Täsmälleen näin. Stubb on todella hyvä kiteyttämään asioita ja antamaan jälkikäteisiä tunteisiin vetoavia ja rationaalisiakin perusteluita kannoille. Hän on loistavan sanavalmis keskustelija ja esiintyjä ja me-hengen vahvistaja valmiiksi samanmielisten kesken. Oman elämänsä urapolun suoriutujana hän on ollut menestystarina. Mutta jos hän itse joutuu korkeimpiin johtaviin asemiin, sitten on vaikeampaa. Onnistumisia suorittavan työn tekijänä on nähty mm. ministerinä jo hänen ulkoministerikaudestaan (2008-2011) lähtien, mutta tähänastiset näytöt varsinaisista piikkipaikoista - johtajapositiot kokoomuksessa (2014-2016) ja pääministerinä (2014-2015) - ovat olleet tuloksiltaan heikohkoja.
Stubb on hyvä renki mutta huono isäntä.
Stubb on ollut myös edelläkävijä joissakin tärkeissä asioissa, kuten Nato-jäsenyyden puolestapuhumisessa. Hän on myös osannut eri aikoina perustella aina aikaan sopivin iskevin sanankääntein, miksi Natoon kuuluminen on Suomelle tarpeen ja hyvä juttu, tosin analyysi on pitkälti sitä tasoa että "poliittinen tilanne on niin jännittynyt", "mannerlaatat liikkuvat” jne.
Se mikä on monelta, ehkä häneltä itseltäänkin, jäänyt huomaamatta, on että hänen koko Nato-kantansa on muodostunut alun perin kauan sitten siitä fiiliksestä, että Nato edustaa samoja ydinarvoja kuin Euroopan unioni ja "kansainvälisyys" ja "avoimuus". Ei se mihinkään "analyysiin" eikä "tiedemiesmäisyyteen" ole perustunut, vaikka professori Stubb on näitä sanoja viime vuosina paljon toistellut. Stubb sanoi jo vuonna 2004, että on varma siitä, että Suomi on 3-5 vuoden kuluttua Naton jäsen, vaikka ei silloin puhunut mistään mannerlaatoista vaan Nato-kanta oli viime kädessä fiilispohjainen: "Tykkään Natosta!".
Se että Stubb on ollut Naton suhteen täysin oikeassa, on siis tietyllä tavalla säkää.
Hyvää tässä on tietysti se, että hänen tunteenomainen suuntautumisensa on siellä liskoaivojenkin tasolla länteenpäin, siinä missä joku Halonen oli liskoaivoillaan vaistomaisesti itäänpäin kallellaan, mutta huonoa on se, että Stubb ei ole taipuvainen muodostamaan turvallisuuspoliittisia kantojaan järkeilemällä vaikka antaa jatkuvasti sellaista kuvaa itsestään. Hänen rationaaliset perustelunsa ovat jälkikäteistä retoriikkaa, eivät päätöksentekoa kuvaavia perusteluja. Ne eivät kerro hänestä päätöksentekijänä, ne kertovat hänestä keskustelijana ja myyntimiehenä. Siis: hyvä renki mutta huono isäntä.