PV:n tulosvastuu

neme

Kapteeni
Haluan avata tätä keskustelua. Minusta Armeijan ylijohdin tehtäväväkenttä ei rajoitu joukkojen johtamiseen tositilanteessa ja sotaan valmistautumisellakin tulisi olla jonkinlainen tulosvastuu.

Noitä joojoo miehiä tuntuu olevan. Jos Rauma-luokan ohjusveneet menee reserviin koska rungossa ongelmia ja jos merivoimien lippulaiva menee museovirastolle myöskin ilman korvaajaa ja jos Hawk harjoitushävittäjät menee romuttamolle ilman minkäänlaista vastinetta ja jos koko maan tykistö vanhenee käsiin sen jokaisessa merkityksessä ja jos taistelijan varustukseen ei kuulu asianmukaista kokonaisvarustusta, jos ilmatorjuntavaunut vanhenee käsiin eikä niitä korvata ja jos maalta puuttuu täysin alueilmatorjuntaohjukset, tykistötutkat, ym, jota listaa voi jatkaa loputtomiin, niin missä on armeijan johdon tulosvastuu?

Minä kysyn. MISSÄ? On se muutakin kuin patsastelua valtionvirassa ja ympäristön perseennuolemista.

Kyllä saatana edes sen verran kivestä pitää löytyä, että osaa sanoa poliitikoille ja kansalle että nyt tarvitaan toimenpiteitä, koska maan puolustus happanee likviditeettipulan takia käsiin. Vittu mitä sakkia. Anteeksi, mutta yhtään papukaijamerkkiä ei ole nyt jaossa.
 
Korostan vielä että pörssiyhtiössä olisi jaossa vain makuupaikkoja nykyiselle pv:n ylijohdon kulttuurille.
 
Vai että pörssiyhtiössä... Pitäisikö PV:n maksaa osinkoja ja MTV:n talousuutisissa kerrottaisiin miten OMXH nousi tänään 0,5% puolustusvoimien yllätettyä osakeanalyytikot positiivisella tulosvaroituksella.

Pakko kysyä että minkälaista keskustelua odotat? Että joku joka tietää mitä kulisseissa tapahtuu, tulee tänne kertomaan siitä? Keskustelu on yleensä hyvästä mutta tässä tapauksessa keskusteluhalukkuus ja tieto aiheesta ovat lähinnä kääntäen verrannollisia. Pahoittelut nihkeästä suhtautumisesta aiheeseen mutta en tiedä onko musta-tuntuu -lähtökohtiin perustuva keskustelu hedelmällistä.
 
Hyvä vastaus Carri. Kiitos siitä. Me kuitenkin näemme puutteet, joita esitin. Miksi ne on jätetty levälleen? Vähän vaikea selitellä et jossain mystisissä salaisissa budjeteissa on jo kaikki kama, kun niille tulis kouluttaa väkikin. Eikä vain niihin vaan sulauttaa ne kokonaisjärjestelmään.

Mutta mitä oikeastaan tarkoitit tuolla pörssiyhtiöselityksellä... Muljahti järki kun yritin ajatella asiaa kannaltasi positiivisesti.
 
Tulosvastuu on poliitikoilla, he ahtavat puolustusvoimat mahdottomiin raameihin.
Jos PV:n tehtävä on koko valtakunnan uskottava puolustus kaikissa tilanteissa siitä on tulosvastuussa aina kulloinkin istuva hallitus.

Toki nykyisen määrärahan käyttö pitäisi olla tehokasta ja väitän että onkin, enemmän on onnistumisia kuin näitä halkeamia rungossa.
Suomi on kuitenkin Puolan ohella Itämeren alueella ainoa kellä on kyky käydä perinteista sotaa, se on huomattu nyt suurvalloissakin.
 
Vitut. Jos PV:n ylin johto selittää et no kyl me pärjätään ilman rauma -luokan ohjusveneitä ja pohjanmaata ja 50% kirjanpitovahvuudesta, niin... mulla alkaa oikeesti kiehuu tollaset saatanan tunarit. Mistä sä luulet että poliitikot tietää ongellmat jos niille ei sitä asiaa MYYDÄ? Vittu ne mitään ajatusten lukijoita ole. Ne pelaa budjeteilla. Kato nyt tota nykyistäkin pv komentajaa. ÄMMÄ. Se näyttää ämmältä ja se on ämmä ihan niinkuin muutkin saatanan hyssyttelijät. PV:n kunto on pv:n johdosta ja puolustusministeristä riippuvaisia ja ne on onnistuneet tuhertamaan asiat päin helvettiä. Pään silitys pitäis loppua edes jossain virkamiesportaassa.
 
Itse koen että viime vuosina upseerit ovat paremmin tulleet ulos tosiasioiden kanssa lobbaamaan rahaa puolustukseen, toki joukkoon mahtuu pöhöttynyttä julkista sektoria puolustavia liberaaleja.
Se on vain ajan kuvaa että upseeristo ei enään ole ideologisesti yhtenäinen porukka joka vaikka uhkaisi joukko irtisanoutumisilla.
Siitä seuraisi vain ammattiarmeijaa, federaatiota yms paskaa kannattavien vyörytys PV:n sisällä.
YYA ei kuitenkaan palaa, Suomen on pakko aloittaa varustelu jos Venäjä ei keikahda.
 
Mutta tiedätkö Talvela, että jos minä en tee myyntiä, minä kuolen. Ymmärrätkö sen, että tarkoitan sitä asian varsinaisessa merkityksessä. Tätä kannustinta eikä edes tulosta mittaavaa organisaatiota saati henkilöä edes ole näille pv:n suoja-hyväveli-työpaikkalaisille. Ei se riitä että tekee vähän paremmin kuin viime vuonna. Pitää tehdä tulosta. Minä potkaisen vittuun sellaisen joka ei tee tulosta ja niin tekee muutkin yrittäjät. Mutta tätä ei tapahdu pv:ssa ja tulos on sen mukainen.

väitän että varustelu ei ala ellei pv:n johto astu esiin kuin miesten kuuluisi.
 
Tulosvastuuhan toimii niin, että omistaja kertoo mitä haluaa ja jos ei tule sitä halutaan, saa johto kenkää.

No kuka PV;lle toimii omistajana ja sen edustajana, kyllä poliitikot.
Eli jos komentaja alkaa pullistelemaan liikaa, hänelle käy Keinäset, pyydetään eroamaan ja pahoitelleen myönnetään ero.

Toisaalta taannoinen Sirenin esiintulo jossa ulkoministeri Tuomioja sai näppylöitä, osoitaa, etteivät poliitikot halua ja siedä vääränlaista arvostelua.
 
Ääh Kimmo. Sinä olet kyllä oikeassa tuossa, mutta nythän kyse on myyntityöstä. Asia pitää esittää oikealla tavalla ja siihen ei ole ketään koko akkamaisessa pv:n ylijohdossa. Ei ketään. Täytyyhän jonkun puhua, kuitenkin kyse on just eikä melkein siitä, että PV on alansa asiantuntija ja HEIDÄN tulee kerta tarpeensa ja tietonsa.

Miten sä selität sen, että Hawkeja siirtyy 40 telakalle eikä korvata. Entä 50% ohjusvneistä? Merivoimien lippulaiva? Entä kaikki ilmatorjuntavaunut? Entä koko ammusilmatorjunta? Entä entä entä entä... Kyllä sinä tiedät mitä tarkoitan. Kyllä syy on PV:n johdossa. Turha vierittää vastuuta muille. PV:n johdon tehtävä on yksiselitteisesti maanpuolustus ja se ei viitti oman perseen takia edes kertoa tosiasioita..

Siren toi asiat sitten väärällä tavalla esiin.
 
Omien laskujeni mukaan 37 Haukkaa lähtee telakalle ei 40. Ilmeisesti jäljelle jäävällä 24 koneella vain lennetään enemmän seuraavat 15-20 vuotta ennen korvaavan konemallin hankkimista.
 
Korostan vielä että pörssiyhtiössä olisi jaossa vain makuupaikkoja nykyiselle pv:n ylijohdon kulttuurille.

Totta. Eihän siellä ole edes älytty pyytää jättibonuksia johtoportaalle eikä kenraalit saa kultaisia kädenpuristuksia sen jälkeen kun ovat tapattaneet prikaatillisen omia. Verrattuna pörssiyhtiömaailmaan, armeijan johtohenkilöstöt ovat hoitaneet omat asiansa todella huonosti.
 
Eikös "firma" ole toiminut tulosvastuullisesti viimeiset 70-vuotta? Toteuttanut pääliiketoiminta-alaansa, ulkoisen turvallisuuden tuottamista.
 
Onhan tuloksista ihan kupongitkin laadittu vuosittain. Esimerkiksi niin että sotilaallisen maanpuolustuksen osalta on sovittu tavoiteltavaksi tasoa 4.1. Sitten onkin ilmoitettu saavutetun taso 4.2 ja todettu yhdessä puolustusministeriön kanssa että hienosti menee. Tulosvastuu siis on olemassa ja kaikki tavoitteet on vuosittain vähintäänkin saavutettu.
 
Itse koen että viime vuosina upseerit ovat paremmin tulleet ulos tosiasioiden kanssa lobbaamaan rahaa puolustukseen, toki joukkoon mahtuu pöhöttynyttä julkista sektoria puolustavia liberaaleja.
Se on vain ajan kuvaa että upseeristo ei enään ole ideologisesti yhtenäinen porukka joka vaikka uhkaisi joukko irtisanoutumisilla.
Siitä seuraisi vain ammattiarmeijaa, federaatiota yms paskaa kannattavien vyörytys PV:n sisällä.
YYA ei kuitenkaan palaa, Suomen on pakko aloittaa varustelu jos Venäjä ei keikahda.

Liberaaleja Suomessa ei edusta yksikään eduskuntapuolue ja juuri he kannattavat eniten minarkismia. Ei pidä sekoittaa liberaalia arvoliberaaliin. Näillä on yhteistä liberaalin kanssa arvojen suhteen liberaali ajattelutapa. Esim. SDP, vihreät ja vasemmistoliitto eivät ole mitenkään tai millään muotoa liberaaleja. Ei edes etäisesti.

Liberaalit saivat läpi viimeisen kansanedustajan -91 vaaleissa. Sen jälkeen oli mm. Nuorsuomalaiset, joita äänestinkin. Jukka Tarkka ja EJ Penttilä.

Liberaalien vika ohjelma, (josta kannatan melkeinpä lähestulkoon kaikkea) on tällainen:

"Puolueen tavoiteohjelma erottuu muiden suomalaisten puolueiden ohjelmista klassisen liberaalina, yksilönvapautta puolustavana. Ohjelman mukaan liberaalit haluavat toteuttaa julkiset palvelut palveluseteleillä, joilla ne voi ostaa haluamastaan paikasta. Puolue keventäisi verotusta ja tekisi alle 1 000 euron kuukausitulot verottomiksi. Mikäli tulot jäävät tämän alle, tulonsaaja saa osan hyvitystä, mikä toimii perustulona(negatiivinen tulovero).

Samaa sukupuolta oleville pareille sallittaisiin siviiliavioliitto sekä perheensisäinen adoptio. Kaikkein uskontokuntien etuoikeudet poistettaisiin (myös kirkollisverot), samoin liikkeiden aukioloaikojen rajoitukset, työnmarkkinoiden sopimusvapauden rajoitukset (mm. työehtosopimuksen yleissitovuus), elinkeinolupien myöntämismonopolit (apteekit ja taksit: korkeintaan pätevyysvaatimuksia, ei määräsääntelyä). Valtionyhtiöt yksityistettäisiin Yleisradiota myöten. Samalla televisiolupamaksu poistettaisiin. Yhdistymisvapaus toteutettaisiin (esimerkiksi ylioppilaskuntien pakkojäsenyys lakkautettaisiin).

Liberaalit haluavat perustaa perustuslakituomioistuimen. Vaaleissa puolue kannattaa siirtymistä siirtoäänivaaliin (STV) siten, että äänestäjät voisivat asettaa ehdokkaita paremmuusjärjestykseen puolueiden tai vaalipiirirajojen rajoittamatta. Läänit pitäisi puolueen mukaan lakkauttaa ja byrokratiaa keventää kaikilla tasoilla.

Liberaalit haluaa edistää ihmisoikeuksia, demokratiaa ja markkinataloutta kehitysmaissa sekä lisätä vapaakauppaa ja vapaata liikkuvuutta yli rajojen. Lisättäisiin pakolaisten määrää Suomessa samalla huolehtien siitä, että tulijoiden sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan edesautetaan.
"

Suurin piirtein ainoa poliittinen suuntaus joka on älyllisesti asioita lähestyvä liike. Valitettevasti täydellisesti marginaalissa. Mitä se kertoo meistä? Tulevissa vaaleissa lähinnä olisi kai piraattipuolue. Mutta näille ääni on turha, koska ne eivät pääse eduskuntaan. Tällöin se ääni olisi pois sosialistia ja kepua vastustavalta eduskuntapuolueelta.
 
Ääh Kimmo. Sinä olet kyllä oikeassa tuossa, mutta nythän kyse on myyntityöstä. Asia pitää esittää oikealla tavalla ja siihen ei ole ketään koko akkamaisessa pv:n ylijohdossa. Ei ketään. Täytyyhän jonkun puhua, kuitenkin kyse on just eikä melkein siitä, että PV on alansa asiantuntija ja HEIDÄN tulee kerta tarpeensa ja tietonsa.

Miten sä selität sen, että Hawkeja siirtyy 40 telakalle eikä korvata. Entä 50% ohjusvneistä? Merivoimien lippulaiva? Entä kaikki ilmatorjuntavaunut? Entä koko ammusilmatorjunta? Entä entä entä entä... Kyllä sinä tiedät mitä tarkoitan. Kyllä syy on PV:n johdossa. Turha vierittää vastuuta muille. PV:n johdon tehtävä on yksiselitteisesti maanpuolustus ja se ei viitti oman perseen takia edes kertoa tosiasioita..

Siren toi asiat sitten väärällä tavalla esiin.

Mun mielestä esim. Raumojen suhteen on ihan turha vaahdota vielä kun ei ole kerrottu mitä niiden suhteen tehdään. Kyllä niillä tiettävästi voi sotia edelleen. Mitä mielestäsi pitäisi tehdä?

Ei ne rungon halkeamat sillä parane jos Neme kiukuttelee internetissä.
 
Totta. Eihän siellä ole edes älytty pyytää jättibonuksia johtoportaalle eikä kenraalit saa kultaisia kädenpuristuksia sen jälkeen kun ovat tapattaneet prikaatillisen omia. Verrattuna pörssiyhtiömaailmaan, armeijan johtohenkilöstöt ovat hoitaneet omat asiansa todella huonosti.

Tämä on totta, valitettavaa pörssifirmojen ja jossain määrin kohottavaa PV:n kannalta. Olen itse hyvin läheltä seurannut miten pörssiyhtiön osin liian naiivi, osin epäpätevä, osin epäeettinen johtoporras tuhoaa laatufirman muutamassa vuodessa. Omistajat, kun eivät itse firman "arjessa" pyörineet, nielivät johdon silmänpalvontahenkiset selitykset pitkään vaikka heidän omaisuuttaan syötiin satoja miljoonia. Tämä johtoporras sitten nosti organisaatioissa täysin väärät tyypit ylöspäin ja toisaalta jätti kaikki "soraäänet" kuuntelematta (tai pahimmillaan aktiivisesti vainoten niiden esittäjiä) elättäen samalla isoa rosvojoukkoa liirunlaarumia jakelevia konsultteja. Itse toimin melko lähellä tätä johtoa osin karujen faktojen kertojana, osin neuvonantajana (sain usein kiitosta näkemyksistäni jotka olivat rakentavaa kritiikkiä, mutta ikinä niitä ei noudatettu), osin samaisen johdon päätöksien selittelijänä omistajille ja osin organisaatiolle oman vastuualueeni osalta. Johto on nyt vaihtunut kaikilta osin, mutta niistä edes ne epäeettisesti toimineet eivät ole menettäneet euron latia kuusinumeroisista vuosipalkoistaan tai edes vähemmän huonoina hetkinä tienaamistaan tulospalkkioista.

Että se pörssifirman tulosvastuusta, vaikka Nemellä on toki pointtiakin tässä provokatiivisessa aloituksessaan.

Arvatkaapa kuinka onnellinen olen siirryttyäni hyvän, selkeää bisnestä pitkäjänteisesti tekevän, osaavan ja "kansanomaisen" omistaja-johtajan vetämän perheyrityksen hommiin. No ihan helvetin onnellinen vaikka palkan osalta hyppäsinkin pari vuotta taaksepäin siinä prosessissa...
 
No totta tuokin kyllä :)
 
Juu jos nyt pureudutaan pörssiyhtiöihin tarkemmin, niin valitettavan usein nämä ammattijohtajat eivät omaa välttämättä tietoa ja intohimoa koko firman tuotteista, puhumattakaan luomiskyvystä. Minä olen osakkaana eräässä yrityksessä, jossa on myöskin osakkaana tällainen vaikuttavan cv:n omaava perkele. Hän on kyllä vaikuttava pöydän päässä, mutta jouduimme varsin nopeasti napit vastatusten, kun äijä ei tee mitään. Hän on erinomainen delegoija ja ainuttakaan ajatusta hän ei kykene tuottamaan firmamme hyväksi. Sen sijaan johdon järjestelykysymykset olivat tärkeitä ja kulurakenne oli siinä toissijainen, vaikka yritin äijälle selittää firman olevan vasta alkutekijöissä ja silloin vielä ilman liikevaihtoakaan, jolloin suuri johtoporras on rasite :D Oli kova kehumaan itseään, mutta pyydettäessä ei lunastanut mitään. Nyt hän on yritysjärjestelyjen kautta päässyt sivuutetuksi.
 
Eikös "firma" ole toiminut tulosvastuullisesti viimeiset 70-vuotta? Toteuttanut pääliiketoiminta-alaansa, ulkoisen turvallisuuden tuottamista.
Miksi tämä "firma" on nykyään tässä tilassa? Onko johtajistoon päässyt huonoja aineksia? Suomen armeija muistuttaa Kataisen ajan Suomea. PV:n johto pakenee vastuutaan. Heidän seuraajat johtavat tätä menoa sissiarmeijaaa.
 
Back
Top