Rajavartiolaitos sotatilanteessa

Huomatkaa, että rajan reserviin kuuluu myös huolto ja kranaatinheitinjoukkueita. Kuinka monen olette kuulleet olevan koulutettu em. toimiin rajavartiolaitoksella? Ei kaikki 10000+ ole rajasissejä vaan paljon rajalle sijoitettuja mutta PVssä koulutettuja löytyy myös.

Toki pitäähän tukiorganisaation olla kunnossa.

Eihän kukaan oleta että kaikki olisivat sissejä puukot suussa ja havut vessapaperina
 
Tässä vähän tämän vuosituhannen toimintavalmiuksista, vaikka meneekin vähän ohi ketjun aiheesta.

Suomi voi heittää rajalle jopa 10 000 vartijaa
Linkki juttuun: http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2016013021036667_cm.shtml

Eli tiivistettynä: rajavartiolaitoksen reservi on nykyään 10 000 ja tämän reservin käyttöönotto on huomattavasti helpompaa kuin puolustusvoimien.
Eipä uutta länsirintamalla, ...siis itärajalla ;) Muuta kin että tuosta näin julkisesti kirjoitellaan. Ennen puhuttiin "tehostetusta rajanvalvonnasta", joka tulee eteen mikäli virassa olevat rajamiehet ei riitä kun ovat muissa hommissa kuin rajavartioinnissa.
Kaikki rajalla palvelleet lienee koulutettu myös rajavartijan tehtäviin, myös reservissä kertautetut. Ei tarvitse olla varsinainen sotatila, valmiuden kohotus/liikekannallepano tai edes uhka, vaikka tarvitaankin lisäresursseja rajavalvontaan. Siihen on aina oltu varauduttu. Tarvittaessa alkaa porukkaa koostua jo tunneissa, ei siihen useita päiviä tai kuukausia mene.
 
Viimeksi muokattu:
Hieno juttu kuitenkin että näistä asioista on lehdissä asiallisia juttuja. Vaikuttaa meillä ja muualla vähän samalla tavalla kuin reserviläiskirje. Varauduttu on!

Ei kaikkea varautumista tarvitse eikä saakkaan julkisuuteen kertoa. Asialliset jutut ja realiteettien kertominen on aina paikallaan, etenkin kun se edistää yleistä turvallisuutta ja hillitsee turhaa levottomuutta.
 
Eipä uutta länsirintamalla, ...siis itärajalla ;) Muuta kin että tuosta näin julkisesti kirjoitellaan. Ennen puhuttiin "tehostetusta rajanvalvonnasta", joka tulee eteen mikäli virassa olevat rajamiehet ei riitä kun ovat muissa hommissa kuin rajavartioinnissa.
Kaikki rajalla palvelleet lienee koulutettu myös rajavartijan tehtäviin, myös reservissä kertautetut. Ei tarvitse olla varsinainen sotatila, valmiuden kohotus/liikekannallepano tai edes uhka, vaikka tarvitaankin lisäresursseja rajavalvontaan. Siihen on aina oltu varauduttu. Tarvittaessa alkaa porukkaa koostua jo tunneissa, ei siihen useita päiviä tai kuukausia mene.

90-luvun lopulla Kainuun Sanomat uutisoi monesti kuinka Rajan varusmiehet treenasi jouha-juttuja.

Liekkö perinne vielä voimissaan
 
Ei kaikkea varautumista tarvitse eikä saakkaan julkisuuteen kertoa. Asialliset jutut ja realiteettien kertominen on aina paikallaan, etenkin kun se edistää yleistä turvallisuutta ja hillitsee turhaa levottomuutta.
@KorpiSISSI Myä olen samaa mieltä.
Toisaalta eräänlaista levottumuutta tuo on aiheuttanut omassa porukassa,kun on alkanut hakeutumaan siviilipalveluspuolelle.
Ideologia,pelko, tai mikälie.
Mutta kuten olen ennenkin sanonut,se koneisto tarvitsee muitakin kuin niiden torrakoiden kanssa askartelevia.
Jokaiselle löytyy varmaa tehtäviä.
 
Minua 80-luvun RVL:n sissinä kiinnostaisi tieto, millainen on tämän päivän rajasissien aseistus, eli onko esim. taistelu-HEKO:ja vastaan mitään? esim. Stinger? edes tulossa?
HEKO on sissille lämpökameroineen hyvin ikävä juttu.

Itse muistan, kun v. -98 kopterista kuvatussa VHS-videossa ryhmä lumipukuisia sissejä seisoi hakkuuaukean reunalla paikallaan. Leijunnassa olevasta kopterista ei havainnut kyllä mitään. Ans olla kun joku liikahti niin jo havaitsi silmä liikkujan!
Saatika sitten kun lentäjällä on joku tekninen apuväline kypäränäytössään, niin se on hyvää yötä!

Luulisi, että TST-hekot on otettu huomioon erittäin hyvin mietittäessä torjuntavälineistöä...

Offtopickina tähän vielä, että harjoituksessa AB412 leijunnassa 30m pään yläpuolella on ihan sykähdyttävä kokemus:eek::confused::rolleyes:
 
Itse muistan kun joskus 90-luvun aluilla Rajan kopteri pörräsi päällä hieman puiden latvojen yläpuolella, kierrellen metsäsaareketta jossa olimme n.5min. Opastin ryhmäni miehiä "olkaa oravia" ;) Sissimanttelit päällänsä ja kuusenperseessä (vanhaa kuusimetsää jossa pitkät alaoksat) emme tulleet havaituksi ja saimme jatkaa tehtävää keskeytymättä. Liike se on joka paljastaa ja etenkin liikkuva "lämpökohde" kun on kamerat kopterissa. Pienellä mykkyrällä kuusen juurella ja mielellään jotain lämpöeristettä, ei tule havaituksi.
 
Niin, tiedä sitten mitä on suunniteltu HEKO-vastatoimintaan sissi(ryhmän) osalta. OK, jopa tarkkarin käsikirjassa on MI-8 ym. heikot kohdat ja kiväärikaliperisella voi nyt jotain vaikutusta saada aikaan, korkeintaan kuitenkin ehkä ylösvedon lentäjän toimesta...vähäksi aikaa...
Muuten kyllä tulee "kuseen jouvuttii" -efekti jos HEKO etsii/havaitsee jollei siis ole jotain putkenpätkää olalla.
Kaukopartiomiesten kertomuksissa joskus lentokone etsii, mutta havaitseminen siitä on vaikeampaa kuin hitaammin liikkuvasta HEKOsta, eikä tuohon aikaan vissiin lentokoneista kummemmin ammuttu, vaan radioitiin havaintoja etsintäpartioille.
 
Heko on pirullinen etsintäväline ja täyteen pakattuna tuhovoimainen. Etsintätyö on kyllä raakasti vaikeampaa silloin, kun etsittävällä on ns. kättä pidempää mukana tai sillä edes pelätään sellaista olevan.
 
Luulisin, että edelleen helikoptereita vastaan sisseillä on käytössä perinteiset piiloutuminen ja kellotauluhajaantuminen. Nuo olaltalaukaistavat painavat rutosti ja vaativat koulutusta.

Itse onnistuimme piileskelemään satunnaisesti yllämme lennellelltä Mi-8:lta viikon loppusodassa. Myöhemmin toki kuulimme sen olleen meidän puolella.
 
Metsästä on tosi vaikea löytää kopterilla ihmisiä vaikka lämppärillä etsitäänkin.
kunhan välttelee avoimia paikkoja ja sekä todella harvaa metsää ja jos panostaa viellä naamiointiin niin vaikeaksi menee. Talvi on sitten asia erikseen
Monta kertaa ollut tähystäjänä ja monesti saannut tulla tyhjin käsin takaisin.
 
Luulisin, että edelleen helikoptereita vastaan sisseillä on käytössä perinteiset piiloutuminen ja kellotauluhajaantuminen. Nuo olaltalaukaistavat painavat rutosti ja vaativat koulutusta.

Itse onnistuimme piileskelemään satunnaisesti yllämme lennellelltä Mi-8:lta viikon loppusodassa. Myöhemmin toki kuulimme sen olleen meidän puolella.
Jostain aikojen takaa löytyy joku Ilmatorjunnan vuosikirja tms., jossa on kuva näistä vanhoista 7.62 millin sodanaikaisista iitee-kaksoiskonekivääreistä. Tekstissä niiden todetaan kuuluneen joidenkin sissiyksiköiden ilmatorjuntakalustoon. Sen enempää asiaa ei siinä avattu. Aikajänne oli kirjassa jotain 70-lukua.
Ei tietenkään ryhmän tasolle, mutta onko alueellisessa puolustuksessa sitten suunniteltu jonkin isomman pumpun, jolla esikuntaa tms. jäämistä linjojen taakse.
 
Voisin veikata että esim stingereitä jätettäisiin linjojen taakse maastokätköihin niinkuin muutakin materiaalia.
 
Back
Top