Puolustusvoimat myllää kasarmit täysin uusiksi – tältä näyttävät tulevaisuuden vaalean hehkeät tuvat

Siis oikeasti, mitä v*ttua? Nehän oli just yksi intin legendaarisimpia juttuja ne tupien, vankilatyövoimalla valmistetut punkat ja taistelujakkarat. Nyt ne meni tuonkin pilaamaan. :cry:

Niissä metallisunkoisissa punkissa on aikanaan ollut myös sellainen juttu, että ne estivät, oliko ne luteita vai kirppuja, leviämisen. Eivät pysty kiipeämään metalliputkea pitkin.
 
Onhan se hyvä tupia ja kasarmeja joskus uudistaa, varsinkin jos edellisestä uudistuksista on aikaa 30-vuotta ja silläkin saatiin vain osa vessoista lukollisiksi yksityistiloiksi... tai käsityötiloiksi...

Karuin kasarmi & tupa missä olen yöpynyt oli vuosikymmenen vaihteessa Lappeenrannan Maasotakoulussa...
 
. Ja puhutaan siviilivaatteiden säilyttämisestä kasarmilla, vaikka vasta viime vuonna uudistettu YlPalvO sen kieltää...

Tupien arvioiduksi korjausajaksi arvioitiin uutisessa 40 vuotta.

Mahtaa YlPalvO muuttua muutamaan kertaan ennen kuin ollaan 60-luvulla.. Nykyisten varusmiesten lapsenlapset ovat silloin aloikkaina.
 
"Varusmiesten sisä- ja siviilivaatteet." Niin, mitä tuo "sisävaatteet" tarkoittaa? Tarkoittaako se oikeasti sitä, että kasarmialueella käytettäisiin eri pukua kuin maastossa? Miten tämä toteutettaisiin, että todellakin noudatettaisiin paperilla olevaa tapaa jakaa yksi palveluspuku ja yksi työpuku, vaiko että jaettaisiin vielä yksi palveluspuku enemmän? Nykyäänhän käytäntö on paperilla olevasta kirjaimesta poikkeava, eli käytännössä jaetaan kaksi palveluspukua, jotka ovat saman nimikkeen alla ja joita käytetään sekä maastossa että kasarmilla. Koska jos siirrytään paperilla olevaan käytäntöön, tuottaa se ongelmia maastoharjoituksissa, kun tällöin vain yksi puku olisi käytettävissä - tooimintakyky vaatii kuitenkin vaihtopuvun. Ja jos ottaa kaksi pukua maastoon, niin todennäköisesti tulee vaihtaneeksi niitä kesken harjoituksen, jolloin kasarmille palatessaan ei ole enää puhtaita pukuja jäljellä - tällöin ainakaan
Kyllä.

NCU (Nordic Common Uniform) tuo erillisen taisteluasekokonaisuuden joka ei ole loma-asu. Nykyinen M05 takki ja housut, jotka ovat kompromissi maastoasun ja kasarmiasun välillä, jäävät loma-asuksi.
Eli vaatekokonaisuus jossa toiminnallisuus on se juttu, ei miltä se näyttää paraatissa tai lomamatkoilla. (Ja vaikka vaatteet tulevat olemaan samat 4:ssä pohjoismaassa, kuviot ovaat kunkin maan omia).

Hyvin kauan sitten, kun sinä olit vielä teoriaa, meillä oli kolme vaatepartta (jollei lumipukua lasketa): Harmaa palveluspuku/lomapuku, pellepuku maastoon ja työpuku (ikivanha käytetty harmaa palveluspuku). Talvella oli sitten vielä apinannahka, eli palveluspuku sarkaisena.
 
Aivan niin, NCU, unohdin täysin.
Toivottavasti niitä jaetaan kaksin kappalein; toisaalta muistelisin, että joku foorumin kantaupseereista sanoi, että näin olisi tarkoitus.

Mutta pointtini kuitenkin on, että olisi kätevää, että nämä säilytetään samassa kaapissa kuin muutkin vaatteet. Tällä tavoin esimerkiksi maastopäivinä voisi heti heräämisen jälkeen laittaa jo aamupalalle sen varsinaisen ryynäyspuvun (kuten meillä monet laittoivat sen huonomman M05:n, jos oli tiedossa maastossa tapahtuvaa koulutusta, joskus mentiin jopa lumipuvussa aamupalalle sen vuoksi), eikä tarvitsisi vaihtaa sitä "likaisessa tilassa" enää.
 
Jep, toivottavasti tässä yhteydessä päästään myös siihen että taisteluasu on eri asuste kuin kasarmipuku. Näinhän useimmilla länsiarmeijoilla jo onkin kasarmimaastopuvun ja taistelumaastoasun muodossa.
Onhan meilläkin muuten näin ollut. Minä ja varmasti moni muukin vanhempi foorumilainen muistaa miten kasarmilla oltiin harmaissa vaatteissa ja maastoon mentäessä päälle laitettiin M62:nen.
 
Peltipaita ja kepa päälle, oi aikoja.
 
Minä ja varmasti moni muukin vanhempi foorumilainen muistaa miten kasarmilla oltiin harmaissa vaatteissa ja maastoon mentäessä päälle laitettiin M62:nen.

Kyllä. Sitten oli vielä lomapuku kaulahuiveineen. Oli siistimpi mantteli ja vielä "paskamantteli". Meillä saapas oli perusjalkine, mutta baretti ja maiharikenkä oli käytössä loma-asussa. Silloin barettia käsittääkseni oli vain kolmessa joukko-osastossa.
 
Joo, näin se meni :)
Joku harmaa M6x, verikauha ja nahkasaappaat oli kasarmipukuna, M62 maastopuku ja kumisaappaat taisteluasuna ja lomapukuna M83, baretti ja maiharit. Ja taisipa olla niin että kokelaat ja rj:t saivat käyttää M83:sta ja barettia kasarmipalveluspukuna.
 
..ja lomanahkahanskoja myös kasarmipalveluksessa :). Taisivatpa olla metsässäkin.
Meillä tuli Kaartin JK:ssa vähän kähinää kun oli lähes 8kk:n säätämisellä saatu just kamat sopimaan kaappiin ilman ylimääräistä hikoilua, ja sitten eteen lyödään ylimääräiset lyhytvartiset varsikengät, "valkoiset" syylarit (olivat ainakin rivakan hyvä tuli -käsittelyn jälkeen), ylimääräinen kypärä(!), valkoinen, kahdet ylimääräiset hanskat, valkoiset, eri materiaalia, kaikki 4kpl tautisen pieniä, kukin yksilöllisesti vielä, joku malli 60-luku PITKÄ TALVIMANTTELI, joka ei sitten kyllä mahtunut särmästi enää yhtään mihinkään.
Ja auta Jeesus jos manttelissa oli ryppyjä, se oli vältettävä hintaan mihin hyvänsä... ai nii ja valkoinen pistoolikotelo läpällä vielä, nahkaa. Sekin perkele... ne muutamat kaulahuivit (vihreä ja sininen) nyt sai johkin taiteltua, mutta rypyt niistäkin piti häivyttää vaikka 04.30 aamulla ennen 05.15 alkavaa joukkue- tai komppa-jäpityspäivän kenu-harjoitusta.
Mutta kyllä loppuaika Santiksessa oli sen kaiken arvoista, ja Kaartin mielenkiintoinen koulutus tunnelimarsseineen jne.
 
Jep, toivottavasti tässä yhteydessä päästään myös siihen että taisteluasu on eri asuste kuin kasarmipuku. Näinhän useimmilla länsiarmeijoilla jo onkin kasarmimaastopuvun ja taistelumaastoasun muodossa.
Onhan meilläkin muuten näin ollut. Minä ja varmasti moni muukin vanhempi foorumilainen muistaa miten kasarmilla oltiin harmaissa vaatteissa ja maastoon mentäessä päälle laitettiin M62:nen.
Niin, meillä Ilmavoimissa tietenkin sinisissä vaatteissa. :)
Ja suntis ja palveluspuku olivat tosiaan muutoin sama, mutta suntis oli se kahdesta parempikuntoinen.
 
Kyllä. Sitten oli vielä lomapuku kaulahuiveineen. Oli siistimpi mantteli ja vielä "paskamantteli". Meillä saapas oli perusjalkine, mutta baretti ja maiharikenkä oli käytössä loma-asussa. Silloin barettia käsittääkseni oli vain kolmessa joukko-osastossa.
Kaulahuivi suntiksen kanssa oli pakollinen alokasaikana. Valan jälkeen sai sen korvata itse hankitulla kauluspaita ja solmio -yhdistelmällä. Tämän kaikki tekivätkin.
Harmaa mantteli taisteluvarustuksessa, sininen kassulla ja suntiksen kanssa.
Ja maiharit minulla oli vain lentokonepalveluksessa. Kuka nyt työkengissä lomille? Lomapuvun kanssa oli tietenkin pukukenkä eli sämpylä. Pikkukengät siis lämpöiseen aikaan, nahkasaappaat kylmällä kelillä.
Tämä siis Halli/Tikkakoski 85/86.
Hallissa alokastuvissa oli kymmenen miestä ja aukissa kolme. Kuivaushuoneita en enää muista (oli, mutten muista).
Tikkakoskella alikessuja oli parikymmentä tuvassa ja kuivaushuoneen muistan. Yksi / kerros.
 
Joo, näin se meni :)
Joku harmaa M6x, verikauha ja nahkasaappaat oli kasarmipukuna, M62 maastopuku ja kumisaappaat taisteluasuna ja lomapukuna M83, baretti ja maiharit. Ja taisipa olla niin että kokelaat ja rj:t saivat käyttää M83:sta ja barettia kasarmipalveluspukuna.

Vekaralla SissiK:ssa joskus vuonna -95 homma meni että, palveluspuku (se harmaa sarkainen), nahkasaappaat ja verikauha kuuluivat alokasaikaan, tai sulkeisiin. Olemalla gonahtanut jääkäri sai oikeuden käyttää maastopukua nahkasaappailla, olemalla AU/Kokelas sai oikeuden maihareiden käyttöön maastopuvun kanssa kasarmilla. Ja tietty siihen kurssivesurin kantamiseen... maastopuku mallia "kuuskekkonen" ja lippiksenä "sorsa".

2000-luvulla sitten kertauksissa kouluttajat valittelivat kun M90 vaatisi käyttäjältään edes jonkunlaisen "sotilaallisen ulkomuodon", kun M62 tasasi vatsat ja roikkuvat hartiat paremmin... M05 ilmeisesti korjasi tätä asiaa kun en ole valituksia kuullut. :)
 
Näin askeetikkona ajattelen, että voi vittu, toivottavasti ei tarvitse reserviläisenä koskaan tuollaisiin tupiin astua.

Perinteinen Japanin-malli? Tatamit lattialla, yöksi vieritetään futonit kaapeista. Olisi minimalistis-askeettis-esteettistä ja tulisivat tilat tehokkaaseen käyttöön. Myös haitallinen istuminen minimoituisi... :) Syönti kupeista tikuin ja ruoan perusteena riisi, soija ja kala... :) Pitääpä ehdottaa Senaatti-kiinteistöille ja Leijona Cateringille...

house_home_architecture_japanese_design_high_ancient_farm-449574.jpg!d
 
Viimeksi muokattu:
Ei se ainakaan asumisesta ja ruuasta voi olla kiinni, oli ne samurajt kummihnkin kovia poikia.
 
Perinteinen Japanin-malli? Tatamit lattialla, yöksi vieritetään futonit kaapeista. Olisi minimalistis-askeettis-esteettistä ja tulisivat tilat tehokkaaseen käyttöön. Myös haitallinen istuminen minimoituisi... :) Syönti kupeista tikuin ja ruoan perusteena riisi, soija ja kala... :) Pitääpä ehdottaa Senaatti-kiinteistöille ja Leijona Cateringille...

house_home_architecture_japanese_design_high_ancient_farm-449574.jpg!d

Ei ole tehokasta, kun kamoille ei ole kunnollisia kaappeja, tai edes sänkyjä joiden alle pystyy rojunsa tunkemaan. Lisäksi jos on hetken hengähdystauko niin taistelija kyllä lepuuttaa takapuoltaan mielellään vaikka jäisellä betonilla, saati sitten pehmeällä tatamilla!

On tullut oltua harjoituksissa paikkakunnilla missä on majoituspaikkana vanha kasarmirakennus, joka viimeksi on nähnyt morttikäyttöä 90-luvulla. Samalla tuvista on tietty poistettu mm. semmoiset tarpeettomat luksusesineet kuten kaapit ja sängyt. Onneksi useimmille sentään oli vanhoja epämääräisiä vaahtomuovipatjoja kellarista haettavaksi, mutta niille joille ei riittänyt oli luvassa viikon majoitus n. 16 hlö tuvissa betonilattialla kenttäpatjalla kamaröykkiöiden keskellä. Olisiko tässä sitä askeettista tupaelämystä riittävästi? :D
 
Back
Top