Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Miksi Suomi on aina se mallioppilas? Mitä sillä on saavutettu?
On saatu poliittista pääomaa. Nyt sitä alkaa olla jo niin paljon, ettei oikein enää tiedä mihin sen kaiken pistäisi. On myös päästy niihin pöytiin, missä päätöksiä tehdään. Tosin niissä ei ole ajettu Suomen etua, koska on haluttu lisää sitä poliittista pääomaa.
 
Kyllä. Miksi Suomi on aina se mallioppilas? Mitä sillä on saavutettu?
Jos EU:sta käsketään hyppäämään ilmaan kerran niin täällä hypätään vähintään 2 kertaa.
Asia on hyvin yksinkertainen, rakas watson.
Koska emme uskalla liittyä Natoon niin pidämme Euroopan Unionia korvikkeena. Ja tästä äjohtuen olemme kiltti poika ja teemme kaiken joka isä Bryssel käskee jotta toivomamme sotilaallnen apu tulisi kun tarvitsemme. Eli meidän maata johtavat poliitikot elävät jossain unelmähötössä.
 
”Kyllä siellä kaikki nyökyttelivät päätään”, vakuutti pääministeri Jyrki Katainen, kun häneltä heinäkuun EU-johtajien kokouksen jälkeen kysyttiin, että saiko Suomi muiden euromaiden tuen erillisille Kreikka-vakuuksilleen.

Pääoma voi olla myös hankalasti laskettavissa.
 
Pasi Holmin mukaan tämä tarkoittaa, että mahdolliset palkankorotukset menevät energialaskuun.
Raportissa olevien kahden esimerkkiperheen menot kasvavat asuinpaikasta, asunnon lämmitysmuodosta ja autoilun määrästä riippuen noin 1 200 ja 800 euroa vuodessa.

Oma kansa ensin -ajattelu on tunnetusti haitallista Marinin hallituksessa.
 
Osassa artikkeleita saatavuuus kriisiaikana, kriisin lajista riippuen muuttuisi epäilemättä haastavaan suuntaan. Mutta perusenegian saanti kansalle ravinnosta tuskin olisi se kriittisin aihe.

Kriittisempää olisi mahdollisesti energian saanti, ruoan tuotantoon.

En yllättyisi, mikäli varautumisessa olisi huomioitu vaikkapa ulos saatavan nettoenergiamäärän suhde per kansalainen tuotantoeläinten/viljan osituksena ja suhdemuutoksina laskettuna. Tämä toki pidempiaikaisen, ehkäpä (vastapuolelle) onnistuneen kauppasaarron kautta arvioituna.
Jos nyt joku pidempi kriisi todellakin tulisi, niin onhan Fischer-Tropschin menetelmällä valmistettavissa synteettistä bensiiniä, dieseliä ja kerosiinia, menetelmän tuottaman polttoaineen hyvänä puolena on myös sen tasajakeisuus ja rikittömyys. Mutta se vaatii riittävän kapasiteetin tuotantolaitoksia ja joko osan maataloustuotannosta käyttämisen siihen tai puun käyttämistä siihen.

Ja UPM:n olemassaolevan laitoksen maantieteellinen sijainti on kuumaa kriisiä ajatellen hieman "haastava" eli Lappeenranta:

Taannoin EU ei myöntänyt tukea Rauman laitokselle, joka olisi auttanut tilannetta (mutta vastaavalle laitokselle Strasbourgiin myönnettiin, yllättikö ketään...)

Muistaakseni myös St1 käyttää Fischer-Tropsch-menetelmää Suomessa.

Koronatouhuissa on tietynlainen kaksinaamainen meno. Ensin oppositio ja somekansa vaatii jotain tiettyjä toimenpiteitä, ja jos hallitus niitä toteuttaa ja seurauksena epidemia vain pahenee, on hallitus ollut aivan väärässä taas kerran
 
Opposition mielestä hallitus tekee aina väärin, vaikka toteuttaisi opposition toiveita. Ihan sama ketkä siellä ovat hallituksessa tai oppositiossa...

Se opposition "tehtävä", eli hallituksen haastaminen onkin jo pidemmän aikaa ollut hallituksen haukkuminen...
 
Koronatouhuissa on tietynlainen kaksinaamainen meno. Ensin oppositio ja somekansa vaatii jotain tiettyjä toimenpiteitä, ja jos hallitus niitä toteuttaa ja seurauksena epidemia vain pahenee, on hallitus ollut aivan väärässä taas kerran
Erittele ihmeessä hieman näitä vaadittuja ja toteutettuja toimenpiteitä, viestisi jäi vähän vaisuksi tuolta osin.
 
  • Tykkää
Reactions: aab
Sisäministeriössä valmistellaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden Suomessa oleskelun laillistamista. Laillistaminen koskisi arviolta ainakin kolmea tuhatta turvapaikkaa hakenutta.

Kyse on sisäministerin tehtävästä perhevapaalle jääneen Maria Ohisalon (vihr) vastuulle kuuluneesta hankkeesta, joka koskee ilman oleskeluoikeutta maassa olevia. Hankkeen asettamispäätös tehtiin viime toukokuussa. Uutena sisäministerinä aloitti viime perjantaina Krista Mikkonen (vihr).

Hankkeessa laaditaan kaksi selvitystä, joista toinen koskee pitkään maassa ilman oleskeluoikeutta oleskelleita ja toinen työllistyneitä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita henkilöitä. Selvitykset tehdään virkamiestyönä ja niiden on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.
 
Jutusta:

Selvityksessä hahmotellaan, että oleskelulupa myönnettäisiin vuosina 2015–2016 ja sitä aiemmin turvapaikkaa hakeneille. Gras kertoo, että alustavasti on pohdittu, että edellytyksenä olisi turvapaikanhakutausta, pitkä laiton oleskelu maassa ja se, ettei henkilö ei ole syyllistynyt rikoksiin.

Tuolla perusteella kenellekään ei voida myöntään oleskelulupaa, sillä laiton maassa oleskelu on jo itsessään rikos:

Laiton oleskelu on tällä hetkellä rangaistavaa ulkomaalaisrikkomuksena, josta voi seurata sakkoa. Tyypillisessä tapauksessa rikokseen syyllistyminen on ollut niin selvä, että sakko on voitu määrätä rangaistusmääräysmenettelyssä. Sakko on määrätty tyypillisesti tilanteissa, joissa ulkomaalainen on tavattu maasta laittomasti tai hän on jäänyt maahan oltuaan täällä ensin laillisesti, esimerkiksi haettuaan oleskelulupaa jollain perusteella, mutta on hakemuksen tultua hylätyksi vältellyt viranomaisia.

Ei taida olla mikään ruudinkeksijä tämä Gras...
 
Tavallaan. Tosin tuossa mainitaan laittoman maassaoleskelun olevan ulkomaalaisrikkomus, joka ei sinänsä siis nmimikkeestä päätellen ole rikos vaan rike eli rikkomus. Esimerkiksi lievä/normaali ylinopeus on tieliikennerikkomus ja johtaa sakkoihin, mutta ei ole rikos.
 
Back
Top