Puolustusvoimissa on peitelty väärinkäytöksiä, esimiehiä suojelee "kummisetäjärjestelmä”, kertoo kommodori Pekka Varjonen

Tähän olisi ollut ratkaisu, kun lerppahatut lopetti ja rikosten tutkinta siirrettiin PE oik-os. Sotilaspoliisit olisivat tutkinut rikokset, tehny esitutkinnat, kuulustelut yms..
Mutta eihän se nyt käy, että aliupseereille ja muutamalla upseerille olisi annettu tälläinen valta.
Samat entiset poliisit siellä oikeudellisella osastolla on, kuin oli tiedustelun puolella.

Tutkimisen munattomuus on kiinni täysin joukko-osastoista ja siitä tekevätkö ne tutkintapyyntöjä. Mikään ei ole oikeudellisesti muuttunut.

Mitenkään nyt spol-aliupseereja halventamatta en olisi kovin varma siitä, että siellä olisi riittävää ammattitaitoa esitutkintojen suorittamiseen. Tällä hetkellä "sotilaspoliisitoiminta" on puhdasta vartiotoimintaa eikä nimi ja työ kohtaa.

Asiasta on tehty useita esityksiä PE-opos:lle asian kehittämiseksi, mutta esitykset eivät ole saaneet menestystä.
 
Maavoimien perseily jatkuu..

Upseeri ja herrasmies, muttei samassa persoonassa :cool:
 
Tämä menee mielestäni noiden nimittelyjen edelle.
Yhtäkkiä ei kuulosta päällikköainekselta.



Vitsailua on riittänyt myös "kymppikerhosta" eli päällikön tavoitteesta saada ainakin 10 henkilöä keskeyttämään palveluksensa ennenaikaisesti. Päällikkö opetti perehdytyksessä toimistonsa uudelle henkilöstölle käytännön, jossa palveluksen keskeyttämisiä juhlistettiin erityistä tunnuskappaletta soittamalla.

Kapteeni on pohtinut ääneen, kuka voisi olla seuraava henkilö, jolle voitaisiin "antaa sulkaa" tai joka voitaisiin "heittää yli laidan". Hän on myös kertonut pyrkimyksekseen ja tavoitteekseen löytää syy päättää "**tun idiootiksi" nimittämänsä naispuolisen rauhanturvaajan palvelussuhde.
 
Missä lukee kuka tutkintapyynnön on tehnyt syyttäjälle?
Rikostutkinta sai alkunsa, kun toisen asianomistajan palvelus keskeytettiin elokuussa 2019 ja hän teki tutkintapyynnön esimiestensä ja muun muassa sotilaslakimiehen toiminnasta. Ennen kotiuttamispäätöstä naiseen oli kohdistettu kurinpitomenettely, jonka päätteeksi hänelle annettiin syyksilukeva kurinpitopäätös, mutta hänelle jätettiin kurinpitorangaistus tuomitsematta teon vähäisyyden vuoksi.
Vaistoni kertoo että virkasuhde tulee jatkumaan tuli tuomio eli ei.
 
Käsittämätöntä perseilyä. Suurin idiootti on todennäköisesti opistoupseeri, toiseksi suurin hänen upseeri-esimiehensä joka ei osaa pitää johtoa käsissään ja antaa perseilyn jatkua. Maavoimien esikunta on myös yksi saamaton organisaatio jossa harrastetaan näiden suhteen kolmen apinan menetelmää...ei kuulla, nähdä tai puhuta ongelmista. Kapiaisia kun on niin ikävä rankoa, vaikken henkilökohtaisesti nähnyt mitään ongelmaa idioottien ojentamisessa. Kenraali Puheloinen lähetti aikanaan komentajien kautta selkeän viestin henkilöstölle. Jos jollekulle on vaikeata hyväksyä naiset armeijassa, on parempi vaihtaa ammattia. Nykyjohto ei kommentoi edes säätä.
 
Vai että OPSEC takia salataan 4 vuotta sit operaatiossa olleiden takia... Nyt kyllä haisee paska ja salailu ja jonkun perseen suojelu. Ajankohta täsmäisi tähän toiseen Kaptteni keissiin... Ketähän tässä suojellaan, entistä Kansallista Vanhinta? MAAV OPPÄÄLL? ei ainakaan Hulkkoa koska se jää kohta eläkkeelle....
 
Joukon komentaja on jo kommentoinut nimellä julkisessa feissariryhmässä että todistajat satuilee ja mitään ei ole tapahtunut. Ketään ei savustettu ulos, mitä nyt yhden henkilön palvelussuhde katkaistiin 19 taalan kuittiepäselvyyden vuoksi.
 
Joukon komentaja on jo kommentoinut nimellä julkisessa feissariryhmässä että todistajat satuilee ja mitään ei ole tapahtunut. Ketään ei savustettu ulos, mitä nyt yhden henkilön palvelussuhde katkaistiin 19 taalan kuittiepäselvyyden vuoksi.
Laitatko linkkiä mikä ryhmä?
 

Nyt on legenda uutinen. "Rynnäkökivääri hukkunut afganistanissa" Sekä Viinaa ja bordelleita :D
 
Puolustusvoimilla on paha maineenhallinta ongelma, ollut jo pidemmän aikaa. Nyt olisi syytä johdosta lähtien aloittaa kurinpalautus. Ei tuo selvänä pysyminen tai veitikan omissa housuissa pitäminen ole mikään ylivoimainen asia, ja 2000-luvun alkupuolella operaatikoulutuksessa kerrottiin, että seksin ostaminen ei ole okei.


Mitä lienee tapahtunut tässä välissä?
 
Kyllä tämä on ihan kulttuurillinen ongelma. Aikoinaan jo vm-palveluksessa näin miten kantahenkilökuntaan kuuluvat läträsivät viinalla, toivat varusmiesten nähden huoria alukselle yms. eikä toimintaan puututtu sen kummemmin ylempien upseerien toimesta. Itse asiassa päällikkötason upseerit saattoivat olla jopa pahimpien toilailijoiden joukossa.

Tämä PV:n toksinen machokulttuuri oli yksi syistä mikä sai kaltaiseni henkeen ja vereen isänmaallisen miehen olemaan hakeutumatta sotilasuralle vaikka se yksi lapsuuden haaveista olikin ollut.

Puolustusvoimissa katsotaan edelleen sormien läpi monia sellaisia asioita mitkä tavallisissa työpaikoissa johtaisivat heti seuraamuksiin.
 
Kyllä tämä on ihan kulttuurillinen ongelma. Aikoinaan jo vm-palveluksessa näin miten kantahenkilökuntaan kuuluvat läträsivät viinalla, toivat varusmiesten nähden huoria alukselle yms. eikä toimintaan puututtu sen kummemmin ylempien upseerien toimesta. Itse asiassa päällikkötason upseerit saattoivat olla jopa pahimpien toilailijoiden joukossa.

Tämä PV:n toksinen machokulttuuri oli yksi syistä mikä sai kaltaiseni henkeen ja vereen isänmaallisen miehen olemaan hakeutumatta sotilasuralle vaikka se yksi lapsuuden haaveista olikin ollut.

Puolustusvoimissa katsotaan edelleen sormien läpi monia sellaisia asioita mitkä tavallisissa työpaikoissa johtaisivat heti seuraamuksiin.
En yleistäisi, koska kaikissa joukko-osastoissa näin ei ole.
Kyllä 90-luvun alussa aika monelle alko maistui, mutta mitä pitemmälle 90-lukua mentiin sitä vähemmän oli leireillä vapaa-aikaa ja se vähäinen vapaa-aika mitä oli niin saunan jälkeen nukuttiin.
2000-luvun alussa alkoi perinteiset saunaillat jäädä väliin, kun ihmisillä oli muutakin tekemistä..

En kiellä noita kokemuksiasi, mutta puuttumiskulttuuri on todella paljon kiinni siitä millaisia komentaja joukko-osastolla on ollut.

Olen polttanut mm. kurssikaverin holtittomasta alkoholin käytöstä kriha-reissulla. Hän ei ollut ominaisuuksiensa puolesta soveltuva toimialueelle.
 
Pohdin tässä että minkälaista se olisi olla töissä tällaisessa ympäristössä, jatkuva pelko siitä että joutuu täysin mielivaltaisen savustuksen kohteeksi. Paljonko menisi aikaa töiden tekoon ja paljonko oman perseen suojaamiseen.
 
Back
Top