Puolustusvoimat ei päivittänyt tietokoneita ajoissa - Kova lasku Microsoftilta

Creidiki

Kenraali
Lahjoittaja
#1
Savon Sanomat

Kymmenkunta suomalaista toimijaa maksaa Microsoftille, että saa siltä erillissopimuksella päivityksiä vanhentuneeseen Windows XP -käyttöjärjestelmään. Käyttöjärjestelmän yleinen tuki loppui huhtikuussa, mikä heikentää Windows XP-tietokoneiden tietoturvaa ja toimivuutta.

Puolustusvoimat on yksi näistä noin kymmenestä ohjelmistojätti Microsoftille maksavasta.

– Olemme varmistaneet tuen kaikkiin käytössämme oleviin järjestelmiin niin kauaksi aikaa kuin ne ovat meillä käytössä, kommentoi johtamisjärjestelmäpäällikkö prikaatikenraali Ilkka Korkiamäki
Nyt taitaa päästä itku.
 
miheikki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#3
Toisella hankinnat laahaa ja toisella ovat hieman etuajassa.

TS: Poliisin tarkkuusalkometrit lojuneet vuosikausia varastossa
KOTIMAA JULKAISTU 13.08.2014 05:001

Viisi vuotta sitten poliisille hankitut tarkkuusalkometrit lojuvat edelleen varastossa, kertoo Turun Sanomat. Alkometrejä ei voida ottaa käyttöön, koska niiden laaduntarkkailuun suunniteltu järjestelmä on vasta tekeillä.

Laadunvalvontajärjestelmästä vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. THL:stä ei osata sanoa lehdelle, milloin oikeat mittaustulokset varmistava järjestelmä valmistuu.

Poliisi hankki 50 liikuteltavaa tarkkuusalkometriä noin puolen miljoonan euron hinnalla vuonna 2009.

Laitteet helpottaisivat poliisin työtä, koska niillä saadaan todisteeksi oikeudessa kelpaava testitulos tien päällä. Nyt promilleja seulonta-alkometriin puhaltanut täytyy kuljettaa poliisilaitokselle, jossa puhallustulos voidaan tarkistaa kiinteällä tarkkuusalkometrillä. Ne ovat olleet käytössä vuodesta 1998. Sitä ennen puhalluskokeen tulokset piti varmentaa terveysasemalla otettavalla verikokeella.

Poliisi toivoo saavansa liikuteltavat tarkkuusalkometrit käyttöönsä vuoden loppuun mennessä.
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#4
Windows XP:n tuen loppumisesta tiedotettiin kauan ja sitten vielä hyvin intensiivisesti ennen kriittistä päivää.

Kyllä ne kohtuullisesti pelaavat 1-2 kuukautta, mutta olipa hölmöä jättää vaihtamatta. Erilliset virustorjuntaohjelmat päivittyvät XP:ssäkin ja estävät tavalliset madot. Kunnon hakkeri taas pääsee keihästämään kaikki Windowsin käyttöjärjestelmät ilman että tietoturvaohjelmisto edes huomaa.

Mutta tulee kaikkea uutta hyödyllistä, joka ei ole yhteensopiva XP:lle, ja on tullutkin jo.

XP oli kyllä oikeasti hyvä käyttöjärjestelmä. Mulla on yhdessä ilman nettiyhteyttä olevassa pöytäkoneessa se, koska sillä pystyy pelaamaan muiden muassa vanhaa Forgotten Battlesia, kuten Linuxillakin :)
 
Creidiki

Kenraali
Lahjoittaja
#5
Windows XP:n tuen loppumisesta tiedotettiin kauan ja sitten vielä hyvin intensiivisesti ennen kriittistä päivää.
Juu, ei ole Johtamisjärjestelmäpäällikkö ihan ollut ajan tasalla. Tuen loppuminen ilmoitettiin 2 vuotta sitte.
 
baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#6
Älkää nyt pojat. Tuossahan johtamisjärjestelmäkomentaja paljastaa, että tuki on käytössä koko järjestelmän elinkaaren.....toki se voi hiukka maksaa, tuollainen erityisjärjestely, mutta elämä on. :)
 
Creidiki

Kenraali
Lahjoittaja
#7
Nyt ei ole kiirettä päivittää kun tuki on varmistettu ja artisti maksaa ja maksaa ja maksaa.
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#8
Juu, ei ole Johtamisjärjestelmäpäällikkö ihan ollut ajan tasalla. Tuen loppuminen ilmoitettiin 2 vuotta sitte.
Voisi kehittää sellaisen humoristisen palkinnon aina vuoden unikeolle. Nimettäisiin se vaikka Taavetti Laatikainen -palkinnoksi.

No joo. Kyllä niihin se käyttöjärjestelmä vaihdetaan.

Pieni rienaus silti vielä, sitten lopetan.

"Herra kenraali, miten on varauduttu käyttöjärjestelmän tuen loppumiseen?"
"Hyvin."
 
Raveni

Ylipäällikkö
#9
Milloinkohan pv päättää siirtyä avoimen lähdekoodin järjestelmien aikakauteen? Typerää maksella tuollaisesta windows roskasta...
 
vehamala

Kenraali
Mod
Lahjoittaja
#10
Tavallinen tapaus näissä vanhoissa työpöytäkäyttiksissä on se, että käytössä on joitain vanhoja sovelluksia, joihin joko ei enää saa tukea lainkaan tai niistä ei ole uudemmassa käyttiksessä toimivaa versiota.
Tällaisia firmoja (vast) on Suomessakin jonkin verran, kuitenkin vain harvat niistä tekevät kalliita sopimuksia käyttistuen jatkamisesta.
PV näköjään on yksi tällainen, siellä on varmaan sitten jotain tarpeeksi tärkeää pyörimässä vanhoissa koneissa, jotta tuohon kannattaa rahaa sijoittaa (?)

PS. Suomessa on vielä Windows 2000 servereitä jopa tuotantoa pyörittämässä, minäkin tiedän muutaman tällaisen casen.
 
aj77

Ylipäällikkö
#11
Ei kai maanpuolustus ole vaarassa,vaikka xp:t puolustusvoimilla onkin. Vai onko reserviläisten nimet ja sijoitukset Xp koneella,niin että kun yöperhonen koteloituu ei koneet lähdekään käyntiin. Tulee sirppi ja vasara ruutuun, sekä taustalla soi suuri ja mahtava. Sitten jaetaan sijoitukset naaman mukaan.
Tiedän erään suuren hoitokonsernin jolla on hälytyskeskus ohjelmat ja asiakastiedot ja kaikki xp riippuvaisia. Ei ole edes aikomuksena vaihtaa. Mutta ketäpä potilastiedot kiinnostaisi.
 
Creidiki

Kenraali
Lahjoittaja
#12

Elinkaariajattelu ja massavanheneminen toimii käytännössä.
 
ctg

Ylipäällikkö
#13
Jos firma ajaa virtuaali istuntoja tyhmän XPn päällä niin ei ole mitään väliä jos siellä koneessa joku käy kurkkimassa koska ne tiedot ei loju siellä pyötökoneen sisällä vaan jossain aivan muualla. Loppujen lopuksi ne tapaukset jotka tulee sisälle urkkimaan voidaan selvittää jos pv on järjestänyt tietoturvansa hyvin, varsinkin jos osa koneista toimii honeybottina.
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#14
Ei kai maanpuolustus ole vaarassa,vaikka xp:t puolustusvoimilla onkin. Vai onko reserviläisten nimet ja sijoitukset Xp koneella,niin että kun yöperhonen koteloituu ei koneet lähdekään käyntiin. Tulee sirppi ja vasara ruutuun, sekä taustalla soi suuri ja mahtava. Sitten jaetaan sijoitukset naaman mukaan.
Tiedän erään suuren hoitokonsernin jolla on hälytyskeskus ohjelmat ja asiakastiedot ja kaikki xp riippuvaisia. Ei ole edes aikomuksena vaihtaa. Mutta ketäpä potilastiedot kiinnostaisi.
Voit olla varma siitä, että jos lkp on sellaisten tietokoneiden varassa, joilla on maailmaan yhteys, sieltä ei tule ulos yhtään mitään, jos tilanne on päällä.
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#15
Tietotekniikka on nopeasti kehittyvä ala, mutta joissakin hommissa paras systeemi on se, missä www-yhteysmahdollisuutta koneessa ei ole lainkaan - ei siis nettiä.

Siksi voin käyttää XP-konetta joihinkin askareisiin hyvinkin pitkään ilman, että kukaan lunttaa. Tiedostot siirrän tikulla jakoon toisaalle.

Minulla on myös Linux-kone ja kolme iPadia + kannettava HP, jossa on Windows 7. Riippuu täysin, mitä kulloinkin teen, mitä käytän.
 
Raveni

Ylipäällikkö
#16

Toisaalta maailma on täynnä esimerkkejä muka suojatussa verkossa ja ympäristössä olleista koneista joihin on kyetty vaikuttamaan... Esim. Snowden... Ei voida tuudittautua siihen että järjestelmä on fyysisesti suojattu sen täytyy olla suojattu myös softapuolelta eikä silloin voida puhua samassa lauseessa xp:stä ja turvallisesta on se vehje sitten vaikka Ratakadun kellarissa... Systeemien täytyy olla ajantasalla.. Naapurin hakkerit pöllivät juuri toista miljardia salasanaa? On viitteitä että ovat vakoilleet UM:n koneita useita vuosia... Kiina vaihtoi käyttöjärjestelmää ja moni muu maa on tehnyt samoin... Windows on saanut mennä... Pienellä maalla ei ole varaa ottaa iskuja vastaan samallalailla kuin suurvalla... Usalta vietiin salaisia dokumenttejä mm. F22 piirustukset? ja paljon muuta. Tuskin nuokaan on missää normi webkioski koneella olleet...
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#17

Jep. "Snowden" on aina yksi vaara - siis vakooja käytännössä. Tsekkailin juuri huvikseni putleristien työpaikkoja. Äänekkäitä on ihan kaikilla yhteiskunnan aloilla. Missä mahtavat olla hiljaiset?

Vakooja ei kuitenkaan halvauta koko järjestelmää - ellei ole sisäpuolella, ATK-puolella itse. Järjestelmän voi kaataa aina ulkopuolelta, jos se on yhteydessä nettiin.
 
Viimeksi muokattu:
#18
Sitä minä itse kovasti jo intin aikana ihmettelin, että miksi ihmeessä mateihin (maastotietokone) oli tungettu windows käyttöjärjestelmäksi. Jos en väärin muista niin oli kyllä 7 eikä xp. Ei siinä muuten mitään, mutta windows käyttöjärjestelmien pyörittely vaatii jo huomattavan paljon välimuistia ja muutenkin vaatii koneen prosessoreilta suht paljon verrattuna johonkin Linuxin kaltaiseen. Tämä tietenkin heijastuu nopeuteen käytettävyydessä ja mikä pahinta, akkujen kestoon. Kyllähän suomestakin sitä koodaamiskykyä pitäisi löytyä jonkun Johlan Linux alustalle muokkaamiseen? Ja pysyisivät ne madotkin paremmin kurissa.

Kertokaahan joku joka asiasta tietää jotain, että onko asia muuttunut ja miksi oli/on näin?
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#20
Kyllä se onnistuu Windows 7:lläkin.
'

Riippuu varmaan siitä, miltä vuodelta peli oli. Minun versioni ei toimi compatible-tilassa. Uusia saman sarjan pelejä myytiin seiskalle.

Onnistuu tietenkin laittamalla kaikki sellaiset ajurit koneeseen, mitä tarvitaan, mutta yhteensopivuus ei ainakaan Windows 7:n ilmestyessä kunnolla onnistunut pelkässä XP-tilassa.

Windows XP-tilaa ei edes ole tarkoitettu pelaamiseen, vaikka toki Windowsissa toimivia pelejä voi pelata. Pääpaino Windows XP-tilassa on sellaisissa hyötyohjelmissa, jotka eivät vaadi erityisen raskaita näytönohjaimia, jotka eivät ole virtuaalikoneen käytettävissä. Jos pelin saa skulaamaan, se luultavasti lagii juuri kun olet päässyt mersullasi Jakin niskan päälle. Joku klassinen miinaharava varmaan toimii siinäkin hyvin.

DOSBox oli monen ratkaisu vanhojen klassikkopelien pelaamiseen. Se sai pelit ja ohjelmat luulemaan uusinta gigahertsi-pelimyllyä vaikkapa 286-suorittimella varustetuksi antiikkikoneeksi eli DOSBox emuloi 286 ja 386 –suorittimia, xms- ja ems-muistityyppejä sekä vanhoja grafiikkamoodeja cgasta Herculeksen kautta Vesaan.

Tämän lisäksi ohjelma uskottelee pelille, että tietokoneesta löytyy vanha SoundBlaster tai Gravis Ultra Sound –äänikortti.

Nörtit ja kaupankäynti vihaa tätä, mutta yksi tapa ratkaista tietokoneongelmia on säilyttää antiikkikone. :)
 
Top