Presidentinvaalit 2024

Anteeksi, unohdin tosiaan, että kyseessä on Super-Paavo.
Jos otettaisiin se monarkia sitten kuitenkin vaihteeksi,jota jo ehdotettiin, meillä olisi puavukka ensimmäinen, kyllä olisi fiiniä, akkain lehtien takia jouduttaisiin toki jokunen hehtaari mettää pistää nurin, mutta kaikkea ei saa :cool:
 
Katsoin muutes Perustuslaista, että meillä ei ole varsinaista kahden kauden rajaa muuta kuin kahden perättäisen kauden raja.
Sama henkilö voidaan valita presidentiksi enintään kahdeksi peräkkäiseksi toimikaudeksi.
Eli käytännössä Demarit voivat yllättää ja laittaa Halosen 2024 ehdokkaakseen. :LOL:
 
Pekka-parka voipi joutua ISIS-jihadistien maahantuontivimmansa vuoksi hyvästelemään Presidenttihaaveet. :)

En usko että ISIS-mammat ovat keskeinen tekijä. Koronakriisi nostaa esille uusia tekijöitä ja näkijöitä. Ulkoministeri on ollut hipihiljaa nyt kun olisi perusteltua esittää näkemyksiä koronan geopoliittisista vaikutuksista, Suomen tulevaisuuden mahdollisuuksista ym. Tässä voisi tehdä paljon astumatta Marinin tai Niinistön varpaille. Vaan ei Pekkaa taida kiinnostaa, Pekkaa kiinnostavat matalalla roikkuvat hedelmät. Pekalla ei taida riittää kapasiteetti ja näkemys.

Jos Marin ei nyt pahemmin mokaile loppupääministerikauttaan on hänellä erinomaiset mahdollisuudet vuoden 2024 vaaleihin. Hänen tuekseen tehdään narratiivi, jossa hän pysyi kylmäpäisenä vakavan kriisin keskellä - emmehän tiedä mitä todellisuudessa on tapahtunut.
 
Toisaalta haluaakohan Marin presidentiksi - ainakaan vielä. Poliittinen ura alkutekijöissä hänellä ikänsä näkökulmasta. Ja presidenttinä kova valta vähenee pääministerinä tai vaikka hallituksen kakkospuolueen ministerin vallasta.

Presidenttiys on ikään kuin poliittisen uran päätepiste ja huipentuma.
 
Presidenttinä toimimisen jälkeen voi suunnata vaikkapa kansainvälisiin tehtäviin joihin on muodostunut luonteva kontaktiverkko presidenttikauden(kausien) aikana.
 
SDP:stä varteenotettava vaihtoehto on Eero Heinäluoma. Marinin ei ehkä vielä pitäisi lähteä.
 
Eikä kansa halua presidentiksi herraa joka tykkää käydä veneilemässä avustaja pojunsa kanssa.
Ja kuvittele myräkkää, jos Pekka olisikin kuuskymppinen oikeistolainen heteromies naimisissa kauniin nelikymppisen latinottaren kanssa ja silti meniso vaan jonkun parikymppisen blondin tiukkapimpin kanssa veneilemään yksinänsä.

Kyllä siinä mediamyräkän rinnalla Iken sekstiviestikohu kalpenisi.
 
Eikä kansa halua presidentiksi herraa joka tykkää käydä veneilemässä avustaja pojunsa kanssa.
Homous on Haaviston suurin valtti presidenttikilvassa. On paljon väkeä jotka äänestävät nk uudenlaista presidenttiä, riippumatta puoluepoliittisesta kannasta. Tosin nyt suurin noste voi olla hävinnyt, kun homo voi olla uskottava presidenttiehdokas, vaikka ei edellisellä kerralla voittanutkaan.

Uskon, että jos Rehn olisi aikanaan voittanut Ahtisaaren, Halonen ei olisi tullut valituksi presidentiksi koska nainen presidenttinä olisi ollut jo nähty.
 
Ja kuvittele myräkkää, jos Pekka olisikin kuuskymppinen oikeistolainen heteromies naimisissa kauniin nelikymppisen latinottaren kanssa ja silti meniso vaan jonkun parikymppisen blondin tiukkapimpin kanssa veneilemään yksinänsä.

Kyllä siinä mediamyräkän rinnalla Iken sekstiviestikohu kalpenisi.
Vaikka kuinka tällä hetkellä Suomen maata tuhotaan kaikilla järjettömyyksillä ettei vaan kukaan loukkaannu, niin presidentti instituutiota ei persraiskata. PISTE. Se olkoon se Salpalinja.
 
Haavistoa ei välttämättä kiinnosta enää presidenttiys. Jos ei ole käytettävissä, niin Ville Niinistö.
 
Pidin Haavistoa vielä joku aika sitten ihan kohtalaisena ehdokkaana, sellaisena, jota saattaisin voida äänestää jos ei parempaakaan ole tarjolla. Sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että vaikea nähdä minun antavan ääntäni Haavistolle.
 
Back
Top