Presidentti Niinistö otti ulkopolitiikan johdon

Vonka

Supreme Leader
Joulukuun 19. päivän kokous Mäntyniemessä jää ulkopolitiikan historiaan päivänä, jona presidentti lopetti ainakin oman kautensa ajaksi epämääräisen kolmen jakkaran johtotilan.

BBC kiinnitti huomiota Suomen ailahtelevaan linjaan pääministeri Stubbin puhuessa liki yli-innokkaasti EU:n yhtenäisyydestä energialinjauksissa ja miltei samassa lauseessa puolueen elinkeinoministerin esityksestä venäläisestä Rosatomista Suomeen.

Tuomioja taas on hannaillut omiaan ja vaatinut omia merkintöjä pöytäkirjoihin. Näin ollen meillä on ollut kolmen jakkaran ulkopolitiikkaa.

Mitä tapahtuu todella?

Suurvallat yhä vastustavat oikeudellisesti ja julkisesti Ukrainan jakoa, mutta ovat keskenään tosiasiallisesti päästäneet asiat siihen. Oli mielenkiintoista, että Victoria Nuland (ex-NATO-lähettiläs) tuli Berliinistä ja Kiovasta suoraan nimenomaan Helsinkiin. Mutta mistään ei oikein ole tihkunut, mitä asiaa hänellä oli. Hän keskusteli tärkeimpien ministereiden kanssa.

Ylen haastattelussa hän kehui Suomen puolustusmallia. Mitä se tarkoittaa?

Miksi Nuland tuli Suomeen? Kiinnostiko häntä Tuomiojan näkemys? Vai kertoiko, että Suomella on edessä pitkä grilli?

Perustuslain 93§:n mukaan "Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa."

Tuo yhteistoimintapykälä on tuottanut vaikeuksia. Mäntyniemessä 19.12. tehtiin joku linjaus. Ensimmäisen kerran sitten vuoden 2000 ulkopolitiikassa on selkeä johtaja ja hän on presidentti Niinistö.
 
Kuten toisaalla sanoin, olen tyytyväinen että nyt meillä on Ylipäällikkö eikä _____(poistettu ennen moderaattorien asiaan puuttumista).

Pian häntä tarvitaan.
 
Perin onneton on asioiden tila.

Toivon hartaasti, että Niinistö kasvaa ihmisenä tehtäviensä tasalle.

Jumala Suomea suojelkoon!

Ehkä olisi taas aika pohtia minkälainen valtiomuoto tähän maahan sopii? Näyttää pahasti siltä, että presindentin valtaoikeuksien karsiminen seurustelu-upseerin tasolle oli virhe.
 
Juuri näin..Halosen kaudesta koitui kaikesta vallan vähentämisestä huolimatta erittäin suurta vahinkoa Suomelle ja suomalaisille. Sekä kansainvälisellä poliittisella tasolla että politiikasta johtuen myös talouden osalta. Halonen oli hirvittävä erehdys ja vahinko Suomelle.

Halosen aika oli todellinen taantumuksen aika.
Eräät henkilöt kertoivat, että kun Halonen valittiin tehtävään, oli henkilökunnan osalle, kuin yö olisi tullut, 12 vuodeksi. Hirvittävää alistamista ja halveksuvaa käytöstä.
Kuulemma kissa oli paremmin arvostettu, kuin henkilöstö.
Kamalaa. jos totuus oli tuo.
 
Eikös tämän halosen pitänyt olla kansanvaltainen, siis jos mikä, ja siis, oliko tämä sitten alistaja ja sortaja, pikkaisen tosin en ihmettele, kun katsoo leninistien aikaan saannoksia :D
 
Äläpäs muuta virka!
Käsitykseni muuttui rouvasta kun aloin saada ystäviltäni hätäisiä viestejä työolosuhteiden romuuntumisesta yhdessä yössä...
Tylyä.

Noh, onneksi kaikki on nyt paremmin siellä.
 
Sinä oletkin salaliittoteoreetikko. :)

Suorassa kansanvaalissa tämä on verraten vaikea järjestää.

Aikalaiset muistanevat median pelanneen Ahtisaaren ulos ensimmäisen kauden jälkeen ja sen jälkeen alkoi vahva lobbaus Halosen puolesta. Media tekee presidentit. Kyse on lähinnä siitä kenen ohjauksessa.
 
Esko Aho pelotti Hesaria ja erityisesti sen demaripäätoimittajaa Janne Virkkusta.
 
Tuo yhteistoimintapykälä on tuottanut vaikeuksia. Mäntyniemessä 19.12. tehtiin joku linjaus. Ensimmäisen kerran sitten vuoden 2000 ulkopolitiikassa on selkeä johtaja ja hän on presidentti Niinistö.

Tämä onkin parasta nykyisessä turpo tilanteessa, tarvitaan esimerkillinen johtaja yhdistämään suht hajanaista kansaa ja tuomaan oikeat arvot esiin.
Haloselle kuuluisi maanpetos tuomio vaikkapa heppoisin perustein.
Kippistän hänen viimeisenä päivänä melko iloisena.
 
"Se oli virhe..." (Karjalan Kandalfi)

Meillä on politiikassa ja politikoinnissa tehty "hölmön tölmäys" toisensa jälkeen. Pitkälti tähän on ollut syynä se, että henkilökohtainen gloria, minäminäfantsuilu ja henkilökohtaisen kansainvälisen uran petaaminen valtion kustannuksella on asetettu kansakunnan edun edelle. Jos puhutaan lipsumisesta pimeän puolelle, ovat päättävät poliitikkomme innosta kiljuen ja käsi kädessä kirmanneet sinne yksi toisensa jälkeen. Sinne ovat hanakasti myös jääneet pitämään kekkereitä ja me maksamme pippalot.

Mitä me toivomme ja tarvitsemme? Vastuun kantajia, isä/äitihahmoja, jotka kykenevät olemuksellaan luomaan turvallisuuden tunnetta ja edistämään yhteiskunnallista vakautta. Henkilöitä, jotka kykenevät asettamaan kansakunnan edun oman etunsa edelle varsinkin silloin, kun Suomen kohtalo on koetteilla ja tulevaisuus epävarma.
 
Aikalaiset muistanevat median pelanneen Ahtisaaren ulos ensimmäisen kauden jälkeen ja sen jälkeen alkoi vahva lobbaus Halosen puolesta. Media tekee presidentit. Kyse on lähinnä siitä kenen ohjauksessa.

Ahtisaaren pelasivat ulos Lipponen ja Halonen, Erkki ja Lipposen aseenkantajana myöhemmin tulosta tehnyt yhtä iso mies, rajattomasti ihailtu Heinäluoma. Näin se vaan meni. Se oli onnettomuus Suomelle ja hyvin osasi Sos.Demi kusta kannatusmuronsa pitkäksi aikaa.

Presidentin valtaoikeuksien kimppuun käytiin ihan seuraavassa hengessä: haluttiin siirtyä eurooppalaiseen parlamentaariseen samuuteen eli halusimme olla erottumatta muista Euroopan kansoista. Arkkitehtejä riitti jokaisesta puolueesta. Halosen aikaan sattui sitten näiden jo linjattujen asioiden kuuluttaminen kirkossa.

Lähde>: pahamaineiset tupaillat pitäjissä.
 
Vanhana "Sahtivaarin" diggaajana sanoisin, että Suomessa tuskin vieläkään ymmärretään miten arvostettu Ahtisaari oli ulkomailla. Ehkä kaikkein arvostetuin Suomen presidenteistä.
 
Aikalaiset muistanevat median pelanneen Ahtisaaren ulos ensimmäisen kauden jälkeen ja sen jälkeen alkoi vahva lobbaus Halosen puolesta. Media tekee presidentit. Kyse on lähinnä siitä kenen ohjauksessa.

(Huumorivaroitus)
Näin se meilläkin menee, muualla maailmassa ollaan ilmeisesti vielä pidemmällä: presidentiksi voidaan kuulemma median tuella saada jopa apina!

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/pohjois-korea-haukkui-obamaa-apinaksi/4643998
 
Back
Top