Presidentinvaalit 2024

Niin, saattaa olla median ansiota, että Väyrynen ei ole päässyt toiselle kierrokselle.
 
Yksi musta hevonen voisi olla Sari Essayah, älykäs ja pätevä ja bonuksena ei taida ainakaan vielä omata isoa vihaajajoukkoa. :unsure:

Ev.lut. osuus väestöstä on pudonnut alle 70 prosentin, ja tiedän, että siitä 30 prosentista merkittävällä osalla on patoutumaa uskontoa kohtaan. Essayahin ongelma on myös korkean tason poliittisen kokemuksen puute, vaikkakin eurokansanedustajana kv-asioista lienee sinänsä jotakin käsitystä.
 
Sardaukar tavattuaan Putin ensimmäisen kerran tultuaan valituksi presidentiksi.

latest
 
Rinne presidentiksi 2024!

Positiivisen kautta ajateltuna tuskin pystyisi saamaan paljon vahinkoa aikaiseksi - kun ei oikein saa mitään aikaiseksi. Demareilta Jutta Urpilainen on paras ehdokas vuoden 2024 vaaleihin. Ehtii keräämään kv-kokemusta sopivasti komissaarin pestistään. Eikä olisi välttämättä yhtään kehno valinta.
 
Kristillisten osalta Räsäselläkin saattaa olla kiinnostusta.

Kunhan nyt ensin katsotaan se vihapuhekortti loppuun.

Senkään jälkeen Räsäskällä ei ole mitään mahkuja enemmistön suosioon. Sen verran älyvapaita lausuntoja täti on vuosien mittaan laukonut.

Urpilainen tai Heinäluoma SDP:n ehdokkaaksi.

Vaikea nähdä Jurpilaisen ikäistä presidenttinä. Heinäluoma joo, ehkä demareiden keskuudessa, mutta ei mikään kansansuosikki.

On kyllä harvinaisen sumeat näkymät kristallipallossa ja veikkaan sumeuden jatkuvan hyvin lähelle vaaleja. Vasta kun puolueet ovat tekemässä päätöksiä ehdokkaista voi alkaa näkemään todennäköisiä voittajia ja häviäjiä.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Ev.lut. osuus väestöstä on pudonnut alle 70 prosentin, ja tiedän, että siitä 30 prosentista merkittävällä osalla on patoutumaa uskontoa kohtaan. Essayahin ongelma on myös korkean tason poliittisen kokemuksen puute, vaikkakin eurokansanedustajana kv-asioista lienee sinänsä jotakin käsitystä.
Essayah kuuluu juurikin siihen 30 prosenttiin, koska helluntailaisena ei ole ev.lut-kirkon jäsen.
 
Teknisesti ottaen juuri noin, mutta ei taida sen 30 %:n edustajat keskimäärin olla kirkosta eronneena sen takia, että kuuluvat johonkin lahkoon.
Joo, keskimääräistä en tiedä, mutta siihen joukkoon kuuluvat kaikki muiden kirkkokuntien ja uskontojen edustajat ateistien ja uskontokriitikoiden lisäksi.
 
Keskusta ei muuten ole koskaan asettanut naispresidenttiehdokasta, joten nyt voisi olla sen aika. Joitakin nimiä: Mari Kiviniemi, Anneli Jäätteenmäki, Anu Vehviläinen.
 
Itse näkisin mahdollisena että ulosanniltaan hyvin suoriutunut KD-ehdokas voisi jopa voittaa presidentinvaalit. Onhan meillä pienten puolueidenkin ehdokkaat pärjänneet hyvin. Oli pienestä vaille, että meidän ensimmäinen naispresidentti olisi ollut Elisabeth Rehn. Ja tuosta ensimmäisestä naispresidentistä voisi olla jo ylpeäkin. Ylikomentaja, joka hankki Hornetit.
 
Back
Top