Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

SDP:n keula ilmeisesti luulee että lähihistorian voi kirjoitaa uudestaan mieluisekseen, mutta ei taida Mäntsälän miehen hartiat olla riittävän leveät siihen hommaan. Hän on unohtanut että eletään jo 2000-lukua.
Media tarvittaessa muistaa ja kaivaa kaikki kirjoitukset ja puheet päivämäärineen näytille.

Joten Mäntsälän mies jäänee lähiaikoina "saikulle".
 
Toivotaan keskustalle ryhtiliikettä ja karistaa vassari taakan harteiltaan, niin kannatuskin kokee kunnian kohotuksen.
 
Onko Li Anderssonnilla pelko persiissä että koko hallitus kaatuu? Jää ne ajot mustilla autoilla niiin vähiin.

Eikös muuten Li itse ehdottanut 6- tuntista työpäivää ja tais olla rajumpaakin ehdotusta hältä.
 
Kake Juhanalo voisi olla sopiva tyyppi Sipilän kanssa mahdollisesti uuteen hallitukseen.
 
Jos alkaa näyttämään siltä että maakuntauudistusta ei saada edistettyä tämän hallituskauden aikana niin kepun kannattaa jättää hallitus.

Musta tuntuu että ovat itsekin jo luopuneet siitä ajatuksesta - tai ainakin siitä ajatuksesta että se voisi mennä läpi.

Mä veikkaan, että Kepun näkökulmasta houkuttelevin realistinen kuvio on sellainen, missä Kepu voisi ensin koittaa pakottaa hallituksen päättämään jotain itselleen tärkeää ja jos hallitus ei suostu, niin uhkaa ulos kävelemisellä ja ellei vieläkään suostu niin kävelee.

Tommoisessa pitäisi olla kyse jostain konkreettisesta työhön, tukiin, sotilaalliseen turvallisuuteen tai koulutukseen liittyvästä. Myös jokin maahanmuuttopoliittinen juttu voisi toimia. Joka tapauksessa jokin sellainen missä voidaan suoraan rinnastaa kahta eri asiaa niin että arvorelativistinen sekoilu (vih-vas-sos-rkp) ja tolkullisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta kiinni pitäminen ovat suorassa vastakkainasettelusuhteessa.
 
Kepu on kyllä vaikeassa paikassa. Maan tapa on kuitenkin ollut jo vuosikymmeniä se että hallitus istuu sen 4 vuotta ja gallupit näyttävät hyvin huonoa melkein kaikille, joten tästä päättelen että Rinne jatkaa muina miehinä pääministerinä.
 
Kake Juhanalo voisi olla sopiva tyyppi Sipilän kanssa mahdollisesti uuteen hallitukseen.

Juhantalon voinee jättää rauhaan. "Sairastunut vakavasti", kuten tunnettu ilmaus kertoo.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Kepu on kyllä vaikeassa paikassa. Maan tapa on kuitenkin ollut jo vuosikymmeniä se että hallitus istuu sen 4 vuotta ja gallupit näyttävät hyvin huonoa melkein kaikille, joten tästä päättelen että Rinne jatkaa muina miehinä pääministerinä.

Pääministerin vaihdos kelpaisi monille SDP:n sisälläkin. En hämmästy jos se tapahtuu heti. Todennäköisin toteutustapa olisi varmaankin hallituksen sisäinen sopimus siitä että se toteutuu SDP:n ensi vuoden puoluekokouksen yhteydessä. Nyt on kuitenkin päällä kaikenlaista puuhaa EU-puheenjohtajuudesta alkaen. Rinne voi vetäytyessään vedota vaikka terveyteensä.
 
^Joo, Rinteen vaihtuminen juuri noin puoluekokouksessa voi hyvinkin tapahtua mutta hallitus jatkaa silti arvelen ma :/
 
Onkohan Rinne ollut aina puheissaan yhtä sekava kuin nyt pääministerinä? Vaikuttaa, kuin hän puhuisi ensin, ja ajattelisi ehkä sitten joskus jälkeenpäin. Vasurimeppi Kyllönenkin sai syksyllä pataansa, kun meni ääneen ihmettelemään Antin ulostuloja:
Vasemmistoliiton kansanedustaja ja entinen liikenneministeri Merja Kyllönen arvostelee Kansan Uutisten haastattelussa poikkeuksellisen kovin sanoin hallituskumppani Sdp:tä edustavaa pääministeri Antti Rinnettä.
Haastattelussa Rinteen viiden puolueen hallituksen alkutaivalta kuvataan sekavaksi ja Rinteen omaa toimintaa ”sekoiluksi”.
Eniten Kyllöstä ovat Kansan Uutisten mukaan hämmentäneet Rinteen lausunnot esimerkiksi Postin tilanteesta ja hoitajamitoituksesta.
”En tiedä mitä ajattelisin, jos haluaa antaa oppositiolle lapaan aika helppoja syöttöjä. Itse tässä ajetaan päin seinää”, Kyllönen sanoo Kansan Uutisille.
Kyllönen sanoo HS:lle halunneensa sanoa asian julki, koska se häntä häiritsi.
”Me käsittelimme tämän ryhmässä enkä varmaan koskaan enää piiskaa pääministeriä”, Kyllönen sanoi iltapäivällä eduskunnassa. ”Olen saanut terveiset pääministerin konttorista, että tuntuu pahalta, kun arvostellaan hallituksen sisältä. Minusta kritiikki oli aiheellista ja paikallaan.”
 
Back
Top