoitti:Mitähän nämä "vihollismaat" ovat? En tiennyt että Norja on julistanut sodan jollekin maalle?
Norja sotii pitkin islamilaista maailmaa ja kuten hyvin tiedämme, niin islamiin perustuva kulttuuri on sillä alueella paljon merkittävämpi identiteetin määrittäjä, kuin maan rajat. Kartalla olevan viivan ei pidä antaa sumentaa arvostelukykyä. Kulttuuri, kieli, heimo ja uskonto ovat paljon vahvempia identiteetin rakentajia.
Sodanjulistuksella ei ole merkitystä, kun savimaja täräytetään täsmäpommilla kappaleiksi tai tuhatvuotiset imaamien opetukset poljetaan santaan tasa-arvon nimissä.
Edelleen, mitä nämä vihollismaat ovat? Ketkä tarkkaan ottaen suljetaan sinne keskitysleireille?

fulcrum kirjoitti:setämies kirjoitti:En ihmettelisi. Käännynnäisyys saattaa olla yllättävän voimakasta.
Vanhan sananlaskun mukaan käännynnäiset ovat niitä fanaattisimpia: mutta katsotaan nyt, ei pitkä blondi nyt ihan tavallisimpaan islamistiprofiiliin sovi...
ironside kirjoitti:Olikohan kyseessä "valkoinen taliban", jollaisia on bongattu Waziristanissa leireiltä? Kaksi valkoista brittiläistä kääntynyttä on jopa kuollut Predator-iskussa viime talvena. Länsimaisen passin omistava "arjalainen" on kuuleman mukaan al-Qaidan halutuinta kastia ulkomaanoperaatioita varten.
JOKO kirjoitti:fulcrum kirjoitti:JOKO kirjoitti:fulcrum kirjoitti:Mitähän nämä "vihollismaat" ovat? En tiennyt että Norja on julistanut sodan jollekin maalle?
Norja sotii pitkin islamilaista maailmaa ja kuten hyvin tiedämme, niin islamiin perustuva kulttuuri on sillä alueella paljon merkittävämpi identiteetin määrittäjä, kuin maan rajat. Kartalla olevan viivan ei pidä antaa sumentaa arvostelukykyä. Kulttuuri, kieli, heimo ja uskonto ovat paljon vahvempia identiteetin rakentajia.
Sodanjulistuksella ei ole merkitystä, kun savimaja täräytetään täsmäpommilla kappaleiksi tai tuhatvuotiset imaamien opetukset poljetaan santaan tasa-arvon nimissä.
Edelleen, mitä nämä vihollismaat ovat? Ketkä tarkkaan ottaen suljetaan sinne keskitysleireille?
Aloita viiva Marokosta ja ulota itään Indonesiassa. Ei sille viivalle montaa väärää maata satu.
Teräsmies kirjoitti:Muilla foorumeilla on ehdotettu että tekijät olisivat Gaddafin palkkasotilaita.
6.40pm: Police are saying they believe the person(s) responsible for the bomb to be foreign, according to the BBC.