Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Ei Marinin suosio selity millään osaamisella, esiintymiskyvyllä tai karismalla, koska niitä ei ole.

Naiset äänestää sitä koska se on nainen, ja edustaa jotain tasa-arvoa ja voimaannuttavaa feminismiä.

Miehet äänestää sitä koska se on nuori ja pantavan näköinen.

No, pantavuus on omanlaistaan karismaa sekin.
 
Marin on ollut sopivaan aikaa, sopivassa paikassa. Saanut paljon näkyvyyttä ja kukaan, lehdistöä myöden ei ole kyseenalaistanut hallituksen toimia korona kriisin aikana. Suomalaiset ovat aika sinisilmäisiä ja auktoriteetti uskollisia. Ei siis ihme, että hallituksen johdon kannatus on noussut. Lasku on kuitenkin vasta edessä ja tämäkin hallitus joutuu vaikeiden päätösten eteen. Pidetäänkö esimerkiksi hallitusohjelmasta kynsin ja hampain kiinni. Vihervasemmistolla tähän taitaa haluja olla.
 
Tuskin kukaan koko ohjelmassa roikkuu mutta lienee turha myöskään odottaa että hallitus tekisi uuden ohjelman Kokoomuksen spekseillä. Kyllä se ohjelma tulee jatkossakin olemaan hallituspuolueiden näköinen mikä lienee ihan luonnollistakin. Niinhän se on aina ollut että yksi elvyttää velan määrää isommin murehtimatta ja toinen leikkaa leikkaamasta päästyään. Molemmilla kohdistuksissa vielä vahva ideologinen painotus. Kumpikaan puoli ei välttämättä ole myöskään kovin kiinnostunut pitkäaikaisista seurauksista vaikka niistä silmät kosteina ollaan huolta kantavinaan. Hyöyty ulosmitataan omalle porukalle tässä ja nyt. Sipilän hallitus teki sitä tavallaan ja niin aivan varmasti tekee nykyhallituskin.
 
On kuntia, joissa leikkauksista jo puhutaankin tai jopa tehdään.

Teollisuuskaupunki Kemin kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan (27.4.) noin 11 miljoonan euron tasapainottamisohjelman, joka on käytännössä lähes 100 kohdan leikkauslista. Tasapainottaminen aloitetaan heti.

Kaikki isot ja pienet säästöt runnotaan kasaan teollisuuspaikkakunnalla, jossa vasemmistoliitto on suurin puolue ja Sdp kakkonen. Siis Suomen punaisimmassa kaupungissa.
 
Sen verran vielä jatkan, että ei ole kukaan antanut Business Finlandin tukia "Reimalle", kun hän jää työttömäksi työstään... Reima on kyllä sitten kerryttänyt itse sitä eläkettään palkansaajan kovissa pakollissa veroissaan ja lisäksi yleensä maksanut vapaaehtoisen lisämaksun, että saa työttömyyden kohdatessa ansiosidoinnasta päivärahaa. En kyllä suoraan sanoen nyt ymmärrä seuraavaa: Yrittäjä voi vastaavan tasoisila maksuilla (huom. eri maksupaikat). hoitaa itselleen vastaavan tasoiset turvat, kun ajatellaan sairautta, eläketta tms. Ja ihan samoin voivat myös liittyä yrittäjien työttömyyskassaan, mutta kas se usein usein unohtuu, kun siitä pitää ihan itse maksaa. Ja nyt sitten valtion on teitä tuettava, ymmärrän sen, mutta tuetaan sitten samoin työntekijääkin, jopa sitä johtajaa , joka on tehnyt duuniaan palkkatyönä ja maksanut veroja todella paljon....

Ei antanut Reimalle, mutta Reimalla on se työttömyysturva... Ja jos nyt jollekin firmalle annetaan vähän tukea, niin kyllä sieltä valtionkassaankin jotain tipahtaa. Ensin maksetaan liikevoitosta verot ja sitten maksetaan palkat ja niistä verot. Palkkapäivänä Rauno menee ruokakauppaan ja kuitissa on alvin mukainen hinta. Kauppa sitten taas maksaa siitä tuloksestaan veroa ja niin tekevät kaupan työntekijätkin palkastaan. Äkkiä se summa on isompi kuin annetut tuet, jos ei nyt ihan enskuun tulosta katsota...
 
Korona osui huonoon aikaan, mutta hyvään kohtaan. Nyt näemme hallituksen todellisen uskottavuuden, kun tämä on ohi. Keskitytäänkö samanlaiseen ulkomaalaisten hyysäykseen kuin aikaisemmin, vai alammeko parantaa Suomen taloutta? Tosin jokainen sen tietää, että tuolta kynsilaumasta joku vielä vetelee ihmisarvo-kortteja esiin ja pistää taas uuden paskavyöryn käyntiin. Valitettavaa on se, että nykyinen hallitus koostuu lähes kokonaan turhista puolueista, joilla ei olisi arvoa nykypäivän maailmassa ollenkaan. Legendaaristen sanojen mukaan: "Think of the press as a great keyboard on which the government can play. ", valtamedia hyysää silmät kiiltäen hallituksen perärööriä, mikä tekee tästä vieläkin surullisempaa.
 
Kun perinteisesti lehdistön tehtävä on katsoa hallitksen perään eikä kaveerata.
Ei paljoa ole tutkivaa journalismia viime kuukausina harrastettu. Toisteltu hallituksen mantroja ja kantoja. Lehdistön tulisi kyseenalaistaa asioita. Tuntuu, että Suomessa ei ole media yhtään sen "vapaampaa" mitä Venäjälläkään. Naapurissa lehdistö on pakotettu ruotuun mutta Suomessa se on siellä vapaaehtoisesti.
 
Vihreätkin mielivät suurimmaksi puolueeksi ja pääministeripuolueeksi. Ohisalon valinta oli onnistunut, mutta toisaalta Haaviston karismalla pääministerin paikka olisi ehkä ollut
seuraavissa vaaleissa paremmin saavutettavissa.
 
Oppositio on ainakin päättänyt kansallisen kriisin aikana olla hiljaa. Mikäpä siinä. Kun voit niin nuku untasi.

Otetaanpa pientä koostetta.

- Krp tutkii ministeri Haaviston toimia Al-Hol-asiassa.
- Ohisalo esti palautukset ja Pakolaisneuvonta hankki EIT:ltä tuomion Suomelle, koska Irakissa joku palautettu oli surmattu, vaikka kyseessä olikin petos ja petokseen syyllisistä surmattu on hengissä ja petoksen tekijä on turvapaikanhakija.
- STM kusi EU:n yhteishankintasopimuksen, koska Kiurun ja Pekosen tontit ristissä eikä kumpikaan osaa.
- STM hönöili muutenkin suojavälineiden hankinnoissa, mutta määrää tiukat ohjeet ja uhkasakkoa kentälle, vaikka välineitä ei ole (aika venäläistyyppinen ote).
- Harakka ei ymmärrä osinkoverotuksesta oikein mitään, mutta ottaa kantaa.
- Andersson piiloutuu perustuslain ja terveysviranomaisten taakse.
- Elinkeinoja määrätään kiinni mutta tukia annetaan koijareille. Marinin mies parissakin tukea saaneessa firmassa häärimässä. Lintilä hiirostelee jossain varjoissa Suomen Yrittäjien veljien kanssa.
- Andersson lupaa satasen kaikille. Rinne jää komeasti kakkoseksi.

Tässä on vasta muutamia asioita. Marinin gallupsuosio on mukava, ja kansa tykkää, kun hän esiintyy. Ehkä vielä yhden asian otan vielä:

- Vonka on häijyllä tuulella eikä ymmärrä muutenkaan politiikkaa nyt eikä vasta.
 
Marin on ollut sopivaan aikaa, sopivassa paikassa. Saanut paljon näkyvyyttä ja kukaan, lehdistöä myöden ei ole kyseenalaistanut hallituksen toimia korona kriisin aikana. Suomalaiset ovat aika sinisilmäisiä ja auktoriteetti uskollisia. Ei siis ihme, että hallituksen johdon kannatus on noussut. Lasku on kuitenkin vasta edessä ja tämäkin hallitus joutuu vaikeiden päätösten eteen. Pidetäänkö esimerkiksi hallitusohjelmasta kynsin ja hampain kiinni. Vihervasemmistolla tähän taitaa haluja olla.

Jos tässä pari vuotta tapellaan koronaa vastaan niin ei ehdi tämä hallitus leikkauslistoja tekemään. Tokkopa haluaakaan ja viimeinen (vaali)budjetti vedetään ilman leikkauksia. Hallituspuolueet pääsevät paukuttamaan henkseleitään, että köyhiltä, duunareilta, jyväjemmareilta jne ei ole leikattu..

Se on sitten seuraavan hallituksen tehtävä laittaa talous kuntoon.
 
Oppositio on ainakin päättänyt kansallisen kriisin aikana olla hiljaa. Mikäpä siinä. Kun voit niin nuku untasi.

Otetaanpa pientä koostetta.

- Krp tutkii ministeri Haaviston toimia Al-Hol-asiassa.
- Ohisalo esti palautukset ja Pakolaisneuvonta hankki EIT:ltä tuomion Suomelle, koska Irakissa joku palautettu oli surmattu, vaikka kyseessä olikin petos ja petokseen syyllisistä surmattu on hengissä ja petoksen tekijä on turvapaikanhakija.
- STM kusi EU:n yhteishankintasopimuksen, koska Kiurun ja Pekosen tontit ristissä eikä kumpikaan osaa.
- STM hönöili muutenkin suojavälineiden hankinnoissa, mutta määrää tiukat ohjeet ja uhkasakkoa kentälle, vaikka välineitä ei ole (aika venäläistyyppinen ote).
- Harakka ei ymmärrä osinkoverotuksesta oikein mitään, mutta ottaa kantaa.
- Andersson piiloutuu perustuslain ja terveysviranomaisten taakse.
- Elinkeinoja määrätään kiinni mutta tukia annetaan koijareille. Marinin mies parissakin tukea saaneessa firmassa häärimässä. Lintilä hiirostelee jossain varjoissa Suomen Yrittäjien veljien kanssa.
- Andersson lupaa satasen kaikille. Rinne jää komeasti kakkoseksi.

Tässä on vasta muutamia asioita. Marinin gallupsuosio on mukava, ja kansa tykkää, kun hän esiintyy. Ehkä vielä yhden asian otan vielä:

- Vonka on häijyllä tuulella eikä ymmärrä muutenkaan politiikkaa nyt eikä vasta.
No ei nyt niin kovin häijyllä tuulellakaan tarvitse olla kun voi yhtyä mielipiteisiisi.
Ja vastaavia löytyy paljon, ihan vaan esimerkiksi joku halvatun dellinger vai mikä se nyt oli, Lii ei varmaan tunne koko heppua.
 
Tein täällä päin kyselyä, omassa kuplassani toki. Mutta opetusministeriä pidetään hölmönä. Hänestä eivät tykkää opettajat, rehtorit, kunnanjohtajat eikä oikein kukaan.

Kolarin kunnassa ei valitettavasti ole tuttuja, siellähän on aatteet voimissaan :D
 
Jos tässä pari vuotta tapellaan koronaa vastaan niin ei ehdi tämä hallitus leikkauslistoja tekemään. Tokkopa haluaakaan ja viimeinen (vaali)budjetti vedetään ilman leikkauksia. Hallituspuolueet pääsevät paukuttamaan henkseleitään, että köyhiltä, duunareilta, jyväjemmareilta jne ei ole leikattu..

Se on sitten seuraavan hallituksen tehtävä laittaa talous kuntoon.

Jopa seuraavien
 
Ehdottomasti. Seuraava hallitus ei pääse kuin alkuun projektissa. Toivottavasti edes siihen..

Kovin vahvalta ei näytä, kun finanssikriisin jälkeen mennyt reilut 10 vuotta, eikä mitään suurempaa uudistusta ole saatu alkua pitemmälle.

Finanssikriisi on nyt lähes yhtä kaukana kuin 30-luvun puoliväli.

Ehkä se menee niin kuin Varman Murto jossain maalaili että 2028 meillä olisi sama bkt kuin 2008. Tai jotain. Moni asia tulee muuttumaan jos tuolla opilla edetään.
 
Back
Top