Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Enpä ehtinyt saattaa edes eilisiä kiroilujani sadasta tänne raahattavasta elätettävästä loppuun, kun saimme
lukea, että luku olikin jo pompsahtanut liki tuplaan. V*ttu toi on kahjo porukka, eikä kenelläkään tunnu löytyvän
munia jalkojen välissä sen vertaa, että huutaisi tämän pelin poikki...

Emme voi huutaa peliä poikki, koska maailma täytyy pelastaa. Odotas kun perseenyhdistämisen kautta jokaiselle ankkurilapselle ilmestyy jokunen 50 serkkua jotka täytyy myös pelastaa koska ihmisoikeudet.
 
Aamulla kuuntelin Yle1:n Ykkösaamua ja siinä kerrottiin Ranskan ottavan 400 "lasta" tuolta leireiltä ja siihen joku haastateltava totesi Suomen osuuden olevan samassa suhteessa 100 lasta. Riikka Purra siihen sitten yritti sanoa, että Ranska on paljon suurempi kuin nelinkertainen Suomeen nähden, mutta eipä siitä sen enempää keskusteltu kun toimittajan alkoi kauhistelemaan lasten kohtaloa ja muistutti Suomen lapsista 80 vuotta sitten.

No nyt päästään taakanjaossa melkein puoleen Ranskan osuudesta! Ranskassahan ei olekaan kuin 68 miljoonaa asukasta..
Haha mitä helvettiä. Jos Suomi ottaisin saman määrän kuin Ranska väkilukuun suhteutettuna, niin Suomen osuus olisi 29.
 
Maria Ohisalo Kalevalle: Bensan hinnankorotukset korvattaisiin maaseudun autoilijoille – "jos ei ole joukkoliikennettä tarjolla"
Santeri Lampi22.2.2020 9:55
Muokattu
22.2.2020 16:38

Politiikka Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalon mukaan puolue on valmis korvaamaan maaseudun autoilijoille bensiinin hinnankorotukset, jos hallitus sellaisiin ilmastotoimissaan päätyy.
– Mikä se malli sitten onkaan, mutta jos ei ole joukkoliikennettä tarjolla, jollain tavalla polttoaineen hinnankorotukset pitää kompensoida, Ohisalo sanoo Kalevan haastattelussa.

ASIAA on määrä käsitellä sunnuntaina vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa. Tuolloin hallituspuolue pui reilun siirtymän ohjelmapaperiaan.

Siihen vihreät ovat listanneet toimia, joiden avulla ilmastonmuutosta voitaisiin jarruttaa.

Polttoaineverojen palautusta koskeva kohta on kirjattu seuraavasti: "Selvitetään mahdollisuus kompensoida polttoaineverojen korotuksia suorina palautuksina niille, jotka asuvat kaukana joukkoliikenteen reiteistä".

Täytyy vissiin siirtää kirjat suomen rajojen ulkopuolelle, että saisi kompensaation :cool:
 
Turpeen voisi kyllä korvata ydinvoimalla mutta sehän ei vihreille käy...
 
Maria Ohisalo Kalevalle: Bensan hinnankorotukset korvattaisiin maaseudun autoilijoille – "jos ei ole joukkoliikennettä tarjolla"
Santeri Lampi22.2.2020 9:55
Muokattu
22.2.2020 16:38

Politiikka Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalon mukaan puolue on valmis korvaamaan maaseudun autoilijoille bensiinin hinnankorotukset, jos hallitus sellaisiin ilmastotoimissaan päätyy.
– Mikä se malli sitten onkaan, mutta jos ei ole joukkoliikennettä tarjolla, jollain tavalla polttoaineen hinnankorotukset pitää kompensoida, Ohisalo sanoo Kalevan haastattelussa.

ASIAA on määrä käsitellä sunnuntaina vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa. Tuolloin hallituspuolue pui reilun siirtymän ohjelmapaperiaan.

Siihen vihreät ovat listanneet toimia, joiden avulla ilmastonmuutosta voitaisiin jarruttaa.

Polttoaineverojen palautusta koskeva kohta on kirjattu seuraavasti: "Selvitetään mahdollisuus kompensoida polttoaineverojen korotuksia suorina palautuksina niille, jotka asuvat kaukana joukkoliikenteen reiteistä".

Ja tuohan EI tule tapahtumaan.
 
Menee tässäkin joukkoliikenteen reitti eli maantie lähellä ja pysäkkejäkin on, busseja vaan näkyy aika harvoin :ROFLMAO:
 
Ja tuohan EI tule tapahtumaan.
On meidänkin kylällä linja-auto pysäkki tai parikin. Muuten hyvä, mutta ei niissä linja-autoja yleensä pysähdy. Koulubussissa saattaisi hyvällä tuurilla koulupäivinä maalikylille päästä ja illalla takaisin. (Jos kyytiin mahtuu. Tämä ei ole varmaa, pieniä on ne autot. Koululaisten määrille mitoitettuja.)

Eli joukkoliikennettä on tarjolla, ei takuulla euronjeniä kompensoida. Tietkin on periferiassa hysteeristä p.s.aa. Aamulla oli pääkallokeli, vesijäänilppu eikä hiekanjyvästäkään. Puuautokuski kehui, miten kärry täytenä seilasi jo viidessäkympissä tien laidasta laitaan. Ohi ei ollut kukaan yrittänyt.
Kai se lähettävä @Fremen in kaveriksi norskeihin. Jos niillä olisi edes määrärahoja hiekoittamiseen.
 
Noh vähemmän täällä esim tienaa metsänomistaja, motokuskin ja forwarderin tien varteen pönkeemästä puusta rahaa (noin 27 -30% vähemmän, ja ihan Norjan hinnoilla ja liksoilla), kun ei ole teollisuutta jolle sen lykätä.
Rahaahan täällä on, mutta perustuslakiin on (viisaasti!) lykätty pykälä että Öljyrahasto ei saa missään olosuhteissa sijoittaa NORJAAN äyriäkää taalojaan, joten sen pituinen sen. Muuten tän kapean maan talous ylikuumentuu ja se on jo kokeiltu!
Mutta fisuissa on tulevaisuus, ja siihen diiliin rahaa riittäää... ja tarkoitan siis viljelykalaa. Nyt ollaan Kiinan kanssa umpikusessa mutta eipä hätää, valdella on syvät taskut täällä, korvaukset juoksee.
Ens vuonna sitteen lähtee taas kalakuormat lennoilla itään... :)
 
Muutaman silakan voisi täältä ottaa matkan varrelta mukaan
 
Vihreät kiristäisi haittaveroja ja ehdottaa ”hiiliosinkoa”

JOEL KONTIAINEN | 23.02.2020 | 12:36- päivitetty 23.02.2020 | 12:38

Puolueen mukaan paikallisesti voitaisiin sopia alueen elinvoimaa tukevista siirtymäratkaisuista.

Vihreiden mielestä markkinalähtöiset ratkaisut ja yksittäisten kuluttajien valinnat eivät riitä ilmastonmuutoksen torjumiseksi, vaan puolue haluaa vauhdittaa muutosta aktivoimalla julkista hallintoa ja lisäämällä markkinoiden sääntelyä.

Asia käy ilmi puoleen sunnuntaina julkaisemasta reilun muutoksen ohjelmasta.

– Tällä hetkellä on liian halpaa käyttää neitseellisiä raaka-aineita ja tuhlata energiaa. On kannattavampaa ylikuluttaa kuin korjata ja kierrättää.

Ympäristöhaittoja ei ole hinnoiteltu oikein. Yritykset eivät saa kilpailuetua vastuullisuudesta vaan vastuuttomuudesta, vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela toteaa puolueen tiedotteessa.
– Reilua olisi, että päästöjen ja ympäristöhaittojen aiheuttaja maksaa aiheuttamastaan haitasta esimerkiksi päästökaupan tai ympäristöverojen kautta, Suomela jatkaa.

Haittaverojen korotusta puolue kompensoisi alentamalla työn verotusta sekä ottamalla käyttöön uudenlaisen, kansalaisille maksettavan hiiliosingon.
– Päästö- ja ympäristöverojen korotuksista johtuvaa kustannusten nousua on tärkeä kompensoida etenkin pienituloisille työn verotusta alentamalla ja tulonsiirroilla, jottei yhdenkään ihmisen tilanne käy kestämättömäksi.
Yksi tapa kompensoida päästöverojen korotuksia on hiiliosinko, jolla verotuotot jaetaan takaisin ihmisille kuukausittaisina tasasummina. Näin pienituloisten asema ei vaikeudu, Suomela sanoo
Reilun muutoksen ohjelmassa vihreät esittää muun muassa talouteen, sosiaaliturvaan ja koulutukseen liittyviä toimia.

Puolue ehdottaa esimerkiksi paikallisia reilun siirtymän sopimuksia, joilla työntekijät, valtio, työnantajat ja kunnat voisivat sopia siirtymäratkaisuista, joilla tuetaan uudelleenkoulutusta, työllistymistä ja alueiden elinvoimaa.
– Jatkuva oppiminen luo turvaa murrokseen, kun alanvaihto ja osaamisen päivittäminen on tehty helpoksi jokaiselle suomalaiselle.

Sosiaaliturvan pitää mahdollistaa jatkuva ja omaehtoinen oppiminen. Työn ja opiskelun yhdistämisen pitää olla helppoa ja toisen asteen koulutuksesta tehtävä maksutonta, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo summaa.

Hiilisinkoa tässä pian tarvitaan.
 
On meidänkin kylällä linja-auto pysäkki tai parikin. Muuten hyvä, mutta ei niissä linja-autoja yleensä pysähdy. Koulubussissa saattaisi hyvällä tuurilla koulupäivinä maalikylille päästä ja illalla takaisin. (Jos kyytiin mahtuu. Tämä ei ole varmaa, pieniä on ne autot. Koululaisten määrille mitoitettuja.)

Eli joukkoliikennettä on tarjolla, ei takuulla euronjeniä kompensoida. Tietkin on periferiassa hysteeristä p.s.aa. Aamulla oli pääkallokeli, vesijäänilppu eikä hiekanjyvästäkään. Puuautokuski kehui, miten kärry täytenä seilasi jo viidessäkympissä tien laidasta laitaan. Ohi ei ollut kukaan yrittänyt.
Kai se lähettävä @Fremen in kaveriksi norskeihin. Jos niillä olisi edes määrärahoja hiekoittamiseen.
Sama se täällä. Huonolla kelillä ei edes koulubussit suostu ajamaan ja ymmärrän sen ihan täysin. Ja eihän ne aikataulut töitätekeville sovi, mutta voin olla varma että cityvihreiden mielestä on vaan yksittäisen woodsmanin oma vika kun asuu täällä korvessa, luonnon keskellä ;)
Ja en myöskään usko että tänne mitään kompensoida, ainoa mitä kompensoidaan on se että maksetaan taas kerran ituhippien kotkotuksista ylimääräistä.
 
Eiköhän "triggerit" aseteta siten, että kompensointi tulee koskemaan minimaalista osaa väestöstä. Veikkaisin muutamaa tuhatta..
 
Back
Top