Räjähteillä perseilyä

Pari viikkoa sitten radalla nähtiin sellainen episodi, missä tyypit olivat olleet toimintaradalla ammuskelemassa AR15:sta mutta harrastus oli päättynyt syöttöhäiriöön. Patruuna ei pesittynyt. Vaihtoivat sitten rataa sille, missä minä olin ammuskelemassa, ja jamppa pyysi minulta öljyä osien rasvaamiseen. Arveli vian olevan luistossa.

Toimenpiteen jälkeenkään patruuna ei pesittynyt ja forward assykään ei tuonut tilanteeseen muutosta, joten ase kahteen osaan ja kurkistus piippuun: luoti rihlaston huulilla. Minulta nyt puhdistuspuikkoa lainaamaan ja luoti ulos.

Patruuna oli Magtechin tehdaspaukkua. Ilmeisesti ruudit olivat unohtuneet ja nallin voima työnsi luodin rihlansuulle. Careful out there!

Aika samanlainen keissi kuin tuo mikä yhdelle ampujalle kävi mun FALilla. Jostain syystä jamppa ei osannut sanoa laukauksen olleen rekyylitön, ja kun metrisillä lippaila tulee tuumaisessa aseessa syöttöhäiriöitä, annoin ensimmäiseksi neuvoksi latausliikkeen. Ase teki välittömästi vinosyötön, yritin itse uudestaan, ja alkoi raksuttaa. Otin lippaan irti, vedin luistin ulos ja katsoin piippuun. Siellähän se yllätys odotti. Onneksi FALissa ei ole lukon pakkosulkua, hirvittää ajatus mitä olisi voinut sattua jos täystehoinen patruuna oltaisiin saatu työnnettyä pesään. Taino, kyllä se alkaa jo voimaa vaatia työntää luotia pitkälle piippuun.

Se oli kyllä yllättävää, että Sakon patruunalla (mitä en yleensä ammu, koska 8 g luoti on liian kevyt ja ymmärtääkseni ruuti kaasukoneistolle liian nopeaa) ja reklamaatioon vastattiin vähän sillä asenteella, että ei voi olla heidän tuote koska heillä kaikki punnitaan vaikka lähetin kuvat luodista. Ko. ratapäivänä ei ammuttu kuin Sakon .308:aa, sillä se oli ainoaa saatavilla olevaa a-tarviketta.

Miten muuten foorumin ampujat käsittelevät vinosyötettyjä patruunoita, joiden luoti on tyssäytynyt osittain sisälle hylsyyn? Itse en uskaltaisi sellaista ampua, enkä tiedä kosheria tapaa hävittää niitä. Olen nakannut ne asekaapin perälle romuläjään odottamaan kohtaloaan.

Lisämausteena erikoisuus: Barnaulin .223 patruuna, joka oli onnistuttu syöttämään 7,62x39 lippaaseen, ja onnistui pesittymään Norincoon ja laukeamaan siinä. Meni pitkän aikaa selvittää että miten ase on hajonnut, kunnes joku hoksasi katsoa kantaleimaa: Väärä ampumatarvike!

2018-11-17 14.19.37.jpg
 
Katso liite: 38344

Itse olen purkanut pahasti osumaa saaneet patruunat. Ruudin polttanut ja nallin napsauttanut asella jos hylsy on vielä sopinut pesään.
Itsellänikin oli joskus 7.62x39 barnaul-rasiassa .223 patruuna seassa.
 
Omat epäkurantit olen kuopassut maan syleilyyn, parin piston syvälle jonnekin jumalan selä taakse, kyllä ne sinne happanee :D
 
Nyt kun tuli asia puheeksi, niin voitko valaista, mitä tää luku N-kirjaimen perässä tarkoittaa?

N 310 palaa nopeammin kuin N 340.
Eli paine käyränhuippu saavutetaan nopeammin.
Nopea palaminen luodin on myös lähdettävä liikkeelle jotta paine pysyy kohtuullisissa rajoissa.
Raskas luoti ei sitä välttämättä tee joten→ ylipaine.
Painekäyrän huippu on myös terävämpi/jyrkemppi N 310 kuin N 340 rudilla.

Palonopeus vaikuttaa myös piipunsuulaa olevaan paineeseen esim. N120 ladattu 8g patruuna ei lataa Petrassa koska kaasun paine ei riitä käyttämään liikkuvia takana.
Latausta kyllä voi kasvattaa mutta silloin taasen mennään ylilatauksen puolelle.
Huom, Tämä ei ole mikään lataus ohje kenellekään.
Kun taasen N140 8g luoti toimii moitteettomasti ja lähtönopeutta saa ~990m/s kun laitta hylsyn ”suuta myöten täyteen” (3,15g)

N5xx sarjan ruudit ovat suurienergiaisia ruuteja joilla päästään kohtuullisella painella samaan tulokseen.
 
Viimeksi muokattu:
En oio, vaan tiedän vain sen mitä on itselle kerrottu. Ja koulutustapahtuma tässä tapauksessa on ollut pääasiassa turvallisen ampujan kurssi.
No sataa olla että, ”kouluttaja” ei ole ihan ajatellut loppuun asti mitä puhuu oppilaille. :unsure:
 
Jos videon piiput eivät olisi kokonaan täynnä niin olisiko tilanne vakavampi?
 
Mitä hyviä jälleenlatausarvoja teillä olisi heittää 8 grammaiseen (123 grn) RK-luodille kaliiberissa 7,62x39, kun aseena on RK62 ja ruuti ei saa olla N120? Se on nimittäin loppu, mutta nuolia ja hylsyjä vielä olisi.
 
Itse olen purkanut pahasti osumaa saaneet patruunat. Ruudin polttanut ja nallin napsauttanut asella jos hylsy on vielä sopinut pesään.
Itsellänikin oli joskus 7.62x39 barnaul-rasiassa .223 patruuna seassa.

Pihdeillä välillä vähän tuskaa nykiä luotia ulos, jos se on kovin syvälle tyssäytynyt. Eihän siitä tahdo saada otetta.

Tämä kyseinen lipas oli ilmeisesti lipastettu jostain miljoonalaatikosta mihin oli räkättyjä patruunoita kerätty. Luulisi, että kokenut ampuja tunnistaisi heittämällä, mutta oli ilmeisesti jotain ohjeita antanut lipastaessaan autopilotilla.

EDIT: pitihän tuo kokeilla miltä se näyttää. .223 on lähes identtinen kokonaispituudeltaan x39:n kanssa, ja tumma teräshylsy vaikeuttaa muotojen hahmottamista. Kaitpa tuollainen tapahtuu jos ei ole funtsaamossa kaikki valot päällä. Äkkiä pois ettei vaan jää huomaamatta myöhemmin.

2020-03-19 14.02.32.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Mitä hyviä jälleenlatausarvoja teillä olisi heittää 8 grammaiseen (123 grn) RK-luodille kaliiberissa 7,62x39, kun aseena on RK62 ja ruuti ei saa olla N120? Se on nimittäin loppu, mutta nuolia ja hylsyjä vielä olisi.

No sataa olla että, ”kouluttaja” ei ole ihan ajatellut loppuun asti mitä puhuu oppilaille. :unsure:

Todennäköisempää, että minä vain en muista täsmälleen mitä sanottiin. Vai meinaatko, että tässä maassa IPSC:n peruskurssin kouluttajaksi pääsee henkilöt jotka eivät ole päteviä ja etenkin kokeneita? Niin, ja mainitaan että väärästä ruudista oli kyllä varoitus, puhe oli enemmän siitä mitä tapahtuu jos ladatessa ruutia päätyy patruunaan kaksinkertainen määrä. Ja pointti mitä hänellä oli, oli että hänen kokemuksen mukaan se ruuditon patruuna voi aiheuttaa isomman vahingon jos sitä vajaatehoista ei heti huomaa. Ja koskien nimenomaan 9 millisiä.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Back
Top