Puolustusvoimien Rahoitus

Markksman

Alikersantti
Näin tämän ketjun tarpeelliseksi estämään keskustelun hukkumisen, kyseisestä tärkeästä aiheesta, muun keskustelun lomaan. PV:n rahoituksesta en myöskään löytänyt, sen tärkeydestä huolimatta, jo olemassa olevaa yleisketjua. Monet aiemmat ketjut olivat ennakkoasettelulla ladattuja, vain tiettyä rahoituksen osakysymystä käsittelemään luotuja.

Eli ketjun aiheena puolustusvoimien rahoitus ennen, nyt ja tulevaisuudessa.
 
Vain sotilaallisen maanpuolustuksen menojen kasvu merkitsee jotain ja niihin ei ole tullut suurta korotusta 13%.
Niin, tuossa on hävittäjähankinnan ”ylimääräisten” perusbudjetin yli menevien määrärahojen osalta laskua. Materiaalihankinnat yli kolminkertaistunut kahdessa vuodessa. Älä nyt tässä kohtaa vedä ranteita auki. Ihme pessimismiä ilman pienintäkään syytä🧐 Toistan itseäni, asiat pv:n rahoituksen osalta on paremmin kuin koskaan sotien jälkeen. Saa osoittaa vääräksi tämän näkemyksen, jos pystyy.
Katso liite: 73357
Puolustusmateriaalihankinnat näyttäis lähes tuplaantuvan kuluvana vuonna edellisestä vuodesta.
 
Niin, tuossa on hävittäjähankinnan ”ylimääräisten” perusbudjetin yli menevien määrärahojen osalta laskua. Materiaalihankinnat yli kolminkertaistunut kahdessa vuodessa. Älä nyt tässä kohtaa vedä ranteita auki. Ihme pessimismiä ilman pienintäkään syytä🧐 Toistan itseäni, asiat pv:n rahoituksen osalta on paremmin kuin koskaan sotien jälkeen. Saa osoittaa vääräksi tämän näkemyksen, jos pystyy.
No, materiaalihankinnoilla ei kouluteta SA-joukkoja ja toimintamäärärahoissa 9% korotus, joka juuri peittää inflaation vaikutuksen.
Ei minulla ole syytä vetää rateita auki tai olla pessimisti 33 vuoden sotilasuran jälkeen. Nyt näkee jo, että koulutus tulee jäämään tavoitteista toimintamäärärahojen sakatessa. Kertausharjoituksissa ei päästä tavoite vahvuuteen.
Palkat tulevat nousemaan 4-5% vuoden 2023 kuluessa ja inflaatio ei hidastu jolloin rahan arvo laskee.
Strategiset kumppanit nostavat hintojaan tämän vuoden aikana n 10%.
 
No hyvä kun et vedä ranteita auki, jokainen evp on kullan arvoinen resurssi myös reserviin siirryttyään👌 Ja tässä ei ole pienintäkään vittuilua tms mukana, pelkkää arvostusta ja kunnioitusta.

Varsinaiseen asiaan, eikös 2022 ollut enemmän harjoituksia kuin miesmuistiin? Kansainvälisiä harjoituksia oli enemmän kuin koskaan, se on selvä asia. Toimintamäärärahojen vertaus inflaatiohuippuun ei oikeen huonostikaan toimi, miten esim asuntolainojen megalomaaninen nousuprosenttiin vaikuttaa pv:n toimintamenoihin jne jne.
 
Henkilöstöön ei juuri euroja lisää laiteta. Hiljattain liikuntakasvatusupseeri tylytti henkilökuntaa kun coopper-tulokset laskeneet. Sitten yleisöstä nousi käsi ja kysyttiin että saisko liikuntaseteleitä että pääsisi jonnekkin jumppaamaan. Vastaus oli: ei ole budjetissa rahoja sellaiseen.

Perinteiset kulukuurit:
▪︎Kertauspäivä
▪︎Pienemmät harjoitukset, lähellä
▪︎Sopimussotilaiden määrää alemmas (sopparit tällähetkellä joissain yksiköissä hengityskone että arki kulkee)
 
Kyllä kaikki kustannukset nousevat myös PV:llä, jos rahan ostavoima heikkenee. Puolustusvoimat ostaa logistiikan toimintoja vuosittain mm Millog Oy:ltä runsaan 200 milj€ arvosta. Kyllä kohoavat hinnat ja kustannukset vaikuttavat myös yrityksen toimintaan, jolloin PV saa samalla rahalla vähemmän suoritteita. Ei inflaatio ole pelkkä asuntolainojen korkoja koskeva asia, jos käyt kaupassa niin ruuan hinta on kallistunut myös tai sähkö hinta. Jos halutaan korjaustoiminnassa pitää yllä samaa vuotuista suoritusmäärää niin kyllä Millog laskuttaa omat kasvaneet kustannukset hintoja korottamalla. 9% korotuksella voidaan ehkä kyetä pitämään nykyinen taso toiminnassa, mutta esim KH-vuorokausien määrä tulee jäämään tavoitteista.
Sama paska on tullut elettyä jo 90-luvulla ja myös jokaisella vuosikymmenellä, kun säästöt ovat iskeneet PV:n toimintamenoihin. Korjausvelka ja valmiusmateriaalin käyttö toimintaan loi hankintavelkaa, jota nyt yritetään kuroa umpeen.
 
Todennäköinen tuleva pääministeripuolue linjaa:

Orpon mukaan tämä tapahtuu ansiotulojen verotusta keventämällä. Hän toisti kokoomuksen lupauksen alentaa verotusta miljardilla eurolla.

KOKOOMUS julkaisi kahden vaalikauden talouspoliittisen ohjelman, joka on koottu puolueen neljän vuoden aikana julkaisemista talouslinjauksista.

Julkisen talouden puolue tasapainottaisi kahden vaalikauden aikana. Tulevan vaalikauden aikana se tavoittelee kuuden miljardin euron julkisen talouden tasapainotusta.

Puolustuksen leikkauksista he ei ilmoita, mutta jokainen voi itsekseen pohtia miten raha riittää, kun verotusta alennetaan miljardilla ja julkista taloutta tasapainotetaan kuudella miljardilla.
 
Kyllä kaikki kustannukset nousevat myös PV:llä, jos rahan ostavoima heikkenee. Puolustusvoimat ostaa logistiikan toimintoja vuosittain mm Millog Oy:ltä runsaan 200 milj€ arvosta. Kyllä kohoavat hinnat ja kustannukset vaikuttavat myös yrityksen toimintaan, jolloin PV saa samalla rahalla vähemmän suoritteita. Ei inflaatio ole pelkkä asuntolainojen korkoja koskeva asia, jos käyt kaupassa niin ruuan hinta on kallistunut myös tai sähkö hinta. Jos halutaan korjaustoiminnassa pitää yllä samaa vuotuista suoritusmäärää niin kyllä Millog laskuttaa omat kasvaneet kustannukset hintoja korottamalla. 9% korotuksella voidaan ehkä kyetä pitämään nykyinen taso toiminnassa, mutta esim KH-vuorokausien määrä tulee jäämään tavoitteista.
Sama paska on tullut elettyä jo 90-luvulla ja myös jokaisella vuosikymmenellä, kun säästöt ovat iskeneet PV:n toimintamenoihin. Korjausvelka ja valmiusmateriaalin käyttö toimintaan loi hankintavelkaa, jota nyt yritetään kuroa umpeen.
Voin varmuudella sanoa,että pv:n toimintamenot eivät ole nousseet vuodessa 9%. Todellisuudessa toimintamenoja on reaalisesti nostettu. Onko tarpeeksi ympäristön tilanne huomioiden? Mielestäni ei todellakaan! Ei kuitenkaan lähdetä kääntämään tosiasioita päälaelleen, se ei ole koskaan pitkällä tähtäimellä johtanut mihinkään hyvään. Asiaa voi kysyä vaikka pääpaskaputinilta ja sen kavereilta, on varmaan jo selvillä että tulee turpaan ja lujaa.
 
Todennäköinen tuleva pääministeripuolue linjaa:

Puolustuksen leikkauksista he ei ilmoita, mutta jokainen voi itsekseen pohtia miten raha riittää, kun verotusta alennetaan miljardilla ja julkista taloutta tasapainotetaan kuudella miljardilla.
Sitä olen aina ihmetellyt miten Suomen hallitukset onnistuu aina tekemään niin anti-Keynesiläistä talouspolitiikkaa. Hyvässä taloustilanteessa heitetään rahaa menemään, kun pitäis jarruttaa. Sitten taas kiristetään vyötä vasta huononevassa taloustilanteessa, kun rahat on loppu ja aivan pakko tehdä niin.
 
no kun ne on poliitikoita
 
Keynesiläinen talouspolitiikka on helppoa teoriassa ja todella vaikeaa käytännössä.

Ymmärrän ylimääräiset menot korona-aikaan, mutta nykyhallituksen patenttiratkaisuna on ollut kaataa rahaa joka ongelmaan. Tämä ei tietenkään ole pidemmän päälle kestävää.

Kokoomus-oppositio on tehnyt valtionvelasta kampanjakärjen tuleviin vaaleihin, mutta yksisilmäinen velkapopulismi on yhtä lailla kestämätöntä. Se helposti estää resurssien käytön tärkeisiin asioihin, kuten esimerkiksi maanpuolustukseen aikana jolloin Euroopassa soditaan.
 
Talouden osalta olisin taipuvainen ajattelemaan, että mitä vähemmän yhteiskunta yrittää härppiä, sitä parempi. Ei tahdo esim ajoitus onnistua niiden Keynesiläisten operaatioiden kanssa. Kuitenkin me on rakennettu tämä yhteiskunta sellaiseksi, että suunnan muuttaminen vaatisi laajan poliittisen konsensuksen ja useamman vuosikymmenen kestävän sopeutumisen, enkä itsekään usko, että tuo onnistuisi. Pahimmillaan käy, että sitä ei meiltä kysellä ja tulee joku ulkopuolinen taho, joka määrää uudistukset uuden rahoituksen ehtona. Kreikan tie.
Puolustusvoimien menoista en usko tehtävän leikkauksia tässä ilmapiirissä ainakaan porvaripuolueiden toimesta. Olisi poliittinen itsemurha. Vasemmalla ollaan kyllä oltu halukkaita leikkaamaan niin sisäisestä kuin ulkoisestakin turvallisuudesta, mutta eihän nekään juuri nyt uskalla asiasta elämöidä, kun kansan mielialat ovat niin yksiselitteisiä. Kunhan tilanne rauhoittuu, ne vasureiden idealismit alkaa taas nostaan päätänsä.
Kyllä minä tulevalla vaalikaudella olen luottavainen, ettei puolustuskykyä aleta rapauttamaan. Sääli Ukrainaa, että ne joutuu ottamaan pataan niin pahasti, mutta Ukrainan sota on tehnyt hyvää meidän asenteille ja halukkuudelle maanpuolustukseen.
 
No, materiaalihankinnoilla ei kouluteta SA-joukkoja ja toimintamäärärahoissa 9% korotus, joka juuri peittää inflaation vaikutuksen.
Ei minulla ole syytä vetää rateita auki tai olla pessimisti 33 vuoden sotilasuran jälkeen. Nyt näkee jo, että koulutus tulee jäämään tavoitteista toimintamäärärahojen sakatessa. Kertausharjoituksissa ei päästä tavoite vahvuuteen.
Palkat tulevat nousemaan 4-5% vuoden 2023 kuluessa ja inflaatio ei hidastu jolloin rahan arvo laskee.
Strategiset kumppanit nostavat hintojaan tämän vuoden aikana n 10%.
Ennemminhän noista ei juuri ole mediassa puhuttu, varsinkaan sotilaiden toimesta. Se on vaikea vaatia lisää rahoitusta, jos viesti ulospäin pitää samalla olla, että kaikki on jo loistavasti.

Puolustusvoimat | Suomi varautuu ”vanhanaikaiseen” sotaan ennennäkemätöntä tahtia: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009242647.html?share=fc763a66efb00548dbb9f0dbf3b52fd2

”Aina voi katsoa, mitä maan jälleenrakentaminen maksaisi, kun pidäke ei ole toiminut. Natonkin edellyttämä kahden prosentin velvoite puolustusmenoihin bruttokansantuotteesta on aika halpa hinta. Kokonaan itsenäisessä puolustuksessa viisi prosenttia olisi vasta hyvä alku”

Tuo Pekka Toverin lausunto riittävästä rahoituksesta on toivottavasti uusi suomettumisen jälkeinen linja keskustelun tasosta, ettei vain vaieta ja toivota parasta.

Kivinenkin rohkeasti sanoo, ettei se Venäjä aivan vaaraton siinä naapurissa ole.
 
Henkilöstöön ei juuri euroja lisää laiteta. Hiljattain liikuntakasvatusupseeri tylytti henkilökuntaa kun coopper-tulokset laskeneet. Sitten yleisöstä nousi käsi ja kysyttiin että saisko liikuntaseteleitä että pääsisi jonnekkin jumppaamaan. Vastaus oli: ei ole budjetissa rahoja sellaiseen.

Perinteiset kulukuurit:
▪︎Kertauspäivä
▪︎Pienemmät harjoitukset, lähellä
▪︎Sopimussotilaiden määrää alemmas (sopparit tällähetkellä joissain yksiköissä hengityskone että arki kulkee)
Näistäkin pitäisi vaan pitää ääntä. Pitkään on ollut, ettei sotilaat puutu politiikkaan, mutta kyllä pitäisi voida sanoa, jos ei homma toimi kun resurssit ei riitä. Vrt. sairaanhoitajapula ja hoitajien työolot kuukausikaupalla otsikoissa.

EDIT: Toivottavasti se on nyt tämä Naton suojamuuri ja turvatakuut, jotka antaa tilaa keskustelulle täälläkin.
 
Tämä taitaa olla vanhaa tietoa, varattu hävittäjärahoitus lainattiin uusiin hankintoihin lisätalousarviossa. Tuleva hallitus hoitaa.

HX:n kymppimiljardi oli merkitty kehyksiin etupainoisesti ja kulkee siellä mukana mutta sillä ei ole juurikaan tekemistä sen kanssa milloin laskuja maksetaan. Eikä lainaakaan tietysti oteta ennen kuin tarvitaan rahaa. Todennäköisesti vielä seuraavakin hallitus työntää maksuja (ja lainanottoa) suurelta osin seuraajalleen.
 
Back
Top