Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

SDP:ssä ihmettelään keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin ja puolueen eduskuntaryhmän ulostuloja.
SDP:n puoluehallitus on koolla parhaillaan puoluetoimistolla, eikä pääministeri Antti Rinne aio MTV Uutisten tietojen mukaan tehdä ratkaisua erostaan.
– Jos keskusta ei pysty yksilöimään mikä mättää, ei ole mitään syytä tehdä ratkaisuja suuntaan tai toiseen. Tässä ei ole ollut enää pitkään aikaan kyse Postista, ei mediassa eikä keskustassa, MTV:lle arvioidaan.


Kepulla tosiaan pitäisi olla munaa lausua nimi julki, ei se niin vaikeaa voi olla. Toisaalta jos Kepu vielä tästä taipuu, se on lopullista menoa sitten.
 
Nyt menee todella mielenkiintoiseksi :ROFLMAO:

Rinne paukuttelee henkseleitä eikä ole lähdössä mihinkään. Kepulla on löysät housuissa, eikä ne uskalla tehdä yhtään mitään.

Heinäluomakin kummittelee taustalla.

Hovinarri heitti jo eilen kortit pöytään...

SDP:n entinen puoluesihteeri Mikael Jungner arvioi, että keskusta on tekemässä palveluksen pääministeripuolue SDP:lle.

– Keskusta on tekemässä demareille palvelusta. Pääministerin vaihto kun tarjoaisi sekä hallitukselle että demareille uuden (toki vaikean) alun, Jungner twiittaa.

– (Sanna) Marin on nyt suositumpi, (Antti) Lindtman taktisesti osaavampi. Parasta demareille olisi, jos nuo kaksi puhaltaisivat jatkossa yhteen hiileen.


Nyt on kyllä vaikea arvata mitä tulee seuraavaksi tapahtumaan...en lyö vetoa mihinkään suuntaan. Nyt mitataan kahden puolueen sisäiset voimasuhteet :coffee:
 
Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Luulisi sotaväen käyneen sen tietävän?
Näin on, mutta aika hyperbolista. Sehän tästä puuttuisikin, että Rinnettä ei heivata ja Kulmuni pääsee sössöttämään kuinka luottamus pääministeriin on 150%.
 
Mikä tässä nyt on se oikea syy hallituskriisille?

Useiden eri ministerien erittäin arveluttava ja/tai epärehellinen toiminta.

Paatero (joka saattoi olla pelkkä uhrilammas), Rinne, Ohisalo, Haavisto...

Jos parlamentaarinen ja demokraattinen hallinto perustuu siihen, että hallitus nauttii eduskunnan enemmistön luottamusta, niin homma myös vaatii sen, että hallituksen ja ministereiden pitää olla eduskunnan suuntaan luotettavia.

Jos ministerit kusettavat eduskuntaa, mediaa, rakentavat kanssaan eri mieltä oleville virkamiehille ansoja joissa yrittävät saada virkamiehen syyllistymään laittomuuksiin jne niin eduskunnalla ei ihan oikeasti ole syytä luottaa hallitukseen.
 
Olen yrittänyt pysyä jyvällä siitä, miten metiat nyt vetävät? Siinäpä on ollutkin sarkaa.

Kaiken järjen mukaan, jos metioita seuraa, Rinne on mennyttä pääministeriä. Jos taas Rinne jatkaa, niin metian -uutisointi- asettuu erikoiseen valoon, suoraan sanoen. Keskustan vastauksesta on tehty aika monta tulkintaa, joista osa lienee tulqintoja.

Tämän illan - ensi yön aikana on Sos.Demin tehtävä ratkaisuja. Kohta alkanee Haaviston ulostulo omista seikkailuistaan.

Joka tapauksessa pm on epäonnistunut tehtävässä, siitä ei pääse mihinkään.
 
Hyvältähän tämä vaikuttaa. Mitä enemmän hämmennystä hallituksen sisällä, sitä parempi.

Jännityksellä odotamme seuraavaa käännettä, loistavaa draamaa ilman ohjaajaa (?).
 
Voiko muutes Haavistolle tulla mitään juridisia seurauksia, jos käy ilmi että on todellakin antanut potkuja siitä hyvästä että virkamies ei lakia riko ja lähde raijaamaan paperittomia lakien ja kansainvälisten sopimusten vastaisesti maahan konsulikyydeillä?

Kyllä omasta mielestäni täytyisi tulla juridisia seurauksia, koska virkasuhteen poikkaiseminen siitä että ei suostuta lakia rikkomaan on de facto jo oman valta-aseman täydellistä väärinkäyttöä.
Luulen, että Haavisto ei ole ekaa kertaa pappia kyydissä. Mitään todistusaineistoa ei tule löytymään, ainoastaan sana sanaa vastaan, ja Haaviston linja tulee olemaan deny, deny, deny...
 
Olen yrittänyt pysyä jyvällä siitä, miten metiat nyt vetävät? Siinäpä on ollutkin sarkaa.

Kaiken järjen mukaan, jos metioita seuraa, Rinne on mennyttä pääministeriä. Jos taas Rinne jatkaa, niin metian -uutisointi- asettuu erikoiseen valoon, suoraan sanoen. Keskustan vastauksesta on tehty aika monta tulkintaa, joista osa lienee tulqintoja.

Tämän illan - ensi yön aikana on Sos.Demin tehtävä ratkaisuja. Kohta alkanee Haaviston ulostulo omista seikkailuistaan.

Joka tapauksessa pm on epäonnistunut tehtävässä, siitä ei pääse mihinkään.

Kyllähän tässä on median johdolla vahvasti menty. Ans kattoo toteutuvatko profetiat lopulta. Jonkun varpaillehan tässä selvästi on astuttu ja nyky-yhteiskunnassa siitä on seuraamuksia.
 
Ompas Tuomioja nöyränä Ylen A-studiossa. pitää ottaa oppia jne.
Kuinka kauan tuokin kätyri otetaan kommentoimaan mihinkään tärkeään?
 
Ompas Tuomioja nöyränä Ylen A-studiossa. pitää ottaa oppia jne.
Kuinka kauan tuokin kätyri otetaan kommentoimaan mihinkään tärkeään?
Voi hyvä tavaton mikä myötähäpeä Tuomiojan sönkkäämiselle jos puistatuksen ohessa niin vain voin tuntea. Viekää herra nyt jo kiireesti Attendoon tai museoon.
 
Back
Top