Tulkitsin että kohdan ”Ei ollut sijoitusta, olen ottanut yhteyttä aluetoimistoon” yhteydenotoksi katsotaan MAAKK-hakemuksen jättäminen. Mitä olen sekä omaan MAAKK:iaan hakeneilta että siellä palvelevilta kuullut, tykäreistä ja jägstereistä ei ole pulaa, mutta minun asehaaran väelle voisi jopa tehtäviä vielä löytyäkin, vaikka ei enää operatiivisista joukoista sijoitukselle löydy tarvetta. MPK:n kurssit on tulleet tutuksi, enkä sylkisi KOTU-yksiköstä tarjottavia tukipuolen hommiakaan päin, kun niitä on tullut joitakin vuosia sivusta katsottua.
Suhtaudun asiaan siten, että ilmoitan olevani käytettävissä ja jos johonkin kelpaan niin teen parhaani. Muussa tapauksessa jatkan maanpuolustustaitojen ylläpitoa oma-aloitteisesti ja oman ohjelman mukaan. MPK-kurssitarjonnan jatkohyödyntämisen suhteen katson kuitenkin ensin mikä on lyhyellä aikavälillä tarjottava tehtävä ja jatkokoulutus sitten sen mukaan. Oman alan kursseja ei kyllä ole tullut käytyäkään, joka lienee ollut virhe. Muutoin jonkinlainen radio kädessä tulee sentään kusottua monta kertaa vuodessa kuitenkin.