Reserviläisseurat on ikäkriisissä

Nuoret on saatava osallistumaan reserviläistoimintaan aktiivisemmin

  • Kyllä

    Ääniä: 74 94.9%
  • Ei

    Ääniä: 4 5.1%

  • Äänestäjiä yhteensä
    78

VLF

Kapteeni
Kuulun paikalliseen reserviläisyhditykseen ja siihen liittyessäni ajattelin toiminnan olevan sotilaallista toimintaa tukevaa. Mutta mitä vielä, selaillessani erilaisia reserviläislehtiä huomaan jatkuvasti ettei näin ole. On kuvaa perinneammunnoista, makkaranapaistosta, pilkkikisoista, viirinjaosta jne. Samat punakat ja keskivartalosta pöhöttyneet ukot joka kuvassa. Sähköposti on turvoksissa kutsuista milloin mihinkin kissanristiäisiin tms. mutta missä on toiminta ja ennenkaikkea nuoret reserviläiset? Ja tuntuu että sama teema kantaa kaikissa reserviläisyhdityksissä.

Pitäisikö reserviläisyhdistysten olla ensisijaisesti

A. sijoitettuja miehiä tai edes sijoittamatonta reserviä varten
vai
B. nostoväkeä varten?

Jos vastaus on B miksi yhteiskunta rahoittaa tätä pelleilyä? Mitä lisäarvoa se tuottaa maanpuolustustyölle että 50-70v ukot kertoo toisilleen sotajuttuja? Jos taas vastaus on A niin järjestöt on epäonnistuneet sanalla sanoen surkeasti. Miksi juuri kukaan kotiutuva varusmies ei ole kiinnostunut reserviläisseuroista, vaan kiinnostus herää ehkä joskus vuosien tai vuosikymmenten päästä? Aivan, seuroilla ei ole nurelle mitään tarjottavaa eikä toimintaa edes markkinoida varusmiehille... Tai voihan se olla myös C. kyseessä on partiolaispurukka joka käyttää sotilaspukuja...

Tästä varmaan joku vetää porot nokkaan, mutta vetäkööt.

Laitetaan vielä äänestys ikäänkuin vihjeeksi reserviläisseuroille, että mihin suuntaan toimintaa voisi kehittää.

Itse ehdotan ensimmäisenä toimenpiteenä alle 40-vuotiaiden vapauttamista jäsenmaksusta ja nuorten rekrytoinnin aloittamista. Ehkä seuran toimintasuunnitelmaakin voisi nuorennusleikata..
 
Yleensä siinä 25-45 -vuotiaana ihmisillä on siviilielämän ruuhkavuodet, ettei kaikkiin harrasteisiin riitä kiinnostusta. Töissä kiireitä, perheellekin pitäisi riittää aikaa, lasten harrastukset, paljon muitakin haasteita ja houkutuksia siellä täällä. En ihmettele, että tämä nuorempi sukupolvi ei heti intin jälkeen jaksa innostua siitä vapaaehtoisesti kun velvollisuuden on saanut suoritettua. Toki olisihan se suotavaa että ikärakenne näissä pönöttäjien keskuudessa nuorentuisi mutta kenties tämä se vaatii sen että siviilissä ne ruuhkat helpottaa ja aika on kullannut armeijamuistot.
 
Syynä on pitkälti kulttuurinmuutos; nuoriso on yhä vähemmän kiinnostunut yhdistystoiminnasta ylipäätään.

Itse vaikutan opiskelijain reserviupseeripiiriin kuuluvan yhdistyksen hallituksessa ja viime viikolla kokouksessa yhdistykseemme liittyi kymmenkunta 90-luvulla syntynyttä reserviläistä. Yhdistyksen jäsenmäärä on ollut nousujohteinen koko kolmivuotisen hallitustaipaleeni ajan, joten ilmeisesti ainakin joku on hommissaan onnistunut. Hienoisena lisäkaneettina sanottakoon, että seurassamme ammutaan ilmeisesti putket kuumana; PJ-kauteni alussa piiristä soitettiin ja ihmeteltiin lähettämääni toimintakertomusta, että ammutaanko siellä todella tuollaisia määriä. Lähinnä hämmästelin, että mitä täällä sitten pitäisi tehdä, virkata vai? Tästä on tosin sellainen ikävä seuraus, että RULin toimintapisteet jäävät alhaiseksi, kun tapahtumatyyppien kirjo on yksipuolinen. Meidän ilmeisesti todella täytyy pitää makkaranpaistoa ja saunailtoja saadaksemme kunnon pisteet ja sitä kautta piirituet.

En myöskään pitäisi ukkojen kerhotoimintaa turhana. He ovat kuitenkin reservintyönsä jo tehneet, ja pääpaino mahtaa siirtyä sosiaaliseen toimintaan. Jos tämä ei aiheuta haittaa reserviläisharjoituksille, niin mikäs siinä.
 
Minä olen eronnut reserviupseeriyhdistyksestä jo vuosia sitten. Syynä juuri sen keskittyminen lippuvartiointiin yms., joka ei silloin vähän väliä kerrannutta ja maanpuolustukseen todella vakavissaan suhtautunut nuorukaista kiinnostanut. Eikä kiinnosta vieläkään, vaikka toki ymmärrän miksi sitä tehdään. Toiminnanhaluni kanavoin MPK:n kurssien kautta.

Täällä vanhat resupseerit kertovat, että yhdistykset perustettiin 50-luvulla ikään kuin kulisseiksi suojeluskunnalle. Eli pitkään yhdistys oli jäsenistöltään sama kuin sotilasalueen esikunta/perustamiskeskus jne. Tällaista oikeiden SA-yksikköjen kiltatoimintaa, vaikkei sitä siksi sanottu. 50-60-luvuillahan sotilaspiireistä sai tilata kapiaisia luennoimaan ajankohtaisista aiheista. Tälle todisteeksi esim. tuon ajan Jalkaväen vuosikirjat, joissa moiseen yllytetään puhelinnumeron kera.
No, tuo porukka on nyt kapteenia ja majuria, haudan partaalla, mutta toiminnanmuoto jäi sellaiseksi kuin heidän nuoruudessaan. Toiminnan tarjosi PV kovien kertausten muodossa, ja niitä oli tällä sakilla paljon, ja reserviläisseurat olivat sitten hylsynlennätystä varten saunomisen ohessa. Kun kertaukset vähenivät radikaalisti, alueellinen puolustus entisessä mallissaan purettiin, kenttäarmaijaa supistettiin, ja kas, miten kävikään.
Mainittakoon, että 50-luvulla sotilaspiiristä oltiin erääseen paikalliseen sodat käyneeseen entiseen suojeluskuntalaiseen yhteydessä, ja pyydettiin painokkaasti perustamaan resupsyhdistys, jotta henkistä maanpuolustusta päästäisiin taas ajamaan ylös. Luonnollisesti tuo tyyppi oli yhteisössään ns. silmäätekevä.

Edit: ensimmäinen kymmenen vuotta oli muuten neljä viidestä entisiä suojeluskuntalaisia jäsenistössä, lisätietona kerrottakoon.
 
Viimeksi muokattu:
Olen katsellut res.yhdistystoimintaa ensimmäisen kerran tuolla 90-luvulla. Rajaavaa yhdistyksissä oli nimenomaan se, että oliko sisältö sotilastoimintaan tähtäävää vai perinteitä vaalivaa.
Sotilastoiminnan mahdollisuuksien avautuessa ovat käsittääkseni pärjänneet hyvin sellaiset yhdistykset missä on keskitytty taitojen hiomiseen sekä aktiviteettiin ja perinteiden vaaliminen on säilytetty esim omana jaoksenaan.
Yhdistyksen menestys ja jäsenmäärän kasvu etenkin nuorten suunnalta on parhaimmillaan kun voidaan tarjota kiinnostavaa toimintaa. Tässä kohdassa varmaankin törmätään sitten siihen että miten nuoremmilla on aikaa, kuten tuossa jo todettiinkin. Jonkun pitää se toimintakin vielä järjestää, sekin odottaa tekijää. Selvää nyt ainakin on että jos vanhempi porukka roikkuu liian kauan vetovastuussa, niin väkisinhän siinä vauhti hyytyy ja jäsenistö alkaa ukkoutumaan.

Aika monet näistä yhdistyksistä on takavuosien tuotteita. Sellaiselta ajalta kun ressuilua voi vaan harrastaa, mutta samalla mitään erityistä uhkaa rauhallemme ei ollut esillä.
Pitääkö tosiaankin olla niin, että parin viime vuoden aikana järkkynyt turvallisuuden tunne oli tapahduttava jotta nuoremmatkin heräävät maanpuolustamisen tarpeellisuuteen ja liittyvät res.järjestöön? Aikahan sen näyttää, mutta koittakaa vetäjät jaksaa pitää se sotilastoiminnallinen puoli kärjessä ja kahvikestit sekä juhlapuheet toisaalla perinnejaoksessa. Uskon, että tuollainen olisi oikea suunta.

Nykypäivän mahdollisuudet ovat joka tapauksessa huikeasti paremmat kuin mitä res.toiminnalle tarjottiin vielä 90-luvulla.


.
 
Olen katsellut res.yhdistystoimintaa ensimmäisen kerran tuolla 90-luvulla. Rajaavaa yhdistyksissä oli nimenomaan se, että oliko sisältö sotilastoimintaan tähtäävää vai perinteitä vaalivaa.
Sotilastoiminnan mahdollisuuksien avautuessa ovat käsittääkseni pärjänneet hyvin sellaiset yhdistykset missä on keskitytty taitojen hiomiseen sekä aktiviteettiin ja perinteiden vaaliminen on säilytetty esim omana jaoksenaan.
Yhdistyksen menestys ja jäsenmäärän kasvu etenkin nuorten suunnalta on parhaimmillaan kun voidaan tarjota kiinnostavaa toimintaa. Tässä kohdassa varmaankin törmätään sitten siihen että miten nuoremmilla on aikaa, kuten tuossa jo todettiinkin. Jonkun pitää se toimintakin vielä järjestää, sekin odottaa tekijää. Selvää nyt ainakin on että jos vanhempi porukka roikkuu liian kauan vetovastuussa, niin väkisinhän siinä vauhti hyytyy ja jäsenistö alkaa ukkoutumaan.

Aika monet näistä yhdistyksistä on takavuosien tuotteita. Sellaiselta ajalta kun ressuilua voi vaan harrastaa, mutta samalla mitään erityistä uhkaa rauhallemme ei ollut esillä.
Pitääkö tosiaankin olla niin, että parin viime vuoden aikana järkkynyt turvallisuuden tunne oli tapahduttava jotta nuoremmatkin heräävät maanpuolustamisen tarpeellisuuteen ja liittyvät res.järjestöön? Aikahan sen näyttää, mutta koittakaa vetäjät jaksaa pitää se sotilastoiminnallinen puoli kärjessä ja kahvikestit sekä juhlapuheet toisaalla perinnejaoksessa. Uskon, että tuollainen olisi oikea suunta.

Nykypäivän mahdollisuudet ovat joka tapauksessa huikeasti paremmat kuin mitä res.toiminnalle tarjottiin vielä 90-luvulla.


.
Aloin tuossa miettimään, enkä tiedä kuin maakunnan keskuskaupungista pari aktiivista resyhdistystä. Muuten MPK kerää joukkoihinsa aktiiviressut. Tietysti kattavasti en tiedä, mutta sellainen kolmasosamaakunnan tilanne suurinpiirtein. Minusta MPK:n suosiolle oli aikoinaan hyvä tilaisuus, kun resyhdityksiin iski juurikin tuo ukkoutuminen niihin aikoihin. Pahalainen, samat tyypit ovat olleet paikallisessa yhdistyksessä 90-luvun alusta lähtien, samoine aktiviteettineen. Kevätkokous, syyskokous, vuosikokous, lippuvartiot ja seppeleenlaskua 6.12., kaatuneiden muistopäivinä ja... ja... hmm, olikohan muuta? Ehkä tämä meikän kokemus on pahimmasta ukkoutumisen päästä.
 
MPK:n suosiolle oli aikoinaan hyvä tilaisuus, kun resyhdityksiin iski juurikin tuo ukkoutuminen niihin aikoihin.
Kyllä näin on käynyt. MPK on Puolustuvoimien "strateginen partneri" ja yhdistyksenä on toimintamallillaan ohittanut vanhanaikaisia yhdistyksiä, etenkin vuoden 2007 jälkeen. Tuohan on loistava tapa tarjota toiminta vaihtelevana ja kurssimuotoisena. Ovatko muut yhdistykset "strategisia partnereita"? No eivät ole, ne joutuvat pohtimaan ohjelmansa ihan itse ja yksin.
MPK tarjoaa res.toimintaa vähän samantyylisellä konseptilla kuin trendikäs ruokailukin - take away sopii monelle. Sitoutumattomuus sopii arjen keskelle.
 
Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi Pääsiäisviikolla.

Ampuminen, retkeily, pienet kilpailut...nämä kiinnostavat toiminnanhaluista nuorisoa. Pönöttäminen ja tietty elitistinen köhästely ovat mennyttä aikaa. Harvassa pitäjässä enää asetelma on se, että pankinjohtaja, eläinlääkäri, pari yrittäjää ja apteekkari luotsaavat toimintaa. Ja talonmies nostaa lipun tapahtumissa, naisväki kävelee nöyrästi mekko päällä iltajuhlaan, josta pitäjän taksit noutavat örveltävät kotiseutusankarit kotiinsa.
 
Olen oman kotikuntani reserviläisjärjestössä puhtaasti kannatusjäsenenä, sillä toiminta on sellaista huru-ukko-touhua, että oksat pois.

Toiminta on lähinnä jotain seuran omistaman kesämökin talkoilla suoritettua kunnossapitoa, makkaranpaistoa ja that's it.
Paikallisella ampumaradalla niillä on viikkovuoro, tasan kerran erehdyin sinne menemään. Eläke-ikäiset papat ampuivat silmälaput päässä kakskakkosilla, itsellä oli 1911 nelivitonen, ja erehdyin vielä pitämään sitä vyöllä kotelossa. Kauhea urpoaminen kotelon käytöstä, "mikä saatanan tykki tuo tuommoinen on" ja "mene tuonne perälle räiskimään, eihän tässä voi muuten ampua kun tuo paukkuu niin kovaa", yksi rohkea pyysi saada kokeilla, pam, laukaus kokonaan ohi taulun, sitten kovaan ääneen selittämään että "juu kyllä minä sen tiesin, ei tuommoisilla mihinkään osu", kävi sitten katsomassa minun kasaani, kääntyi kannoillaan ja mitään sanomatta käveli toiselle puolelle rataa omalle paikalleen..

Itse olen nuoremmasta päästä, ja ikää karvan alle viiskymmentä, enkä kyllä ihmettele että nuoria ei kiinnosta. Nuoret haluavat toimintaa, järkevää ja kiinnostavaa tekemistä, ja kun kerta reserviläisistä on kyse, niin olisi ihan kiva jos se toiminta jotenkin liittyisi siihen.., noh, reserviläisyyteen. Siis sotilaalliseen tomintaan. Ei talkootoimintaan, ei makkaranpaistoon, ei lippujuhlapönöttämiseen. Toiminnallinen ammunta, sotilaallinen koulutus, jotokset.. Noilla nuorempia saadaan heitettyä sisään.
 
Lähinnä hämmästelin, että mitä täällä sitten pitäisi tehdä, virkata vai? Tästä on tosin sellainen ikävä seuraus, että RULin toimintapisteet jäävät alhaiseksi, kun tapahtumatyyppien kirjo on yksipuolinen. Meidän ilmeisesti todella täytyy pitää makkaranpaistoa ja saunailtoja saadaksemme kunnon pisteet ja sitä kautta piirituet.

Jotenkin tuntuu, että ampuminen ja erilaiset taktiset maastossa liikuskelut ja nurmiporahommat olisivat niitä peruskauran juttuja mihin pitäisi olla vahva fokus. Kun katsoo vaikkapa Ukrainan sotavideoita, niin mitäs siellä tehdään? Joko liikutaan paikasta toiseen (tulen alla tai ilman) tai sitten ammuskellaan, yleensä vähän molempia. Edit: "Tuli ja Liike", tai jotain.

Saunominen, makkaranpaisto ja "tulistelu" muutenkin on kivaa, samoin lippuvartiot ja muu isänmaallinen pönötys, mutta vaikea mitään näistä on pitää sotilaallisena koulutuksena.

Jos joskus saan viisi jalassa roikkuvaa palloa siihen vaiheeseen ettei arki ole taistelua siitä että saa itsekin jossain vaiheessa syödä jotain ja nukkua edes sen 4-5 tuntia, ja jotakin reserviläistoimintaa vielä alle 4-kymppisenä "nuorukaisena" haen niin kyllä toivoisin että meno olisi nimenomaan tuollaista kuin sinun porukassasi. Makkarat voi paistella sitten erikseen.
 
Mikä vaihtoehtona sitten olisi? Mikä tai kuka järjestäisi halukkaille swat-ukoille toimintaa?

Pelkkään ampumaradalla toimintaan meillä on jo tarjolla ampumaurheiluseurat, joiden kautta panostettaneen ratojen ylläpitoon ym.
 
Nähdäkseni nuorempi polvi ajautuu SRA:n ja sotilaskoulutuksen saralla (MPK:n kanssa) oikeasti aktiivisiin reserviläisjärjestöihin ja kiltoihin. Loput, eli ne lippu- ja viirikerhot sitten ukkoutuvat kun jäsenistön ikä karttuu ja SA-sijoitukset happanevat ja yhteys aseelliseen maanpuolustukseen katkeaa.
 
Mikä vaihtoehtona sitten olisi? Mikä tai kuka järjestäisi halukkaille swat-ukoille toimintaa?

Pelkkään ampumaradalla toimintaan meillä on jo tarjolla ampumaurheiluseurat, joiden kautta panostettaneen ratojen ylläpitoon ym.

Honcho tuohon jo oikeastaan vastasikin. Kaiken tuon järjestäminen ei oikeastaan olisi mikään ylivoimainen tehtävä perus-ressujärjestöllekään, jos vain vanhat jäärät saataisiin kammettua vähän sivummalle:
Jotenkin tuntuu, että ampuminen ja erilaiset taktiset maastossa liikuskelut ja nurmiporahommat olisivat niitä peruskauran juttuja mihin pitäisi olla vahva fokus. Kun katsoo vaikkapa Ukrainan sotavideoita, niin mitäs siellä tehdään? Joko liikutaan paikasta toiseen (tulen alla tai ilman) tai sitten ammuskellaan, yleensä vähän molempia. Edit: "Tuli ja Liike", tai jotain.
 
Honcho tuohon jo oikeastaan vastasikin. Kaiken tuon järjestäminen ei oikeastaan olisi mikään ylivoimainen tehtävä perus-ressujärjestöllekään, jos vain vanhat jäärät saataisiin kammettua vähän sivummalle:

Eikö paikallisen ressuyhdityksen sisällä ole mahdollista avata uusia toimintamuotoja? Panevatko paapat vastaan?

Eihän SRA-toiminnan pitäisi olla uhka tai edes kilpailija makkaranpaistolle?
 
Riippuu yhdistyksestä, jotkut ressuseurat ovat saavuttaneet sisäisen harmonia savustamalla ulos jokaisen jolla on omia ajatuksia. Hallituspaikat pyörii tutulla kaavalla, erovuorossa olevan Tuppuraisen tilalle valitaan Tappurainen. Toimintasuunnitelma on ollut kirjoitusvirheineen sama vuodesta 1987. Eivät sellaiset edes kaipaa nuoria.
 
Mikä vaihtoehtona sitten olisi? Mikä tai kuka järjestäisi halukkaille swat-ukoille toimintaa?

nuorempi polvi ajautuu SRA:n ja sotilaskoulutuksen saralla (MPK:n kanssa) oikeasti aktiivisiin reserviläisjärjestöihin ja kiltoihin. lippu- ja viirikerhot sitten ukkoutuvat kun jäsenistön ikä karttuu

jotkut ressuseurat ovat saavuttaneet sisäisen harmonia savustamalla ulos jokaisen jolla on omia ajatuksia. Eivät sellaiset edes kaipaa nuoria.

Ei vaihtoehtoa taritsekaan väkisin hakea. Yhdistys joko kasvaa tai kuolee itsekseen ansionsa mukaisesti. Se on luonnollinen elämänkaari.
Suomessa on tuhansia yhdistyksiä joiden toiminta on laimeaa, osa jopa täysin dead. Ei silti mitään hälyttävää. Pitää vaan hyväksyä ajatus, että se mikä oli kovaa eilen ei ole enää tänään. Nykypäivän harjoittelumallit ovat paljonkin ajaneet entisten "yhdistysten" tontille tarjoamallaan toiminnalla.
Sekin vielä että jos yhdistys x savustaa muita ulos, niin jääköön sitten loput pyörittämään mitä haluavat. On muitakin yhdistyksiä tai voi aina perustaa uuden jos sen katsoo tarpeelliseksi.

.
 
Oman kuntani ressujärjestö on siis täysin pystyyn kuollut, mutta parin kunnan päästä löytyykin sitten toinen vastaava, joka on kiitettävän innostunutta kaikenlaiseen nykyaikaisempaan. Änkesin itseni aikoinaan jäseneksi sinnekin, ja siellä tulee käytyä säännöllisesti, vaikka vähän kauempana onkin.
Olisihan se kiva, jos läheltä löytyisi aktiivisempaa väkeä, mutta että lähtisin yrittämään uudistamaan tätä lokaalia pappakerhoa? Mieleen tulee lähinnä Don Quijote ja tuulimyllyt...
 
Istun yhdessä res ups kerhossa hallituksessa ja meillä oltiin kovasti menossa suuntaan "huru-ukot horisee, juo kahvia ja horisee lisää jaettuaan viirit". Päätettiin muutama vuosi taaksepäin että satsataan intoa kenttäkelpoisuuteen ja ammuntaan siten että tarjotaan kunnon ammunnanharjoittelua toiminnallisella otteella sekä tuetaan jäsenistöä lähtemään MPK:n kursseille kimpassa ja aina kun ollaan itse menossa niin kutsutaan kerholaisia mukaan ja kaikki perinne yms työ saa jatkua ennallaan mutta nämä kaksi asiaa ei ole ristiriidassa keskenään. Tällä ollaan saatu lisää 25-45 vuotiaita toimintaan ja kerho on terveellä pohjalla. Pyritty karsimaan turhaa hallintoa ja kokoustamista, enemmän hoitamaan juoksevat asiat verkon yli ja keskittämään fyysinen näkeminen tekemiseen. MPK:n ja reserviläisyhdistyksen ei tarvitse kilpailla keskenään, mekin totesimme että se on yhteiskunnallisesti paljon parempi jos me voimme toimia edes jonkinlaisena siltana MPK:n ja reserviläisen välillä kuin koittasimme kilpailla heidän kanssa. Meillä kerhossa hyvät välit PV:n suuntaankin ja ollaan varsin tyytyväisiä siihen miten asiat makaa nykyisin. Itse olin se joka nosti kissan tästä pappaantumisesta pöydälle, lupasin että pistetään kenttäkelpoisuus ja ammunta keskiöön = vanhemmat herrat sanoivat että "perhanan hyvä ,oli jo aikakin uudistua". Kannattaa muistaa että vapaaehtoistyössä on useasti enemmän mielipiteitä kuin tekijöitä. Tästä syystä se ei auta että kerrot mitä pitäisi tehdä vaan teet mitä siellä pitää tehdä.
 
Yleensä siinä 25-45 -vuotiaana ihmisillä on siviilielämän ruuhkavuodet, ettei kaikkiin harrasteisiin riitä kiinnostusta. Töissä kiireitä, perheellekin pitäisi riittää aikaa, lasten harrastukset, paljon muitakin haasteita ja houkutuksia siellä täällä. En ihmettele, että tämä nuorempi sukupolvi ei heti intin jälkeen jaksa innostua siitä vapaaehtoisesti kun velvollisuuden on saanut suoritettua. Toki olisihan se suotavaa että ikärakenne näissä pönöttäjien keskuudessa nuorentuisi mutta kenties tämä se vaatii sen että siviilissä ne ruuhkat helpottaa ja aika on kullannut armeijamuistot.
Olen itse mainitsemaasi ikäluokkaa ja aika todellakin on kortilla. Olet siinä aivan oikeassa, näin se juuri monella menee. Itselläni halua harrastaa on, mutta haluan käyttää aikani johonkin mitä pidän arvokkaana. Kenties isänmaallisenakin. Makkaranpaisto ja patsastelu ei kuitenkaan sitä ole, joten vähäinen vapaa-aikani kuluu toisen yleishyödyllisen yhdistyksen riveissä.
 
Back
Top