Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Sanna Marin on nyt sellaisella valmiilla alustalla josta tulee tehdä poliittinen johtopäätös ja erota tehtävästään. Tämä etujen kuppaaminen verorahoista on pöyristyttävää.
Verotettavan edun ilmoittamatta jättäminen.
.
 
Marinin erityisavustajan Elisa Gebhardin mukaan ateriaedun kustannukset ovat nyt arviolta 850 euroa, sisältäen aamiaistarvikkeet ja kylmät ateriat. Summa kasvoi, koska aiemmin valtioneuvoston virkakunta oli vastannut vain koskien aamiaistarvikkeiden kuukausittaisia kustannuksia.

Kun aamiaisten lisäksi kysyttiin mahdollisista muista ruuista, joita edulla on kustannettu, summa nousi 850 euroon, sanoo Gebhard Ylelle.
Mitäköhän löytyy kun keksitään ne muut kysymykset? Alkaa olla selvää miksi Marin pyrkii salaamaan kaiken.
 
Kanervan synttärijuhlat kuitattua. Muistaakseni kalliit juhlat ja tietyt tahot maksoivat ja Ike vahvasti vaikuttamassa Suomen valintoihin.
Varsinais-Suomen. Nämä tietyt tahot toimivat lähinnä kiinteistö- ja rakennusbisneksessä, ja lahjonta liittyi Iken asemaan Varsinais-Suomen Liiton johdossa.
 
Tuo olisi kovan luokan niitti kyllä Marinille jos paljastuisi, että häät on maksettu valtion pussista. Sinänsä ei kyllä yllättäisi kun laskee yhteen demarin + hyvin vasemmalla olevan ihmisen. No ehkäpä media tuohon täkyyn tarttuu ja alkaa asiaa selvittelemään. Se on poliitikon kannalta "paha juttu" kun jotain löytyy niin innokkaita kaivajia kyllä riittää sen jälkeen. Siinä voi 7 päivääkin maksaa jotain paljastuksista.
 
Sinänsä uskottavaa, että häiden catering voi olla valtion järjestämä, mutta Marinin maksama. Pääministeriä ei pääse ihan kuka tahansa kestitsemään, vaan porukalla pitää olla taustatarkistukset tehty. Olisi hankala lähteä tätä tekemään omin päin suoraan catering-firman kanssa. Jos näin ei ole, niin sitten on kyllä Suomessa asiat hyvin.
 
Yleisesti kysyn, että moniko kieltäytyy siitä, että oma elintaso nousee ja esim. tulot kasvavat? Toki silloin kun talous on jo riittävässä kunnossa, niin fiksut osaavat myös tietyin paikoin näyttää "osallistumista talkoisiin". Sanna saa syödä kauan ruokiaan, että saadaan Kanervan synttärijuhlat kuitattua. Muistaakseni kalliit juhlat ja tietyt tahot maksoivat ja Ike vahvasti vaikuttamassa Suomen valintoihin. Yleisesti minusta on hyvä, että nämä kaivetaan esiin.
Niin minulle ei ole hirveästi auennut että mitä Marin on tehnyt tässä väärin: jos hänelle on sanottu että tällainen ruokaetu on viran puolesta, niin ihan fiksua vaan että hän ottaa sen käyttöön arkea sujuvoittamaan. Nyt on heti aiemmat pääministerit alkaneet lyödä rumpua että "omg ei me tällaista käytetty vaan ostettiin kaikki Siwan tarjouskupongeilla ja asuttiin savupirtissä jossa ei ollut jukoliste edes tiskikonetta".

Yleisesti ottaen, nykyään ärsyttää suunnattomasti kaikenlainen 'väärä vaatimattomuus' valtiojohtajilla (jossain määrin levinnyt myös yritysjohtoon nykyään) jossa korostetaan omaa vaatimatonta elämäntapaa, lennetään turistiluokassa tai mahtailevasti kieltäydytään jostain etuisuudesta tai jopa palkasta. Siinä on vain aste-ero jonkun Putinin vanhaan peräkärryyn tai vielä absurdimpiin satuiluihin Pohjois-Korean johtajien nuhteettomuudesta ja vaatimattomuudesta.

Minä haluan että valtioni johtohenkilöillä on sujuva arki jotta he voivat keskittyä itse asiaan, ja kokouksiin kannattaa lentää bisnesluokassa tai yksityiskoneella että ollaan paikan päällä virkeitä ja hyväntuulisia. Kaikki muu on vain falskia itsepromootiota. Valitettavasti tässä aamiaiskohussa käy varmaan niin että Marin luopuu ateriaedustaan (riippumatta siitä mikä on tutkinnan lopputulos) ja ottaa itsestään instagrammiin kuvan Lidlin jonosta 30% hävikkimaksalaatikkopaketin kanssa...
 
Ei kaadu hallitus, oli varmaan keskustan akkaklikki mukana ja tarjoilu oli hyvä :D
Jos ei ole Sanna vielä maksanut niin maksaa juuri parhaillaan!!
 
Nappasin eilen Suomi24:lta.

01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21837671 -- 111,86
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21837649 -- 12,28
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21836764 -- 201,75
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21836764 -- 1512,68
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21836763 -- 168,42
01.08.2020 -- Aineet, tarvikkeet ja tavarat -- Elintarvikkeet,juomat ja tupakka -- Pelican Rouge Coffee Solutions Oy -- Y-tunnus: 1962815-6 -- 21816208 -- 301,4
01.08.2020 -- Aineet, tarvikkeet ja tavarat -- Elintarvikkeet,juomat ja tupakka -- Pelican Rouge Coffee Solutions Oy -- Y-tunnus: 1962815-6 -- 21801164 -- 75
01.08.2020 -- Aineet, tarvikkeet ja tavarat -- Elintarvikkeet,juomat ja tupakka -- Oy Gustav Paulig Ab -- Y-tunnus: 0835291-6 -- 21800119 -- 55,8
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21793687 -- 236,1
01.08.2020 -- Aineet, tarvikkeet ja tavarat -- Elintarvikkeet,juomat ja tupakka -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21793682 -- 67,37
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21780049 -- 588,26
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21767654 -- 21,44
01.08.2020 -- Aineet, tarvikkeet ja tavarat -- Elintarvikkeet,juomat ja tupakka -- Pelican Rouge Coffee Solutions Oy -- Y-tunnus: 1962815-6 -- 21767655 -- 180
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21767654 -- 18,07
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21767654 -- 213,45
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21767654 -- 2246,69
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21767654 -- 3356,45
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21767654 -- 1008,47
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- (-)Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21735959 -- -670,54
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21718156 -- 126,34
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21718156 -- 112,63
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21717499 -- 670,54
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21715989 -- 150,08
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21715989 -- 188,26
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21715989 -- 5,26
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21715989 -- 26,41
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21715989 -- 11,4
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21715989 -- 31,58
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21715989 -- 33,06
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21715989 -- 84,07
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21715989 -- 32,24
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21715989 -- 1723,69
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21715989 -- 512,5
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21715989 -- 2576,34
01.08.2020 -- Majoitus- ja ravitsemispalvelut -- Ravitsemispalvelut -- Compass Group Finland Oy -- Y-tunnus: 0873697-9 -- 21715989 -- 83,41

Modet poisti tätä listaa jatkuvasti yöllä.
 
VNK:lta naurettavaa pelleilyä kun ökypalkan ohelle tarjottavassa luontaiseduissa niukistellaan tyyliin "vain kylmiä aterioita" ja silti 850 e/kk. Ketä tässä koetetaan hämätä "kylmillä aterioilla"? Kylmistä aterioista puhuminen viittaa siihen, että edun kohtuuttomuus (ökypalkan ohelle) on tiedostettu ja etua koetetaan pienentää verbaaliakrobatiikalla.
 
bmv9t.jpg
Todennäköisesti kyse on pelkästään sattumasta sen osalta, että laskutukset osuvat pääministerin hääpäivälle.

Yksi vaihtoehto on tietysti äärioikeiston vihakampanja ja se, että näitä käsillä olevia tietoja on vääristelty, sillä en millään voi kuvitella, että pohjoismainen sosialidemokraatti ujuttaisi raskaan työn parkitsemat kätensä toisten taskuille saati käyttäisi valtakunnan rahoja vastuuttomasti.

Sanna on varmasti maksanut kaiken takaisin tai ainakin aikoo maksaa.

Yksi minua kiinnostava kysymys on se, että mikäli laskut kuitenkin liittyvät yksityisiin juhliin, niin onko PM saanut cateringpalvelut alvittomina kierrättämällä laskut VNK:n kautta?
 
En usko. Ei VNK:n taloushallinnon virkamiehet tuollaisissa ala sooloilemaan. ALV:ien pyörittäminen on kuitenkin näillä neiti näpsille niin jokapäiväistä hommaa, että jos pm pyytää laskua niin alvit kulkee mukana.
 
Katso liite: 50428
Todennäköisesti kyse on pelkästään sattumasta sen osalta, että laskutukset osuvat pääministerin hääpäivälle.

Yksi vaihtoehto on tietysti äärioikeiston vihakampanja ja se, että näitä käsillä olevia tietoja on vääristelty, sillä en millään voi kuvitella, että pohjoismainen sosialidemokraatti ujuttaisi raskaan työn parkitsemat kätensä toisten taskuille saati käyttäisi valtakunnan rahoja vastuuttomasti.

Sanna on varmasti maksanut kaiken takaisin tai ainakin aikoo maksaa.

Yksi minua kiinnostava kysymys on se, että mikäli laskut kuitenkin liittyvät yksityisiin juhliin, niin onko PM saanut cateringpalvelut alvittomina kierrättämällä laskut VNK:n kautta?
No tietenkin Sanna maksaa kaiken takaisin jos aihetta on. Nyt on vaan niin kiirettä ollut tämän koronan, Suomen rahojen lahjoittamisen, voguen kuvausten, seuran haastattelun ym. höpöjuttujen kanssa, kuntavaalitkin painaa päälle, veroilmoituskin jättämättä niin ei ole ollut aikaa ja mahdollisuutta vielä!
 
Itse mietin, foliopiponi sisällä, että onko tämä nykyisin nähtävä meno tarkoituksellista? Onko tavoitteena romauttaa jäljellä oleva luottamus kotimaiseen päätöksentekoon jonkun tulevaisuudessa siintävän liittov asian vuoksi?

Vai ollaanko siellä sittenkin vaan piittaamattoman ahneita?
 
No tietenkin Sanna maksaa kaiken takaisin jos aihetta on. Nyt on vaan niin kiirettä ollut tämän koronan, Suomen rahojen lahjoittamisen, voguen kuvausten, seuran haastattelun ym. höpöjuttujen kanssa, kuntavaalitkin painaa päälle, veroilmoituskin jättämättä niin ei ole ollut aikaa ja mahdollisuutta vielä!
Ja ilmastonmuutoskin on pitänyt kiirettä.
 
Back
Top