Rajavartiolaitos

Uusi päällikkö ja apulaispäällikkö nimitetään huomenna.

Kenraalimajuri Pasi Kostamovaaraa esitetään uudeksi Rajavartiolaitoksen päälliköksi, kertoo sisäministeriö tiedotteessaan. Valtioneuvosto esittää, että Kostamovaara nimitettäisiin virkaan 1. lokakuuta alkaen.

Samalla apulaispäälliköksi tulee kontra-amiraali Markku Hassinen. Tasavallan presidentti nimittää Kostamovaaran ja Hassisen virkoihinsa huomenna perjantaina.
 
Hesarin juttu samasta aiheesta. Dornier-kalusto tulee käyttöikänsä päähän noin 5 vuoden päästä. Seuraajahanke on käynnistymässä ja tilalle hankintaan uudet lentokoneet tai lennokit.

Kontra-amiraali Hassisen mukaan Valvonta 2 -hanke ei liity suoranaisesti valvontakoneiden korvaamiseen, mutta siitä saatuja tietoja hyödynnetään päätöksiä tehtäessä.

Hassinen sanoo, että teknologia ja markkinat eivät ole vielä kehittyneet niin pitkälle, että merivalvonnassa tarvittavia aidosti toimivia kauko-ohjattavia ratkaisuja olisi ostettavissa suoraan kaupan hyllyltä. Kehitystyö on kiivasta, mutta tuotteet eivät ole valmiita operatiiviseen käyttöön.
”Kauko-ohjattavat sensorit ja dronet, joita kokeilemme, eivät ole niin raskaita tai isoja järjestelmiä, että niillä voitaisiin suoranaisesti korvata valvontalentokoneita”, Hassinen kertoo.

Dornier-lentokoneet pystyvät yhdellä valvontalennolla kattamaan esimerkiksi koko Suomenlahden tai Pohjanlahden.
”Valvontalentokoneiden suorituskyvyn korvaaminen on siinä vaiheessa, että emme tarkkaan ottaen edes tiedä, tuleeko kyseeseen lentokone vai onko se drone vai jotakin siltä väliltä.”

Hieman ristiriitaista tekstiä: dronea kokeillaan, mutta sillä ei voi korvata valvontakoneita, mutta lopputulos voi olla kuitenkin drone?:oops:

Haisee minusta kuitenkin lentokoneille, koska kuten tekstissä todettiin koneilla lennetään nopeammin ja tehdään asioita monipuolisemmin. Luulen että dronet hankitaan erikseen tukemaan valvontaa omana projektinaan jokatapauksessa.

Villisti veikattuna nyt voisi tuo suomen kahden C-295M Casan optio täyttyä? Siitä löytyisi MPA-versio.
web.c295.large.2.jpg
 
Mielestäni tuossa tekstissä paistaa ajatus, jos rahaa olisi niin ostettaisiin lentokoneita ja droneja mutta nyt ei vielä tiedetä mihinkä rahat riittää ja kun on x: määrä rahaa niin ei vielä voida sanoa kumpiko on kustannustehokkain ratkaisu.
 
Viron King Air -ratkaisu tuli esille kun taannoin kyselin.
 
Ai kun saataisiinkin pari Suto-varusteltua konetta...

Haaveilla voi...mutta €€€€ jyrää moisen ajatuksen.
 
Kontra-amiraali Hassisen mukaan Valvonta 2 -hanke ei liity suoranaisesti valvontakoneiden korvaamiseen, mutta siitä saatuja tietoja hyödynnetään päätöksiä tehtäessä.

Hassinen sanoo, että teknologia ja markkinat eivät ole vielä kehittyneet niin pitkälle, että merivalvonnassa tarvittavia aidosti toimivia kauko-ohjattavia ratkaisuja olisi ostettavissa suoraan kaupan hyllyltä. Kehitystyö on kiivasta, mutta tuotteet eivät ole valmiita operatiiviseen käyttöön.
”Kauko-ohjattavat sensorit ja dronet, joita kokeilemme, eivät ole niin raskaita tai isoja järjestelmiä, että niillä voitaisiin suoranaisesti korvata valvontalentokoneita”, Hassinen kertoo.

Dornier-lentokoneet pystyvät yhdellä valvontalennolla kattamaan esimerkiksi koko Suomenlahden tai Pohjanlahden.
”Valvontalentokoneiden suorituskyvyn korvaaminen on siinä vaiheessa, että emme tarkkaan ottaen edes tiedä, tuleeko kyseeseen lentokone vai onko se drone vai jotakin siltä väliltä.”

Hieman ristiriitaista tekstiä: dronea kokeillaan, mutta sillä ei voi korvata valvontakoneita, mutta lopputulos voi olla kuitenkin drone?:oops:

Haisee minusta kuitenkin lentokoneille, koska kuten tekstissä todettiin koneilla lennetään nopeammin ja tehdään asioita monipuolisemmin. Luulen että dronet hankitaan erikseen tukemaan valvontaa omana projektinaan jokatapauksessa.

Villisti veikattuna nyt voisi tuo suomen kahden C-295M Casan optio täyttyä? Siitä löytyisi MPA-versio.

Ei välttämättä ristiriitaa. Ne dronet joita kokeillaan eivät voi suoraan korvata valvontalentokoneita. Sitten voi olla vielä niitä joita ei tässä hankkeessa testata? Valvonta 2 ei ole Suomen merivalvontakoneiden korvaamiseen tähtäävä hanke vaan siinä testataan uuden teknologian soveltuvuutta yleensä.

Järkevä lopputulema olisi varmaankin sekä että. Droneja sitten kopteriversioina ja kiinteäsiipisinä. Ja samaa kopteria myös Merivoimille. Raha tämänkin lopulta ratkaisee.
 
Ai kun saataisiinkin pari Suto-varusteltua konetta...

Haaveilla voi...mutta €€€€ jyrää moisen ajatuksen.
Eihän nyt herran tähden niihin MPA-koneisiin mitään aseita laiteta! Sehän olisi aivan liikaa ja naapureita ärsyttävää varustelua ja ne rahat, rahat....niitähän ei ole tietenkään, koska: tykittutkatohjuksetHXpanssaritPasitdronetjakaikkimuu.

Kyllä merta voi valvoa ilman aseita ja pelastaa ihmisiä, sehän on vartiolentolaivueen jalo päätehtävä, eikä mikään sodankäynti. Ajelkoot merivoimat ympyrää aluksillaan vaan suve-jahdeissa:)
 
Kontra-amiraali Hassisen mukaan Valvonta 2 -hanke ei liity suoranaisesti valvontakoneiden korvaamiseen, mutta siitä saatuja tietoja hyödynnetään päätöksiä tehtäessä.

Hassinen sanoo, että teknologia ja markkinat eivät ole vielä kehittyneet niin pitkälle, että merivalvonnassa tarvittavia aidosti toimivia kauko-ohjattavia ratkaisuja olisi ostettavissa suoraan kaupan hyllyltä. Kehitystyö on kiivasta, mutta tuotteet eivät ole valmiita operatiiviseen käyttöön.
”Kauko-ohjattavat sensorit ja dronet, joita kokeilemme, eivät ole niin raskaita tai isoja järjestelmiä, että niillä voitaisiin suoranaisesti korvata valvontalentokoneita”, Hassinen kertoo.

Dornier-lentokoneet pystyvät yhdellä valvontalennolla kattamaan esimerkiksi koko Suomenlahden tai Pohjanlahden.
”Valvontalentokoneiden suorituskyvyn korvaaminen on siinä vaiheessa, että emme tarkkaan ottaen edes tiedä, tuleeko kyseeseen lentokone vai onko se drone vai jotakin siltä väliltä.”

Hieman ristiriitaista tekstiä: dronea kokeillaan, mutta sillä ei voi korvata valvontakoneita, mutta lopputulos voi olla kuitenkin drone?:oops:

Haisee minusta kuitenkin lentokoneille, koska kuten tekstissä todettiin koneilla lennetään nopeammin ja tehdään asioita monipuolisemmin. Luulen että dronet hankitaan erikseen tukemaan valvontaa omana projektinaan jokatapauksessa.

Villisti veikattuna nyt voisi tuo suomen kahden C-295M Casan optio täyttyä? Siitä löytyisi MPA-versio.
web.c295.large.2.jpg

Toki olisi fiksua, että yhtenäistä kalustoa löytyisi PV:ltä ja Rajalta. Näin tuskin kuitenkaan ei käy. Muistakaamme esim. monitoimialus Louhi ja ulkovartiolaiva Turva. Kaksi ministeriötä tilasi itselleen eri projekteina alukset, joilla on hyvin yhtenevät tehtävät. Ja rahaa paloi vallan perkeleesti. Kyseisen aluskonseptinpiirrustukset olisi voinut ostaa suoraan Ruotsista. Näin meillä täällä...
 
Niin Ympäristöministeriö/SYKE osti ja merivoimat miehittää alusta. Kuten kahta muutakin öljyntorjunta-alusta.
 
Toki olisi fiksua, että yhtenäistä kalustoa löytyisi PV:ltä ja Rajalta. Näin tuskin kuitenkaan ei käy. Muistakaamme esim. monitoimialus Louhi ja ulkovartiolaiva Turva. Kaksi ministeriötä tilasi itselleen eri projekteina alukset, joilla on hyvin yhtenevät tehtävät. Ja rahaa paloi vallan perkeleesti. Kyseisen aluskonseptinpiirrustukset olisi voinut ostaa suoraan Ruotsista. Näin meillä täällä...

Olisi siinä pitänyt kaikenmoista viilausta tehdä. Turvalla on reippaasti enemmän kokoa ja hatara muistikuva kertoo että niin oli hintaakin. Mikä se ruotsalainen valmis ratkaisu olisi ollut?

Edit

Tarkoitit ehkä tätä?

Kbv001poseidon.jpg

Wikipedia
 
Viimeksi muokattu:
Toki olisi fiksua, että yhtenäistä kalustoa löytyisi PV:ltä ja Rajalta. Näin tuskin kuitenkaan ei käy. Muistakaamme esim. monitoimialus Louhi ja ulkovartiolaiva Turva. Kaksi ministeriötä tilasi itselleen eri projekteina alukset, joilla on hyvin yhtenevät tehtävät. Ja rahaa paloi vallan perkeleesti. Kyseisen aluskonseptinpiirrustukset olisi voinut ostaa suoraan Ruotsista. Näin meillä täällä...
Näitä "yksi kone joka hommaan" on nähty, eikä niistä lähestkään aina ole tullut hyvää mihinkään.
Monitoimialus jonka tehtävä on toimia sukellustuki-, pelastus-, öljyntorjunta- ja merikaapelinlaskualuksena vs. vartiolaiva. Ei ihan äkkiseltään kuullosta ominaisuuksien puolesta yhtenevältä. Mutta kai näitä tehdään maailmalla...
 
Kenraali Kostamovaaran mietteet RVL:n nykypäivän tilanteesta ja tulevaisuudesta. Uhkakuvina ovat laiton maahantulo, suuronnettomuus merialueella, terrorismin torjunta ja kriisivalmiuden ylläpitö.

Laiton maahantulo, terrorismin torjunta, ym... Joopasen joo, normaalia liirumlaarumia, katellaan mitä käytännössä TAAS tapahtuu.

Uhkakuvina ovat:
- laiton maahantulo --> pitää saada tarpeeksi varusmiehiä kantamaan laukkuja
- suuronnettomuus merialueella --> edistetään täysillä ilmastopsykoosia
- terrorismin torjunta ja kriisivalmiuden ylläpitö --> käydään taas hakemassa teroja libyan rannikolta ja valvotaan että kaikki varmasti pääsee eurooppaan
 
Olen jossain määrin perillä Rajan toiminnoista. Viime vuosina mm. RVL:n kriisi -ja sodan ajan toimintoja on kehitetty kovaa vauhtia yhdessä PV:n kanssa. Nyt kyetään reagoimaan entistä nopeammin esim. vihreät miehet -skenaarioihin. Näistä valmiuksista Raja tosin ei kovin paljon ulospäin huutele.
 
Ja prikaati 2035 protokuvissa kärkenä tiedustelulle jne on Rajan joukot.
 
Olen jossain määrin perillä Rajan toiminnoista. Viime vuosina mm. RVL:n kriisi -ja sodan ajan toimintoja on kehitetty kovaa vauhtia yhdessä PV:n kanssa. Nyt kyetään reagoimaan entistä nopeammin esim. vihreät miehet -skenaarioihin. Näistä valmiuksista Raja tosin ei kovin paljon ulospäin huutele.
Eivät huutele, mutta twiittailevat silloin tällöin.

Toki olisi fiksua, että yhtenäistä kalustoa löytyisi PV:ltä ja Rajalta. Näin tuskin kuitenkaan ei käy. Muistakaamme esim. monitoimialus Louhi ja ulkovartiolaiva Turva. Kaksi ministeriötä tilasi itselleen eri projekteina alukset, joilla on hyvin yhtenevät tehtävät. Ja rahaa paloi vallan perkeleesti. Kyseisen aluskonseptinpiirrustukset olisi voinut ostaa suoraan Ruotsista. Näin meillä täällä...
Kuten jo tuossa mainittiin, alusprojektissa oli ehkä enemmän eri tarpeita silloin kuin lentokalustossa ja ajatkin oli toiset. Toivottavasti tuo ajattelu ja suunnittelu on yhtenäisempää nykyään.

CASA olisi erittäin hyvä lavetti myös Vartiolentolaivueelle ja parannus Dorniereihin tiloissa ja kantavuudessa. Monta muutakin hyvää asiaa tulisi, kuten:
- selvästi suurempi kantokyky ja tilat ohjaamossa sekä operaattoreille, ei painorajoituksia kuten pienissä Dorkuissa
- peräramppi, josta voi ilmapudottaa pelastuslauttoja, NATO-palletteja ja kuljettaa/evakuoida ihmisiä
- CASA voi ottaa aseita (hyi!) kuten kevyttorpedoja
- vastaava kyky operoida pieniltä kentiltä kuten Dorniereilla (lasku 320 m, nousu 670m)
- matkanopeus 100 km/h parempi
- ilmatankkauskyky
- toimintasäde kolminkertainen 6 tonnin kuormalla vs. Dornier
- käyttökustannukset maltilliset
- kyky lentää matalalla ja hiljaa 110 knts nopeudella kuten Dornierit
- Patria huoltaa samoja ilmavaivojen konetyyppejä, joten varaosissa ja huolloissa olisi yhteneväisyyttä sekä sen kautta mahdollisesti saavutettavissa säästöjä
 
Vielä yhteneväinen koulutus Ilmavoimien casa-lentäjillä ja mahollisesti Rajan lentäjillä. Siinäkin ehkä pienimuotoinen säästö olis
 
Back
Top