TEHNYT
JUSSI JUHANI KUOSMANEN, 01/12/2019
Erään pääministerin seikkailuja seurattuani olen tullut siihen tulokseen, että äijäfeminismi on fuulaa. Sellaiset eivät ole feministejä eivätkä äijiä. Etsin suomen kielestä sanaa, joka kuvaisi tyyppiä parhaiten. Päädyin sanaan ketku. Lisämäärittelisin sen vielä adjektiivilla ”pahimmanlaatuinen”.
Varsinkin politiikan vasemmalla laidalla heitä kelluu feminismin ristiaallokossa kuin heinäsorsia. Ja voi sitä hymyjen maireutta ja henkisten olalletaputusten läiskettä, kun sattuvat naisten seuraan. Ovat olevinaan kaikesta niin samaa mieltä jo ennen kuin kukaan naisista ehtii olla mitään mieltä.
Lipruilevat kuin
Sillanpää metamfetamiinipöllyssään. Ja kun ääneen pääsevät, niin rakkaus-, tunneäly- ja arvopohjapuheita riittää. Kuin heinäsorsalta pökäleitä. Mutta eivät he vakavissaan puhu. Heillä on pari tavoitetta.
Ensimmäinen on tietysti päästä sänkyyn. Puhun siis heteroista äijäfeministeistä. Homopuolella sellaisia ei ole. Homot ovat, tuota, homoja. Ja jo sellaisenaan feministinaisten suosiossa. Se on oikein ja reilua. Minustakin he ovat mukavampia kuin yksikään äijäfeministi. Aitoja.
Anteeksi tuo homohyppäys, olin siis puhumassa äijäfeministien sänkyynpääsypyrkimyksistä…
Se on heille vain välitavoite. Eikä siinä sinällään edes mitään pahaa...
Myös jokaisella rehdillä heteromiehellä on seksi tavoitteena useammin kuin naiset arvaavatkaan. Tutkimusten mukaan normaali nuori mies ajattelee seksiä peräti neljä kertaa tunnissa. Ja me vanhemmatkin vielä kahdesti. Puoli tuntia kerrallaan.
Heillä, äijäfeministeillä, on kuitenkin pakkomielle päästä sutaisemaan porukkansa johtavia naaraita. Ja he pääsevät. En ole varma harmittaako se minua, mutta epäilen että kyllä.
Äijäfeminismi tuossa mielessä kannattaa aina. Ihan kuin
Jörn Donnerilla lukeminen. Feministiä feikkaavilla miehillä on huomattavasti enemmän mahdollisuuksia päästä petitouhuihin kuin normaaliheterolla. Hehän istuskelevat jatkuvasti erilaisissa naisporukoissa lipruilemassa. Komppaavat ja kaveeraavat niin penteeleesti. Kyllä sillä tyylillä lopulta vähintään säälipillua irtoaa.
Vasta tässä vaiheessa, sanottuani tuon tuhman p-sanan, pyydän anteeksi rumaa ja seksististä kielenkäyttöäni. Siihen on syynsä. Inhoan joka solullani tyyppejä, jotka esittävät jotakin, mitä eivät oikeasti ole. Sellainen on raivostuttavaa. Ja vielä enemmän se, että jotkut menevät jatkuvasti lankaan noiden kanssa.
Tällaisia lipruilun luonnonlahjakkuuksia valitaan erityisesti poliittisten puolueiden johtotehtäviin ja kulttuurilaitosten vetäjiksi. Ja yleensä juuri naiset ovat antaneet heille äänensä. Sen ainoan, jonka olisi voinut käyttää järkevästikin.
Äijäfeministin varsinainen tavoite ja päämäärä on nimittäin päästä naisten avulla valtaan. Ja melkein aina he siinä onnistuvat. Siihen loppuu rakkauspuhe.
Kun normaali äijä mokaa ja tai muuuten mulkeroi, hän kantaa miehekkäästi itse vastuun. Menee hoitoon tai hirteen. Kun äijäfemisti mokaa, hän ruokkii sudet lähipiirinsä naisilla ja luikkii itse karkuun. Se on taas niin nähty.
Yhtä asiaa suomalainen koululaitos kaipaisi kipeästi: Ihmistuntemuskoulutusta.
Jussi Juhani
