Presidentinvaalit 2024

Kieltämättä jos tulos menisi eduskuntavaalien tuloksen mukaan, niin Halla-Aholla olisi hyvät mahdollisuudet. Kyse on kuitenkin ihan eri kisasta, ja lienee selviö että persuja eduskuntavaaleissa äänestäneissä on ihmisiä jotka eivät äänestäisi Halla-Ahoa. Liikkuvia äänestäjiä on paljon ja pressanvaali on ennen kaikkea henkilövaali.

Lisäys: tämä vastauksena @Stanley :n viestiin.
 
Nyt kun H-A on virallisesti jättänyt hakemuksen Herra Tasavallan Presidentiksi, olisko aika ottaa uudelleen tarkasteluun kiihotustuomio?

Tuli keskusteltua kaverin kanssa presidentinvaaleista ja arvelin kahta asiaa tapahtuvaksi:

1) Vihermarxilaisen ulinan jälkeen alkaa todennäköisesti persupiireistä nousta keskusteluun ko. tuomion purku. Tuomiosta kun paistaa läpi poliittinen tarkoituksenmukaisuus.

2) Syvemmän pään persut alkavat vaatia tuomion jakaneelle porukalle rangaistuksia. Tuomioistuimen kun ei pitäisi olla vaikutuskanava poliittisessa elämässä.

Kohdan 2) osalta voitaisiin aloittaa siitä Räsästä vainoavasta viherpunikista, vaikkei Räsänen nyt persu olekaan. In my humble opinion, niin kuin ruotsalaiset sanoo.
Ihan varmasti kaikki kaivellaan esiin. Ei noi kaikki muutkaan tosin ihan puhtaita pulmusia ole:

 
En pitäisi mahdottomana, että se olisi joku ministereistä. Jos se ei ole kukaan heistä, kyseeseen voisi tulla mahdollisesti myös Haglund. Torvaldsin aikeista ei taida olla tietoa. Biaudetkin voisi tulla kyseeseen.
Se olisikin hienoa. Hallis ja Biaudet vaaliväittelyissä.
 
Ekana tuli mieleen kakkoskierroksella kokoomuslaisten pohdinta HA:n ja Haaviston välillä. Et kumpaas äänestäis? 🤣🤣
.
Jos yksi liberaali näkee natseja ikkunansa alla niin ei hän varmaan H-a:a äänestä. Konservatiivisemmat sitten... Jaa-a.

Mutta eihän Kokoomuksella ole vielä edes omaa ehdokasta. Noloa sekin olisi heiltä kääntyä julkisesti Rehnin kannalle... Mutta ehkä....
 
Ensimmäisellä kierroksella kannattaa äänestää omaa suosikkiaan jonka toivon mahdollisimman monella olevan Jussi. Toisella kierroksella sitten Pekan vastaehdokasta.
Aaltola lienee suurella todennäköisyydellä finaalissa jahka suostuu ehdokkaaksi.
Jos joku muu, niin Halla-Ahon kerroin pienenee.
Aaltolassa on jotain outoa omaan makuun. Sama fiilis kuin Mitt Romney jenkeistä. Lieneekö myös mormooni?
Minulla on hyvä vainu
 
Back
Top