J0h1F
Ylipäällikkö
Mielestäni ensin pitäisi esittää kysymykset siitä, mikä on Suomen ydinaseen käyttötarkoitus, ja mihin uhkakuviin sillä vastataan, sekä mitkä olisivat käyttöperiaatteet.
Noin karkeasti ottaen Suomella voi katsoa olevan uhka sekä
- taktiseen ydinsotaan (tai ainakin sen kohteeksi) joutumisesta, jossa suurempi kansainvälisoikeudellinen ja diplomaattinen sekä NATOn kollektiiviseen puolustukseen liittyvä riski Venäjälle sodan eskaloitumisesta strategiseksi ydinsodaksi olisi pienempi. Tässä ydinaseiden käytön voisi laajasti maalaillen provosoida Suomen onnistunut vastahyökkäys, Suomen eteneminen Venäjän alueelle, erityisesti 1920 Tarton rauhan rajojen ulkopuolelle, Suomen onnistunut puolustus esim. Salpa-aseman tasolla (että Venäjä ei pääsisi mihinkään välitavoitteisiinsa) tai joku iivanan päämajan mielenhäiriö, tai ydinde-eskalaatioajatuksella, että Suomi ei yrittäisi vastaiskeä Venäjän saavuttamiin, mutta heikosti haltuunsa saamiin etuasemiin,
että
- strategiseen ydinsotaan, erityisesti tilanteissa, joissa Venäjän ja NATOn välinen taktiseen ydinsotaan edennyt konflikti uhkaa eskaloitua jonkin virhearvion tai doktriiniin liittyvien kostoiskujen takia strategiseksi (Suomi ja muut ei-ydinasevaltiot NATOssa olisivat strategisella uhitteluiskulla käytettävissä varoituksena, että seuraavaksi soi teidän (USA:n/Ranskan/Britannian) kaupungeissanne), sekä sitten siinä tilanteessa, jossa taktisen ydinasekyvyn hankkinut Suomi löisi takaisin samalla mitalla Venäjän taktisten ydinaseiden tai esim. BC-aseiden suurimittaisessa käytöstä. Venäjä voisi käyttää rajoitettua strategista ydiniskua myös taktisten ydinaseiden käyttöä kuvaamallani tavalla, de-eskalaatiovälineenä tilanteessa, jossa se on joutunut jollain tasolla ahtaalle tai pitämättömiin asemiin, ja konventionaalinen sodankäynti johtaisi Venäjälle negatiiviseen sotaonneen.
Lisäksi strategisten ydinaseiden käytölle on myös Suomen näkökulmasta intressi konventionaalisessakin sodassa, että jos meidät jossain Harmageddon-skenaariossa työnnetään niin ahtaalle, että Valpuri-suunnitelmankin viimeinen puolustustasa on murtumassa ja Suomi lakkaamassa olemasta (tässä tilanteessa todennäköisesti siviilit olisi jo evakuoitu pääosin Ruotsiin), niin voisi iskeä sellaisen haistapaska-kostoiskun, että Venäjää ei voi olla olemassa ilman Suomea.
Viimeiseksi strategisia ydinaseita voisi asetelman kääntäen (niin, niiden turvin sitä voisi tehdä) käyttää itse de-eskalaatiokeinona, eli uhata kaikkien ydinaseiden täydellisellä ensi-iskukäytöllä, jos Suomi joutuisi sellaisen hyökkäyksen kohteeksi, joka uhkaisi suuresti maatamme. Tämä tietysti on doktriinikysymys, että kummassa tilanteessa (vasta epätoivoisen hävityksen partaalla, vai jo suurhyökkäyksen alla) kannattaisi pelata se ydinasekortti.
Pelkkä taktinenkin ydinase voisi riittää siinä mielessä, että Pietari on aika hyvin taktisten ydinaseiden pidempikantamaisten lavettien kantaman sisällä, mutta silloin kyky strategiseen ydinaseiskuun vastaamiselle jäisi kuitenkin rajoittuneeksi, ja Pietarin lanaamisesta seuraisi sellainen vastaisku, että siihenkin olisi vielä kiva kyetä vastaamaan; lisäksi Pietarin käyttäminen ensimmäisenä strategisena maalina poistaisi kaiken pelivaran.
Jos halutaan mennä rajoittamattomien resurssien fantasioihin, niin Suomella olisi kummatkin kyvykkyydet ainakin kahdella toimitustavalla strategistenkin osalta. Suomi voisi strategisten ydinaseiden käytön doktriinissa omaksua suhteellisuusperiaatteen, että Suomi vastaa kaikkeen jotakuinkin samalla väestötappiosuhteella (5:150 eli 1:30) ja kulttuurillis-taloudellisella suhteella (Turku~Pietari, noin esimerkiksi). Taktisten ydinaseiden käytön osalta Suomi varaisi oikeuden mihin tahansa taktisten ydinaseiden käyttöön Suomen rajojen sisällä ja ulkopuolella tarvittaessa vastatoimena CBRN-aseiden käytölle.
Todellisemmissa realiteeteissa strategisille voisi olla 1(-2) toimitustapaa ja taktisille muutama osittain päällekkäinen teknillis-taloudellisten syiden rajaamina. Arvokkaampi plutonium pitäisi ensisijaisesti varata strategisiin ja taktisiin pitäisi pyrkiä käyttämään uraania. Ensimmäisessä vaiheessa kehitettäisiin uraanipommi ja tutkittaisiin plutoniumin käyttöä.
Mutta itse asiaan:
1. Helpoin taktisen ydinaseen lavetti itse kehitettäväksi olisi joko 203 mm tykistön kranaattiin tai 227 mm tykistörakettiin (RSRAKH) sijoitettava U-235:ttä käyttävä kaksoistykkityyppinen ydinlataus, sekä näille relevantti INS/GPS-yhteisohjaus. Näissä on jo ulkoballistiikka periaatteessa saatavilla, eli 2S7 Pionin ballistiikka tykin osalta tai GMLRS:n tai GMLRS-ER:n raketin osalta; sama lataus olisi sijoitettavissa myös lentopommiin, käytännössä jos olisi tykistön kranaatissa kestävä lataus, niin kaikki kolme olisi suhteellisen helposti toteutettavissa. Näiden ohella voisi olla myös taktinen ballistinen ohjus, joiden teknologiaa olisi todennäköisesti mm. Israelista ja Ukrainasta ostettavissa, mutta asekaupan rajoitukset vain rajoittavat valmistavaran ostokset 300 kilometriin, ja pidemmälle kantaviin pitäisi tehdä omaa kehitystyötä (olisi kuitenkin tarpeellista strategisten osalta, joten se hoituisi samoin kustannuksin kuin strategisten ohjusten kehitys).
Strategisen ydinaseen lavettina olisi oltava maalaukaistava ballistinen MRBM tai IRBM, jonka olisi kannettava ainakin Moskovaan (n. 1100 km) ja mielellään vähintään Jekaterinburgiin (n. 2100 km) saakka. Vladivostok vaatisi jo mannertenväliseksi luokiteltavan, joten se on utopiaa ja meidän kannaltamme jossain määrin tarpeetonta sekä kömpelöä vaadittavan ohjuksen koon ja laukaisufasiliteettien sijoittamisen kannalta (MRBM olisi suhteellisen helposti siilolaukaisun lisäksi myös ajoneuvolaukaistavaksi sovitettavissa).
Lisäksi strategisen lavettina olisi mahdollisesti oltava ranskalaisten ASMP-A:n tyyppinen ilmalaukaistava, ilmaahengittävä pitkän matkan super- tai mieluummin hypersooninen ohjus, tämän kantamaksi voisi riittää Moskova. Meillähän on Nammon kautta jo ainakin patoputkimoottoria hyödyntävästä tykistön kranaatista tietotaitoa, joten tämänkään kehittäminen ei pitäisi olla mahdottomuus.
2. Satojen kilotonnien luokkaan menevä Teller-Ulam-tyyppinen lataus (karkeasti fissio-fuusio-fissio) olisi riittävä, tosin todennäköisesti MRBM:n kärkeen olisi sovitettavissa joko yksi megatonniluokan kärki tai 3-4 satojen kilotonnien luokassa olevaa, ainakin. Ilmalaukaistavaan ohjukseen ei saataisi kuin yksi satojen kilotonnien luokkaan menevä kärki. Tämän kehitystyössä tulisi tietysti myös osaaminen ainakin osittain pienempien plutoniu,latausten rakentamisesta taktisia ballistisia ohjuksia ja lentopommeja varten, mutta se olisi turhan kallista toteuttaa, koska strategiset olisivat pääkäyttötarkoitus.
Taktiseen ydinaseeseen riittäisi W33:n tyyppinen uraanilataus, joka olisi ilman fuusiobuusteria muutaman kilotonnin luokkaa, ja fuusiobuusterilla n. 20-40 kt.
3. Taloudelliset voimavarat saataisiin riittämään ainakin uraanipommin kehittämiseen ja tuottamiseen, strateginen Teller-Ulam-tyyppinen voisi olla liian raskas projekti yksin. Tykkilavetin ballistiikka on kopioitavissa, samoin raketti- ja taktinen ohjusteknologia lyhyelle matkalle ostettavissa suhteellisen vähäisin panostuksin. Riittäviä voimia kestävän rakenteen kehittäminen vaatinee kylmiä koelaukauksia rikastamisen oheistuotteena tulevalla köyhdytetyllä uraanilla rakennettavilla koeammuksilla.
Yhdessä Ruotsin kanssa projekti helpottuisi jo oleellisesti, koska Ruotsilla on plutoniumista alikriittisten kokeiden kautta hankittua tietotaitoa, sekä rikastamiseen ja jälleenkäsittelyyn olisi huomattavasti enemmän resursseja, ja myös uraanin keräämiseksi sivukivestä enemmän malmia, tai sitten uraanikaivoksen avaamiseksi.
4. Uraanin rikastuslaitos rakennetaan jonnekin länsirannikolle tai muualle sopivaan paikkaan riittävän kauaksi itärajasta kallioon, riippuen siitä, kuinka avoimia projektista ollaan. Rikastuslaitoksia voisi olla myös kaksi, kaupallinen/koelaitos Talvivaaran/Terrafamen uraanin kaupalliseksi rikastamiseksi ja sitten sotilaskäyttötarkoituksiin toinen - rikastuslaitoksen kriittisin resurssihan on sentrifugien määrä, joten tällainen hajauttaminen ei olisi sikäli typerää, ja siviilifasaadi auttaisi teknologian kehittämisessä.
Plutoniumin hankkimiseksi tarvittava jälleenkäsittelylaitos olisi hyvä olla lähellä Olkiluotoa, koska siitähän tulisi myös ydinpolttoaineeksi kelpaavaa käsittelytuotetta, että loppuydinjätettä, joka pitäisi laittaa Onkaloon. Jälleenkäsittelylaitoksellahan olisi myös siviiliteknologinen perustelu, koska siten ydinpolttoaineen hyötysuhdetta saadaan lisättyä 50%, ja koska se olisi ydinaseprojektin sivutuote, voitaisiin se myydä raakauraanista tuotetun ydinpolttoaineen hinnalla kotimaisille ydinvoimaloille jatkokäyttöön (jos jälleenkäsittelylaitoksen oikeuttaa vain puhtaasti kaupallisin perustein, on se hieman kannattamaton, mutta ydinaseprojektissa se menee ydinaseiden hankintakustannukseksi). Toki jos tämä persneton tekeminen kaupallisin perustein perusteltavassa laitoksessa on liian ilmeistä ydinaseprojektin toimeenpanoa, niin sitten voisi sen ydinpolttoaineen käyttöä varten rakentaa sen yhden ylimääräisen ydinreaktorin "Imatran Voiman" uudelleenperustamalla reaktoria käyttämään.
Plutoniumin jälleenkäsittelyä voisi toki perustella myös ympäristösyillä, että vähennetään ydinpolttoaineen tarvetta ja siten loppusijoitettavan ydinjätteen määrää.
Plutoniumia voisi jälleenkäsittelylaitoksen ohella tuottaa myös sopivissa koelaitoksissa tai salaisessa hyötöreaktorissa, riippuen taas kuinka laaja projektin siviilipuoli olisi, ja kuinka avoimia ydinaseprojektista oltaisiin. Siviilitutkimuskäyttöönkin relevantteja reaktorityyppejä on, jotka tuottavat huomattavia määriä Pu-239:ää.
Projekti vaatisi siis jonkinlaisen siviilifasaadin (ja vielä ihan oikean tutkimusprojektin, eikä vain näennäistä fasaadia), jos mielisimme taktista uraanilatausta enempää, tai sitten ulkopuolisen tukijan.
5. Alikriittiset koelaukaisut voitaisiin toteuttaa jossain omissa luolissa, mutta varsinaisen koelaukaisun toteuttaminen pitäisi tehdä joko sopimuksista irtaantumalla tai sitten ilmeisesti Israelin tapaan, vaivihkaa jossain maailman merillä myrskyisellä säällä, jolloin sen havaitseminen olisi vaikeaa. Periaatteessa alikriittiset kokeet voisivat riittää, ainakin ulkopuolisen avun kanssa, ja ainakin alkuvaiheessa (mm. W33:sta on laskettavissa sen ulkoisten mittojen perusteella ja kylmiä kokeita tekemällä vaadittavat spesifikaatiot, koska materiaalitekninen tietämys on kehittynyt ja optimointi helpompaa, kun laskelmia voidaan tehdä tietokoneilla).
6. Varastointi tapahtuisi jonnekin sopivassa paikassa olevaan kallioluolastoon. Haapajärven varikkoa en käyttäisi sen ilmeisyyden vuoksi.
Strategisten siilojen olisi suotavaa olla jossain kauempana taajamista, esim. em. paikassa olevassa kalliokompleksissa. Ajoneuvolavetilla olevia ohjuksia voisi tarvittaessa hajauttaa useampaan paikkaan, koska niitä varten tehtävä rakennustyö ei paljastaisi niin pahasti käyttötarkoituksia.
7. Lupajärjestely voisi taktisissa tapahtua yksinkertaisilla mekaanisilla lukituksilla hallittavin koodein (ainakin USA:n tykistön ydinkranaattien kohdalla oli kyse johtorenkaiden ja perän ympärille kiinnittyneestä lataamisen estävästä vanteesta, jossa oli koodilukko), käyttö vaatisi käytännössä ylipäällikön hyväksynnän. Koodien pitäisi olla useammassa paikassa, tosin mekaaninen lukitushan on myös työstökonein rikottavissa, joten varikolla pystyttäisiin se tekemään.
Strategisissa pitäisi olla viidessä vuorossa pysyvästi toimiva valvontakeskus, jolla olisi kyky laukaista aseet protokollan mukaan force majeure -tilanteessa tai sitten ylipäällikön hyväksynnällä. Todennäköisesti tämän toimintoja pitäisi olla sekä Pääesikunnassa että aseiden fyysisessä sijoituspaikassa.
+ Eduskuntaa en ottaisi projektiin lainkaan mukaan päättämään, ellei kyseessä olisi kokonaan avoin projekti; ainoastaan minimilainsäädäntö (laissa oleva ydinasekiellon kumoaminen) voisi jäädä eduskunnan asiaksi, tosin konsensus ydinsulkusopimuksen mitättömäksi julistamisesta Venäjän sopimusrikkomuksiin nojaten tai eduskunnan päätös irtaantumisesta olisi pakko olla (nämä jälkimmäisetkin mielellään vasta siinä vaiheessa, kun projekti on edennyt johonkin konkreettiselle tasolle, josta matka ydinaseisiin ei ole enää pitkä). Laukaisun rajoittaminen eduskunnan taakse olisi strateginen itsemurha.
TL;DR
Pyritään kopioimaan W33 taktiseksi ydinlataukseksi jo olemassaoleviin toimitusmenetelmien kotimaiset kopiot (tykki, RSRAKH ja lentopommi) ja Pershing II -ohjuksen tekniikka tai sen uudenaikaisempi sovitus hieman vahvemmalla moottorilla ja kaksi siihen sopivaa kärkiratkaisua, toinen pienempi monikärki ja toinen suurempi yksikärki (Pershing Ia:n tyyppinen, siinä oli 500 kt). Työläin vaihe lienee uraanin ja plutoniumin hankinnassa.
Tämä olisi todennäköisesti toimiva järjestely, mutta sitten siihen olisi todellakin sitouduttava sen luokan valtiosalaisuutena, että se voisi olla vaikeaa poliittisesti. Israel on kuitenkin aiemminkin tarjonnut apuaan ainakin Etelä-Afrikalle.
Israelista on kuitenkin irronnut teknillinen apu Etelä-Afrikalle oman ydinaseen kehittämiseen.
RBMK oli kehitetty juuri sitä varten, että siitä saatiin huomattavia määriä Pu-239:ää edullisesti, energiantuotannon ohessa. Valitettavasti se vain on hieman ongelmallinen reaktorityyppi muuten, ja suojakuoren rakentaminen siihen ihan tolkuttoman kallista, täysin kannattamatonta taloudellisesti.
Viimeksi muokattu:
