Puolustusvoimat ja koronavirus

Jos he aktivoivat maakuntajoukot niin se auttaa turvallisuuden kautta, myös karanteeni toimenpiteissä.

Miten ja missä? Virus on JO melkeinpä jokaisessa kaupungissa. Joka mökin ja asunnon eteen alokas tai pari :D

Jos on jotain pienempiä kaupunkeja tai syrjäseutuja jäljellä niin eiköhän matkustusrajoitukset ja karanteenit laiteta käyttöön sen jälkeen kun on levinnyt sinnekin.
 
Maaseudulla voisi toimia että THL tekee virka-apu pyynnön puolustusvoimille ja PV päättää käyttää MAAKkia juurikin vanhusten ja syrjässä asuvien huoltoon. Eli kuskaamaan kauppakasseja ja tarkkailemaan miten väestö pärjää. Ei kovin mahdoton ajatus minusta. Toki se kilpisen risto ovella Scottin M98 suojanaamarissa ja intin sadepuvussa tuomassa prisman pahvilaatikkoa voi alkuun kauhistuttaa. Ei edes kahville voi pyytää jäämään.
 
Joskus aikoinani tein harjoitteen, missä MAAKK.in pojat joutuivat menemään syrjäiselle omakotitalolle etsimään epäiltyä. Tehtävän vaikeuttamiseksi kuvasin tilanteen, että asunnossa asuu vanhus joka on peloissaan media rummutuksen vuoksi. Lisäksi hän on epäluuloinen/alzenheimer-potilas. Ja omistaa tod.näköisesti haulikon.

Tehtävä:tarkistakaa omakotitalo, omia tappioita ei saa tulla ja vanhusta ei saa vahingoittaa...Tehtävä suorita!
 
Miten ja missä? Virus on JO melkeinpä jokaisessa kaupungissa. Joka mökin ja asunnon eteen alokas tai pari

Ei vaan on odotettavissa että jotakin käy. Potilas lähtee kuumepäissään hortoilemaan jonnekkin, taikka ajamaan kylille. Alueellinen väki voi olla hyvinkin sitä pysäyttämässä taikka avustamassa poliisi etsinnöissä ilman että pitää venata että Reiska tulee sängystä ylös suorittamaan vuoroa. Kiinan opetuksista pitää ottaa huomioon että viranomaiset, varsinkin poliisi saastutti omaa väkeänsä ottamalla väkeä kiinni. Nyt on vielä aikaa treenata näitä juttuja ja miettiä miten parhaiten saadaan rauha ja järjestys toteutettua. Joku voi nähdä sen miehitys toimena, mutta se on vain turvallisuuden nostamista jos maa joudutaan sulkemaan.

Alueelliset voi myös avustaa siinä missä he pystyvät. Kuten esim asukkaan tarkistamisessa taikka jos pahasti käy niiden elintarkkeiden kuskaamisessa, sen sijaan että henkilö lähtee kylille. Mutta mikään pitsa kuski se ei ole. Kyse on poikkeusolosta ja alueelliset sopivat paremmin tähän lokeroon kuin LKP taikka valmarit.
 
Alueelliset voi myös avustaa siinä missä he pystyvät. Kuten esim asukkaan tarkistamisessa taikka jos pahasti käy niiden elintarkkeiden kuskaamisessa, sen sijaan että henkilö lähtee kylille. Mutta mikään pitsa kuski se ei ole. Kyse on poikkeusolosta ja alueelliset sopivat paremmin tähän lokeroon kuin LKP taikka valmarit.
Tämän skenaarion suorittamiseen tarvitaan sitä vanhemman musatrampparin elämänkokemusta. Ei huippuunsa koulutettua 20+v. kuperkeikka erikois-superjääkäriä.
 
Puolustusvoimat: Kriisinhallintaoperaatioiden henkilöstön palvelusvapaat keskeytetään
Porin prikaatin 1. jääkärikomppanian sotilas kriisinhallintaharjoituksessa.

Porin prikaatin 1. jääkärikomppanian sotilas kriisinhallintaharjoituksessa.
Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
Jaa
Julkaistu: 14:41
Päätöksen perusteena on koronaviruksen leviämisen hidastaminen

Puolustusvoimien kriisinhallintaoperaatioiden henkilöstön palvelusvapaiden pitäminen keskeytetään toistaiseksi tästä päivästä alkaen, Puolustusvoimat kertoo tiedotteessa.

Puolustusvoimien mukaan päätösten perusteena on koronaviruksen leviämisen hidastaminen sekä kriisinhallintahenkilöstön operaatio- ja palvelusturvallisuus operaatioalueella.

Nykyisen koronatilanteen takia monet valtiot ovat asettaneet rajoituksia maahan tulevalle henkilöstölle. Lisäksi kriisinhallintaoperaatiot ovat asettaneet omia rajoituksiaan henkilöstölle, joka palaa kotimaasta operaatioalueille. Puolustusvoimien mukaan tämä tarkoittaa käytännössä paikoin merkittäviäkin viiveitä sotilaiden ja muun henkilöstön palaamiselle takaisin operatiivisiin tehtäviinsä.

Tällä hetkellä kotimaassa palvelusvapaalla olevat henkilöt palaavat takaisin operaatioalueelle noudattaen matkustamiseen asetettuja rajoitteita.

STT
 
Pitääkö tässä maakuntakomppaniaan kuuluvien ruveta pakkaamaan jo pitkää kalsaria reppuun ja valmistautua palvelukseen? Mihin tehtäviin maakuntajoukkoja voisi järkevästi käyttää?
 
Espanjan taudin riehuessa armeijan piti mm kuskata kuolleita ja ruokkia karjaa.
 
Pitääkö tässä maakuntakomppaniaan kuuluvien ruveta pakkaamaan jo pitkää kalsaria reppuun ja valmistautua palvelukseen? Mihin tehtäviin maakuntajoukkoja voisi järkevästi käyttää?

En kyllä pidättäisi hengitystäni.

Maakkeja voisi ehkä tarvita jos poliisi tarvitsisi valvontaan ja/tai yhteiskuntajärjestyksen ylläpitoon apuvoimia. Tämä edellytäisi kyllä kaikkien tuomiopäiväskenaarioiden toteutumista tämän epidemian osalta. Tässäkin yksin maakkien apu olisi paikallista ja kohdennettua, yksittäinen 100 miehen pumppu ei 24/7 toiminta-ajalla ihmeisiin pysty kovin laajalla toiminta-alueella.
 
Kuinkahan vaikeaa olisi muuten muokata tilaa johon ajoneuvo mahtuu sitten että saadaan nostettua lämpötila järkevästi 70 asteeseen?
Mietin vain partio koon Kepulia ja kuinka aikaa vievää sisätilojen puhdistaminen on.
 
Back
Top