PÄÄMINISTERI
Sanna Marinin (sd) yksityiselämä on viime aikoina ollut monellakin tapaa esillä.
Viime viikolla MTV:n kanavilla nähtiin, kun
Maria Veitola vieraili Yökylässä-ohjelmassaan Marinin luona pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa ja puhui tämän kanssa paitsi työstä, myös Marinin yksityiselämää koskettavista teemoista.
Torstaina julkisuudessa keskusteltiin tiedoista, joiden mukaan pääministeri Marin olisi järjestänyt syyskuussa pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa ravintolaillan jatkoja isolle seurueelle. Asiasta ovat uutisoineet muun muassa
Yle ja
Iltalehti.
Lue lisää:
Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja: Pääministerin tilaisuuksissa toimittu sovitusti – ”En näe nyt esiin nostettuja tapahtumia samalla tavalla, kuin ne julkisuudessa on tuotu esiin”
Keskiviikkona keskustan pää-äänenkannattaja
Suomenmaa julkaisi pääministeri Marinin terveydentilaa käsitelleen mielipidekirjoituksen otsikolla ”Voimmeko enää luottaa pääministerimme harkinta- ja arviointikykyyn maamme asioiden ylimpänä hoitajana?”
Suomenmaa-lehti muokkasi myöhemmin kirjoitusta ja kertoi poistaneensa siitä ”Marinin ruumiinrakenteeseen ja terveydentilaan liittyviä arvioita”.
Pääministeri Sanna Marin (sd) järjesti illanvieton pop-piirien vaikuttajille Kesärannassa lokakuussa 2021. KUVA: LAURA KOTILA / VALTIONEUVOSTON KANSLIA
MUTTA millä tavoin pääministerin tai muussa korkeassa poliittisessa asemassa olevan henkilön yksityiselämää voidaan mediassa käsitellä? Ja toisaalta milloin yksityiselämän puolella olevat tapahtumat nimenomaisesti täytyy nostaa esille?
Julkisen sanan neuvoston (JSN) puheenjohtaja
Eero Hyvönen pitää nyrkkisääntönä sitä, että asioista, joilla on vaikutusta julkisen tehtävän hoitamiseen, tulee uutisoida. Toisena esimerkkinä hän nostaa esiin tilanteet, joissa käsitellään päättäjän yksityiselämän toimintaa suhteessa tämän omiin päätöksiin.
Tästä hyvä esimerkki on Norjan pääministeri
Erna Solberg, joka juhli 60-vuotissyntymäpäiviään viime keväänä 13 hengen seurueessa, vaikka maan hallitus on kieltänyt yli kymmenen hengen kokoontumiset. Solberg
sai sittemmin sakotjuhlien järjestämisestä.
Hyvösen mukaan äänestäjällä on myös oikeus tietää, millaisten arvojen puolesta politiikassa toimivat henkilöt yksityiselämässään toimivat.
HELPPOA rajanveto ei aina ole. Hyvösen mukaan hyviä esimerkkejä hankalista tapauksista ovat olleet entisen pääministeri
Matti Vanhasen (kesk) sekä entisen ulkoministeri
Ilkka Kanervan (kok) ihmissuhteiden käsittely mediassa.
Molemmissa tapauksissa osaa uutisoinnista perusteltiin sillä, että poliitikkoja olisi voitu kiristää median saamilla tiedoilla, jos niitä ei olisi julkaistu.
”Kun ajattelee 2000-luvun alkua, silloin meni aika vauhdikkaasti se muutos, kun alettiin kertoa enemmän poliitikkojen yksityiselämästä. Se levisi uutismediaankin aika vahvasti. Viime aikoina tuntuu, että poliitikkojen yksityiselämän avaaminen on ollut hillitympää”, Hyvönen sanoo.
HELSINGIN SANOMIEN entinen päätoimittaja
Janne Virkkunen on Hyvösen kanssa samaa mieltä siitä, ettei rajanveto asian suhteen ole helppoa.
Esimerkiksi Suomenmaan mielipidekirjoituksen julkaisussa Virkkusen mukaan tämä harkinta petti ”käsittämättömällä tavalla”.
Virkkusella on pitkä perspektiivi aihepiiriin. Hän toimi Helsingin Sanomien vastaavana päätoimittajana vuosina 1991–2010 ja oli yksi vuonna 1981 presidentti
Urho Kekkosensairastumisen jälkimainingeissa julkaistun Tamminiemen pesänjakajat -kirjan kirjoittajista.
Kirjassa esiteltiin tuon ajan kärkipoliitikkoja myös näiden yksityiselämän näkökulmasta. Esimerkiksi sen ajan julkinen salaisuus,
Ahti Karjalaisen alkoholismi, tuotiin kirjassa ensimmäistä kertaa selvästi esille.
Virkkusen mukaan Karjalaisen alkoholismi on hyvä esimerkki asiasta, jonka salailulla olisi voinut olla vaarallisia seuraamuksia.
”Niistä päivistä ollaan tultu pitkälle. Avoimuus on nykyään vallitseva periaate ja niin sen myös pitää olla. Voidaan kuitenkin miettiä, onko se jo mennyt liian pitkälle”, Virkkunen sanoo.
Hänen mukaansa median tulisi aina harkita itsenäisesti ja tapauskohtaisesti, mistä asioita se uutisoi. Tärkeintä hänen mukaansa on, että poliitikkojen yksityiselämää koskevien uutisten julkaisua harkitaan ennen julkaisua tarkasti niin, että ne ovat jälkikäteen ulkopuolisille perusteltavissa.
”Jopa pääministerilläkin on oikeus yksityiselämään. Se on niin raskas tehtävä, että siinä on oltava mahdollista olla ja rentoutua myös ilman julkisuutta.”
POLITIIKKAA ja valtaa tutkiva viestinnän professori
Anu Kantola ei näe, että Suomessa valtaapitävien yksityiselämää käsiteltäisiin laajasti ottaen mediassa liikaa, vaikka se onkin aiempaa enemmän esillä.
Kantolan mukaan yksi syy poliitikkojen yksityiselämän aiempaa laajemmalle käsittelylle on yksinkertaisesti se, että materiaalia on helpompi löytää esimerkiksi sosiaalisesta mediasta. Esimerkiksi pääministeri Marin on viime kuukasina tuonut aikaisempaa avoimemmin arkeaan esille Instagramissa.
Lue lisää:
Sanna Marin bilettää julkkisten kanssa ja kuulostaa paikoin someinfluensserilta, mutta pääministerin sometileiltä löytyy vielä suurempi muutos: politiikkaa ei liiemmin näy
”Aika vähän ylilyöntejä Suomessa on ollut. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että media käsittelisi päättäjien yksityiselämää vain virantoimituksen näkökulmasta. Usein tilanne on se, että poliitikko tuo myös itse esiin yksityiselämäänsä.”
TULEE myös muistaa, että yksityiselämää koskevien asioiden jakaminen julkisesti on nykyään iso osa poliittisen imagon rakentamista, Kantola sanoo. Siksi politiikan ja yksityisen elämän sekoittuminen on monissa tapauksissa luonnollista.
”Politiikassa erilaiset ideologiat ovat hämärtyneet ja poliitikon persoona on politiikassa yhä tärkeämmässä roolissa. Sen persoonan kautta poliitikot sitten rakentavat kontaktia kansalaisiin ja äänestäjiin”, Kantola toteaa.
Hänen mukaansa tällä on myös kääntöpuolensa: kun yksityisyyden ovea raottaa julkisuudelle, on sitä enää vaikea sulkea.
Mitä enemmän poliitikko kertoo yksityiselämäänsä koskevista asioista julkisesti, sitä pienemmällä kynnyksellä myös poliitikon kannalta negatiivisia asioita nostetaan julkisuuteen.
”Jos ei anna haastatteluja ja pidättäytyy oman kodin oven avaamista, julkisuudessa on vain vähän materiaalia, mitä käsitellä. Kun sen oven on kerran avannut, media voi katsoa, että siitä on lupa mennä koska vain. Se saattaa tuottaa myös ikävää julkisuutta, mihin pitää varautua.”
yle.fi
